Sekava olo

En ikimaailmassa ole halunnut sekaantua
toisen avioliittoon. Ja olenhan itsekkin ollut naimisissa jo kauan, silti nyt joku tunne vie väärään suuntaan.

Oma puoliso on aina ollut ainoa mies minulle.
Nyt tilanne on muuttunut sekavaksi edelleen oma mies on ainoa mutta ajatuksissa ja unissa on toinen.

En halua loukata miestäni meillä avioliitto on joka suhteessa ollut aina rauhallista yhteistä puurtamista.
Lapset on jo nuoria aikuisia. Kaikki 3 jo kotoa muuttamassa
opiskelut kesken ja omat seurustelukumppanit ja omat menot.

Miehellä on omat ystävät ja omat harrastukset.
Samoin minulla ja sielä törmäsin toiseen mieheen joka sekottaa katseillaan ja hymyillään minun ajatukset.
Tiedän että myös hänellä on perhe ja lapset.

Kuitenkin olen huomannut myös hänen leikkivän ajatuksella
meidän salaisista tapaamisista. On ehdottanutkin yhteistä kävelylenkkiä ja kahvi treffejä työn jälkeen.
Vielä ei mitään treffejä ole ollut töissä tavataan melkein päivittäin.

Pitääkö minun itse mennä hakemaan joku rauhottava pilleri jo kun vieras mies siis työkaveri tunkee minun uniin?
7610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ennen kuin rupeat tapailemaan hänet töitten jälkeen, niin tee itsellesi selvä kuinka paljon arvoa annat omalle liitollesi ja miehellesi ja kuinka tärkeä ne ovat sinulle. Lisäksi valheita mitä joudut keksimään miehellesi kun olet ollut "lenkillä ja kahvitreffeillä" sen toisen miehen kanssa. Jos nämä "treffit" ovat niin tärkeitä sulle että olet valmis uhraamaan liittosi niin ei muuta kuin hanaa.

Äänestä

Kerran täällä vain eletään. Siis lapsesi ovat jo isoja ja omillaan Sinulla ja miehelläsi ei ilmeisesti enään ole kipinää. Miksi jäädä roikumaan epätyydyttävään avioliittoon kun tarjolla olisi upeaa intohimoa. Ja jos ei siitä sitten mitään tulekaan, ja miksi muuten jotain pitisi tulla, niin saapahan ainakin hetken nauttia ihanuudesta. Parempi pieni heti ihanaa intohimoa elämässä kuin koko elämä puuduttavaa raatamista ja puurtamista laimeassa suhteessa. Anna mennä, anna palaa, rakastu. Menet hautaan ihnan rakastumisen kokeneena, meni se sitten syteen tai saveen. Anna piut paut omakotitaloille ja arjen raadannalle sekä mammonalle ja kulissiliitolle ja nauti elämästä.

Äänestä
  • Jos haluat päästä nykyisestä miehestä ja suhteesta eroon niin sitten kannatttaa vastata uuden miehen treffi kutsuihin. Lähtiessä salasuhteeseen joudut jatkuvasti keksimään syitä missä olit ja valehtelemaan menemisistäsi. Toisaalta jos liittonne on jo koullut eikä kumpaakaan kiinnosta toisen menemiset niinsiten salasuhdekin pysyy pitempään salassa muuten miehesi varmaan sa tietää suhteestasi koska varmaan muutut salasuhteen myötä jonka miehesi varmaan huomaa jos ihan sokea ole asioissa. Niin mitä olet valmis laittamaan peliin.. Tiedän vaan paljon tapauksia joissa lähdetään ensi humasssa mukaan mutta sitten jutun edeetessä tajutaan vasta seuraukset ja kadutaan.. Mieti siis tarkaan mitä haluat?

    Äänestä

  • eheä vai rikki mennyt kirjoitti:

    Jos haluat päästä nykyisestä miehestä ja suhteesta eroon niin sitten kannatttaa vastata uuden miehen treffi kutsuihin. Lähtiessä salasuhteeseen joudut jatkuvasti keksimään syitä missä olit ja valehtelemaan menemisistäsi. Toisaalta jos liittonne on jo koullut eikä kumpaakaan kiinnosta toisen menemiset niinsiten salasuhdekin pysyy pitempään salassa muuten miehesi varmaan sa tietää suhteestasi koska varmaan muutut salasuhteen myötä jonka miehesi varmaan huomaa jos ihan sokea ole asioissa. Niin mitä olet valmis laittamaan peliin.. Tiedän vaan paljon tapauksia joissa lähdetään ensi humasssa mukaan mutta sitten jutun edeetessä tajutaan vasta seuraukset ja kadutaan.. Mieti siis tarkaan mitä haluat?

    Ehkä kannattaa vaan jättää tuon ihastuksen treffikutsut sikseen. Mistä tiedät kuinka monta muuta naista hänellä on piirityksen alla? Sitä paitsi oletko varma että hän haluaa vakavaa suhdetta kanssasi. Pelkän panon takia ei kannata koko elämäänsä ja perhettä uhrata. Sulla on vaan joku kriisi sen takia kun lapset lentämässä pesästä. Elämään voi hakea muutakin sisältöä kuin romanssin jonkun varatun kollegan kanssa. Järki päähän!

    Äänestä

  • järkipäähän kirjoitti:

    Näin olen asiaa ajatellut ja etsinytkin tekemistä vapaa-ajalle vapaa-ehtoistyön puitteissa.
    Ei meidän avioliitto kuitenkaan ole niin huono etten sitä arvostaisi ja vieras mies jota näen työssäni on kuitenkin varattu ja ehkä tosiaan etsii jotain jännitystä
    enhän voi tietää. Ainoa mistä olen varma on oma perhe ja otin asian vierestä puheeksi miehen kanssa illalla.
    Kysyin onko hän tyytyväinen meidän suhteen tähän hetkeen ja esim meidän kahdenkeskisiin hetkiin. Tiedän että saatoin vaikuttaa kuulustelijalta mieheni
    mielestä, kuitenkin juteltiin.
    En aio tosiaan menettää monen vuoden jälkeen kaikkea yhteistä mitä on meidän välillä ollut ja tulee vielä olemaan.
    Mietin onko seuraava askel että sanon saman asian myös työkaverilleni kun taas ehdottaa kahville menoa tai muuta tapaamista.

    Äänestä

Nimimerkkisi on "nainen, äiti, vaimo". Mielenkiintoinen järjestys. Äidin roolissa olet loppusuoralla. Vaimon roolisi on puurtamista ja teillä molemmilla on oma elämä (ystävät ja harrastukset). Tuo toinen mies vetoaa siis sinuun, naiseen. Onko se paha tunne ja viekö se todella väärään suuntaan? Et tiedä vastausta, ellet edes kurkista mitä tuo toinen mies meinaa. Kahvitreffit tai kävelylenkki eivät sinänsä ole mitään pahaa! Kukaan ei menetä mitään, jos kerran pari käyt molemmilla!

Jos tilanteet kehittyvät toisen kanssa, sinulla on menetettävänä aviomies. Toisaalta voit menettää hänet muutenkin, vaikket haluaisi. Koska hänelläkin on omat ystävänsä ja harrastuksensa - niin hänellä voi olla ollut useitakin naisia, joiden kanssa on käynyt kahvilla tai lenkillä.

Äänestä

Kävelyretket tiedetään. Niitä mun akka muka harrasti - pitkiä kävelylenkkejä. Pilasi kaiken harrastamalla seksiä ukkomiehen kanssa autossa. Tiedä se, että avioliitto loppuu sitten siihen! Kauhea valehtelu alkaa. Paitsi jos haluat tämän kikolon omaksesi, niin kerro miehellesi, että se oli sitten siinä.
Tämä tuttavasi on kuitenkin varmaan sellainen kikolo, joka valloittaa aina uuden naisen. Ei se kauaa sun kanssa jatka. Nämä per***eet tiedetään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen äiti vaimo kirjoitti:

En ikimaailmassa ole halunnut sekaantua
toisen avioliittoon. Ja olenhan itsekkin ollut naimisissa jo kauan, silti nyt joku tunne vie väärään suuntaan.

Oma puoliso on aina ollut ainoa mies minulle.
Nyt tilanne on muuttunut sekavaksi edelleen oma mies on ainoa mutta ajatuksissa ja unissa on toinen.

En halua loukata miestäni meillä avioliitto on joka suhteessa ollut aina rauhallista yhteistä puurtamista.
Lapset on jo nuoria aikuisia. Kaikki 3 jo kotoa muuttamassa
opiskelut kesken ja omat seurustelukumppanit ja omat menot.

Miehellä on omat ystävät ja omat harrastukset.
Samoin minulla ja sielä törmäsin toiseen mieheen joka sekottaa katseillaan ja hymyillään minun ajatukset.
Tiedän että myös hänellä on perhe ja lapset.

Kuitenkin olen huomannut myös hänen leikkivän ajatuksella
meidän salaisista tapaamisista. On ehdottanutkin yhteistä kävelylenkkiä ja kahvi treffejä työn jälkeen.
Vielä ei mitään treffejä ole ollut töissä tavataan melkein päivittäin.

Pitääkö minun itse mennä hakemaan joku rauhottava pilleri jo kun vieras mies siis työkaveri tunkee minun uniin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu