puhukaa

Oletukseni on, että pettämisen syyt ovat siinä, ettei toinen puhu tai toinen ei kuuntele.

Enemmän pettäminen loukkaa kuin ero.
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja pussattiin ja kaikki oli hyvin. Mies ei osaa kertoa syytä miksi petti. Liikaa avoimia kysymyksiä , joihin en saa vastauksia. Ei taida olla toivoa! Miehen uskottomuus paljastui hieman yli kuukausi sitten ja oloni sen kuin pahenee. Mies haluaisi nyt jatkaa kanssani, mutta en voi antaa anteeksi. Olemme olleet yhdessä 30 vuotta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun mies pettää. Pettäminen todella loukkaa. Miksi mies ei ollut rehellinen ja halunnut erota kun halusi pettää minua yli 20 v nuoremman naisen kanssa. Miksi 30 v nainen on 54 vuotiaan pienen kaljun miehen kanssa ? Miksi nainen pettää aviomiestään ja puhuu työmatkoista vaikka viettää vapaailtojaan mieheni kanssa ? Nuori nainen vastaatko minulle ? Mieheni on naisen pomo. Naisella kaksi pientä lasta. Nainen taitaa olla pahasti kipeä ?

Äänestä
  • tai ilmeisesti oli niin, että minä puhuin ja toinen vain oli kuuntelevinaan. Eli vähän samanlainen tarina kuin teillä: avioliittoa uskottomuuden esilletultua n. 25 vuotta takana. Päätin yrittää antaa anteeksi, mutta nyt 10 vuoden jälkeenkin vielä asia ei ole minulta unohtunut. Luottamusta mieheeni en saa koskaan takaisin. En tiedä kannattaako uskottomuuden jälkeen edes yrittää enää jatkaa, jos toinen on kerran pettänyt (kirjoitit vielä ettei miehelläsi ollut ensimmäinen kerta). Pettäminen ja uskottomuus ovat osoitus itsekkyydestä ja siitä ettei kunnioita puolisoaan. Jos todella ajattelet toista, kunnoitat häntä ja haluat hänelle pelkkää hyvää, et ole uskoton. Niin yksinkertaista se on. Olen itse ollut mieheni kanssa 17 vuotiaasta lähtien, enkä ole rakastellut kenenkään muun kanssa eli olen nykyaikana aika kummajainen. Muutaman kerran on tullut kiusaus, mutta järki on näinä hetkinä voittanut. Nyt elämässäni/avioliitossani on kylläkin sellainen vaihe, että en tiedä miten tästä eteenpäin. Erotakaan en haluaisi, koska silloin tuntuu että koko elämäni on mennyt hukkaan....

    Äänestä

olen itse nuorempi. mutta jokin jäi sitten huomioimatta. ihminen jota rakastin, on nyt mennyt pois. emme osanneet puhua. minä petin, hän petti, ja nyt on kaikilla paha olo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tunteistanne kirjoitti:

Oletukseni on, että pettämisen syyt ovat siinä, ettei toinen puhu tai toinen ei kuuntele.

Enemmän pettäminen loukkaa kuin ero.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu