Olen alta 20v mies enkä ole seurustellut koskaan. Tapaillut olen kerran erästä todella kaunista naista, mutta ei siitä sen enempää.
Ongelmani on sairaus, parantumaton sellainen. Minulla on seborrooista ihottumaa, ts. hilsettä muodostuu ihan tuntuvasti eivätkä mitkään hoitokeinot ole auttaneet. Geenieni takia siis altistun kyseiselle ihottumalle.
Olen ajan kanssa oppinut peittämään vaivani, eikä vanhempiani lukuun ottamatta kukaan tiedä sairaudestani. Tämä luo kuitenkin äärimmäistä epävarmuutta minussa.
En uskalla ryhtyä mihinkään vakavaan naisten kanssa, koska pelkään jääväni tylysti jätetyksi, kun tautini selviää tälle toiselle. Olen tyytyväinen ulkonäkööni, ja olen saanut siitä positiivista palautetta hyvinkin kauniilta naisilta (eli siis ilman sairauttani kaikki olisi erinomaisesti). Ennen minulla oli eräs toinen vastaavanlainen ongelma, jonka takia jätin seurustelut suosiolla muille, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut pilvin pimein. Nyt myöhemmin tuli kuvioihin vielä tämä sairaus.
Minulle kelpaisi elämäni aikana ihan vain yksikin nainen, jos luonne olisi kultainen. En haluaisi mitään kolmiodraamoja, perään juoksevia exiä ja lukuisia heiloja. Haluaisin parisuhteen, joka kestää loppuun asti, ja toivon todella, että ekalla yrittämällä saavuttaisin sellaisen suhteen. Olen ajatellut ryhtyväni seurustelemaan "epäsuositun" naisen kanssa (siis naisen, joka ei herätä kiinnostusta useimmissa miehissä), jotta tämä ei välttämättä hylkäisi, vaikka minulla onkin sairaus. En tarkoita, että pitäisin naista rumana, päinvastoin mielestäni kaikissa naisissa on aina jotain kaunista, sekä ulko- että sisäpuolellakin. Jokainen nainen on omalla tavallaan nätti. Ajattelen kuitenkin tällaisen naisen niin kiitolliseksi suhteesta, ettei haluaisi lopettaa sitä yhden sairauden takia.
Jos taas ajattelen jotain oikein ylikaunista naista, tällainenhan voisi jättää samantien ja ajatella saavansa varmasti jonkun TERVEEN ja paljon paremmannäköisemmän miehen.
En tiedä mitä ajatella. Katselen usein, kuinka muut kaverit elävät elämäänsä vailla murheita, terveinä. Heillä ei ole mitään hävettävää. (Ei tietenkään pidä paikkaansa, heilläkin on murheensa ja häpeänsä).
En minäkään nyt kuolemansairas ole, mutta myönnän häpeäväni sairautta.
Kuinka paljon sairaus vaikuttaa teidän naisten kuvaan miehestä, joka on kaikinpuolin kunnollinen, mukava ja fiksu? En siis usko vieväni jalkoja kenekään alta, mutta voisin olla varmaan iha hyvää aviomies-ainesta. ;)
Ongelmani on sairaus, parantumaton sellainen. Minulla on seborrooista ihottumaa, ts. hilsettä muodostuu ihan tuntuvasti eivätkä mitkään hoitokeinot ole auttaneet. Geenieni takia siis altistun kyseiselle ihottumalle.
Olen ajan kanssa oppinut peittämään vaivani, eikä vanhempiani lukuun ottamatta kukaan tiedä sairaudestani. Tämä luo kuitenkin äärimmäistä epävarmuutta minussa.
En uskalla ryhtyä mihinkään vakavaan naisten kanssa, koska pelkään jääväni tylysti jätetyksi, kun tautini selviää tälle toiselle. Olen tyytyväinen ulkonäkööni, ja olen saanut siitä positiivista palautetta hyvinkin kauniilta naisilta (eli siis ilman sairauttani kaikki olisi erinomaisesti). Ennen minulla oli eräs toinen vastaavanlainen ongelma, jonka takia jätin seurustelut suosiolla muille, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut pilvin pimein. Nyt myöhemmin tuli kuvioihin vielä tämä sairaus.
Minulle kelpaisi elämäni aikana ihan vain yksikin nainen, jos luonne olisi kultainen. En haluaisi mitään kolmiodraamoja, perään juoksevia exiä ja lukuisia heiloja. Haluaisin parisuhteen, joka kestää loppuun asti, ja toivon todella, että ekalla yrittämällä saavuttaisin sellaisen suhteen. Olen ajatellut ryhtyväni seurustelemaan "epäsuositun" naisen kanssa (siis naisen, joka ei herätä kiinnostusta useimmissa miehissä), jotta tämä ei välttämättä hylkäisi, vaikka minulla onkin sairaus. En tarkoita, että pitäisin naista rumana, päinvastoin mielestäni kaikissa naisissa on aina jotain kaunista, sekä ulko- että sisäpuolellakin. Jokainen nainen on omalla tavallaan nätti. Ajattelen kuitenkin tällaisen naisen niin kiitolliseksi suhteesta, ettei haluaisi lopettaa sitä yhden sairauden takia.
Jos taas ajattelen jotain oikein ylikaunista naista, tällainenhan voisi jättää samantien ja ajatella saavansa varmasti jonkun TERVEEN ja paljon paremmannäköisemmän miehen.
En tiedä mitä ajatella. Katselen usein, kuinka muut kaverit elävät elämäänsä vailla murheita, terveinä. Heillä ei ole mitään hävettävää. (Ei tietenkään pidä paikkaansa, heilläkin on murheensa ja häpeänsä).
En minäkään nyt kuolemansairas ole, mutta myönnän häpeäväni sairautta.
Kuinka paljon sairaus vaikuttaa teidän naisten kuvaan miehestä, joka on kaikinpuolin kunnollinen, mukava ja fiksu? En siis usko vieväni jalkoja kenekään alta, mutta voisin olla varmaan iha hyvää aviomies-ainesta. ;)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Useimmat naiset eivät välitä ihottumastasi. Joissain se aiheuttaa inhoreaktion, kaikki ihmiset eivät kestä ihosairauksia. Kaikissa ei. Elä sen kanssa. Tulet saamaan joiltain pakit ihottuman takia, joiltain jonkun muun takia ja joiltain et saa pakkeja. Jos ulkonäkösi on muuten hyvä ja luonne hyvä, ei haittaa niin paljon.
Ihottuma on vain yksi ominaisuus sinussa. Se on se oieka perspektiivi. Sinussa on kymmeniä, satoja muitakin ominaisuuksia jotka ovat painoarvoltaan normaalille naiselle yhtä tärkeitä. Miltei jokaisella on jokin ominaisuus jonka hän kuvittelee olevan niin vakavasti vialla ettei hän ikinä kelpaa kenellekään :D mutta tosiasia on se että se on sinun persoonasi, Sinä ihmisenä johon se joku tulevaisuudessa palavasti rakastuu. Silloin iho-ongelma ei ole tärkeä, ei ensinkään. Se on sivuseikka joka on osa sinua ja siinä sen koko tärkeys. Vain yksi ominaisuus muiden joukossa, pieni epätäydellisyys joka vain korostaa muita hyviä puolia.
Kuten ylempänä sanottiinkin, on toki ihmisiä joilla on kammo iho-ongelmia kohtaan, mutta pitää vain toivoa sitä että tulevalla rakkaallasi ei sellaista kammoa ole tai sinä saat sen katoamaan. Niitä ihmisiä on kuitenkin vähän, ja todennäköisyys on se että rakkaallasi tulee myös olemaan jokin ongelma itsensä kanssa jonka hän uskoo olevan sinulle ylitsepääsemätön, pömppömaha, toinen rinta suurempi kuin toinen, korvat eri tasolla, epäsäännöllisen muotoinen hiusraja, finnejä selässä, roikkuva takamus... ihan mitä vain mikä ei normaalille ihmiselle, kenellekään toiselle ole minkäänlainen kynnyskysymys mutta siitä kärsivälle itselleen keskeinen.
Yllättyisit kuinka usein naiset (tytöt) kuvittelevat että heidän kumppaninsa voivat heidän jättää koska heidän rintansa ovat liian pienet. Vaikkapa. Luulen että ihmisten kuvitellaan olevan pinnallisempia kuin he itse asiassa ovat, koska nuo pienet asiat ovat jokaiselle itselleen niin suuria vaikka kukaan muu ei niitä edes huomaisi. Väitän että todellisuudessa me emme valitse kumppaniamme ennalta määrättyjen ominaisuuslistojen perusteella, vaan tunteen perusteella. Me iahstumme, ja rakastumme, ihmisiin, myös niihin jotka eivät täytä kaikkia haaveitamme ulkonäön suhteen. Ne ovat kuvitelmia, fantasioita :D todellinen ihminen on se joka ne todelliset tunteet herättää. Ja se on se ihminen. Niinkuin sinä. Silloin ei epätäydellisyyksillä ole mitään painoarvoa.
***
Minusta voisit kääntää sairautesi myös positiiviseksi tekijäksi seurustelukumppanisi etsinnässä. Jos nimittäin ajattelet niin että tuo sairaus (tai joku muu vastaava sairaus) olisi voinut tulla sinulle myös myöhemmin ja silloin olisit voinut olla jo seurustelusuhteessa. Silloin olisi ollut mahdollista että seurustelisit jo naisen kanssa jonka olisikin vaikeaa hyväksyä sairautesi ja sen aiheuttamat muutokset. Nyt sinulla on kuitenkin mahdollisuus löytää sellainen nainen joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet eikä varmaan tulevaisuudessakaan pelästy vaikka eteen tulisi pahempiakin asioita. Sellainen nainen on muutenkin kypsempi ja perempi kumppani kuin pinnallisiin asioihin tuijottavat tytöt. Kypsä nainen myös varmasti arvostaa sinun monia hyviä puoliasi eikä takerru yksityiskohtiin.
Muista myös että kukaan meistä ei ole täydellinen. Myös muilla ihmisillä on puutteita/vaivoja/sairauksia/traumoja yms. jotka vaikeuttavat heidän elämäänsä. Ne ovat vain yleensä visusti piilossa aivan kuten sinunkin sairautesi. Kuitenkin useimmat meistä pystyvät löytämään jonkun joka ottaa meidät sellaisena kuin olemme.