Mitä tässä tekis?

Miten päästä pois kotoa kun asuu sellasessa syrjäkylässä ettei edes bussit kulje. Tahtoisin päästä töihin ja pois kotoa, mutta se ei onnistu kun isä ei edes lainaa rahaa. Äiti ei pysty antamaan kun on myös sen tyrannin armoilla täällä korvessa. Sanoo vaan että eletään sen siivellä vaikka minäkin ostan itse ruuan itselleni. Ja kun sanon että kyllä me lähdettäisiin jos pystyttäisiin niin se vaan heittää että tossa on tie lähtekää kävelemään. Kavereita ei oikein ole kun asun niin kaukana kaikesta. olen kohta 20 enkä enää kestä tätä. Olis päästävä pois että pystyn auttamaan äidin ja nuoremman siskon sivistyksen pariin! Ollaan kaiket päivät tyhjäntoimena kotona, kun kaikki sivistys on 20 km:n säteellä.

Sossusta ei saada apua kun äijällä on niin suuret tulot ja äite lasketaan yrittäjäksi kun on menny takaamaan sen äijän velkoja kyseiseen firmaan. Isä vaan ottaa kaiken rahan itselle ja pistää menemään juoden kurkusta alas. Tullaan kuulemma kalliiksi. Se tossa suunnitteli että ens kesäks ei tarvita sähköäkään. Se tarkoittais että meiltä menisi viimeinenkin ylellisyys eli lämmin vesi. Kaikki ruoka mitä se tuo on makkaraa ja jotain pullaa eikä semmosella elä!

Tämä on täyttä totta. Tällästä tapahtuu eikä kukaan auta!
12557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

20 km muiden ihmisten ilmoille, suhteellisen vähän, mutta liian paljon.

Oletko työtön, silloin sinulle pitäisi tulla ehdotuksia kursseista ja töistä.
Tai ei ne ehdotuksia ole, ne on niitä työhönosoituksia.
Onkohan kurssikeskuksilla enää asuntoloista joihin voisit kurssien ajan majoittua, siitä voisi päästä eteenpäin, näinä aikoina on kovaa, tiedän.
Jos olet ilmoittautunut työkkäriin 5 kuukauden odotusajan jälkeen pitäisi tulla peruspäivärahaa joka on siis vastikkeellista ja mahdollistaisi pois pääsyn.

Jos viedään sähkökin niin aika umpikujassa olette siellä. Kyllä kesälläkin pitää saada tietoa että ulkomaailma on olemassa.
Ei se nuoren ihmisen elämää ole jos kesä kuluu hyttysiä tuijotellessa.

Jos sinua lohduttaa niin minullekkin kotona vaan pullaa tarjotiin kun se oli halpaa, vain silloin kun tuli vieraita sai jotain järjellistä.
Kun vieraat lähtivät niin ruokavalio muuttui salamannopeasti.
Taisin olla aliravittu, melkoinen pullero olin, koska hiilihydraattinen ruoka turvottaa.

Vielä sulla netti on, uhanalaisena siis.
Harmittaa vietävästi sinun tilanteesi, onko sulla sukulaisia, joiden kanssa voisi keskustella järkevästi, usein on niin ettei lähellä olevat ihmiset usko/halua uskoa mitään.

Epäinhimillistä, toivottavasti joku muu nyt täällä osaisi paremmin auttaa.

Äänestä
  • joten olen ihan hukassa siitä mitä oikeuksia minulla on noiden tukirahojen ja muiden kanssa.

    Äänestä

  • käyn kirjoitti:

    joten olen ihan hukassa siitä mitä oikeuksia minulla on noiden tukirahojen ja muiden kanssa.

    Voit hyvin muuttaa omaan asuntoon minne haluat. Jos olet työtön, saat työttömyyskorvausta ja sosiaalitukea. Vuokrasi maksetaan jne. Kun menet opiskelemaan joudut ottamaan opintolainaa.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Voit hyvin muuttaa omaan asuntoon minne haluat. Jos olet työtön, saat työttömyyskorvausta ja sosiaalitukea. Vuokrasi maksetaan jne. Kun menet opiskelemaan joudut ottamaan opintolainaa.

    Kelalta asumistuki kelalta, opintoraha kelalta, opintolaina kela ja pankki.. vanhemmilta pitäisi saada lisäksi tukea jos on mahdoollista.

    Työkkäristä työttömänä tai harjoittelussa, työmarkkinatuki. Mielummin opiskelemaan ja sitten joku oikea ala itselle. Voit tehdä työtä itsenäisesti toiminimellä tai toisen palveluksessa.

    www.mol.fi/avo netissä (jos eri osoite kysy mikä jostain) voi testata kiinnostuksia ja etsiä aloja ja kouluja.. ja myös ilta aikuiskoulutus on mahdollinen sun ikäiselle. Oppilaitoksen sivuilta löytyy tietoa.

    Etsi sopiva kaupunki sinulle ja alaa.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    En tiennyt että tuli vahongossa hyperlinkki ... tai saako sellaisia olla täällä. No osoite oli mol.fi/avo

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Kelalta asumistuki kelalta, opintoraha kelalta, opintolaina kela ja pankki.. vanhemmilta pitäisi saada lisäksi tukea jos on mahdoollista.

    Työkkäristä työttömänä tai harjoittelussa, työmarkkinatuki. Mielummin opiskelemaan ja sitten joku oikea ala itselle. Voit tehdä työtä itsenäisesti toiminimellä tai toisen palveluksessa.

    www.mol.fi/avo netissä (jos eri osoite kysy mikä jostain) voi testata kiinnostuksia ja etsiä aloja ja kouluja.. ja myös ilta aikuiskoulutus on mahdollinen sun ikäiselle. Oppilaitoksen sivuilta löytyy tietoa.

    Etsi sopiva kaupunki sinulle ja alaa.

    Myös kesällä voi tulostaa hakemuksia koulun sivuilta sopivan (omimman) alan kouluun Tai tehdä niitä itse, ja soittaa opinto-ohjaajalle (joitain kertoja uudelleenkin jos ensin on ei), (sekä palaavat lomilta jos ei sillä hetkellä ole). Silti, vaikka et olisi ehtinyt varsinaisena hakuaikana mukaan hakuun esim. ammatilliseen oppilaitokseen. Ja syksylläkin vielä voi osa lopettaa ja voi saadakin paikan, ei koskaan tiedä. Toisen asteen ja ammattikorkeakoulututkintoja on, lukiotkin sekä yliopistot.

    Kelan ja työvoimatoimiston sekä sosiaalitoimen sivuilla löytyy usein tulostettavia hakemuksia. Ohjeet on mitä papereita mukaan missäkin tilanteessa.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Voit hyvin muuttaa omaan asuntoon minne haluat. Jos olet työtön, saat työttömyyskorvausta ja sosiaalitukea. Vuokrasi maksetaan jne. Kun menet opiskelemaan joudut ottamaan opintolainaa.

    En saa mitään tukia tai työttömyyskorvauksia koska isällä on niin isot tulot ja ne vaikuttaa kun JOUDUN asumaan kotona. Ongelma on siinä että pitäis saada kämppä että ei enää lasketa asuvaks kotona ja ensin pitäis saada rahaa että vois hankkia sen kämpän, mutta rahaa ei ole kun ei pääse täältä töihin. Joten olen todella loukussa!!

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    Mene rohkeasti kuntasi sosiaalitoimistoon ja selitä perheesi tilanne ja että haluat pois kotoa, mutta vanhemmilta et saa taloudellista tukea. Sosiaalitoimistossa pystyvät selvittämään kaikki edut mitä sulle kuuluu (kela jne.) ja myös avustamaan omalta osaltaan rahallisesti. Jos kyse on pikkupaikkakunnasta ja isäsi on joku yrittäjä, älä anna sen estää avun hakemista.

    oletko täysi-ikäinen? Avustusta saat silloinkin. Sossu voi antaa korotonta lainaa, jos muuten perusteita toimeentulotuelle ei ole. Jos olet alaikäinen, vetoa kurjiin kotioloihisi (siltä ne toisaan kuulostaa) ja pääset lastensuojelun tukitoimena omaan tuettuun asuntoon.

    20 km pyöräilee kauniissa kesäsäässä asioita hoitamaan ja mene rohkeasti sossuun, kelaan ja työkkäriin selvittämään ajan kanssa mahdollisuuksiasi etuihin ja muutosvaihtoehtoihin. Ilmeisesti vanhempasi eivät aktiivisesti sinua neuvo yhteiskunnan pelisääntöjen kanssa, joten ota vastuu itsellesi.

    onhan sinulla oma tili, johon omat etusi/tukesi menevät? jos ei ole niin, kipin kapin avaamaan. Voithan myös katsella etukäteen asuntoja netistä (vuokraovi.com ja oikotie.fi/vuokra-asunnot paikallislehdet). Takuuvuokra voi olla aluksi ongelma, mutta sossusta siihenkin voi saada avustusta.

    Äänestä

Sä voit muuttaa muualle opiskelemaan tai töihin. Ilman muuta muutat sieltä pois. Kysele vaan niin kauan kunnes tiedät lisää aina asioista... netistä, ja muualta. Ota selvää tuista enemmän ja mahdollisuuksista. Nytkin saisit työmarkkinatukea jos olet työtön, tosin se katkeaa joillakin.

Joku ratkaisu löytyy, olen ihan varma. Että pääset omaan kotiin. Älä lannistu.

Äänestä

Hae siis työvoimakoulutukseen - uskoisin, että asuntokin järjestyy helposti. Saat työttömyyskorvauksen ja asumistukea ja pääsisit omasta elämästä kiinni. Käy työkkärissä ekaksi ja lainaa joltakin tutulta rahaa.

Äänestä
  • Aika huono neuvo, onko "työvoimakoulutus" niitä pilipalikursseja? Kunnon koulu se kannattaa olla että saisi ammatin.

    Äänestä

Olin joskus samassa tilanteessa ollessani 16v. Asuin umpikorvessa, lähimpään taajamaan 17km. Meillä ei ollut edes puhelinta saati minulla mitään tuloja. Opintotuen perusosa meni puhtaasti koulukirjoihin. Vanhemmat oli tuuliajolla ja odottelimme vain ulosottomiestä.

Marssin koulun hyppytunnillä työkkäriin, josta virkailija antoi minulle puhelimen ja huoneen käyttöön ja listan pääkaupunkiseudun sairaaloista yhteistietoineen. Niinpä aloin soitella ja etsin itselleni työpaikan, johon kuului työsuhdeasunto. Sain työpaikan keittiöapulaisena (ikäni ei riittänyt sairaala-apulaiseksi) ja sen verran olin säästänyt sukan varteen, että sain junalipun ja pystyin ostamaan näkkäriä ja tuoremehua ekaan palkkapäivään saakka. Matkasin junalla koko päivän ja saavuin suureen Helsinkiin, josta olin nähnyt vain kuvia telkkarissa sitä ennen. Ja se oli myös eka junamatkani. Seurasin ihmisiä taksitolpalle, katsoin mitä muut teki ja taksi voi minut työpaikalleni. Työkkäristä sain myöhemmin matkakulut takaisin toimitettuani sinne allekirjoitetun lapun työnantajaltani.

Työsuhdeasuntooni kuului liinavaatteet ja se oli työpaikan vieressä, keittiöllä sain myös joskus syödäkseni kun tarjoiluvaunut toi osastolta ruokaa takaisin. Olin äärettömän ujo ja hiljainen tyttönen, en ollut ikinä käynyt missään mutta kyllä pakon edessä minusta kuoriutui sanavalmis ja pärjäävä ihminen.

Pari vuotta myöhemmin lähdin sitten töihin maapallon toiselle puolelle, silloinkin itse hankkimani työpaikka tiedossa ja menopaluu-lippu mukanani kaiken varalta. Tänä päivänä teen väitöskirjaani (alakoulussa keskiarvoni oli 6,jotakin), minulla on ihana mies ja ihanat lapset ja mittava asuntolainankin maksu on jo voiton puolella.

Tsemppiä ja uskallusta sinulle alkuperäinen. Älä jää odottomaan, että maailma tulee sinun luoksesi tai elämä tulee tarjottimella. Tartu tähän hetkeen! Vain sinä itse voit tehdä elämällesi jotakin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Epätoivoinen89 kirjoitti:

Miten päästä pois kotoa kun asuu sellasessa syrjäkylässä ettei edes bussit kulje. Tahtoisin päästä töihin ja pois kotoa, mutta se ei onnistu kun isä ei edes lainaa rahaa. Äiti ei pysty antamaan kun on myös sen tyrannin armoilla täällä korvessa. Sanoo vaan että eletään sen siivellä vaikka minäkin ostan itse ruuan itselleni. Ja kun sanon että kyllä me lähdettäisiin jos pystyttäisiin niin se vaan heittää että tossa on tie lähtekää kävelemään. Kavereita ei oikein ole kun asun niin kaukana kaikesta. olen kohta 20 enkä enää kestä tätä. Olis päästävä pois että pystyn auttamaan äidin ja nuoremman siskon sivistyksen pariin! Ollaan kaiket päivät tyhjäntoimena kotona, kun kaikki sivistys on 20 km:n säteellä.

Sossusta ei saada apua kun äijällä on niin suuret tulot ja äite lasketaan yrittäjäksi kun on menny takaamaan sen äijän velkoja kyseiseen firmaan. Isä vaan ottaa kaiken rahan itselle ja pistää menemään juoden kurkusta alas. Tullaan kuulemma kalliiksi. Se tossa suunnitteli että ens kesäks ei tarvita sähköäkään. Se tarkoittais että meiltä menisi viimeinenkin ylellisyys eli lämmin vesi. Kaikki ruoka mitä se tuo on makkaraa ja jotain pullaa eikä semmosella elä!

Tämä on täyttä totta. Tällästä tapahtuu eikä kukaan auta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu