Perheen merkitys kasvaa kummasti vanhemmiten kun huomaa, että heitä kiinnostaa ottaa yhteyttä vain aina kun tarvitsevat jotain. Vähän jeesiä, niinku. Se jeesi tuntuu kummasti jatkuvan aina vaan yhteen suuntaan. Heille ei voi soittaa kun heillä on niin kovin kiirusta, on sitä ja tätä. "Ei ehdi puhumaan" toistuu puhelusta toiseen.
Näiden samojen lahnojen kanssa kun vietät lomiasi, saat heitä passata kun eivät itse millään jaksa nostaa edes ruokalautastaan pöydältä. Käyttävät törkeästi hyväkseen toisen tahtoa pitää paikat järjestyksessä, eivätkä ylimielisyydessään alennu sopeutumaan talon tavoille.
Mielummin siirtävät itsensä ja lastensa ruokkimista muille. Kun hehän ovat nyt vapaalla. Ja vapaalla voi ystävienkin kanssa viettää hah-hauskaa ja jättää vaikka ne lapsetkin hoitoon. Mutta kun sukulainen on kysesssä se saa hoitaa muksutkin. No, hei...siinä ohimennen...
Pahinta on huomata kuinka rakas lähisuku ottaa yhteyksiä pitkän tauon jälkeen ja ovat yhtäkkiä käsittämättömän kiinnostuneita tietämään miten nykyään eletään. Todella läpinäkyvää. Kun tietää vain kuulleensa että toisen elintaso on noussut. On vaan aivan pakko selvittää missä mättää ja miten taas voisi puuttua asiaan. Nyt on kummasti aikaa...olla utelias, pyytää apua, ja viritellä yhteisiä iltoja passauksen merkeissä.
Kiitos vaan, ei enää. Vietän lomani muualla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.