heip.
tuolla alempana oli keskustelua itseluottamuksesta/itsetunnosta, mutta minua kiinnostaisi lukea käsityksiänne KUNNIANHIMOSTA
joka on korvissani lähes kirosana, johtuneisko siitä että sitä ei minulla ole, vai siitä että se ymmärettään usein kovin materiaaliseksi.
tuolla alempana oli keskustelua itseluottamuksesta/itsetunnosta, mutta minua kiinnostaisi lukea käsityksiänne KUNNIANHIMOSTA
joka on korvissani lähes kirosana, johtuneisko siitä että sitä ei minulla ole, vai siitä että se ymmärettään usein kovin materiaaliseksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yhdyn sinuun, minullakaan ei näes oikeen ole kunnianhimoa. Olen myös usein miettinyt sen määritelmää, ja päätynyt tulokseen kahdenlaisesta kunnianhimosta.
Esimerkiksi paras kaverini on ns.positiivisesti kunnianhimoinen. Hän suoritti koulunsa hyvin, valmistui insinööriksi, ja on aina saanut hyviä töitä. Nyt valmistuttuaankin hän sai heti töitä, koska oli mukana monessa haussa eikä antanut periksi. Hän ei myöskään pelkää mitään työ tai opiskelurintamalla vaan tarttuu rohkeasti uusiin haasteisiin. Samalla hän kannustaa muita, ja auttaa minua tuskailemaan omissa töidenhauissa ym. kun sorrun joskus nynnyilyyn... Sitten on se 'negatiivisesti kunnianhimoinen', kuten eräs tuntemani ihminen. Hänen koko perheensä on yhtä kunnianhimoa. Ihmisissä arvostetaan eniten asemaa ja rahaa ja hienoa ammattia. Kouluja käydään hullunkiilto silmissä ja muistetaan nuolla kaikkien niiden persettä, josta voi tulevaisuudessa olla hyötyä. Valmistumisen jälkeen tärkeintä on RAHA, ei se, että olisi välttämättä niin innoissaan työstään, se tulee ylimääräisenä plussana.
Mutta, kuten sanoin, olen molemmille tyypeille silti vähän kade kunnianhimosta. Se on uskomaton eteenajava voima ja tuntuu antavan itseluottamusta. Te kunnianhimoiset ihmiset, olkaa tyytyväisiä! :)
voisi ajatella että puhutaan inspiraatiosta, mutta mikä on inspiraation ja kunnianhimon moraalinen ero?