Vihaan mummoani.

potkitaan_mummot_ojaan

Eli, otsikko kertookin, mutta tälle on syykin. Se on kauhea korppikotka, koko ajan esittää omia mielipiteitään, haukkuu muita jne jne, eikä anna muiden olla sellaisia kuin haluavat - kaiken täytyy olla aina hänen mielikseen. Jos hänelle panee vastaan jossain asiassa, tai tekee vähänkin eri tavalla kuin hän haluaa, niin suuttuu heti. Omalla tavallaan asioita ei saa tehdä. Lisäksi tyyppi on niin utelias juoruämmä kuin vain voi olla - sillä on iso kyyläverkosto ja tyydyttääkseen uteliaisuuttaan lukee vielä monia juorulehtiäkin ja puhuu joidenkin julkkisten elämästä ihan kuin se olisi joku naapurin Teppo, ihan kuin itse tuntisi tyypit joidenkin Seiskan tekstien perusteella..

Aina huomauttelee.. " Sun hiukset on ruman väriset, miksi sä menit värjäämään ne?? ", " Sun pitäis pukeutua naisellisemmin. ", " Kun sun äitis oli nuori, se oli laiha ja urheili paljon, sunkin pitäis ettet liho vielä muodottomammaksi ", " Kuulin että sä sait kokeesta vaan ysin, miksi sinä et lukenut enempää että olisit saanut kympin " ja edelliseen vielä lisäsi " Mutta onhan se varmaan kivaa olla laiska, toisin kuin minä. "
Siis what? En ole pariin vuoteen tuonut kotiin yhtäkään alle kasia, urheilen kyllä vaikka muutamia liikakiloja onkin, ja haluan olla omantyyliseni, vaikka mummo koko ajan nalkuttaa mun tyylistä ja IHAN KAIKESTA mitä teen.

Ja se vielä asuu melkein naapurissa ja sitä pitää aika usein tavata, oon yrittänyt välttää sitä mutta jos ei esim. kahteen viikkoon nähdä niin kauheat nalkutukset siitäkin ja vanhemmat suuttuu kun en tee mummolle mieliksi. Rasittaa se ämmä.

11

2123

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alistaja mummo

      Meillä kans sama juttu. Alkuun voisin sanoa että mummut on yleesä huonoja tyylivartijoita ku heidän maku on 1900-luvun puolivälistä. Monessa muussakin asiassa he ovat jo tippuneet auttamattomasti kyyditä. Jos ei ole kykyä nähdä ja suvaita uutta niin meistäkin tulee samanlaisia mummuja. Totta on myös ettei mummujen kans tarvi kokoajan seukata, ees kuukauden välein. Ei mummut ole monestikkaan niitä ihania pullantuoksuisia mummuja joksi heidät mielletään, vaan aika moni mummu on kärttyinen vanha sadisti joka tykkää pomottaa alempaa sukupolvea. Aidot ihmiset, vaikka mummot, ovat sitten erikseen!

    • ...

      ovat sitä mieltä, että heillä on oikeus arvostella ja vittuilla, koska he ovat VANHOJA ja heillä on ollut paska elämä. Huomauttelu toisen ulkonäöstä tai whatever on heidän mielestään vain suoraan sanomista, hah! Koitapa itse puhua suoraan. Tollanen äiti on minullakin ja lapsilla mummi.

      • samaa mieltä

        Korkeampi ikä ei oikeuta ketään olemaan välittämättä toisten ihmisten tunteista.Joku dementia vanhempana saattaa aiheuttaa kyllä sen,ettei enää ole kontrollia siitä mitä saa sanoa ja mitä ei.
        Itsekin olen jo mummo,mutta sellaiset asiat kuin lastenlasten ulkonäkö ja vaatteet,koulumenestys eivät kuulu asioihin joista minulla olisi oikeus lausua mielipiteeni.Muutenkin mummoja ja pappoja tarvittaisiin ennemminkin kohottamaan lastenlasten itsetuntoa eikä suinkaan lyömään sitä lyttyyn.


      • Kiltti isoäiti

        Minusta hänelle voisi ihan suoraan sanoa: "Minulle on opetettu, että ei ole hyvien tapojen mukaista haukkua toisten ulkonäköä, se on huonoa käytöstä. Asioiden suoraan sanominen KYSYTTÄESSÄ on ihan toinen asia."


    • paljoa paina kun on

      parimetriä rapaa päällä.

    • rekisteröitymätön**

      Auts. Mummusi on kammotus.

      Kenelläkään ei ole oikeutta lyntätä toisia ihmisiä noin.

      Sinun ei tarvitse olla mummosi kanssa missään tekemisissä. Kerro hänelle, että hänen kommenttinsa tekevät sinut surulliseksi ja vihaiseksi. Kerro, että hän on ilkeä ja asiaton ja ettet halua keskustella hänen kanssaan jos tyyli ei muutu.

      Elämä on liian lyhyt uhrattavaksi ilkeille ihmisille. Käytät aikasi paremmin sellaisten ihmisten seurassa, jotka arvostavat ja rakastavat sinua sellaisena kuin olet, tukevat ja kannustavat sinua.

      mummosi saattaa kuvitella tarkoittavansa hyvää, siksi olisi tärkeää kertoa hänelle, että mönkään menee.

      • mummon-nalkutuksen-uhri

        Joo mun mummo on samanlainen .. koeta kestää !


    • eristäkää mummo

      mutta ei taida silti oppia. Nalkutus jatkuu senkin jälkeen.

      • MittarimatoX

        Surullista luettavaa, minun äitini on 71 vuotias ja juuri tuollainen.
        Eikä siitä miksikään muutu.
        Olen käynyt juttelemassa psykologin kanssa koska en todellakaan ole aina jaksanut häntä kuunnella.
        Hän kertoi havainneensa sen että ihminen muuttaa ja muuttuu ajattelutavoiltaan 60 vuotiaana viimeistään JOS TAHTOO.
        Jos ei tahdo, eikä näe omassa käytöksessään mitään vikaa niin voi kurja.

        Minun äitini on täysin sokea eikä huomaa mitenkä hänen käytöksensä on erittäin haitallista ympäristölle.
        Siis sokea käytökselle, ei muuten :)

        Oma äitini tyrannisoi kun olin lapsi, uhkasi pistää lastenkotiin jos en ole kiltti.
        Olin niin kiltti kun pelkäsin että sinne joudun "pahojen" tyttöjen luokse.

        Monta kertaa aikuisena toivoin että olisipa vaan toteuttanut sen.


      • Hate it
        MittarimatoX kirjoitti:

        Surullista luettavaa, minun äitini on 71 vuotias ja juuri tuollainen.
        Eikä siitä miksikään muutu.
        Olen käynyt juttelemassa psykologin kanssa koska en todellakaan ole aina jaksanut häntä kuunnella.
        Hän kertoi havainneensa sen että ihminen muuttaa ja muuttuu ajattelutavoiltaan 60 vuotiaana viimeistään JOS TAHTOO.
        Jos ei tahdo, eikä näe omassa käytöksessään mitään vikaa niin voi kurja.

        Minun äitini on täysin sokea eikä huomaa mitenkä hänen käytöksensä on erittäin haitallista ympäristölle.
        Siis sokea käytökselle, ei muuten :)

        Oma äitini tyrannisoi kun olin lapsi, uhkasi pistää lastenkotiin jos en ole kiltti.
        Olin niin kiltti kun pelkäsin että sinne joudun "pahojen" tyttöjen luokse.

        Monta kertaa aikuisena toivoin että olisipa vaan toteuttanut sen.

        Juu vanha ketju mutta mun ns. mummo on joku helvetin raihnanen eukko vanha rupsahtanu kääkkä joka elää jollai vitu kivikaudella ja käyttää jotai rumia rääsyjä ja hiuksetki on jokku harmaalättänät paikoilleen kovettuneet korput. No ei ne oo nii vakavii juttuja. Se että se pilas mun elämän, nii mä en ikinä anna sitä sille anteeks. Se on niin iso juttu mutta mä en sitä tänne kerro..


    • Anonyymi

      Kommentoin aika paljon myöhässä mutta mun mummo on samanlainen :))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe