vaan ykkönen

ykkönenkin joutuu miehensä jakamaa. Vaikka kuinka selitellään, että miksi mies ei sitten jätä minua jos kerta rakastaa toista naistaan. Saatetaan käyttää puolustuksena sitä, että mies asuu ykkösen kanssa ja jakaa arjen, mutta mies ei kuitenkaan ole ykkösen oma. Ketään ei voi omistaa, mutta riittääkö ykköselle se että mies asuu kyllä kotona ja hoitaa asiansa, mutta sydämessään on koko ajan jossain muualla? Sydämessä on kuitenkin aina se joku toinen, jonka luo hän palaa ja saattaa vuosikausia viettää aikaansa toisen naisen kanssa...
Itselleni riitti aikoinaan se, että mies hoitaa kotona hommansa ja eläetään ns. normaalisti eli siis kulissia ja tehköön mitä tahtoo ja niin teen minäkin, mutta avioeroa ei oteta eikä rikota lasten perhettä.
Onko se kuitenkaan se arvoista? Mielestäni ei ole. Ainoa oikea ratkaisu on lähteä erileen, jos toinen tai kumpikaan ei pysty enää puhaltamaan yhteiseen hiileen.
Mies ei olisi halunnut erota, mikä ihme siinä sitten onkaan? Ovatko he niin lapsellisia ja heikkoja, että kotona täytyy vaan olla joku, ettei tarvitse aivan yksin olla kumminkaan...
Vuosien saatossa avasin silmäni ja aloin miettimään sitä mitä helvetin järkeä tässä enää on kun ei pysty toiseen enää luottamaan ja kaikelta on pohja poissa.
Aluksi luulimme molemmat, että kriisi on taas kerran voitettu, mutta ei, se totuus ei sieltä koskaan häviä, että toinen nainen on mieheni sydämessä, ehkä osa oli "vain" panoja, mutta en usko että kaikki...
Joten annoin toiselle vapauden elää miten haluaa, enkä joudu enää itse kärsimään toisen ihmisen heikkouksista.
7284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jo kahden vuoden ajan. Se mikä alkoi viattomana hauskanpitona, muuttui ajan kanssa kiintymykseksi ja nyt me olemme rakastuneet toisiimme. Mies sanoi, että olen koko ajan hänen mielessään. Minä ajattelen häntä ensimmäisenä, kun herään ja viimeisenä illalla, kun menen nukkumaan. Kaipaan häntä jatkuvasti. Tämä on tuskallinen ja raastava tilanne. Lapsia on molemmissa perheissä, ja olisi ikävää, jos tämä paljastuisi. Ei tässä petä pelkästään puolisoaan, vaan myös lapsensa, koko perheen. Pohja on pois perhe-elämältä, kun toinen näin rakastuu ulkopuoliseen. Mies sanoi kerran, että joku päivä olemme yhdessä, ihan varmasti. Mutta onko se realistista. Minusta tuntuu, etten jaksa enää kauan elää tätä kaksoiselämää, joku ratkaisu on tultava. Lasten takia on koitettu jaksaa tähän asti, että heillä olisi molemmat vanhemmat kotona.

Äänestä
  • Tässä viestissä taitaa kristalloitua nykyisten "aikuisten" kypsymättömyys. Kaksi naimisissa olevaa ihastuu, aloittaa suhteen ja nähtävästi vielä yllättyy siitä, että ajan mittaan tulee kiintymys kuvioon. Eiköhän se ole ihan normaali kuvio kaikissa positiivissa ihmissuhteissa? Teidän lapsellinen käytöksenne aiheuttaa todennäköisesti jo nyt ongelmia perheissänne. Kun juttu ja jossain vaiheessa paljastuu, varmasti ainakin toinen petetyistä puolisoista tekee elämästänne todellisen helvetin. Sen verran suuri on petetyn tuska.

    Omaa päättämättömyyttä ja vastuun pakoilua ei kannata selittää "lasten takia" jatkamisella. Olette kaksi vastuuntunnotonta aikuista, jotka ette pysty päättämään, mitä elämältänne haluatte. Siirrätte päätöksenteon jommalle kummalle petetyistä. Jos haluatte lastenne parasta, teette päätöksen joko suhteenne lopettamisesta tai avioeroista.

    Äänestä

tekee omat ratkaisunsa. Joillekin riittää varsin hyvin vaikkapa kämppissuhde - toisille taas ei.

Oma exliittoni oli lähinnä vakipanosuhde. Ei siinä sen kummempaa, toimi oikeastaan hyvin (niinkauan kuin toimi ja tyydyin olemaan haluamatta mitään muuta). Sitten ex eristäytyi, masentui, sairastui. Seksi hänen kanssaan muuttui väkinäiseksi. Siinä sivussa juuri huomasi, ettei suhteessamme oikein mitään muuta ollutkaan.

Rakastuin toiseen mieheen - ja voilà. Erosin. Tosin eroprosessi vei aikaa - lähes ikuisuuden. Toisaalta olen kuullut eroa tehtävän paljon pidemmänkin aikaa kuin kaksi vuotta.

Äänestä
  • siis näin pelkistetysti, miehesi sairastui ja silloin päätit hänet jättää????

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    siis näin pelkistetysti, miehesi sairastui ja silloin päätit hänet jättää????

    sen noinkin sanoa. Kerrohan miksi pitäisi kärsiä vuositolkulla suhteessa, joka vie kaiken eikä anna mitään?

    Äänestä

kakkosen paskapuhetta.Vedä huora ittes jojoon.

Äänestä
  • Keskustelu on sitä kun jokainen osallistuja kertoo mielipiteensä.
    Mielipiteet on jokaisen henkilökohtaisia ajatuksia ja niihin on oikeus.
    Toisia loukkaavat repliikit eivät ole mielipiteitä vaan ainoastaan osoitus loukkauksien laukojan kypsymättömyydestä (taitamattomuudesta) keskustella.
    Tietysti osallistuminen on vapaa-ehtoista ja myös eriävät mielipiteet on keskusteluun kuuluvia.
    Tämän mielipiteet ajatus on että kakkosten ja ykkösten kuten myös ulkopuolisten mielipiteet on saman arvoisia ja sallittuja.
    Jos kumpikin osapuoli ei kerro ajatustaan ja mielipidettään ei ole keskustelua.

    Kiitos puheenvuorosta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyllähän kirjoitti:

ykkönenkin joutuu miehensä jakamaa. Vaikka kuinka selitellään, että miksi mies ei sitten jätä minua jos kerta rakastaa toista naistaan. Saatetaan käyttää puolustuksena sitä, että mies asuu ykkösen kanssa ja jakaa arjen, mutta mies ei kuitenkaan ole ykkösen oma. Ketään ei voi omistaa, mutta riittääkö ykköselle se että mies asuu kyllä kotona ja hoitaa asiansa, mutta sydämessään on koko ajan jossain muualla? Sydämessä on kuitenkin aina se joku toinen, jonka luo hän palaa ja saattaa vuosikausia viettää aikaansa toisen naisen kanssa...
Itselleni riitti aikoinaan se, että mies hoitaa kotona hommansa ja eläetään ns. normaalisti eli siis kulissia ja tehköön mitä tahtoo ja niin teen minäkin, mutta avioeroa ei oteta eikä rikota lasten perhettä.
Onko se kuitenkaan se arvoista? Mielestäni ei ole. Ainoa oikea ratkaisu on lähteä erileen, jos toinen tai kumpikaan ei pysty enää puhaltamaan yhteiseen hiileen.
Mies ei olisi halunnut erota, mikä ihme siinä sitten onkaan? Ovatko he niin lapsellisia ja heikkoja, että kotona täytyy vaan olla joku, ettei tarvitse aivan yksin olla kumminkaan...
Vuosien saatossa avasin silmäni ja aloin miettimään sitä mitä helvetin järkeä tässä enää on kun ei pysty toiseen enää luottamaan ja kaikelta on pohja poissa.
Aluksi luulimme molemmat, että kriisi on taas kerran voitettu, mutta ei, se totuus ei sieltä koskaan häviä, että toinen nainen on mieheni sydämessä, ehkä osa oli "vain" panoja, mutta en usko että kaikki...
Joten annoin toiselle vapauden elää miten haluaa, enkä joudu enää itse kärsimään toisen ihmisen heikkouksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu