Olen 20 vuotias nuori nainen, ja olen seurustellut poikaystäväni kanssa noin 3 vuotta, joista puolivuotta samankaton alla. Suhteemme toimi hyvin kun muutimme yhteen,mutta sen jälkeen alkoivat ongelmat. Mies ei ole koskaan viikonloppuisin kotona (lähtee aamulla n.12 aikaan ja tulee illalla 9 aikaan) syynä joko työt taikka harrastus eli autojen rassaaminen ystävien luona. Minulle on todella alkanut ihmetyttää ainainen poissaolo. Kun yritän sanoa hänelle rauhallisesti että etkö voisi tulla kotiin aikaisemminen hän luulee että yritän määrätä hänet jäämään kotiin. Seksiä meillä ei ole ollut 4viikkoon, emmekä enään puhu toisillemme mitään. Olen myös huomannut että olen nykyään todella pahalla tuulella kun olen hänen kanssaan. Poikaystäväni välttelee minua todella paljon. Hän ei ota minua matkaan baareihin tai muuallekkaan. En ole nähnyt hänen kavereitansakaan pitkiin aikoihin. Mikä ihme miestä voisi vaivata?? Tunnen itseni idiootiksi joka istuu yksin kotona ja odottaa vain. Mitä muutakaan voin tehdä? Kaverini asuvat toisella puolella kaupunkia ja heillä on omat elämänsä ja kiireensä, näen ystäviä vain pari kertaa viikossa.
Olisiko parempi vain laittaa pillit pussiin ja aloittaa puhtaalta pöydältä? Tunnen olevani todella yksinäinen parisuhteessa.
Olisiko parempi vain laittaa pillit pussiin ja aloittaa puhtaalta pöydältä? Tunnen olevani todella yksinäinen parisuhteessa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hän ei ole selvästi tyytyväinen parisuhteeseenne. Parasta olisi pitää breikki ja katsoa kesän jälkeen onko tuossa järkeä.
Ehkä jopa hänellä on uusi kiikarissa tai jo pyörityksessä. Ehkä sinunkin kannattaisi lähteä ja aloittaa alusta omassa kämpässä ja katsella muita miehiä sillä silmällä.
Ei yhdessä asuminen oo mitenkään helppoa aina. Kuinka paljon sä välität siitä pojasta? Ei se niin vaarallista ole,jos kuukauteen ei ole seksiä ollut. Jos vuoteen ei ole mitään niin sitten ehkä joku on pielessä. Ainoa asia,joka auttaa on puhuminen tai sitten pidätte taukoa toisistanne. Ei aina kannata heti luovuttaa,mutta jos susta tuntuu,et hän ei todellakaan ole se oikea niin älä tuhlaa aikaasi. Jos taas tuntuu,että et halua erota niin sitten puhutte. Sun poikaystävä on varmaan kyllästynyt,kun olette olleet kai liikaa yhdessä. Ala elämään omaa elämää ja tee juttuja,mitä tekisit, jos olisit sinkku. Aloita harrastus? tai yritä keksiä jotain. Älä jää kotiin odottelemaan ja tuhlaamaan elämääsi. Parisuhde ei saa olla ainoa asia elämässä. Mullakin on usein sellanen olo,et haluaisin vaan aina olla kotona kullan kainalossa,mut pitää olla muutakin elämää.
Mikset puhu juuri näin kuin kirjoitit miehellesi? Itse olen oppinut pitämään parisuhteeni kasassa vain ja ainoastaan asioista niiden oikeilla nimillä puhuen.
Ei tuo teidän tyyli kyllä pitkään kanna. Käy jopa mielessä, että onko miehellä toinen. Ota selvää. Mutta muista, ei syyttävää äänensävyä, vaan ihan jutustelua rauhallisissa merkeissä.
Ala elää elämääsi myös samalla tavalla, eli hanki omia harrastuksia ja kehittele omia menoja ystäviesi kanssa. Lakkaa odottamasta miestä kotiin. Kuvittele että olisit sinkku, mitä silloin tekisit (tietty ilman uuden poikaystävän hakemista, sillä onhan sulla se siellä jossain) Ehkä hän jossakin vaiheessa hoksaa että teidän on järjestettävä myös yhteistä aikaakin jos suhteen haluaa jatkuvan. Olette nuoria ja vielä ilman lapsia joten eläkää myös elämää itsellenne kun siihen on mahdollisuus. Sitten kun on lapsia ei voi nauttia niistä omista tekemisistä.
Onko mitään järkeä olla suhteessa, jossa kaksi ihmistä elää "sinkkuina" odotellen, josko muutos parempaa tulisi? Jos tilanne noin pahaksi menee, eikö olisi parempi pistää kerralla poikki niin, että oltaisiin sitten oikeasti sinkkuja kaikkine vapauksineen, ettei kuitenkaan tule loukattua toista tai joudu liian suuriin kiusauksiin "sinkkuillessa" huonossa suhteessa. Aika turhaa tuollaisella touhulla vain odottaa, että toinen huomaisi, että olisikin kivaa, jos olisi enemmän yhteistä aikaa.
Kyllä parisuhteessakin on oltava kummallakin osapuolella oma elämä, eli siis tarkoittaa omia kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia, omia ystäviä jne. Toki tasapuolisesti täytyy olla myös niitä yhteisiäkin asioita. En ihmettele yhtään, jos miestä alkaa ahdistaa, kun toinen pelkästään aina odottaa toista kotona. Oma elämä ei suinkaan tarkoita sitä että ollaan hakemassa toista kumppania, ei alkuunkaan. Vaikka on omat menot ja harrastukset, täytyy parisuhteeseen myös toisaalta sitoutua ja olla uskollinen ja luottamuksen arvoinen. Tuolla edellisen viestin sinkkuilulla tarkoitan että voisit hyvyn miettiä miten ajan käyttäisit, jos et olisi parisuhteessa. Eli siihen ei siis sitten lueta mukaan "miesten jahtaamista", koska elämässä on paljon muutakin tekemistä ja muidenkin ihmissuhteiden (sukulaiset ja ystävät) vaalimista kuin juuri se vastakkaiseen kumppaniin liityviä asioita.
Entä sitten jos miehesi olisi reissutyössä, pari viikkoa kokonaan muualla, kuinka kävisi sitten? Ainahan asioista kannattaa puhua, eikö parisuhde ole niitä asioita varten että asiat selvitetään. Mutta jos kumppaneilla on aivan erilaiset tarpeet yhdessäolon suhteen, niin ovatko kumppanit sitten sopivat toisilleen? kompromisseja voi yrittää aina hakea.
Se voi ruveta vaivaamaan miehen itseluottamusta ja -tuntoa.Joskus miehet ahdistelevat naisia,ja saavat silti vain torjumisreaktioita heiltä.Sille ei voi mitään,et jotkut miehet olettavat kiveen ja sataan,et heikoimmillaan oleva nainen on se epätoivoisin lahkeessa.Sai varmasti D-kuppiselta blondilta ikuisen lähestymiskiellon,sori!! Sellaisen kokemuksen läpikäynyt mies voi olla hiukan turtana.Yritä olla parempi ja kivempi kuin se,joka morkkasi häntä.Hyvää tulevaisuutta!