Kerron tässä toisenlaisen tarinan monikulttuurisesta suhteesta. Mieheni on afrikkalainen ja itse siis suomalainen olemme olleet naimisissa jo 20-vuotta ja meillä on usempi lapsi. Kun tapasin mieheni hänellä ei ollut papereita, koulutusta siis se tavallinen tarina joka lähtee paremman elämän toivossa maailmalle. Me tavattiin ja minua varoiteltiin ja suhdettamme arvosteltiin kielettiin menemästä naimisiin ym... tein kuitenkin omat päätökseni vaikka välini perheeseenikin katkesi joksikin aikaa. Aluksi asuimme suomessa ja mieheni aloittikin opiskelun heti. Hän valmistui, mutta tuolloin oli vielä vaikea saada töitä korkeasti koulutetun mustan miehen. Niinpä muutimme muutamaksi vuodeksi hänen kotimaahansa mutta minun taas oli vaikea työllistyä siellä. Nykyään olemme maailman kansalaisia ja lapsemmekin puhuvat neljää eri kieltä. Halusin vain tuoda esille, että monikulttuurisessa suhteessa molempien täytyy ymmärtää ja kunnioittaa toista sillä kaikki ei tapahdu hetkessä. Joten toivotan onnea kaikille monikulttuurisille pareille.
Tässä tarinani
20-vuotta
7446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä näissä suhteissa pitää olla liikkeellä enempikin viihteellä eikä
vakavissa tarkoituksissa.
"Maailmankansalainen" on yhdyssana.
maailmankansalainen jonka mies on soitellut new yorkin musiikkiklubeilla?Tarinasi haiskahtaa tuulesta temmatulta.
Korkeasti koulutetun mustan miehen vaimoksi, jonka lapsetkin puhuvat neljää eri kieltä, onnistut kirjoittamaan hämmästyttävän epäselvästi ja tekemään valtavasti kirjoitusvirheitä. Jokin tässä tarinoinnissasi nyt haiskahtaa, mutta mikä ja miksi. Kirjoitteletko kenties kännissä ja mikä sinut oikeastaan sai avaantumaan klo 23:47?
etkö sinä tiedä että jos siellä kello näyttää 23:47, eri aikavyöhykkeellä on eri aika? En ole sama joka on tämän viestiketjun aloittaja. Olimme taannoin myös New Yorkissa. Miksi et tullut tervehtimään? Harvemmin ehdin matkailun ja muun mukavan välissä käymään tällä palstalla teidän murheitanne lukemassa. buhahahaaa (minulta) buhahahhhoooohhoo (mieheltäni)
EI mätsää simasuu, ei.
Hän lähti maailmalle paremman elämän toivossa :)
Kuitenkin korkeasti koulutettu?
Vai korkealla, kenties vuorennokassa lammaspaimeneksi? :D
Sano vielä, suositteletko lähtemään suhteisiin paperittomien ja kouluttamattomien elintasonmetsästäjien kanssa? Kun kerta teilläkin noin hyvin meni.