Joku täällä kirjoitti taannoin että Mozart ja Haydn edustavat tyypillistä wieniläisklassismia kaavamaisine kliseineen. No, pitäähän se paikkaansa mutta pitää muistaa että Mozart ja varsinkin Haydn loivat perusklassismin linjaa - Haydnia ei turhaan tituulerata sinfonian ja jousikvarteton isäksi, ja Mozart taas kehitti pianokonserttoa.
Haydnin ja Mozartin musiikki on usein kevyttä ja kepeää, mutta se oli ajan henki. Useiden muiden saman ajan tekijöiden musiikki oli vielä enemmän noiden käsitteiden mukaista.
Mihinkään rajoja rikkovaan Mozart ei kyennyt, mutta hänen musiikkinsa on niin hyvin tehtyä, että ehdottomasti hän kuuluu aina 10 parhaan joukkoon. Samoin Haydn. Ei sitä voi kiistää kukaan typerä nettikirjoittelija Suomi24:ssa.
Haydnin ja Mozartin musiikki on usein kevyttä ja kepeää, mutta se oli ajan henki. Useiden muiden saman ajan tekijöiden musiikki oli vielä enemmän noiden käsitteiden mukaista.
Mihinkään rajoja rikkovaan Mozart ei kyennyt, mutta hänen musiikkinsa on niin hyvin tehtyä, että ehdottomasti hän kuuluu aina 10 parhaan joukkoon. Samoin Haydn. Ei sitä voi kiistää kukaan typerä nettikirjoittelija Suomi24:ssa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
suuret wieniläisklassikot rankataan jopa 5 joukkoon. Näistä Beethovenin ja Mozartin katsotaan yleensä kuuluvan 3 joukkoon Bachin seurana. Tätä väitettä tukee myös vakavien superoppineiden säveltäjien, kuten teknisen Brahmsin, melodisen Schubertin ja dramaattisen Wagnerin ylisanat, jotka voidaan nähdä todellisina asiantuntijalausuntoina.
Toisaalta toisin kuin kirjoitit, myös Mozart rikkoi useita rajoja esim. kamarimusiikillaan (dissonanssikvartetto, klarinettikvintetto), sinfonioillaan (Jupiter, Prahalainen), oopperoillaan (Don Giovanni, Figaron häät) ja pianokonsertoillaan (c-molli, d-molli). Mozart asetti sen ajan ja siihen astisen musiikin huipun uusiin korkeuksiin ylivertaisilla soitinten ja ihmisäänen hallinnalla ja poikkeuksellisella draamavaistollaan.
silloin kun Mozart sitä kirjoitti 41. sinfoniansa viimeiseen osaan. Bach teki kuule aikamoista polyfoniaa jo kauan ennen Mozartia! Eikä myöskään opera buffa -tyyli Mozartin oopperoissa (kuten Don Giovanni ja Figaron häät) ollut mikään hänen oma keksintönsä. Se, että Mozart teki upeita sävellyksiä, ei tarkoita että hän varsinaisesti keksi tai uudisti klassista musiikkia. Hän oli vain häikäisevän lahjakas.
Uudistajia ovat olleet esimerkiksi Bach, Beethoven ja Wagner. Mainitsemistasi nimistä kaikki kuuluvat suurimpien joukkoon, myös Mozart, Schubert ja Haydn ja lisäksi Chopin sekä Händel.
Listaahan voi jatkaa, suuria säveltäjiä on PALJON.
"...silloin kun Mozart sitä kirjoitti 41. sinfoniansa viimeiseen osaan. Bach teki kuule aikamoista polyfoniaa jo kauan ennen Mozartia! Eikä myöskään opera buffa -tyyli Mozartin oopperoissa (kuten Don Giovanni ja Figaron häät) ollut mikään hänen oma keksintönsä. Se, että Mozart teki upeita sävellyksiä, ei tarkoita että hän varsinaisesti keksi tai uudisti klassista musiikkia."
Vastauksesi on outo ja siinä on naiivi kaiku. En toki väittänyt (enkä liiemmin luule) Mozartin keksineen polyfoniaa (tai edes Bachin) tai buffaa. Kuitenkaan missään nimessä uudistaminen tai rajojen rikkominen ei tarkoita pelkästään uuden teostyypin -tai tyylin kehittämistä (osan tai kuoron lisäämistä sinfoniaan, johtoaiheen tai jatkuvan resitatiivi-ilmaisun pukkaamista oopperaan ym.), kuten puheistasi saattaa ymmärtää. Uudistamista ja rajojen rikkomista tapahtuu ennen kaikkea myös jo olemassa olevissa musiikin muodoissa.
Myös Mozart kehitti näitä muotoja ja draamallista musiikillista ilmaisua sekä yhdisteli vallitsevia musiikin virtauksia ja tyylejä poikkeuksellisella taidolla.
Nähdäkseni juuri Mozart nosti wieniläisklassismin korkeimpaan huippuunsa (ja oli myös tuon tyylin merkittävä uudistaja), ei Haydn, joka vielä raivasi tietä eikä Beethoven, jonka absoluuttinen huippu meni romantiikan puolelle. Mozart kehitti pariisilaisesta sinfoniastaan lähtien merkittävästi sinfoniaa, Haydn-kvartetot olivat suuri askel eteenpäin kamarimusiikissa ja oopperakohtaukset kuten Figaron häiden toisen näytöksen finaali tai Così fan tutten 1. näytöksen finaali ovat yhä hämmästyttävän yhtenäistä ja monipuolista musiikillista kudosta suhteessa aikansa (tai vaikka nykypäivänkin) muuhun musiikkiin.
Bachin, Beethovenin ja Wagnerin lisäksi uudistajia ovat siis olleet myös mm. Haydn ja Mozart (esim. kamarimusiikki ja konsertot), Liszt ja Chopin (pianokirjallisuudessa), Schubert ja Schumann (vokaalimusiikissa), Verdi ja Puccini (oopperassa) sekä Tshaikovski ja Stravinski (baletissa), huomasitpa tai ymmärsitpä sinä asiaa tai et.
Se, että satunnaisen nettisenttaajan mukaan joku säveltäjä "yhdistelee ja tekee poikkeuksellisella taidolla" erilaista musiikkia tai jotakin vastaavaa, on hyvin tulkinallinen asia. Klassisen musiikin sävelkieli on niin monipuolista, että käytännössä mikä tahansa teos voi jonkun kuulijan mielestä saavuttaa 'ennenkuulemattomia taajuuksia' vaikkapa tunnetasolla. Keskustelu muuttuu tällöin todella subjektiiviseksi.
Sen sijaan ne rakenteelliset poikkeamat, mitä jonkun Beethovenin musiikissa oli aikaisempaan tehtyyn musiikkiin nähden, ovat paikoin tunnistettavia jopa maallikolle. On täysin selvää, että Beethovenin viimeinen jousikvartetto uudisti koko säveltyypin. Tällaista objektiiviisesti kiistatonta rakenteen tai sisällön uudistamista ei Mozartin musiikista kovasti löydy, poikkeuksina kuitenkin pianokonsertot, joiden saralla hän teki ihan selvästi uutta luovaa työtä. Ymmärtänet mitä tarkoitan. Mutta Mozartin suuruus olikin ensisijaisesti fantastisissa musikaalisuuden lahjoissa ja hyvässä musiikissa, ei niinkään esim. Wagnerin tapaan vallankumouksellisuudessa.
Osan tai kuoron lisäämisestä sinfoniaan, johtoaiheen tai jatkuvan resitatiivi-ilmaisun pukkaamisesta oopperaan yms. en ole puhunut mitään. Toit ne itse esille. Muistutan joka tapauksessa, ettei Beethoven ollut ihka ensimmäinen ihmisäänen ja sinfonian yhdistänyt säveltäjä, hänen sinfoniassaan n:o 9 kuorolla ja vokaalilla nyt vaan oli huomattavin ja selkein rooli sinfoniateoksessa siihen mennessä.