Mitä mieltä olette ihmisestä joka pystyy olemaan sosiaalinen ja saa tarvittaessa seuraa, mutta työntää ihmiset pois ja viettää mieluiten aikansa yksin? Itse olen tällainen tyyppi. Tykkään mietiskellä ja tehdä omia juttuja ilman että kukaan häiritsee.
Viikolla kun juoksee töissä, niin viikonloppuna haluaa vaan omaa rauhaa ja puhelimen pirinä alkaa joskus jopa ärsyttämään. Tässä meni taas viikonloppu kotona kökötellessä, telkkaria katsellessa ja muita juttuja harrastellessa, ihan itsekseen ja sinänsä ihan ok homma.
Mutta alkaa häiritsemään se että miksi viihtyy liikaa yksin, tai em. syyt? Miten jatkossa? Hieman pelottaa että onko tässä kohta joku pitkäpartainen erakko-ukko.
Niin ja kavereita ja naisia on aina ollut, mutta nykyisin tulee oltua paljonkin yksin ihan siis vapaaehtoisesti.
Viikolla kun juoksee töissä, niin viikonloppuna haluaa vaan omaa rauhaa ja puhelimen pirinä alkaa joskus jopa ärsyttämään. Tässä meni taas viikonloppu kotona kökötellessä, telkkaria katsellessa ja muita juttuja harrastellessa, ihan itsekseen ja sinänsä ihan ok homma.
Mutta alkaa häiritsemään se että miksi viihtyy liikaa yksin, tai em. syyt? Miten jatkossa? Hieman pelottaa että onko tässä kohta joku pitkäpartainen erakko-ukko.
Niin ja kavereita ja naisia on aina ollut, mutta nykyisin tulee oltua paljonkin yksin ihan siis vapaaehtoisesti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ites elin/asuin pienen ikäni avio,avosuhteissa. n. 30.v. nyt yksin elämässä on laatua ei ole estänyt seuralaisen saantia. kokeilin n. viisikymppisenä vielä avoliittoa. hermo kesti n.2kk. onneksi pidin oman kämpän ja OMAT AVAIMET.että tsemppiä vaan.
Jos yksinolo ei ole ongelma, niin se ei ole ongelma. Siis ei sulle, eikä kenellekään muulekaan. Voit siis hyvillä mielin jatkaa elämääsi. :-)
Ikä on yksi tekijä, minä kun olen huomannut saman asian. Nautin suunnattomasti hiljaisuudesta ja rauhasta. Olisi mukava löytää mies joka olisi läsnä fyysisesti, mutta voisi olla myös omissa oloissaan, niinkuin minä toisaalla.
Minäkin ärsyynnyn välillä puhelimen soidessa ja kyllä, olen sosiaalinen.
Olen ihan samanlainen nelikymppinen nainen. Tarvittaessa hyvinkin sosiaalinen ja saan seuraa, kavereita on ja joskus jopa nautin seurasta. Mutta enimmäkseen nautin yksinolosta, enkä juuri koskaan kaipaa ketään. Viihdyn viikonloput itsekseen omia juttujani puuhaillen, mm.harrastusteni parissa tai ihan vain oleillen. Tosiaan välillä ärsyttää puhelimen pirinä, enkä aina jaksa siihen vastatakaan. Vielä on soittelijoita ollut.
Minua ei kyllä häiritse mitenkään tämä yksin viihtyminen, enkä koe itseäni "omituiseksi erakoksikaan". Töissä joudun olemaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä, joten vapaa-aikana nautin suuresti omasta rauhasta. Nauti olostasi, ei ole mitään syytä huoleen. Meitä on vaan erialaisia ihmisiä, ei kaikkien tarvi olla seurallisia ja aina seurassa.
Olen "ihmisten "kanssa tekemisissä töissä. Ja vapaalla olen menossa.. mutta minä tykkään ja viettää aikaa itseni kanssa !! Tulen kiukkuiseksi jos omaa aikaa ei ole.!
Ja ei mullakaan sitä omaa live-ihmistä ole, sama ajatus on joskus iskenyt tajuntaan,
mutta sopivaa ei ole vastaan tullut ..vielä !
Ja toisaalta jos olis "se " ihminen, joutuis tekemään kompromisseja eri juttujen kanssa.
Nyt saan elää ja tehdä mitä haluan!
MUTTA OLIS JOSKUS KIVA SE OMAN KULLAN SYLI kin!
Tsemppiä sulle ap.