Tuntuu palstaa lukiessa ettei juuri kenelläkään ole mukavia appivanhempia. Olisi kiva välillä kuulla niitä iloisia ja positiivisiakin juttuja =) eli niitä kiitos!
Oma anoppini on aivan loistava. Ensimmäisen kerran kun anoppilassa kävin niin ensimmäisenä tultiin halaamaan ja oltiin kovin iloisia. Tosin jälkeenpäin meinasi poru päästä kun asiaa tärkemmin mietti: olin anopilleni enemmän tervetullut kuin omien vanhempieni luo (eivät huomaa olemassaoloani, ei siellä asuessani eikä nyt). Kyseltiin kaikkea järkevää maasta taivaaseen ja oltiin oikein rentoja ja rempseitä, kaiken kukkuraksi tuli samantien kutsu sukujuhliinkin. Olin kovin iloinen. Appiukkoani en ole vielä tavannut (mieheni vanhemmat ovat siis eronneet).
Aikaisemmassa suhteessani (kesti kuutisen vuotta), tulin erittäin hyvin toimeen appivanhempieni kanssa. Anoppi oli aivan loistava ja tykkäsi todella paljon kun auttelin häntä jos jossakin kotihommassa ja oli exälleni sanonut, että olen aivan unelmaminiä. Appiukkokin tykkäsi minusta kovin, koska häntä autoin taas sitten ns. miesten hommissa. Eromme jälkeen exäni sanoi ex-appiukkoni jopa suuttuneen hänelle, koska oli niin idiootti kun "päästi" minut menemään. Jätin siis exäni ainaisen pettämisen ja valehtelun takia.
Itselläni siis ei ole mitään pahaa sanottavaa kokemuksistani appivanhempien suhteen. Nykyinen anoppini soittelee kyllä viikoittain pojalleen, mutta muuten eivät ole liiemmin tekemisissä eli mitään tunkeilemista toisten kotiin ei ole. Enkä kyllä pistäisi pahakseni vaikka joskus piipahtelisikin yllätyskänneillä :)
Mutta mitenkäs muilla?
Oma anoppini on aivan loistava. Ensimmäisen kerran kun anoppilassa kävin niin ensimmäisenä tultiin halaamaan ja oltiin kovin iloisia. Tosin jälkeenpäin meinasi poru päästä kun asiaa tärkemmin mietti: olin anopilleni enemmän tervetullut kuin omien vanhempieni luo (eivät huomaa olemassaoloani, ei siellä asuessani eikä nyt). Kyseltiin kaikkea järkevää maasta taivaaseen ja oltiin oikein rentoja ja rempseitä, kaiken kukkuraksi tuli samantien kutsu sukujuhliinkin. Olin kovin iloinen. Appiukkoani en ole vielä tavannut (mieheni vanhemmat ovat siis eronneet).
Aikaisemmassa suhteessani (kesti kuutisen vuotta), tulin erittäin hyvin toimeen appivanhempieni kanssa. Anoppi oli aivan loistava ja tykkäsi todella paljon kun auttelin häntä jos jossakin kotihommassa ja oli exälleni sanonut, että olen aivan unelmaminiä. Appiukkokin tykkäsi minusta kovin, koska häntä autoin taas sitten ns. miesten hommissa. Eromme jälkeen exäni sanoi ex-appiukkoni jopa suuttuneen hänelle, koska oli niin idiootti kun "päästi" minut menemään. Jätin siis exäni ainaisen pettämisen ja valehtelun takia.
Itselläni siis ei ole mitään pahaa sanottavaa kokemuksistani appivanhempien suhteen. Nykyinen anoppini soittelee kyllä viikoittain pojalleen, mutta muuten eivät ole liiemmin tekemisissä eli mitään tunkeilemista toisten kotiin ei ole. Enkä kyllä pistäisi pahakseni vaikka joskus piipahtelisikin yllätyskänneillä :)
Mutta mitenkäs muilla?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla on myös aivan ihanat anoppi ja appiukko! Aina kun nähdään niin ekana halataan ja ollaan aina niin iloisia ja minua kehutaan ja sanotaan unelma naiseksi omalle pojalle. Käymme anopin kanssa yhdessä jopa shoppailemassa ja silloin tällöin leffassa. Ollaan aivan loistavissa väleissä, mikä on ihanaa.
Anoppi soittaa myös meille pari kertaa viikossa, mutta ei mitenkään puutu elämäämme. Aina on ihana mennä käymään anoppilassa, voisi käydä useamminkin!
Minulle on myös suotu loistavat appivanhemmat. Edellisessä suhteessa, jossa seurustelimme kuusi vuotta anopista tuli yksi parhaista ystävistäni. Vietin heillä paljon aikaa myös ilman poikaystävääni, esimerkiksi hänen ollessaan armeijassa. Ja vaikka erostamme on jo kuusi vuotta, entinen anoppini soittelee minulle aika ajoin ja käyn heillä kyläilemässäkin noin kerran kuussa. He olivat iso osa elämääni kuuden vuoden ajan, enkä ymmärrä ihmisiä jotka ihmettelevät miksi käyn heillä vielä. Mielestäni puolisosta erotaan, ei perheestä :)
Nykyisessä suhteessani olen ollut kaksi vuotta ja saanut luotua hyvät välit myös nykyisiin appivanhempiini. Aluksi jännitin heitä kovin, koska he ovat hieman "paskantärkeitä" kuten asian ilmaisisin ja hienostelevat vähän joka asiassa. Mutta alkukankeudesta päästyä he ovat hyvin hurmaavia, iloisia ja avoimia ihmisiä. Ainut huonopuoli on, että he höösäävät liikaa poikansa perään ja huolehtivat meidän asioista turhankin paljon. Ei ole tainnut napanuora katketa vielä kokonaan :)
ja ei kyllä haittaa yhtään vaikka asuvat aivan naapurissa :) Autellaan toisiamme puolin ja toisin, sinne olen aina tervetullut :) Päivittäin olemmekin tekemisissä.
Vaikka tutustuimme kunnolla vasta kun odotin jo heidän lapsenlastaan, en saanut huonoa kohtelua siksi kun en aiemmin heihin tutustunut :) Itseasiassa minua pelotti tavata heitä kunnolla! Mies osti heidän kotitilansa ja itse ihan ummikkona tulin hoitamaan emännän töitä, joten apu on todellakin tullut tarpeeseen :)
Tuntuvat paljon läheisimmiltä kuin omat vanhempani. Heidän kanssa pystyy puhumaan kaikesta ja on todella mukava kuulla millaista on ennen ollut, kun he aloittivat tämän tilan kanssa :)
Ja poikamme on aivan haltioissaan kun pääsee ihan milloin vain käymään :) En kyllä vaihtaisi heitä mihinkään!
Lähes kateelisena luin viestisi (ja muidenkin vastanneiden). Mä niin toivoisin myös, että meillä olisi läheiset välit anoppiini. Valitettavasti hän on alkoholin suurkuluttaja ja sitämyöten myös välillä hyvin ilkeä ihminen poikaansa kohtaan. Nykyään käymme hänen luonaan muutamia kertoja vuodessa, vaikka välimatkaa ei ole kun n. 30km.
Vastaavasti mun vanhemmilla käymme useastikkin. Jos miehelläni on joku pulma, hän soittaa minun isälleni ja yhdessä sen hoitavat. (Jos siis kyse semmoisista miesten jutuista...) Muutenkin miehenikin on todella läheisissä väleissä minun vanhempieni kanssa. Kyläilee siellä välillä ilman minuakin...
Olisi niin ihanaa, kun olisi enemmänkin läheisiä ihmisiä ympärillä, mutta valitettavasti aina ei mene niin kun toivoo...
Pikkuhiljaa on päästy eroon jännittämisestä ja alkavat kyläilytkin jo sujua. Mukavia ihmisiä ovat. Kyselevät asioita, mutta eivät kuitenkaan liian henkilökohtaisia juttuja. Nyt edellisen käynnin loppupuolella kun oltiin pari tuntia ehditty istuskella ja juoda kahvia niin sanoivat että tulkaa pian uudestaan käymään. =)
Häiritsee vain sellainen juttu, että poikaystäväni käy vanhempiensa luona 3-5 kertaa viikossa. Joskus olen mukana, joskus en. Onhan se toisaalta hyvä että on hyvät välit omiin vanhempiin ja että kotona saa käydä silloin kun siltä tuntuu. Mutta se, että mies kävisi siellä varmaan joka päivä, ei mene meikäläisen kaaliin.
Mulla on mukava anoppi. Asuu kyllä melko kaukana, joten emme näe kovin usein. Sitäkin kivampi siis, kun me mennään sinne tai hän tulee meille. Olemme olleet hyvissä väleissä ihan alusta alkaen.
Hei..
Nyt aluksi kerron että sairastan masennusta... vakavan laatuista.. Olen avoliitossa ihanan miehen kanssa ja tämän miehen äiti on hyvin mukava.
Hän tukee minua tässä sairaudessani ja ymmärtää etten aina halua keskustella siitä, hakee elämääni pieniä ilon aiheita ja lohduttaa ja huolehtii.. Aluksi pelkäsin miten hän suhtautuisi siihen.. etten ole työkykyinen.. Hän vain sanoi että voi kauhea.. että miksi olen salannu semmosta, kun hän on nyt kyselly typeränä kuulumisia ja töistä ja.. kaikesta, että olen varmasti ollu ahdistunut.. otti kädestä kiinni ja sanoi että no.. mutta nyt keskustellaan jostain ihan muusta. " Olen iloinen että olet nyt minun poikani kanssa. Teet hänet hyvin onnelliseksi." Ja minä katsoin häntä.. äimän käkenä että siis... vau.. mikä reaktio..
Eli enpä voi sanoa pahaa sanaa anopistani:) Appeni on hiljainen perussuomalainen mies. Puhuu kun on asiaa. Ystävällinen ja välittävä. Hän ei vain ole halailija, mutta silti tunnen aina hänen seurassaan että olen tervetullut. Mukavaa on myös, että mieheni puhutteli häntä isäksi pitkästä aikaa minun kuulteni. Osaan itsekin olla jotenkin rennompi appeni seurassa kun tämä ei ole riidoissa poikansa kanssa. Minua tarvitaan kuulemma muistuttamaan siitä, että elämässä on paljon asioita joista saa aikaan riitaa, mutta vielä enemmän syitä miksi on hyvä olla sovussa:)
Lapsista on ollut kyselyitä, mutta hienovaraista keskustelua. Anoppini sanoi että olen ehdottomasti vielä niin nuori, että lapsilla ei saa kiirehtiä. Elämää on paljon vielä edessä:) Ihaninta on se että he todella toivovat meidän onneamme.. Siksi lapsista ei ole ollut puhetta.
Mieheni mummo on vielä elossa, hän myös pitää minua oikein mukavana tyttönä. Oli sanonut suhteen alku vaiheessa että pidä kiinni noin hienosta naisesta.. Sanoi minullekin suoraan, että olen hyvä tyttö. Se tuntui hyvälle ja rohkaisevalle.
Omat vanhempani ovat myös ilmeisesti mukavat appivanhemmat.. Tosin erilaiset kuin omat appeni.. he ovat avoimempia, puheliaampia ja halaavat miestäni aina ennen kuin tämä kerkeää kiirehtiä autolle.. En voi olla hymyilemättä mieheni ilmeelle, kun vanhempani halasivat tätä ensimmäisen kerran. Nyt hän tietää että se on merkki hyväksynnästä. (Halaavat vain perheen jäseniä.) On ihana huomata että omat vanhempani pitävät miestäni kuin omana poikanaan.. Isäni eri toten arvostaa miestäni. Mieheni taas aidosti ja vilpittömästi on utelias ja kiinnostunut puheliaan ja lempeän isäni pulppuavista jutuista:)
Toivottavasti on paljon niitä joilla on mukavat ja ihanat appivanhemmat ja vähemmän niitä joilla on vaikeuksia appivanhempiensa kanssa. Aurinkoa elämäänne:)
Asumme jopa saman katon alla. Puolitoista vuotta ollaan nyt asuttu. Ei kertaakaan olla riidelty, mutta oman mielipiteensä saa ehdottomasti ilmaista. Emme avokkini kanssa täällä tietenkään lopun elämäämme asu mutta ainakin opiskelun ajan..
Appiukkoni on todella iloinen, tykkää naurattaa. Anoppi taas hiukan rauhallisempi ja suhteemme toimii varmaankin siksi, että omaamme samat arvot ja toiselle annetaan tarpeeksi omaa tilaa.
Eksäni vanhemmat olivat myös aivan ihania. Olivat niin onnellisia siitä että heidän poikansa oli minun kanssani ja heidän kanssaan pystyi juttelemaan mistä vain.
Kun osuu mukavat appivanhemmat kohdalle niitä osaa kyllä arvostaa, ainakin jos on edes kerran kokenut hirviöanopin. Ensirakkauden äiti oli oikea rasisti ja teki kaikkensa että eroaisimme. Onnistui.