"Hitlerin seksinuket eivät kaikesta suunnittelusta ja puuhastelusta huolimatta nähneet sodan aikana päivänvaloa, sillä liittoutuneet pommittivat nukkejen valmistukseen tarkoitetun Dresdenissä sijaitsevan tehtaan. Englannin vakoiluryhmä oli luultavasti kuullut huhua, että jossain Dresdenin tehtaista aiottiin valmistaa sodan voimasuhteiden kannalta tärkeää tuotetta – olihan nukkehanke leimattu salaiseksi. Tuskin britit pommeja kylväessään kuitenkaan ymmärsivät, että yksi heidän pääkohteistaan oli pumpattavia Barbaroita valmistava laitos
Nukkeprojektiin mukaan määrätty saksalainen psykiatri Rudolf Chargeheimer oli kuitenkin jo alusta lähtien ollut sitä mieltä, ettei kukaan sotilas vaihda naista nukkeen, jollei nuken synteettinen iho tunnu samalta kuin aito iho. Lisäksi nuken vartalon pitäisi olla yhtä notkea ja liikkuvainen kuin nuoren naisen vartalo. Erityisen tärkeänä Chargeheimer piti sitä, että nuken sukuelimien piti olla täysin identtiset aitojen kanssa. Dresdenin tehtaan valmistamat seksinuket tuskin olisivat olleet tällaisia, joten tuotantolaitoksen tuhoamisella ei varmaankaan ollut sotilaiden seksikäyttäytymisen kannalta suurta merkitystä. Sotilaat, kun luultavasti olisivat loppujen lopuksi suosineet oikeita naisia.
Hitlerin aloittama hanke ei silti mennyt aivan hukkaan, sillä 1950-luvun puolivälissä saksalaiset toivat markkinoille seksinuken nimeltä ”Bild Lili”. Rudolf Chargeheimerin laatuluokitukset täyttävä nukke valmistui kuitenkin vasta vuonna 1995, jolloin yhdysvaltalainen yritys nimeltä CybOrgasMatrix loi elastisesta geelistä tehdyn nuken. Tuossa Realdoll-nimisessä nukessa on jopa motorisoitu lantioliike ja audiomahdollisuus. Työn alla on kuitenkin varsinaisia robottinukkeja, jotka reagoivat ääneen ja muistuttavat valmistusmateriaaliltaan mahdollisimman paljon ihmisen ihoa. Malleja tulee olemaan jokaiseen makuun eli naisetkin saavat omansa."
http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/397236?viikonvaihde-vapaaaika-kolumnit
HITLERIN SEKSINUKET :)
4
218
Vastaukset 4
perkele oinas oli
- vänksy
Piste.
- jumankautttta
monte24 kirjoitti:
senkin härkäpäinen nainen
HÄRKÄ!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731959Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661229- 1411018
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu241003- 90714
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa109686- 44675
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 59645
- 58590
