Hei!
Täällä Suomi24:ssä käsitellään niin paljon erilaisia ura- ja palkkavaihtoehtoja, että minä päätin kertoa täällä nyt omani.
Monesti elämässä on nuorilla ihmisillä ongelmana se, että heidän vanhempansa tai heitä kasvattavat tahot eivät kerro riittävän tarkkaan tai lainkaan, kuinka maailma tosiasiallisesti toimii. Nämä kertomukset sisältäisivät mm. vihjeet siitä, millainen koulutus kannattaa hankkia.
Minä olin onnekas. Juristi- ja diplomi-insinöörivanhempani kertoivat minulle jo ala-asteen lopulla elämän realiteetteja. Sain oppia, että raha pyörittää maailmaa ideologioiden ohella ja että yhteiskunnan eliitti hallitsee massoja ideologioiden avulla. Kävimme monia antoisia keskusteluja, joissa toki vanhempani kokeneempina ja kypsempinä osapuolina olivat enemmän ”antavassa” asemassa.
Tiesin siis jo pienestä pitäen, mitä kohti pyrkiä. Siinä, missä ikätoverini imppasivat bensaa jokirannassa, minä panostin jo alakoulusta alkaen luonnontieteisiin enkä roikkunut turhia ulkona. Lukiossa menestyin pitkässä matematiikassa ja fysiikassa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen pyrin ja pääsin lääketieteelliseen tiedekuntaan, josta valmistuin noin kuudessa vuodessa lääketieteen lisensiaatiksi. Tämä tapahtui edellisvuoden lopulla.
Valmistumista edelsi mm. niin sanotun lääkärinvalan vannominen. Se oli pelkkä vitsi, tyhjää sanahelinää. Valmistumisen yhteydessä minulle myös tarjottiin paristakin kotikaupunkini ympäristökunnasta terveyskeskuslääkärin virkaa. Nauraen kieltäydyin: kuka hullu nyt muka menisi työilmapiireiltään muutenkin surkeiksi kaikenlaisissa ”työolobarometreissa” todettujen kuntien ”arvauskeskusten” koiranvirkojen alistettavaksi sekä ottaisi kontolleen virkavastuun tekemisistään? En minä ainakaan!
Kunnalliseen kommunistiseen terveydenhuoltojärjestelmään kohtalaisen huvittuneena mielessäni siinsivät aivan toisenlaiset, paljon valoisammat näkymät. Pestauduinkin tuota pikaa erään ”reppufirman” palvelukseen. Olin kuullut, että Itä- ja Pohjois-Suomessa oli erittäin paljon lääkärinvirkoja täyttämättä, koska niihin kositut lääkärit olivat ilmeisesti tulleet aivan samanlaisiin johtopäätöksiin kuin minä ”omien” lääkärinvirkojeni kohdalla: ne olivat turhaa ajanhukkaa!
Reppufirma neuvotteli minulle makoisan sopimuksen erääseen Itä-Suomen pieneen kuntaan, joka itkien maksoi noin 8000 euron kuukausipalkan minulle, vastavalmistuneelle! Lisäksi reppufirma puristi kunnanisiltä käyttööni virka-asunnon, josta en joutunut maksamaan mitään. Olin kunnassa töissä puoli vuotta, minkä jälkeen pidin puoli vuotta omaa lomaa säästöjeni turvin. Matkustelin mm. ympäri Aasiaa ja koin sanoinkuvaamattoman hienoja elämyksiä.
Matkustelusta jäljelle jääneet rahani osakkeisiin sijoitettuani otin taas yhteyttä reppufirmaan uuden diilin itselleni neuvotellakseni. Firman virkailija järjestikin minulle vielä entistä hienomman sopimuksen eräässä Pohjois-Suomen pikkukunnassa. Sillä reissulla olen vieläkin. Puolen vuoden sopimus päättyy heinäkuussa – parhaaseen loma-aikaan –, jolloin jään jälleen omalle sapattivapaalleni. On tietenkin paikoitellen raskasta joka päivä näytellä potilaiden huolista kiinnostunutta, mutta kuukausittain tililleni siirrettävä sievoinen summa öljyää kyllä henkiset makuuhaavani.
Edellä kuvatulla tavalla pystyn luistelemaan eräänlaisena vapaamatkustajana yhteiskunnassa, jossa aamukahdeksasta iltapäiväneljään -luuserit heräävät joka aamu päämäärättömään, tarkoituksettomaan, ahdistuneeseen ja valaistumattomaan oravanpyöräänsä tämän ”yhteiskuntamme” omistavan luokan tarkoitusperiä palvelemaan.
Minä onneksi olen oman itseni herra: nauran hyväpalkkaisessa työssäni röhönaurua ja selailen pörssikursseja. Onnekseni olen pystynyt tekemään melko kannattavia sijoituksia, mutta ne kohdistuvatkin kohteisiin, joihin minkään matalaotsaisen kiintiöduunarin ansiotasolla ei sijoitellakaan: aseteollisuuteen ja lääketehtaisiin. Varmoja tuottoja on luvassa – jopa näin ns. laman aikana!
Tällainen on siis minun tarinani. Kaikesta saamastani hyvästä kiitän ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita valistuneita vanhempiani, jotka aikoinaan neuvoivat minulle, kuinka toimia elämässä.
Tervetuloa vastaanotolleni!
Hymyillään, kun tavataan!
T. Lääkäri

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllähän se on totta, että ase- ja lääketeollisuuteen sijoittaminen vaati todella suuria omaisuuksia. Esimerkiksi Pfizerin osakkeen arvo New Yorkin pörssissä on 14,96$. Ja mitä tulee Yhdysvaltojen armeijan suurimpaan tavarantoimittajaan Lockheed Martiniin, joutuu yhdestä osakkeesta maksamaan kokonaiset 81,44$.
Vai meinasiko Herra 8000€/kk kävellä suoraan sellaisen yrityksen johdon puheille, jonka liikevaihto on n. 42 000 000 000$/v (Lockheed Martin 2008) ja ehdottaa pientä pisneksen tekoa.
Tarvitset hoitoa.
Vanhempasi ovat opettaneet sinulle varmasti paljon hyviäkin asioita, mutta ainakaan eettinen ajattelu ei ole sinuun tarttunut kotoa tai muualtakaan.
Mutta hymyillään, kun tavataan - ehdottomasti.
Toista se on minulla nämä elämän eväät. Peruskoulusta päästessäni oli isäni vahvasti sitä mieltä, että kauppaoppilaitokseen ja sieltä töihin. Isäni oli tuolloin yrittäjä maahantuontiyrityksessään. Hän suunnitteli omia eläkepäiviään laskemalla minun varaani jatkajana.
Kauppiksen ohella tein myyntityötä ja mielestäni opin myymään. Myynti on mannaa kun se kulkee, sillä siitähän se raha tulee. Nyt olen alhaisesti koulutettu merkonomi TJ, joka pyörittää yli 14milj.e liikevaihdolla toimivaa maahantuontifirmaa. Palkan nostan (kuten arvata saattaa) pitkälti osinkoina. Ja taitanee se olla vähän isompi kuin se 8000e/kk.
Elämästä en silti koskaan löytänyt sitä jotain kiertämällä Intiaa ja kaukoitää. Asuin pitkiäkin aikoja niillä suunnalla, kun tein maahantuontia sieltäkäsin. Ei löytynyt elämän juju myöskään kalliista autoista, veneistä ja yökerhoista. Parasta elämässä on kaksi lasta, vaimo ja kesämökki meren rannassa. Antaisin vaikka koko yritykseni, rahani ja maallisen omaisuuteni, kunhan vain saan pidettyä nuo.
Varsin provokatiivista tekstiä kirjoitat, että minunsta tuntuu siltä että joko sinulla on tarpeettoman paljon aikaa kirjoitella suomi24:lle trolliläppää tai sitten sisäinen narsistisi suorastaan pakottaa sinut kehumaan "kehumisen arvoista" elämääsi foorumeilla. Kummin vain, kovin myötämielisesti tuohon on vaikeaa suhtautua.
Juttusi kuullostaa aivan niin juppimaiselta tekstiltä kun olla ja voi, vaikea uskoa että vanhempasi hyvin koulutettuina(mukamas) olisivat opettaneet kersansa rahan orjaksi.
Se että sanot suoraan olevasi ns. vapaamatkustaja Suomessa, on aivan yhtä naurettavaa puhetta kuin työttömän vapaamatkustus. Kyllähän lääkäri tekee duunia palkkansa eteen, ei kukaan - edes kunta, maksa tyhjänteosta.
8000€/kk on hyvä palkka mutta rikkaaksi tuolla ei tule(Suomen ihana progressiivinen verotus vie aina kermat), joten onnea sijoituksiin josko ne toisivat sitä mammonaa lisää.
Lääkärinä olet(mitä kyllä epäilen) arveluttava, kun et oikeasti edes ole kiinnostunut potilaittesi tilasta vaan vain periaatteessa siitä että milloin duunipäivä loppuu, ja sapattivapaita odotellessa. Et taida pitää kovin työstäsi? Sääli. Toisaalta moni joutuu tekemään hommia mistä ei välttämättä kovin pidä, taatusti alle 10% suomalaisista tekee ns. unelmatyötään.
No olet trolli tai ei, minuun tuollainen höpötys saa aikaan lähinnä sääliä ja epäilystä huonosta kasvatuksesta ja/tai narsistisesta persoonallisyyshäiriöstä. Taitavat normaalit sosiaaliset suhteet olla sinulle vaikeita ja tykkään valehdella muutenkin?
Onnea ja rauhaa.
Terveisin;
Päällikkö etelä-Suomesta joka pitää työstään ja osaa elää muutenkin kuin rahan avulla.