Tämä kotitila on vaan rasite.
työtä työtä työtä vuorotta. eläinkyttääjät, eu-kyttääjät, hoidettavat vanhemmat, kateusdeenillä varustettu suku joka kiusaa kotitilan jatkajaa.
Sisarilla on kaupungis lomat, hyvät virat, paremmat eläkkeet, ei huolta vanhemmista ja hoidoista. Kotoa on koulutettu ja saivat vielä rahaakin joukkoon.
miksi te kiusaatte sitä veljeä joka jäi kotitilaa ja vanhempianne hoitamaan?? Olisitte itse ruvenneet.
Jaksaminen on äärirajoilla.
työtä työtä työtä vuorotta. eläinkyttääjät, eu-kyttääjät, hoidettavat vanhemmat, kateusdeenillä varustettu suku joka kiusaa kotitilan jatkajaa.
Sisarilla on kaupungis lomat, hyvät virat, paremmat eläkkeet, ei huolta vanhemmista ja hoidoista. Kotoa on koulutettu ja saivat vielä rahaakin joukkoon.
miksi te kiusaatte sitä veljeä joka jäi kotitilaa ja vanhempianne hoitamaan?? Olisitte itse ruvenneet.
Jaksaminen on äärirajoilla.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tiedän vastaavia tuntemuksia omaavia muitakin. Tosin aika ihmeellisiä sisaria, jotka ovat noilla asenteilla matkassa. Pitäisi olla tyytyväinen, että joku näin epävarmoina aikoina (siis Suomen maatalouden kannalta), jaksaa jatkaa suvun tilaa.
Eivät kai sisaresi ainakaan luule, että se homma on helppoa? Luulisi heidänkin nähneen mitä se on.
Jaksamista sulle, toivottaa yksi nuori mies!
loikoot siellä heidän entisessä kodissa.
Kissanpäiviä vietät.
Luulevat että sulla on lokoisat olot kun ei tarvitse lähteä aamuruuhkaan, ei tarvitse kuunnella työkavereita ja kilpailla menestyksestä heidän kanssaan.
Sellaista se on, tiedän.
mukaan "lonkkaa vetämään". Mitä turhaa kaupungis peukkuja pyöritellä ku kototilalla voi kerta leppäluokoa olla. Olis kannattanu vanhempien vaatia niirenki kaikki vapaa-aikansa kakarana osallistua niin pakenijat muistaas vieläki mitä se oli kun joka lihasta kivisti ja kroppa oli sinelmillä työnteosta kun oikeen rääkättiin.
Muista itte arvostaa työtäs ja ittiäs ettet pyörähdä jonkun kusiluistimilla kulkevan pininööstä. Ja aina ku joku nyrpistää nokkaansa että maalla haisoo paska niin muista sanoa että sanojan kannattaas opetella pyyhkimään puansa.
pistä metsät hoitoyhdistyksen hoitoon. erota tilakeskus tilasta. voit myös myydä metsät ja sitten maat.jos on viljeltyä metsitä tai vuokraa.
sitten vaan sijoitat rahat ja muutat muualle tai asut vain kotona.
eiköhän sitä ole tullut jo pakerreltuakin ihan tarpeeksi.
Ei ole nykypäivänä kenenkään pakko olla kotitilan pitäjä, joka ei halua sitä itse. Tarjoa ostettavaksi ensin näille sisaruksillesi. Jos eivät ole kiinnostuneita, myyt ulkopuoliselle. Näin se homma etenee. Aika hyvin tulee rahaa 100 ha:n myymisestä tai vuokraamisesta, vaikkei olisi edes metsää.
Meillä tehtiin sukupolvenvaihdos 2004-2005 paikkeilla ja mieheni sai kotitilansa sukupolvenvaihdoksen myötä hallintaansa ja maksoimme sisarukset ulos joita on 3. Summista en puhu tässä koska se ei kuulu ulkopuolisille. Mutta sisarukset ovat alkaneet haluta tavaroita jotka kuuluvat tilalle ja tilan nykyiselle omistajalle vaikka tila on siirtynyt irtaimistoineen miehelleni. Vaikka en itse papereissa mitään omistakkaan olen pitänyt mieheni puolia ettei sen sisarukset saa mitään vietyä kepulikonstein eikä muutenkaan, monesti olen heille toitottanut että teidät on maksettu ulos tilasta et mitään velvoitetta saada mitään tilasta tai sen irtaimistosta. Aitastakin saimme niiden tavarat pois sanomalla että sinne ei enää saa kerätä mitään heidän tavaroita sillä siellä säilytämme omia emmekä ole mikään kaatopaikka. Kuulemma ovat saaneet ennenkin siellä säilyttää niin pisti vanhimmainen sisar vastaan että miksei nyt enää saa säilyttää. Hitto se aitta oli täynnä hiirten syömiä ja paskomia vaatteita joita se sisar on säilyttänyt tulevia sisarusten lapsia varten, hei haloo kuka haluaa lapsilleen laittaa aitassa vuosia seisseitä vaatteita laittaa jotka eivät ole edes pestynäkään käyttökelpoisia joissa on reikiä yms. Siinä minä olin raivaamassa tavaraa ulos sieltä muuten hommasta ei ois tullu yhtään mitään, kun olisivat alkaneet nostalgisoimaan miten silloin ja silloin oli semmosta ja tämmöstä vaatetta.
Kotitila on minulle alkanut muodostumaan rasitteeksi siinä määrin että mieheni sisarukset tulevat meille kuin kotiinsa penkovat kaappeja eikä komenna lapsiansakaan kun hekin penkovat tavaroita minkä kerkeevät. Eivät ymmärrä että talo on minun kotini ja siellä ei ilman lupaa kaappeja pengota.
Meillä ei mieheni vanhemmat halunneet jäädä tänne asumaan vaan muuttivat kirkolle asumaan, appi kerkes asumaan kirkolla vuoden päivät kunnes kuoli yllättäen ja hautajaisten jälkeen alkoi taas tilan irtaimiston selvitys sisarien kesken et mikä kuuluu kellekkin vaikka ne ei edes kuolinpesään kuuluneetkaan. Ahneiksi ovat sisaret muuttunut isänsä kuoleman jälkeen.... ei voi muuta sanoa kun kestämistä piisaa mutta jossain vaiheessa minun mittani alkaa täyttyy...
http://www.takuuhuuto.fi/register.php?inv=tehotäti
kurjimuksille yhtään löysää muuten marssivat yli. Hyvä tehokeino tuollaisille on vaihtaa ulko-ovi kokonaan uuteen se herättää kummasti kun se ovi ei olekaan enää se tuttu ja turvallinen lapsuudesta.
Meillä oli sukupolvenvaihdoksen jälkeen samaa penkomista ja muutamia huonekalujakin lähti, kun mieheni ei työstressin alta jaksanut puoliaan pitää. Itse yritin pysyä erossa näistä omaisuuskiistoista, kunnes koitti pvm jolloin appi muutti kirkolle ja aloitimme ison rempan sukutaloon. Olin jo 6 kk aiemmin sanonut, että nyt vimppa aika hakea omat "varastoidut" tavarat pois, eikä rempan alettua ole enää mitään aihetta kysellä omiensa perään.
Roskalava täyttyi nopeasti, olisi kyllä voinut laskuttaa sisaruksiakin siitä määrästä.
Sitten remppa valmistui, ehdimme asua "omassa kodissamme" vuoden, kunnes puolisoni kuoli. Suku alkoi heti samalla viikolla puhua, että haluavat talon "omaan sukuun takaisin" ja että on tunnearvoa heille enemmän kuin minulle jne.
Minulla ja edesmenneellä miehelläni on 3 lasta. Olin suu auki... Eikö lasten etu ole tärkein????? Muusta viis veisaan..
Suvulta alkoi tulla viestejä, että jokin koru ja kello ja pöytä kuuluu heille, kuten osa palkontokaapin hopeista jne... Lähetin yhden sormuksen heille ja totesin, että siinä viimeinen esine joka tästä talosta heille kuuluu. Otin kirjeestä kopiot ja postitin paketin uuden rakkaani kanssa ( eli on ainakin todistajia..)
Sitten vain uhkasin lähestymiskiellolla, jos ilman lupaa pihapiirissä "hiiviskelevät" !
Sitten ei enää olla edes puhuttu, mitä nyt selkäni takana levitetty minusta ja uudesta miehestäni pahaa. Siitä viis! Lapset menettivät sukunsa, mutta kun ei suru aikaa edes kunnioitettu, saati lapsia tuettu millään tavoin, en koe lasteni olevan mistään paitsi. Olen selittänyt lapsille, että on surullista kun aikuiset eivät osaa käyttäytyä heitä kohtaan reilusti mutta he saavat tavata ja jutella sukulaistensa kanssa kohdatessaan, kunhan tiedän missä aihepiirit kulkevat!
Pienin lapsista nimittäin ahdistui viime talvena pahoin, kun eräs suvun serkuista oli kertonut että äidistäsi ( minusta ) on suvussamme monta kamalaa lempinimeä! Ja että uusi isäpuoli on homo!
Koska suku ei vastaa puheeseen nenätysten, lähetin viestin jossa pyysin kohteliaasti miettimään puheitaan lasten aikana. Minulle on aivan sama mitä minusta puhuvat, mutta että onko lapset todellakin sotkettava asioihin??
Että tälläisiä riitoja sukutalon / entisen tilan osalta.. Koskaan ei talossa asuvat ihmiset tee oikeita valintoja tai hankintoja. Koneita ja laitteita kyllä haetaan lainalle, mutta jos kysyy apua vaikka pihan hoitoon pienen lomansa ajaksi tms, niin ei kukaan ehdi!! --
TSEMPPIÄ ja VOIMIA kaikille samassa tilanteessa oleville!
*suski38*
Mutta aina on se vaihtoehto, että hankkiutuu tilasta eroon. Siihen on syynsä, miksi lapsista usein kukaan ei ole halukas jäämään tilaa pitämään ja kamalimpia ovat ne tapaukset, joissa joku on sitten vastentahtoisesti jäänyt. Siinä aika mukavasti ehtii elämänsä aikana katkeroitua.
Meillä tilaa jäi pitämään äitini sisaruksista enoni, joka on ihan ok tyyppi, tosin joskus olen huomaavinani, ettei se oikein hänelle ollutkaan sitten mieluinen vaihtoehto se tilalle jääminen. No jokatapauksessa, hänen vaimonsa se sitten on ehkä kamalin tyyppi mitä voi emännäksi tulla. Erittäin ylimielinen ja varsinkin vanhan isännän eli isoisäni aikana tuntui todella pahalle. Tätä ihmistä suvussamme melkein kaikki vihaavatkin, hän leveilee rahoilla eikä edes yritä olla kohtelias. Tämä hankki esim. kalliin avoauton (varmaan kyllä omilla rahoillaan, koska on töissä), mutta maalaiskylässä se on valitettavasti aivan järkyttävää ökyilyä. Hävettää ko. ihmisen puolesta todella paljon. Isoisän sisarukset ovat yksi toisesna jälkeen loukkaantuneet, koska heitä ei pyydetä sisään omaan lapsuuden kotiinsa, eikä meitä muitakaan monia kutsuta edes suvun juhliin. Koska ko. tila on ollut keskeinen perheessä, on tämä henkilö saanut aikalailla pilattua hyvä sukuyhteyden. Itse en halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, oikein inhotti, kun yritti isoisän hautajaisissa tulla jotain makeilemaan ja kehuskelemaan mitättömillä saavutuksillaan (on esim. mielestään opiskellut ja valmistunutyliopistossa, kun on tehnyt rahalla saatavan kaupallisen MBA-tutkinnon ammattikorkeakoulussa, johon pääsee kuka tahansa, joka rahapussinsa aukaisee jne.)
osti kotitilansa itselleen vähän päälle 3v sitten. Vielä ei onneksi ole ollut mitään häikkää suvun kanssa! (koputtaa puuta).
Itse en ole miehen kanssa naimisissa, eikä tästä tilasta kyllä minulle mitään kuulu, mutta lapselle kyllä. Sitten tulevaisuudessa.
Lapsuuden koti on jonkun toisen koti kun joku sen on ostanut. Ei sinne enää ole muilla sisaruksilla menemistä noinniinkuin pääsääntöisesti.
Nämä kotitilat maalaisjunttien ongelmia, kaupunkilaiset tulevat hyvin elämässään toimeen vaikka mitään "lapsuuden kotia" olekaan.
Eipä sinne kukaan ole tuppautumassakaan, mutta ihan normaaleja kohteliaisuussääntöjä olis syytä noudattaa. Eli silloinkun esim. 80-90-vuotiaat tilan entiset asukkaat pahoittavat ylimielisyydestä mielensä, ollaan erittäin hakoteillä. He käyvät entisellä kotitilallaan ehkä kerran enää ennen kuolemaansa. Samoin jos vanha isäntäpariskunta tarkoituksella rakentaa viereen uuden talon itselleen, jotta voi osallistua vielä tilanasioihin, niin tällöinkin ko. asia on uuden emmännän/isännän hyvä tiedostaa ja hyväksyä. Vanhukset kyllä kuolee aikanaan ja silloin heistä pääsee kyllä eroon!
ja tee HETI testamentti ja jokin sopimuspaperi miehesi kanssa!
Meidän piti mennä naimisiin, vaan mies kuoli tapaturmaisesti
ja kaikki asiat on todella hankalia hoitaa... Heti pankki pistää rahahanat kiinni,
ettet tuhlaa "suvun" rahoja ja sitten alkaa maistraatin tarkastelu toiminnastasi.
Suku voi muuttua siinä tilanteessa aivan yllättäen, koska he ovat perimisjärj seuraavia JOS lapsellenne sattuisi jotain. Silloin saisit lähteä kodistanne..
SUOSITTELEN todellakin, vaikka näin hyvänä päivänä asia kuulostaa kurjalta, se on molempien etu. Myös miehesi ja erityisesti lapsesi. Et menetä hermojasi kaiken valvomisen suhteen...
t. nimim kokemusta on !!!
" jotta voi osallistua vielä tilanasioihin ". Toivottavasti kuitenkin nuoren isännän ja emännän toiveesta.
jo silloin, kun on itse ottanut kotitilansa vastaan ja samalla täysin tiennyt, että vanha isäntäpari jää viereen samaan pihapiiriin asumaan. Jos tätä ei "toivo", ei kannata ottaa tilaa vastaan. Jos vanhat muuttaa kauemmas, voi olla varmempi, että pysyvät pihoista pois, jos asuvat samassa pihapiirissä, on aivan selvää, että he siinä kuuluvat ja näkyvät enemmän tai vähemmän ja vanhoja ihmisiä tulee kunnoittaa. Lisäksi tila on ollut heidän elämäntyönsä, jonka olisivat voineet usein antaa aivan vapaasti esim. jollekin muullekin lapsistaan, mutta ovat valinneet tämän nimetyn, joka olisi sitten voinut toki kieltäytyäkin.
Todella ylimielistä suhtautumista olen nähnyt nimenomaan suhteessa vanhoihin ihmisiin tässä mielessä ja ovat erittäin pahasti pahoittaneet mielensä. Tästä on seurannut samalla, että myös muut sukulaiset ovat alkaneet karsastaa koko perhettä ja aivan syystä. Ihan normaaleista sukulaissuhteiden hoitamisesta ja vanhojen ihmisten kunnoittamisesta olisi kyse, mutta halua tai kykyä sellaiseen ei kaikilla näytä olevan.
Älä tee itsestäsi katkeraa marttyyriä, vaan päätä toisin. Ei elämä ole kärsimistä varten. Näin minäkin totesin, kun tajusin että itseäni oli juoksutettu sukutilalla ilmaistöissä sen kymmenen vuotta. Nyt ei paljon sukulaisia näykään kun en enää luo pihassaan paskaa....
Oletko kenties tunnesyistä niin kiintynyt kotiisi että et voi ajatella tilan myymistä? Tai kenties myydä siitä osan jolloin sinulle jäisi vähemmän huolehdittavaa?
Tuttavapiirissä on muutama vastaavanlainen tapaus. Sieltä kaupungista käsin ollaan neuvomassa koko ajan. Ja kun lomille "kotiin" tullaan, on se vaan lepokoti mutta ollaan koko ajan huomauttelemassa mitä pitäs tehdä, ja mikä ja miten paikat olis korjattava. Ja eihän vaan paikkoja laiteta vanhempien perintörahoilla.
Omasta pussista pitäs kaikki maksaa, ja kun perinnönjako tulee niin se pitäs kaikkien hyväks jakaa. Perintö onkin se ainoa mikä kiinnostaa!
Sitten päivitellään sitä ettei ite pystyis ikinä asumaan enää maalla/pikku kylässä, päälle mietitään miten kamalaa ja ahdistavaa on pienen paikkakunnan ihmiset ja miten paljon juorutaan. Voi herran jumala sentään!! Kun maalla on niin kamalaa niin viettäisivät sen lomansa niissä tunkkaisissa pienissä kaupunkiasunnoissaan ja päivät vaikka hietsussa.
Onneks omilla vanhemmilla ei ole mitään mitä jäljelle jää, on nimittäin sen verran riidanhaluset siskot ettei jaksais turhaa huutoa jäädä kuuntelemaan.
Perintörahat kai yleensä jaetaan...
Ja miksi otat niin henkilökohtaisesti sen, että joku toteaa ettei osaisi enää maalla asua. Tuskin itsekään asuisit kaupungissa. Ja kyllä kai kesäloma maalla onkin ihan eri asia.
Se, tuleeko sukulaiset passattavaksi on kai ihan oma häpeäsi. Meillä on heti alkuun ilmoitettu, että tuossa on mikro ja tuolla jääkaappi. Ylimmällä hyllyllä on meidän tarpeet, muut hyllyt voitte ottaa työ käyttöön. Ja jokainen tekee ruan vuorollaan. Tilan hommat on sitten meidän töitä, niin kuin nuilla kaupunkilaisveljillä on omansa. Enpä itsekään menisi lomituspäivinä veljeni firmaan töihin kaupunkiin, mutta kylässä toki käydään.
Sitä saa mitä tilaa...
Juuri noin sen pitäisikin mennä, eli ei pidetä asioita kummankaan osapuolen kannlta itsestäänselvyytenä! Ja puhuminen ainut keino saada asiat heti alkuun sovittua...
Itselläni vain suku alkoi "haluamaan" huonekaluja ja astioita ja jopa kiinteitä kalusteita itselleen, kun kerran isä muuttaa pois kototilaltaan.
Sukupolvenvaihdos oli tehty sitä ennen jo 4v aiemmin ja mieheni suuttui aivan kamalasti. Hän koki ettei sisaruksilleen riitä mikään, vaan viedään hänen ostamansakin asiat kotitalosta. Olimme laittaneet takarajan pvm, koska jokaisen "omistamansa" kamat on talosta haettava ja lain mukaan ne kuuluvat tämän pvm mukaan meille. SIlloin ei kukaan kiirehtinyt hakemaan.. Nyt sitten ei edes olla tuntevinaan toisiamme, heidän halustaan. Joten ymmärrys loppui siihen!
---ja se oli 100% heidän valintansa.. Harmi..