jos ei ole edes oman itsensä ihanne, oli painoindeksi sitten mikä tahansa.
Itse olen ollut alipainoinen ja ylipainoinenkin ja normaalipainoinen. Tällä hetkellä olen painoindeksin normaalin rajoissa tosin hikisee. En koe valtavaa tarvetta laihdutta, tosin ei mua haittaiskaan jos tuo painoindeksin luku putoisi parilla pienemmäksi ja lantio 104cm muutamalla pienemmäksi. Mahtuisi niihin 38 vaatteisiin ja saattaisihan tuo kuntokin parantua kun painoa kropassa vähempi.
Liikuntaa olen aina harrastanut myös ylipainoisena. Painon jojoillessa vuosien varrella on syntynyt sen verran kroppaan löysää nahkaa, niin juuri tuo alavatsa roikkuu ja selluliittipylly. Kaiken lisäski vielä pienet rinnat. Tosin ne ei roiku mutta eipä niissä olekaan oikein mitään mikä roikkuisi. Se ei estä kuitenkaan uimassa käymästä, mutta estää miesten kanssa olemisen lähemmin.
Kasvoistani olen ihan kivan näköinen ja itse pidän kasvoistani vaikka kropastani en niin pidäkään.
Itsetuntoni ei ole mitenkään vahvimpiani puoliani ja miesten kanssa en suuremmin olekaan ollut ja seksikokemuksetkin olleet huonot. Pitkässä suhteessa elin johon ei seksi kuulunut, mutta väkivalta senkin edestä. Miehiä jonkin verran pelkäänkin.
Ravintoloissa ja dokaamisesta en juuri koskaan ole pitänyt vaikka sitäkin elämää joskus kokeillut ja niihin liittyykin nuo harvat intiimikokemukseni miesten kanssa.
Muutama hyvä ystävä on, mutta ei yhtään ihan lapsuudenkaveria. Enimmäkseen on hyvänpäivän tuttuja eli en omaa sitä laajaa sosiaalista verkostoa ja isoa kaveripiiriä, jota monet tuntuvat kyselevän. Tulen kyllä ihmisten kanssa toimeen ja en jää ulkopuoliseksi. Opiskelukaverit ja muissa paikoissa ihmiset kyllä pitävät minusta, mutta ravintolaan en ole sitä hauskinta seuraa, välttämättä. Ulkona vieraat ihmiset tulevat helpsti juttelemaan ja useissa paikoissa näytänkin paikalliselta, koska minulta kysellään mistä löytyy mikäkin osoite. Innostuessani kertomaan tuttaville jotain asiaa puhun päälle ja kovalla äänellä, mikä joskus ärsyttää itseänikin.
Saan kyllä vastakkaiselta sukupuolelta huomiota osakseni, mutta siihen se sitten jääkin. Perääni ei kuitenkaan vihellellä tai muuta vastaavaa.
Jännitän valtavasti uusia tilanteita ja heiluttelen käsiäni "paineita" no en vaineskaan vaan se ei kuulemma näy päälle päin vaan näytän itsevarmalta.
Töissäkään en tällä hetkellä ole vaan opiskelen ja olen luottotiedotonkin vielä ja jatkuvasti rahaton, niin ja yksinhuoltajakin olen vielä, kun joskus valmistun ja menen taas työelämään, niin olen edelleenkin melkoisen köyhä juuri noiden luottotietojen vuoksi pitää ulosottomies huolen ettei pääse rikastumaan vaikka eipä siitä yksinhuoltajana muutenkaan pelkoa ole.
Mut siis joo, olen jo omalta kohdaltani hyväksynyt sen tosiseikan että tulen aina olemaan yksin tai siis yksinhän en ole vielä vuosiin, koska tuo lapsi on melkoisen nuori, mutta ilman miestä tulen elämään. Aina se ei ole helppoa, mutta minkäs sille mahtaa kun ei uskalla niin ei uskalla ja tuonkin peitän vain häröilemällä tai eihän sitä oikein tarvitse peittää kun ei edes ole mitään mahdollisia miesehdokkaita ympärillä, kun en muutenkaan muuta te kuin kuljen koulu-koti-sali väliä ja tai kotoa menen jonnekin, useasti tuttavaa moikkaamaan ja jos joskus onkin niin paineita tulee niin paljon etten tiedä mitä sanoa tai mitä pitää tehdä. Alkoholia jos on mukana niin menee ihan öwerix, alan myös keksimään tarinoita. Mielikuvitustahan minulta löytyy joka asiaan ja vaikka olenkin tasaisen rauhallinen jalat maassa tönöttävä pötkylä, niin minusta tuntemattomat saattaa joissakin tilanteissa saada melkoisen tuuliviiri kuvan, johtuen ihan tuosta jännittämisestäni ja hermostuneisuudestani mitä tulee vastakkaiseen sukupuoleen
Siivoamistakin inhoan sen verran paljon ettei ihan pieni sotku saa siivoamaan. Likaisuus kyllä saa ja siivoankin kerran viikossa.
Pointti oli se ennen kuin läksin sivupoluille, että ei voi oikein olla kenenkään ihanne ennenkuin on itse itsensä ihanne oli sitten painoa minkä verran tahansa. Tosin mä en nyt oikeastikaan täytä oikein noita ihanne naisen kriteereitä, mutta tiedän jos pitäisin enempi itsestäni ja luottaisin enempi itseeni, enkä pelkäisi niin paljoa, joka ei kyllä ulospäin ole kuulemma havaittavissa, niin olisin jo joidenkin ihanne. Tiedän myös jos laittaisin meikkiä ja pukeutuisin seksikkäämmin mahdollisuudet ihanteeksi parantuisi noin ulkoisesti, mutta yksinhuoltajuutta ja rahattomuutta sillä ei saa poistettua eikä kotia vieläkin siistimmäksi.
Näin on hyvä vaikka kaipaankin ajoittain hyvin paljonkin toisen ihmisen läheisyyttä, mutta yksin on pienempi paha kuin se että lähteä ottamaan riski joutuuko naurunalaiseksi jälkeenpäin kropan vuoksi tai sen vuoksi kun ei tiedä mitä pitää sanoa tai tehdä. Liikaa paineita.
Itse olen ollut alipainoinen ja ylipainoinenkin ja normaalipainoinen. Tällä hetkellä olen painoindeksin normaalin rajoissa tosin hikisee. En koe valtavaa tarvetta laihdutta, tosin ei mua haittaiskaan jos tuo painoindeksin luku putoisi parilla pienemmäksi ja lantio 104cm muutamalla pienemmäksi. Mahtuisi niihin 38 vaatteisiin ja saattaisihan tuo kuntokin parantua kun painoa kropassa vähempi.
Liikuntaa olen aina harrastanut myös ylipainoisena. Painon jojoillessa vuosien varrella on syntynyt sen verran kroppaan löysää nahkaa, niin juuri tuo alavatsa roikkuu ja selluliittipylly. Kaiken lisäski vielä pienet rinnat. Tosin ne ei roiku mutta eipä niissä olekaan oikein mitään mikä roikkuisi. Se ei estä kuitenkaan uimassa käymästä, mutta estää miesten kanssa olemisen lähemmin.
Kasvoistani olen ihan kivan näköinen ja itse pidän kasvoistani vaikka kropastani en niin pidäkään.
Itsetuntoni ei ole mitenkään vahvimpiani puoliani ja miesten kanssa en suuremmin olekaan ollut ja seksikokemuksetkin olleet huonot. Pitkässä suhteessa elin johon ei seksi kuulunut, mutta väkivalta senkin edestä. Miehiä jonkin verran pelkäänkin.
Ravintoloissa ja dokaamisesta en juuri koskaan ole pitänyt vaikka sitäkin elämää joskus kokeillut ja niihin liittyykin nuo harvat intiimikokemukseni miesten kanssa.
Muutama hyvä ystävä on, mutta ei yhtään ihan lapsuudenkaveria. Enimmäkseen on hyvänpäivän tuttuja eli en omaa sitä laajaa sosiaalista verkostoa ja isoa kaveripiiriä, jota monet tuntuvat kyselevän. Tulen kyllä ihmisten kanssa toimeen ja en jää ulkopuoliseksi. Opiskelukaverit ja muissa paikoissa ihmiset kyllä pitävät minusta, mutta ravintolaan en ole sitä hauskinta seuraa, välttämättä. Ulkona vieraat ihmiset tulevat helpsti juttelemaan ja useissa paikoissa näytänkin paikalliselta, koska minulta kysellään mistä löytyy mikäkin osoite. Innostuessani kertomaan tuttaville jotain asiaa puhun päälle ja kovalla äänellä, mikä joskus ärsyttää itseänikin.
Saan kyllä vastakkaiselta sukupuolelta huomiota osakseni, mutta siihen se sitten jääkin. Perääni ei kuitenkaan vihellellä tai muuta vastaavaa.
Jännitän valtavasti uusia tilanteita ja heiluttelen käsiäni "paineita" no en vaineskaan vaan se ei kuulemma näy päälle päin vaan näytän itsevarmalta.
Töissäkään en tällä hetkellä ole vaan opiskelen ja olen luottotiedotonkin vielä ja jatkuvasti rahaton, niin ja yksinhuoltajakin olen vielä, kun joskus valmistun ja menen taas työelämään, niin olen edelleenkin melkoisen köyhä juuri noiden luottotietojen vuoksi pitää ulosottomies huolen ettei pääse rikastumaan vaikka eipä siitä yksinhuoltajana muutenkaan pelkoa ole.
Mut siis joo, olen jo omalta kohdaltani hyväksynyt sen tosiseikan että tulen aina olemaan yksin tai siis yksinhän en ole vielä vuosiin, koska tuo lapsi on melkoisen nuori, mutta ilman miestä tulen elämään. Aina se ei ole helppoa, mutta minkäs sille mahtaa kun ei uskalla niin ei uskalla ja tuonkin peitän vain häröilemällä tai eihän sitä oikein tarvitse peittää kun ei edes ole mitään mahdollisia miesehdokkaita ympärillä, kun en muutenkaan muuta te kuin kuljen koulu-koti-sali väliä ja tai kotoa menen jonnekin, useasti tuttavaa moikkaamaan ja jos joskus onkin niin paineita tulee niin paljon etten tiedä mitä sanoa tai mitä pitää tehdä. Alkoholia jos on mukana niin menee ihan öwerix, alan myös keksimään tarinoita. Mielikuvitustahan minulta löytyy joka asiaan ja vaikka olenkin tasaisen rauhallinen jalat maassa tönöttävä pötkylä, niin minusta tuntemattomat saattaa joissakin tilanteissa saada melkoisen tuuliviiri kuvan, johtuen ihan tuosta jännittämisestäni ja hermostuneisuudestani mitä tulee vastakkaiseen sukupuoleen
Siivoamistakin inhoan sen verran paljon ettei ihan pieni sotku saa siivoamaan. Likaisuus kyllä saa ja siivoankin kerran viikossa.
Pointti oli se ennen kuin läksin sivupoluille, että ei voi oikein olla kenenkään ihanne ennenkuin on itse itsensä ihanne oli sitten painoa minkä verran tahansa. Tosin mä en nyt oikeastikaan täytä oikein noita ihanne naisen kriteereitä, mutta tiedän jos pitäisin enempi itsestäni ja luottaisin enempi itseeni, enkä pelkäisi niin paljoa, joka ei kyllä ulospäin ole kuulemma havaittavissa, niin olisin jo joidenkin ihanne. Tiedän myös jos laittaisin meikkiä ja pukeutuisin seksikkäämmin mahdollisuudet ihanteeksi parantuisi noin ulkoisesti, mutta yksinhuoltajuutta ja rahattomuutta sillä ei saa poistettua eikä kotia vieläkin siistimmäksi.
Näin on hyvä vaikka kaipaankin ajoittain hyvin paljonkin toisen ihmisen läheisyyttä, mutta yksin on pienempi paha kuin se että lähteä ottamaan riski joutuuko naurunalaiseksi jälkeenpäin kropan vuoksi tai sen vuoksi kun ei tiedä mitä pitää sanoa tai tehdä. Liikaa paineita.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.