Tänä vuonna tulee täyteen 20 vuotta, mutta mulla ei ole elämäni aikana ollut yhtään seurustelusuhdetta. Aiemmin en juurikaan ole asiaa mietiskellyt, mutta nykyään olen alkanut tuntea olevani jotenkin omituinen...
Itsestäni kerrottakoon sen verran, että ulkonäöstäni olen kuullut paljon positiivista, enkä omastakaan mielestäni mikään ihan rumilus ole. Luonteeltani olen välillä menevä ja sosiaalinen, välillä taas vetäytyvä ja omassa rauhassa viihtyvä. Käyn ulkona juhlimassa ja muutenkin, mutta en joka viikonloppu. Koen olevani ihan mukava ihminen.
Olen vaan huomannut olevani itse luultavasti suurin jarruttava tekijä mitä suhteisiin tulee. Mulla ei ole edes oikeastaan ollenkaan miespuolisia kavereita! En osaa sanoa miksi. Luultavasti en koskaan ole oikein osannut suhtautua vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Oikeastaan kun tarkemmin ajattelen, näin on ollut varmaan lähes aina. En osaa oikein kuvailla asiaa enkä selittää sitä sen kummemmin. Niin vain on.
Ei oikeastaan ole kyse siitä, etteikö mulla olisi ollut mahdollisuuksia seurusteluun tai vastakkaiseen sukupuoleen tutustumiseen. Olen kyllä saanut osakseni lähestymisyrityksiä ja kiinnostusta, mutta jotenkin en osaa ottaa sitä vastaan, ja tavallaan jollain lailla ehkä pelästyn sitä. Voisi myös sanoa, että myös ahdistun siitä vähän, vaikka toki samaan aikaan on otettu saamastaan suosiosta.
Itseasiassa en muista milloin viimeksi olisin oikeasti ollut kunnolla ihastunut. Siitä on aikaa varmaankin jo 4-5v.
Kun joku lähestyy vaikkapa baarissa, alan yleensä vähintään alitajuisesti vetäytyä kuoreeni, enkä päästä lähelleni. Toki voi varmaankin myös olla, etten vain ole kohdannut sellaista ihmistä joka olisi tuntunut oikealta. Mutta en sitten osaa sanoa olisiko tilanne silti sama, vaikka unelmieni mies lähestyisi minua.
Yleensä kohtaan lähestymisyrityksiä vain baareissa, koska mulla ei periaatteessa ole kovin laaja ystäväpiiri, enkä oikein tiedä missä muuallakaan niitä kohtaisin. Toki kaupungilla aina silmäilyä voi olla. En jotenkin vain enää usko että omalla kohdallani baari olisi oikea paikka aloittaa mitään. En tiedä onko mikään muukaan. En itseasiassa ollenkaan tiedä mikä tässä mättää, en osaa sitä selittää.
Eikä kyse ole oikeastaan siitä, että haluaisin nyt juuri välttämättä löytää jonkun. Enemmänki pohdin sitä mikä mussa on vikana, miksi toimin ja tunnen näin. Olen myös alkanut miettiä paljon sitä, että olen kuitenkin jo parikymppinen.... mietin, että onko todella ihan "normaalia" jos ei koskaan ole seurustellut.
Kertokaa mielipiteitänne ja kokemuksianne!
Itsestäni kerrottakoon sen verran, että ulkonäöstäni olen kuullut paljon positiivista, enkä omastakaan mielestäni mikään ihan rumilus ole. Luonteeltani olen välillä menevä ja sosiaalinen, välillä taas vetäytyvä ja omassa rauhassa viihtyvä. Käyn ulkona juhlimassa ja muutenkin, mutta en joka viikonloppu. Koen olevani ihan mukava ihminen.
Olen vaan huomannut olevani itse luultavasti suurin jarruttava tekijä mitä suhteisiin tulee. Mulla ei ole edes oikeastaan ollenkaan miespuolisia kavereita! En osaa sanoa miksi. Luultavasti en koskaan ole oikein osannut suhtautua vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Oikeastaan kun tarkemmin ajattelen, näin on ollut varmaan lähes aina. En osaa oikein kuvailla asiaa enkä selittää sitä sen kummemmin. Niin vain on.
Ei oikeastaan ole kyse siitä, etteikö mulla olisi ollut mahdollisuuksia seurusteluun tai vastakkaiseen sukupuoleen tutustumiseen. Olen kyllä saanut osakseni lähestymisyrityksiä ja kiinnostusta, mutta jotenkin en osaa ottaa sitä vastaan, ja tavallaan jollain lailla ehkä pelästyn sitä. Voisi myös sanoa, että myös ahdistun siitä vähän, vaikka toki samaan aikaan on otettu saamastaan suosiosta.
Itseasiassa en muista milloin viimeksi olisin oikeasti ollut kunnolla ihastunut. Siitä on aikaa varmaankin jo 4-5v.
Kun joku lähestyy vaikkapa baarissa, alan yleensä vähintään alitajuisesti vetäytyä kuoreeni, enkä päästä lähelleni. Toki voi varmaankin myös olla, etten vain ole kohdannut sellaista ihmistä joka olisi tuntunut oikealta. Mutta en sitten osaa sanoa olisiko tilanne silti sama, vaikka unelmieni mies lähestyisi minua.
Yleensä kohtaan lähestymisyrityksiä vain baareissa, koska mulla ei periaatteessa ole kovin laaja ystäväpiiri, enkä oikein tiedä missä muuallakaan niitä kohtaisin. Toki kaupungilla aina silmäilyä voi olla. En jotenkin vain enää usko että omalla kohdallani baari olisi oikea paikka aloittaa mitään. En tiedä onko mikään muukaan. En itseasiassa ollenkaan tiedä mikä tässä mättää, en osaa sitä selittää.
Eikä kyse ole oikeastaan siitä, että haluaisin nyt juuri välttämättä löytää jonkun. Enemmänki pohdin sitä mikä mussa on vikana, miksi toimin ja tunnen näin. Olen myös alkanut miettiä paljon sitä, että olen kuitenkin jo parikymppinen.... mietin, että onko todella ihan "normaalia" jos ei koskaan ole seurustellut.
Kertokaa mielipiteitänne ja kokemuksianne!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.