Hei! Olemme kihlattuni kanssa taustaltamme hieman erilaisia. Minä olen käynyt lukion, hän ammattikoulun, joten yleissivistys minulla on huomattavasti parempi. Eihän toki voi yleistää, että näin aina olisi, mutta meidän tilanteessamme ero on selkeä.
Suhteessamme minua karsastaakin yhä enenevässä määrin se, että en voi keskustella kumppanini kanssa tietynlaisista asioista, kuten politiikasta, historiasta, filosofiasta jne., jotka ovat mielestäni mielenkiintoisia aiheita. Aina kun yritän viritellä keskustelua, mieheni ilmaisee välinpitämättömyytensä aihetta kohtaan. Häntä kiinnostaa enemmän käytännön asiat, kuten palkka, työ, perhe, tietokone jne.
Miten saisin mieheni edes vähän kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista ja pohdiskelusta? Hänen kotiinsa ei ole koskaan edes tilattu sanomalehtiä eli tilanteen juuret ovat jo lapsuudessa. Samalla käytöstavat ovat olleet pitkän aikaa aivan hukassa, olivat varsinkin suhteemme alussa, koska niitä ei ole kotona opetettu. Opetus onkin tullut nyt aikuisiällä minun suunnastani.
Näen tämän keskusteluasian suhteessamme tavallaan pienenä ongelmana, koska kaikki muu on hyvin ja mieheni on luotettava, ihana ja rakastava - ja voinhan keskustella asioista ystävieni kanssa, mutta harmittaa kun kotona puheenaiheet ovat kovin yksitoikkoisia ja arkipäiväisiä - tyyliin syödäkö lihapullia vai nakkikastiketta.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia? Miten olette niiden kanssa pärjänneet?
Suhteessamme minua karsastaakin yhä enenevässä määrin se, että en voi keskustella kumppanini kanssa tietynlaisista asioista, kuten politiikasta, historiasta, filosofiasta jne., jotka ovat mielestäni mielenkiintoisia aiheita. Aina kun yritän viritellä keskustelua, mieheni ilmaisee välinpitämättömyytensä aihetta kohtaan. Häntä kiinnostaa enemmän käytännön asiat, kuten palkka, työ, perhe, tietokone jne.
Miten saisin mieheni edes vähän kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista ja pohdiskelusta? Hänen kotiinsa ei ole koskaan edes tilattu sanomalehtiä eli tilanteen juuret ovat jo lapsuudessa. Samalla käytöstavat ovat olleet pitkän aikaa aivan hukassa, olivat varsinkin suhteemme alussa, koska niitä ei ole kotona opetettu. Opetus onkin tullut nyt aikuisiällä minun suunnastani.
Näen tämän keskusteluasian suhteessamme tavallaan pienenä ongelmana, koska kaikki muu on hyvin ja mieheni on luotettava, ihana ja rakastava - ja voinhan keskustella asioista ystävieni kanssa, mutta harmittaa kun kotona puheenaiheet ovat kovin yksitoikkoisia ja arkipäiväisiä - tyyliin syödäkö lihapullia vai nakkikastiketta.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia? Miten olette niiden kanssa pärjänneet?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eksäni oli aika pitkälle miehesi kaltainen ja erohan siitä lopulta tuli. Suhde ei vaan yksinkertaisesti toiminut kun pidin yksinkertaisesti miestä niin tyhmänä, ettei ollut mitään järkeä jatkaa enää (se että puoliso pitää tyhmänä vaikuttaa loppupeleissä itsetuntoon ja muuhun, joten parempi heittää hanskat tiskiin ajoissa). En pidä ammattikoulunkäyneitä automaattisesti tyhminä tai usko että koulutus estää tyhmyyttä automaattisesti, mutta jos ei viitsi kiinnostua pätkän vertaa siitä mitä ympärillä tapahtuu, niin ei ole kaikki ihan kunnossa. Tyhmyytenä en pidä sellaista ettei tiedä jostain jotain, vaan asennetta että uudet asiat eivät kiinnosta, eivät koske häntä eikä asioista oteta selvää jos selkeästi on aukko sivistyksessä.
Yksinkertaisesti en jaksanut enää kuunnella sitä kun yritin keskustella minulle tärkeistä asioista (joista osa on yhteiskunnallisia, esim. ilmastonmuutos, erilaiset omaan elämään vaikuttavat lakiuudistukset...) ja vastaukseksi sain vain "v*ttu ei mua kiinnosta jos täällä on vähä lämpimämpää, ihan sama vaikka kaikki eläimet kuolis sukupuuttoon, ei se ole multa pois..." o.O Muutenkin hänen yleistietonsa ihan tavallisista asioista oli ala-asteikäisen luokkaa. Toki hän kaikista auton tuunausjutuista pystyi keskustelemaan, mutta minulle se ei ihan riittänyt. En vain voi sietää liiallista tyhmyyttä!
Nyt minulla on ihana mies, jonka kanssa voin keskustella asiasta kuin asiasta ja muutenkin hän tuntuu paljon oikeammalta kuin eksä. Joten vaihtamalla parani, huomattavasti!
Todennäköisesti et saa miestäsi muutettua, joten opi elämään tuon kanssa tai pura kihlaus ja etsi uusi mies. Tuo on niin syvällä asenteissa ja kasvatuksessa että onnistuminen on lähes mahdotonta, varsinkin jos mies on jo asennevammainen valmiiksi. Parisuhteeseen kuuluu aika pitkälle myös keskusteleminen, sillä ei koko elämää voi jutella kevyitä arkijuttuja ja hengailla yhdessä. Pidemmän päälle se käy tylsäksi. Viimeistään kun ruuhkavuodet ovat ohi ja kahdenkeskinen aika korostuu.
Itselläni on sama tilanne, mutta eri taustoin. Mieheni on maisteri ja minä vain ammatillisen koulutuksen saanut.
Meillä tilanne on se, että minä olen se joka yrittää viritellä hiukan laaja-alaisempia keskusteluja. Olen nuoresta pitäen nauttinut erityisesti poliittisista väittelyistä. Tähän en saa vastakaikua. Mieheni tuntuu olevan välillä kuin murrosikäinen moukka, joka ei kykene edes yksinkertaisempaan ajatteluun.
Korkeakoulutettujen julkikuva on omassa katsomuksessani muuttunut tämän suhteen aikana, etenkin kun mieheni kurssitoverit tuntuvat olevan yhtä yksipuolisia kuin mieheni. Olen monet kerrat miettinytkin, miten eri tahoina älykkyys ihmisessä ilmenee ja punnitaanko sitä edes oikein.
No, niinkuin sanoit, onneksi on ystävät ja rakastava mies, joskin vähän puutteellinen. Mutta niinhän me kaikki ollaan jossain.
Mies on kiinnostunut tieteellisestä järkevästä keskustelusta, mutta ei piittaa tyhjänpäiväisestä metakeskustelusta, lukiofilosofiahömpästä tai poliittisista ideologioista.
Tieteellisesti järkevä keskustelu? Perustuen ylikouluttautuneen kirjoittamaan proosaan ja muka-todennettuihin havaintoihin, mihin on jaettu projektirahoitusta turhaan kymmenen vuoden ajan. Kai lainaat näitä vielä keskustelun aikana?
Olisin ihan tyytyväinen normi-älykkääseen keskusteluun ja perusteltuihin näkemyksiin. Mutta..taidanpa olla ihan tyytyväinen omaan moukkaani, jos toinen vaihtoehto on tämä tieteellisesti pätevä keskustelumalli.
*Envy is the spectri on your pride
"jotka ovat mielestäni mielenkiintoisia aiheita"....ja ongelma on se, että miehesi mielestä eivät ole. Ja sinua ei kiinnosta se, mikä häntä kiinnostaa, ja et tätä näe ongelmana sitten?
Ps."mistä saataisiin filosoofeillekin oikeita töitä?"-aihe mistä voitte aloittaa. Miehesihän on kiinnostunut työelämän koukeroista.
jaa vai että olet oikein lukion käynyt, sopii varmaan sitten kysyä että mitä sä sillä tutkinnolla meinaat tehdä?oletko töissä missään?vai saatko edes töitä?koska eipä kovin moni työnantaja välitä palkata vain lukion käynyttä töihin, kyllä he toivovat myös ammatillista taustaa työntekijöiltään.
onkohan sinussakin se vika, että lukion myötä on ns. "pissi" noussut päähän, ja sua ei edes kiinnosta muut ihmiset saati heidän arkipäiväiset ongelmat, varmaan perheesikin kanssa veistelette "järkevää keskustelua" euriborista, eu:sta, NATO:sta, Napoleonin sotasuunnitelmien parannusehdotuksista, sielunelämästänne...
tottakai miestäsi kiinnostaa palkka ja työ, ketä ei kiinnostaisi?nyt kun on se lama, niin varmasti työmarkkinoilla taistellaan työpaikoista ja ollaan sen rahan perässä, jotta saadaan ruokaa pöytään. Perhe nyt on ihan normaali kiinnostuksen kohde, tottakai perhe kiinnostaa ja perheen asiat ja tapahtumat, eikö sinua sitten kiinnostaisi jos esim. joku perheenjäsenesi saisi lapsen tai menisi naimisiin?ei varmaankaan tekstistäsi päätellen, haluat vain päteä itse ja saada kaiken huomion käännettyä sinuun ja sinun erinomaisuuteesi.
eiköhän miehellä ole ihan tarpeeksi pohdiskeltavaa laskuissa ja niiden maksamisessa ja siinä miten sinua miellyttää, samalla kun sinä valitat ettet saa parempaa käyttöä lukion pehmentämälle aivokapasiteetillesi, kuin nyyhkimisen älykkyyden perään.
itse käyn tällä hetkellä kaksoistutkintoa, ja todella ottaa pannuun kun jotkut kavereista ovat muuttuneet todella paljon negatiivisempaan suuntaan lukion myötä, vaikka ovat töissä VAIN KAUPAN KASSALLA, koska muualta eivät työtä saa.
että mitä jos sinäkin oppisit arvostamaan elämän perusasioita ja juttelisit miehesi kanssa jostain sellaisista asioista jotka häntä kiinnostavat, niin ehkä hänkin saattaa joskus osoittaa kiinnostustaan sinun "aatteellisille mielipiteillesi".
Opiskelen parhaillaan fonetiikkaa yliopistossa ja työskentelen toki siinä sivussa.
Totta kai keskustelu perheen taloustilanteesta, ruuasta ym. arkipäiväisestä kuuluu asiaan ja siitä on keskusteltava, mutta toisinaan tekisi mieli keskustella jostain muustakin. Välillä tuntuu siltä, että huomisen ruoka on maailman isoin asia päivän pohdinnassa, eikä muulle ole tilaa. Koen tietoisuuden ympärillä tapahtuvista asioista tarpeelliseksi, koska se kuuluu yleissivistykseen ja näin on helpompi keskustella ihmisten kanssa noin yleensä ottaen.
Niin kuin sanottu, en yleistä, että ammattikoulupohjalta lähteneet ovat jollain tapaa tyhmempiä, mutta niin kuin joku jo mainitsikin, se, että ei halua edes tietää mitään, on tyhmyyttä. Ylenpalttinen välinpitämättömyys käy hermoille.
Ja todellakin arvostan arkipäiväisiä asioita. Ja ihan siitäkin syystä, että joudun sairauteni tähden elämään päivä kerrallaan ja olen onnellinen kun mitään kovin mullistavaa ei tapahdu, koska sellainen vie kovasti voimia. Kuitenkin elämässä voi olla jotain muutakin kuin raha, laskut ja työ.
" Kuitenkin elämässä voi olla jotain muutakin kuin raha, laskut ja työ."
Älä kuule unta näe...normi-suomalaisen elämä on yhtä tasapainoilua noitten asioitten kanssa-ja tästä syystä luultavasti miehesi ei enää ehkä jaksa edes kiinnostua mistään muusta...ei hän välttämättä välinpitämätön ole siis. Tekiskö loma hyvää molemmille..tai ainakin hänelle?
Mikä ironisinta: kun normi-suomalaisella alkaa loma, sillä menee viikko pelkästään siihen säikähdykseen, kun ei tartte aamulla mennä töihin...
"Kuitenkin elämässä voi olla jotain muutakin kuin raha, laskut ja työ."
Tosielämä menee näin. Olettaisin että voisit olla suht nuori koska vielä opiskelet. Ei se todellinen elämä ole ihan sitä kaikkea mitä ehkä sen toivoisi olevan. Keksi itse itsellesi jotain muuta, mihin miestäsi siihen tarvit tyydyttämään omat oikkusi siitä että haluat elämältä jotain muuta kuin rahaa, laskuja ja töitä.
Minkälainen sitten on sinun mielestäsi normisuomalainen? Minä olen tottunut lapsuudessani jo siihen, että matkustellaan paljon ja tehdään yhdessä kivaa vapaa-ajalla - mm. keskustellaan. Vanhemmillani oli saman pituiset lomat kuin minullakin, koska ovat opettajia. Töihin oli lähes aina mukava mennä, enkä missään vaiheessa ole kyllä tuollaista kuvaa elämästä saanut.
Lähdettiin kyllä hieman aiheesta pois, mutta todellakin elämässä on muutakin kuin raha, laskut ja työ! Jos ei ole niin mielestäni jotain on todella pahasti pielessä.
Olet siis pumpulissa kasvanut, suoraan sanoen. Miehesi on ehkä jäykkäkin, mutta realisti sinuun nähden.
Vika voi olla myös siinä, että miestäsi tympäsee keskustella aiheista, jotka SINÄ valitset, ja jotka ovat SINULLE mielenkiintoisia. Siinä mielessä kyllä olet tyypillinen suomalainen nainen, että miehen älykkyys määritellään sillä perusteella, kuinka paljon mies on samaa mieltä, kuin nainen.
Järkyttävimmät despootit pitävät itseään älykkäinä sillä perusteella jopa, että ovat yliopistossa opiskelleet 12 vuotta sosiaalialaa, ja miehensä osaa VAIN korjata autoja...Zeesus.
Mitä epärealistista siinä on jos haluaa puhua ympärillä tapahtuvista asioista eikä kokoajan itsestään ja omista ongelmistaan?
"Olet siis pumpulissa kasvanut, suoraan sanoen. Miehesi on ehkä jäykkäkin, mutta realisti sinuun nähden."
Siis miten tämä muka liittyy mitenkään aloittajan asiaan? Mies on realisti koska ei välitä yhteiskunnallisista asioista? No onpa outoa minusta.
"Vika voi olla myös siinä, että miestäsi tympäsee keskustella aiheista, jotka SINÄ valitset, ja jotka ovat SINULLE mielenkiintoisia. Siinä mielessä kyllä olet tyypillinen suomalainen nainen, että miehen älykkyys määritellään sillä perusteella, kuinka paljon mies on samaa mieltä, kuin nainen."
Keskustelua ei ole sellainen että toinen ilmoittaa mitä mieltä on ja toinen nyökyttelee vieressä olematta asiasta mitään mieltä, jos siis et tätä tiennyt. Mielipiteet eivät ole oikeita tai vääriä, kunhan ne on hyvin perusteltuja. Tyhmä on se, joka ei osaa tai halua olla mitään mieltä tai kertoa miksi näin on.
"Järkyttävimmät despootit pitävät itseään älykkäinä sillä perusteella jopa, että ovat yliopistossa opiskelleet 12 vuotta sosiaalialaa, ja miehensä osaa VAIN korjata autoja...Zeesus"
Todennäköisempää on että tämä sosiaalitieteilijä osaa ajatella asioita, jotka vaikuttavat omaa napaa kauempana. Tämä ap:n aloittama keskustelu ei ole suoranaisesti liitoksissa koulutuksen tasoon, eikä sukupuoleen, vaan yksinkertaisesti ihmisiin jotka ovat kiinnostuneet ulkomaailman asioista ja niistä toisista joita ei vaan voisi vähempää kiinnostaa mitkään sellaiset asiat, jotka eivät ole oman arkielämän osa-alueita juuri tällä hetkellä.
tuo kuulostaa ihan naiselta. Sellaiselta pikkurouvalta, minkä päähän ei oikeasti mene kuin huomisen nakkikastike tai lähikaupan tarjouspyykkiaine. Anteeksi. :)
Mä naisena saan useimmat parhaat keskustelut miesten kanssa. Mut sun mies kuulostaa kyllä melko tylsältä tapaukselta, jos rohkenen sanoa.
Mut joskus tosi hyvän ja antoisan keskustelun jälkeen tuntee olonsa mielettömän hyväksi. Tunnen ihmisiä, jonka kanssa voi ihan vain keskustella mielettömän hyvin aiheesta kuin aiheesta, ja täytyy sanoa, että se henkisellä tasolla jotenkin tyydyttää mua (heh). On katsos niitä henkisiäkin tarpeita. Ja nekin näyttäis olevan teillä ihan eri mittakaavoissa. Jos sitä omaa henkistä tarvetta ei täytä, niin kalvaahan se eikä siihen huomisen apesuunnitelmat paljon auta.
Ei se ole mikään tuntemus, se on tarve. Siihen auttaa kun etsiytyy johonkin hyvään keskusteluseuraan. Jännä on se, että se seura ei aina löydy ihan sieltä mistä odottaa, mutta jos mieli on avoin, tosi erilaisista ihmisistä saa hirveesti irti.
On tietty näitä, -mua ei kiinnosta, tai emmä mitään tiedä, tai ei mulla oo tosta mitään sanottavaa- ihmisiä, mut ehkä se henkinen tarve heillä on sit ihan erilainen tai sitä ei ole. En mä vois kuvitella suhdetta, ettei siinä olis mitään "fiksua" puhuttavaa. Se on elämän suola. Saa toki muutakin jutella, ihminen joka kykenee puhuun fiksusti, hassuttelemaankin tai sitten tarpeen tullen vaikeneen on mun ihminen.
Minulla on ollut sama tilanne kuin aloittajalla. Avomieheni oli lämmin ja sympaattinen ihminen, mutta älyllisellä tasolla emme juuri koskaan kohdanneet. Tilanne oikeastaan vain paheni vuosien mittaan: "Keitän kahvia, juotko sinä?". Kaikkiin elämänperuskysymyksiin sain saman vastauksen: "En tiijä, en oo ajatellut." Kasvoimme vuosien mittaan vain pahemmin erilleen ja mies löysikin sitten uuden naisen. Ilmeisesti hänelle paremmin sopivan. Oli varmaan helpotus meille molemmille.
Keskustelun aiheet/taso eivät ole monestikaan koulutuksesta kiinni, moni ns. duunari pystyy keskustelemaan priljantisti hyvinkin vaikeista asioista, jopa tunneasioista, vastaavasti korkeasti koulutettu voi olla kuin koliseva tynnyri. Kaikkein hienointa on keskustella ihmisen kanssa, jolla on omia mielipiteitä ja pohdittuja perusteluita, ei oppikirjoista, vaan ihan omaa henkistä tuotetta.
Aloittajalle, vain sinä itse tiedät mitä suhteelta kaipaat. Jos et kohtaa puolisosi kanssa nyt henkisesti, voi olla, että kymmenen vuoden päästä teillä ei ole tosiaan muuta yhteistä, kuin että: "Otatko kahvia?". Tilanne tuskin paranee, joko sopeudut tai et sopeudu, miestäsi tuskin saat muuttumaan. Mieti mitä suhteeltasi haluat ja toimi sen mukaan.
Tsemppiä.
Kiitos! Jotkut näyttivät selvästi ymmärtävän, mitä ajoin takaa. Harmillista, jos suhteille on käynyt tässä tilanteessa huonosti kun todellakin muuten suhteemme toimii kuin rasvattu. Toisaalta varmasti sen vasta jälkeenpäin tajuaa, missä jamassa asiat ovat olleet.
Ja hänelle, joka pumpulissa kasvamisesta puhui, niin sellaisesta ei kyllä ole ollut kyse. Sairastuin vakavasti murrosiän alkuvaiheessa ja elämäni on ollut yhtä tasapainottelua. Juuri sen takia otteeni elämään on ehkä hieman erilainen, koska elämänarvot ovat menneet uusiksi.