Hei!
Toivon, että saisin mahdollisimman paljon mielipiteitä ja APUA juuri täältä!
Kaikki lähti siitä, että laitoin kuvani nettiin, yhdelle nuorten suosimalle sivustolle. Sielä sitten tutustuin yhteen poikaan, joka on eri kaupungista kuin itse. Välimatkamme on noin. 130 km...
Viimein sitten näimme. Sitä ennen juttelimme monta tuntia aina puhelimessa ja meillä synkkas tosi hyvin yhteen. Nähtiin ja kaikki meni loistavasti, synkkas edelleen. Tuntuu, että se poika todella on sitä jotain, jota palavasti haluan...
Olen luonteeltani hyvin avoin ja herkkä ja ihmisläheinen. Kaipaan läheisyyttä ja toisen läsnäoloa, kosketusta ja kaikkee.. todella paljon! en oo koskaan kaukosuhteessa ollut ja enhän tavallaan nytkään ole.. "seurustelumme" on tapailu asteella..
Onko tässä mitään järkeä? SANOKOO PLIIS REHELLISESTI? Itse kun en järkevään ajatteluun taida tällä hetkellä pystyä :/
Täälä lähempänäkin olisi miehiä, jotka ovat musta kiinnostuneita, mutta ne ei sytytä mua laisinkaan. Tää toisessa kaupungissa oleva poika vie multa jalat oikeesti alta!!! Kun ekan kerran nähtiin (tai sen yhden ja ainoan) niin sen lähdön jälkeen menin ihan hysteerisen sekasin... itkin, itkin ja itkin vaan.. menin ystävälleni joka yritti lohduttaa mua.. oon todellakin herkkä ja valtava ikävä iski sillon jo..
Nyt oon odottanu että lauantaina nähtäis, mutta poika juuri perui sen. Ymmärrän, että hänellä on asiaan hyvä syy enkä siitä oo suuttunut. Olen pettynyt...
Pystynkö tälläseen? haavoitanko TIETOISESTI itseeni niin paljon? :( Auttakaa :(
Toivon, että saisin mahdollisimman paljon mielipiteitä ja APUA juuri täältä!
Kaikki lähti siitä, että laitoin kuvani nettiin, yhdelle nuorten suosimalle sivustolle. Sielä sitten tutustuin yhteen poikaan, joka on eri kaupungista kuin itse. Välimatkamme on noin. 130 km...
Viimein sitten näimme. Sitä ennen juttelimme monta tuntia aina puhelimessa ja meillä synkkas tosi hyvin yhteen. Nähtiin ja kaikki meni loistavasti, synkkas edelleen. Tuntuu, että se poika todella on sitä jotain, jota palavasti haluan...
Olen luonteeltani hyvin avoin ja herkkä ja ihmisläheinen. Kaipaan läheisyyttä ja toisen läsnäoloa, kosketusta ja kaikkee.. todella paljon! en oo koskaan kaukosuhteessa ollut ja enhän tavallaan nytkään ole.. "seurustelumme" on tapailu asteella..
Onko tässä mitään järkeä? SANOKOO PLIIS REHELLISESTI? Itse kun en järkevään ajatteluun taida tällä hetkellä pystyä :/
Täälä lähempänäkin olisi miehiä, jotka ovat musta kiinnostuneita, mutta ne ei sytytä mua laisinkaan. Tää toisessa kaupungissa oleva poika vie multa jalat oikeesti alta!!! Kun ekan kerran nähtiin (tai sen yhden ja ainoan) niin sen lähdön jälkeen menin ihan hysteerisen sekasin... itkin, itkin ja itkin vaan.. menin ystävälleni joka yritti lohduttaa mua.. oon todellakin herkkä ja valtava ikävä iski sillon jo..
Nyt oon odottanu että lauantaina nähtäis, mutta poika juuri perui sen. Ymmärrän, että hänellä on asiaan hyvä syy enkä siitä oo suuttunut. Olen pettynyt...
Pystynkö tälläseen? haavoitanko TIETOISESTI itseeni niin paljon? :( Auttakaa :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei,
eläpäs nyt vallan vaivu epätoivoon siellä :). Ensinnäkin 130km ei oo matka eikä mikään verrattuna 30 000 kilometriin.
Minäkin itkin ensimmäiset kuukaudet tavattuani nykyisen poikaystäväni, että se on sitten menoa ja varmasti sydänsuruja jos jatkan hänen kanssaan..mutta eipäs vain ole vielä 2 vuodenkaan jälkeen ollut. Pitää vaan uskaltaa.
Odota rauhassa, tapailkaa ihmeessä toisianne niin kuin tekisitte jos asuisitte samassa kaupungissa... Jossain vaiheessa olisi hyvä ottaa selvää tän pojan tunteista, ja jos ne ovat samat kuin sinulla, niin lykkyä tykö. Se, että tää poika peru teijän treffit ei tarvii tarkottaa mitään..riippuu syistä tietenkin, oliko välimatka syy? Jos hän ei ole valmis, niin ei voi sitten mitään.
Muuten älä anna välimatkan häiritä, olkaa niin kuin asuisitte samassa kaupungissa....
130km? Junalla tohon matkaan ei mene kuin ehkä alle tunti...
Älä ressaa, itselläni 500km välimatka ja junalippuihin menee vtusti rahaa :D
Jos pelkää että sattuu niin jää elämättä.
Elämä ottaa ja antaa, ja kaikesta oppii.
Pointti on se että tuollainen etäsuhde opettaa ennenkaikkea tuntemaan omaa itseään. Että ihan jo siltä kantilta. Tunne voi olla välillä puristava mutta sitä pitää oppia sietämään.
Mies 36, takana ylä- ja alamäkiä, siis elämää :)