mikä saa ihmisen antamaan kerta toisensa jälkeen anteeksi...

Musta silmä, ruhjottu naama, tärykalvot rikki, hiukset kaljuiksi revityt, mustelmia keho täysi ja veitsellä uhkaaminen ja kurkun viiltely.. lista on loputon, jatkuu ja tulee jatkumaan. Tälläistä on kokenut ehdoitta rakas äitini. Kuinka sanoa ihmiselle että hengenlähtö on lähellä jos ei päästä irti, vaikka mikä olisi. Revitty ja vuosia rikki ollut äitini hakkaa päätään seinään joka ikinen päivä. Sanoo muille että on lopettanut suhteensa tähän niin kylmään ja välinpitämättömään mieheen. Kuitenkin uudestaan, yhä uudestaan kerta toisensa jälkeen koskettavasti ja yhä enemmän loppu kertoo mitä mies on jälleen tehnyt. Potkuja ja rajua rakkaudettomuutta. Rakastan äitiäni syvästi, hän ei ole heikko ulospäin ja väittää aina asioiden olevan hallinnassa. joudun pelkäämään, että koska sairaalasta tulee taas soitto, milloin sieltä kuuluu viimeiset sanat. Mitä tehdä kun läheinen ei halua apua? Kaikista hirveintä on välinpitämättömyys omaa terveyttään ja henkeään kohtaan. Asioista on istuttu muutaman kerran oikeudessa eikä äitini halua hakea lähestymiskieltoja tms. Hän ei suostu. Mitä enään voi tehdä?
0250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kovin hinta on henki. kirjoitti:

Musta silmä, ruhjottu naama, tärykalvot rikki, hiukset kaljuiksi revityt, mustelmia keho täysi ja veitsellä uhkaaminen ja kurkun viiltely.. lista on loputon, jatkuu ja tulee jatkumaan. Tälläistä on kokenut ehdoitta rakas äitini. Kuinka sanoa ihmiselle että hengenlähtö on lähellä jos ei päästä irti, vaikka mikä olisi. Revitty ja vuosia rikki ollut äitini hakkaa päätään seinään joka ikinen päivä. Sanoo muille että on lopettanut suhteensa tähän niin kylmään ja välinpitämättömään mieheen. Kuitenkin uudestaan, yhä uudestaan kerta toisensa jälkeen koskettavasti ja yhä enemmän loppu kertoo mitä mies on jälleen tehnyt. Potkuja ja rajua rakkaudettomuutta. Rakastan äitiäni syvästi, hän ei ole heikko ulospäin ja väittää aina asioiden olevan hallinnassa. joudun pelkäämään, että koska sairaalasta tulee taas soitto, milloin sieltä kuuluu viimeiset sanat. Mitä tehdä kun läheinen ei halua apua? Kaikista hirveintä on välinpitämättömyys omaa terveyttään ja henkeään kohtaan. Asioista on istuttu muutaman kerran oikeudessa eikä äitini halua hakea lähestymiskieltoja tms. Hän ei suostu. Mitä enään voi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu