Kertokaas nyt kokemuksia kumppaninne oudoista salailuista.
Itse huomasin jokin aika sitten että muija salailee ihan omituisia asioita.
Hän sai n.vuosi sitten hyvän työpaikan toiselta paikkakunnalta ja vuokrasimme sieltä huoneiston ettei tarvitse ajella jokapäivä kotiin kun matkaa kertyisi 200km yhteen suuntaan.
Paikka on muijan entinen opiskelukaupunki ja hänellä on siellä jonkinverran tuttuja ja kavereita.
Aloin huomaamaan että hän salailee siellä tapahtuvia asioita. Vahingossa möläytti kerran että oli ollut jonkun opiskeluaikaisen kaverinsa(miespuoleinen)kanssa eräänä viikonloppuna tämän mökillä, vaikka minulle kertoi että tuona vkloppuna olisi jokin työjuttu. Ei ollut muistanut kertoa..
Puhelimesta on tullut myös outo salailun kohde. Se on äänettömällä ja ihmeellisesti piilossa miltei aina kun hän on kotona. Kerran hänen puhelimensa soi kun hän oli toisessa huoneessa ja otin puhelimen ja vastasin. Puhelimessa luki jonkun miehen etunimi, jota en todellakaan ollut koskaan kuullutkaan. Kun vastasin oli vähän aikaa hiljaista ja sitten luuri painettiin kiinni. Kun sanoin muijalle että ****** soitti, hän sai raivokohtauksen ja syytti minua kyttääjäksi ja vaikka miksi. En oikein käsittänyt, kun olen aina saanut ennen hänen puhelintaan käyttää kuten hänkin minun. Tuo mies oli kuulemma töistä ja soitti työasioita. Klo.23.30 lauantaina..
Aloin todellakin epäillä kaikenlaista ja pyysin muijalta hänen puhelintaan lainaksi ja sanoin omassa liittymässäni olevan jotain vikaa. Sepitin siis tuollaisen jutun jotta näkisin salaileeko hän tosiaan jotain. Hän ei suostunut puhelintaan lainaamaan. Mitä hittoa?
Kun kyselen hänen menoistaan tai kavereistaan hän saattaa yhtäkkiä raivostua, vaikka kysyisin ihan normaalisti keskustellen aamupöydässä.
En ole syyttänyt häntä mistään enkä sanonut epäileväni mitään.
Olen ihan varma että jotain säätöä hänellä nyt on jonkun/joidenkin kanssa, mutta haluan ensin varmuuden ennenkuin alan kovemmin kyselemään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
oikeilla jäljillä olet, rinnakkaissuhde sillä on. Meillä homma toimi ihan vastaavasti, puhelin mykäksi, oudon paljon textareita mihin aikaan sattuu ja tuo ettei kykene edes keskustelemaan on varma merkki, että vehdataan selän takana ja valehdellaan. Jos ei olisi mitään syytä peitellä menojaan tai ottaa pulttia kun kysyy menoista, miksi kiivastua? Selvähän se on että toinen suhde silloin painaa päälle.
Ei sitä kannata pitkälle päästää, itseään vaan kusettaa jos antaa homman olla. Jopa miehellä on se vaisto kun sanoo, että vaimon koti on toisen miehen sylissä. Kertapettämistä ei keksi, mutta kun siihen tulee tunteet salapanoon mukaan sen aistii ettei homma ole omassa lapasessa.
Kyllä se puhumalla aukeaa tuokin. Meilläkin rouva kielsi ettei ole toista, veet silmissä valehteli rakastavansa. Tenttasin ja kerroin kuinka pahalle minusta tuntuu jos hän toimii selkäni takana, niin kyllä se mureni maski kertalaakilla. Ei muutoin kelvannut sille salapanolleenkaan. Kyllä se epätietoisuus nakertaa sen parisuhteen kulman ja silloin kaatuu koko tölli. Mitä pikemmin saat selon emäntäsi puuhastelusta selkäsi takana, sen helpompi, molemmille teille. Sinun ei tarvitse epäillä ja rouvan ei tarvitse elää pelossa milloin valheiden verkko pettää kutojansa. Parempi on huono totuus kuin hyvät valheet