Seksi vieraan miehen kanssa

Virkistävää

Olen naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Aviolitto on ollut onnellista kunnes muutama vuosi sitten huomasin, että tunteeni mieheeni kohtaan olivat kadonneet. Seksielämämme on olematonta ja minulla on viime aikoina vain ollut tarve saada enemmän omaa aikaa. Olen myös ehdottanut, että muuttaisimme erilleen jotta voisimme kummatkin miettia rauhassa mitä elämältämme haluamme. Mieheni on ollut syystäkin masentunut ja kiukkuinen. Hän rakastaa minua ja on hyvä isä.

Hurahdin tässä keväällä harrastamaan seksiä vieraan miehen kanssa. Täytyy sanoa, että kyllä kannatti ja virkisti vaikkakin omatuntoani kolkutti. Mieheni ei tästä seikkailustani tiedä vaikkakin on kysellyt onko minulla toinen. Olemme mieheni kanssa edelleen yhdessä, vaikakin tulevaisuus on vielä auki.

57

8771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mkmkmkmk

      No sepä ihana kuulla että huoraaminen oli virkistävää. Omatunto nyt kolkuttelee mitä kolkuttelee, ei siitä kannata välittää kunhan saat munaa oikein kunnolla.
      Eihän sinulla mitään hätää ole. Miehesi rakastaa sinua ja olet jo saanut huijattua hänet lastesi isäksi, niin ei hän siitä mihinkään lähde.
      Muuta vaan erilleen, mutta muista jättää lapset isukille, niin voit paremmin tyrkyttää itseäsi kaikille miehille. Seikkailut tuovat ihanasti virkistystä elämään.
      Ja jos miehesi alkaa jotain epäilemään, niin sinä olet varmasti senverran tottunut valehtelemaan, että saat valehdeltua rakastavalle miehellesi ja lastesi isälle jotain palturia.

      • sanat

        Ei voi ymmärtää. Kehtaat sitten vielä selittää asiaa täällä. Jos minä olisin hairahtunut tollaseen, niin pitäisin se visusti omana tietonani. Ainakaan en kuuluttaisi koko maailmalle olevani löyhä moraalinen ja -peräinen ämmä jolle ei merkitse kukaan eikä mikään mitään.
        Typerä lehmä olet ja toivon että saat rangaistuksesi jossain muodossa.

      • yhdyn

        sinuun.

      • siRuraide

        Huoraamiseksi piti sitten heti leimata? Ottaa päähän te seksiäpihtaavat moralistit jotka ootte heti naulaamassa torille vähänkin sivuraiteille hairahtuneita. Elämästä pitää nauttia, jokainen omalla tyylillään. Itse suon alkuperäiselle kirjoittajalle tämän kokemuksen sillä itse olen kokenut saman, piristää kuule kovasti! Teen sen vielä uudelleen heti tilaisuuden tullen!

      • kuin juuri sitä
        siRuraide kirjoitti:

        "Huoraamiseksi piti sitten heti leimata?"

        Ja mitähän nimitystä siitä sitten pitäisi käyttää jos vakisuhteessa eli aviossa ollessaan nussii muita kuin puolisoaan??? Se on nimenomaan sitä huoraamista mitä suurimmassa määrin. Ehkä amatöörisellaista (jos ei rahaa ota) mutta kuitenkin sitäpä juuri.

        Mutta mitäs sillä on väliä kun on vain "me, myself and I", pääasia että ittellä menee hienosti.

      • huorin oot tehnyt
        kuin juuri sitä kirjoitti:

        jos vähänkään olet enää äiti lapsilles niin käys nyt tai myöhemmin sanomassa heille että äiti tehki tuhmasti toisen miehen kanssa. toivottavasti kolkuttaa loppuelämäs. sinun puolustajasi ovat ihan samoin tehneitä. kehtaavatki puolustella tuommosia tekosia. hävetkää!

      • kdkdkd

        Minun äitini on samanlainen pikku paska oikeastaan huora, sitä ei voi nimittä muuksi kuin huoraamiseksi. Äitini on jäänyt kiinni jo kun olin 9. Näin äitini imemässä tämän henkilön kalua. En silloin tiennyt että mitä se oli mutta jälkeen päin tiedän varsin hyvin. Semmoisiä huora ämmiä ei voi nimuttä muuksikkuin pikku paskoiksi pettäjiksi.

      • nipottaja_olet

        Huorat ottaa rahaa seksistä, perheen äiti ei joten pidä mölyt mahassasi.

      • Ikävä_moralisti
        nipottaja_olet kirjoitti:

        Huorat ottaa rahaa seksistä, perheen äiti ei joten pidä mölyt mahassasi.

        Vanha käsky sanoo "älä tee huorin". Tarkoittaakohan se kuitenkaan sitä, että muun kuin oman puolison kanssa saa harrastaa seksiä kunhan siitä ei ota rahaa?

        Ja voidaanhan tuo korvata lutkailunakin. Siihen ei ainakaan ole koskaan rahaa liitetty.

      • Anonyymi
        nipottaja_olet kirjoitti:

        Huorat ottaa rahaa seksistä, perheen äiti ei joten pidä mölyt mahassasi.

        Sinä oletitse huora

      • Anonyymi
        nipottaja_olet kirjoitti:

        Huorat ottaa rahaa seksistä, perheen äiti ei joten pidä mölyt mahassasi.

        Rahaa Otavaa sanotaan ilotytoksi pettäjää horaksi

      • Anonyymi
        kuin juuri sitä kirjoitti:

        "Huoraamiseksi piti sitten heti leimata?"

        Ja mitähän nimitystä siitä sitten pitäisi käyttää jos vakisuhteessa eli aviossa ollessaan nussii muita kuin puolisoaan??? Se on nimenomaan sitä huoraamista mitä suurimmassa määrin. Ehkä amatöörisellaista (jos ei rahaa ota) mutta kuitenkin sitäpä juuri.

        Mutta mitäs sillä on väliä kun on vain "me, myself and I", pääasia että ittellä menee hienosti.

        Ilotyttö ei ole huora vaav työläinen, pettävä vaimo on huora

      • Anonyymi
        kuin juuri sitä kirjoitti:

        "Huoraamiseksi piti sitten heti leimata?"

        Ja mitähän nimitystä siitä sitten pitäisi käyttää jos vakisuhteessa eli aviossa ollessaan nussii muita kuin puolisoaan??? Se on nimenomaan sitä huoraamista mitä suurimmassa määrin. Ehkä amatöörisellaista (jos ei rahaa ota) mutta kuitenkin sitäpä juuri.

        Mutta mitäs sillä on väliä kun on vain "me, myself and I", pääasia että ittellä menee hienosti.

        Jos vakisuhteessa ei nussita lainkaan, onko se sitten enää pettämistä jos käy välillä vieraissa. Mitä siinä pettää? Kun seksiä ei kotona edes ole.

      • Anonyymi
        siRuraide kirjoitti:

        Huoraamiseksi piti sitten heti leimata? Ottaa päähän te seksiäpihtaavat moralistit jotka ootte heti naulaamassa torille vähänkin sivuraiteille hairahtuneita. Elämästä pitää nauttia, jokainen omalla tyylillään. Itse suon alkuperäiselle kirjoittajalle tämän kokemuksen sillä itse olen kokenut saman, piristää kuule kovasti! Teen sen vielä uudelleen heti tilaisuuden tullen!

        Huoraamista sitä se on

      • Anonyymi
        nipottaja_olet kirjoitti:

        Huorat ottaa rahaa seksistä, perheen äiti ei joten pidä mölyt mahassasi.

        Pettäjä on huora, ilotyttö ei

      • Anonyymi
        nipottaja_olet kirjoitti:

        Huorat ottaa rahaa seksistä, perheen äiti ei joten pidä mölyt mahassasi.

        Mene hoitoon

      • Anonyymi

        Häpeä! Miten kehtaat pettää miestäsi ja perhettäsi seksiä toisen miehen kanssa.

      • Anonyymi
        siRuraide kirjoitti:

        Huoraamiseksi piti sitten heti leimata? Ottaa päähän te seksiäpihtaavat moralistit jotka ootte heti naulaamassa torille vähänkin sivuraiteille hairahtuneita. Elämästä pitää nauttia, jokainen omalla tyylillään. Itse suon alkuperäiselle kirjoittajalle tämän kokemuksen sillä itse olen kokenut saman, piristää kuule kovasti! Teen sen vielä uudelleen heti tilaisuuden tullen!

        jos on ihan pakko naida vierasta olisi kunnioitetava teko erota....en ymmärrä tällaisia naisia joilla ei ole mitään empatiaa .Ravintolat on täynnä vapaita miehiä minsi he eivät kelpaa? Onko tämä joku todiste itselle että sait sen varatun sänkyyn?
        olet halpa ja enemmin säälin sinua .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos vakisuhteessa ei nussita lainkaan, onko se sitten enää pettämistä jos käy välillä vieraissa. Mitä siinä pettää? Kun seksiä ei kotona edes ole.

        entä jos toinen on sairas ja mies ei halua erota sairaasta vaimostansa ja vaimo kokee pettämisrksi kun mies käy matkoilla ja ostelee lahjoja ym huoralle. tämä on väärin mielestäni sairasta vaimoa kohtaan.

    • Vaikea vanheta?

      muita mainostamisen arvoisia tekoja ollut plakkarissasi? Sinua voisi luonnehtia oikeastaan vaikka typeräksi ihmiseksi, paukutella nyt täälä henskeleitään pettämisillään. Melko sisältököyhä päänuppi. Isommat kölvit tualla kylällä sanoo jotta kaltaises olis huora suomenkielellä. Tiedä sitten ovatko oikees, epäilen suuresti, jotta olisivat.

      • väitä noista

        ilkeämielisistä kommenteista, ilmeisesti ovat petettyjen ja katkeroituneiden kommentteja, ihmisten, joiden ikkuna varsin pieni. hyvä, että kokeilit vierasta ja osaat nauttia muistakin miehistä kuin vihitystä puolisostasi ja lastesi isästä. nyt ehkä tiedät itsestäsi, elämästäsi, toiveistasi enemmän. ihminen kun ei ole edelleenkään yksiavioinen, eikä yksi ihiminen pysty läpi elämän olemaan se ainoa ihminen jollekin. niin se vaan menee. elämä on.
        muille lukijoille: en todellaakaan tarkoita tällä sitä, että ns. vieraissa pitää hypätä alvariinsa.

      • sanoo toinen
        väitä noista kirjoitti:

        samanmoinen. Jos on tarvetta jakaa tavaraansa, niin miksi ei sitten tee sitä avoimesti ja ketään loukkaamatta. Kysehän on vain ja ainoastaan siitä, että loukkaako teoillaan muita ihmisiä, eikä siitä kenelle, koska ja missä sitä persettään jakelee.

      • Hauskoja juttuja
        sanoo toinen kirjoitti:

        tavaran jako sujuu avoimesti ketään loukkaamatta? Ei se järvikään soutamalla kulu, joten ap saa sen puoliin pyllistellä niin paljon kun persaus kestää, sinä myös. Kai se edelleen enemmistö aviopareista elelee silleen ettei muita suhteita pidetä kun näin on sovittu yhdessä. Harva sitä ilosta hyppii jos puoliso huorimisesta kärähtää. Kyllä se pettämisen rumin puoli piilee siinä sanansa syömisessä.
        Että jakaa avoimesti muita loukkaamatta, ajatuksenakin naurettava, lues ittekses ja mieti miten se toteutuu.

      • sillee se
        Hauskoja juttuja kirjoitti:

        menee, että eroaa reilusti ja jakelee sitten vasta jos siltä vielä tuntuu. Itsensä loukkaamisesta tässä tuskin kysymys onkaan.

      • heteromies,
        sanoo toinen kirjoitti:

        samanmoinen. Jos on tarvetta jakaa tavaraansa, niin miksi ei sitten tee sitä avoimesti ja ketään loukkaamatta. Kysehän on vain ja ainoastaan siitä, että loukkaako teoillaan muita ihmisiä, eikä siitä kenelle, koska ja missä sitä persettään jakelee.

        persettäni en jakele.

      • Nöf ja Wuh
        sillee se kirjoitti:

        menee, että eroaa reilusti ja jakelee sitten vasta jos siltä vielä tuntuu. Itsensä loukkaamisesta tässä tuskin kysymys onkaan.

        pelikirjaa lukisin, reilu peli se olla pitää, perseenjaossakin. Ap ei kuulu listallani rehellisiin ihmisiin, pettävä pelle. Kyllä se on munatonta toimintaa puolisoa pettää, ero vaan reilusti ja uutta suoleen, pienemmällä murheella siitä selviää. Ei pettäjää kaipaa kukaan.

      • mikä jumala sinä
        Nöf ja Wuh kirjoitti:

        pelikirjaa lukisin, reilu peli se olla pitää, perseenjaossakin. Ap ei kuulu listallani rehellisiin ihmisiin, pettävä pelle. Kyllä se on munatonta toimintaa puolisoa pettää, ero vaan reilusti ja uutta suoleen, pienemmällä murheella siitä selviää. Ei pettäjää kaipaa kukaan.

        olet sanomaan sen, kuka kuuluu rehellisiin ihmisiin? Tuskimpa sinun mielipiteelläsi on väliä, sinun listasi........

      • Älä itke reppana
        mikä jumala sinä kirjoitti:

        olet sanomaan sen, kuka kuuluu rehellisiin ihmisiin? Tuskimpa sinun mielipiteelläsi on väliä, sinun listasi........

        Jumala tarvitse olla jos on rehellinen itselleen ja puolisolleen. Sun mielipiteelläsi sitten on ilmeisesti luuseri väliä? Ei minua huorimisesta kyllä kukaan pääse syyttämään. Se taitaa olla rehellisyyden perikuva tuon ap:n toiminta sun mittapuullas katsellen. Ettet vaan olisi samaa joukkuetta kun noin otit hernettä nekkuun? Taidat olla niitä jotka tietää kaikesta kaiken, jatka vaan olet eksyksissä. Jos kaikki olisi samaa mieltä niin kenen kanssa sinäkin täälä koittaisit päteä?

      • Ikävä_moralisti
        väitä noista kirjoitti:

        ilkeämielisistä kommenteista, ilmeisesti ovat petettyjen ja katkeroituneiden kommentteja, ihmisten, joiden ikkuna varsin pieni. hyvä, että kokeilit vierasta ja osaat nauttia muistakin miehistä kuin vihitystä puolisostasi ja lastesi isästä. nyt ehkä tiedät itsestäsi, elämästäsi, toiveistasi enemmän. ihminen kun ei ole edelleenkään yksiavioinen, eikä yksi ihiminen pysty läpi elämän olemaan se ainoa ihminen jollekin. niin se vaan menee. elämä on.
        muille lukijoille: en todellaakaan tarkoita tällä sitä, että ns. vieraissa pitää hypätä alvariinsa.

        Miksi ei? Miksi kerta on OK, mutta sata ei? Miksi muista kun vihitystä puolisosta ei saisi nauttia ihan yhtä paljon kun siitä vihitystäkin, tai jopa enemmän?

        Etkohän siltikin tarkoittanut, että juurikin niissä vieraissa PITÄISIKIN hypätä alvariinsa, jos kerran siitä ei muuta seuraa kun nauttimista ja itsensä tuntemaan oppimista ja ihan vaan kaikkea hyvää?

    • kirjoittama

      juttu. Mulla siis tasan tarkkaan sama tilanne mieheni kanssa. En tunne rakkautta häntä kohtaan ja minullekin kävi samallalailla nyt keväällä kun sulle, harrastin seksiä toisen miehen kanssa ja vieläpä yhteensä neljä kertaa, kahdella eri kerralla...jos sullä nyt jotain merkitystä on. olen ollut aina pettämistä vastaan, mutta tuntuu oudolta että en kadu kuitenkaan yhtään. En olisi ikinä uskonut pettäväni, mutta näköjäään kun tunteita ei enää ole toista kohtaan niin sillä ei ole niin merkitystä...Tyhmää...

      Mullaki mies rakastaa mua kovasti ja on todella ahistunut kun olen puhunut sille samoja asioita kun sinä miehellesi että muutetaan erilleen ym. Mun mies melkein menetti työkyvyn asian takia.

      • näytät

        olevan...

      • Aviossa minäkin
        näytät kirjoitti:

        olevan...

        En ole pettänyt puolisoani mutta teille jotka huorittelette täälllä niin kerron että minä ymmärrän ap:n ja muidenkin perheellisten äitien ja pitkässä suhteissa eläneiden naisten hakevan pettämisellään enemmän muuta kuin seksiä. Ja jos oikein ymmärrän eivät nämä naiset ota rahaa siitä seksistä?

        Miehet yleensä pettävät seksinpuutteessa ja jopa käyvät niissä huorissa mutta naiset kaiketi rakkauden ja läheisyyden puutteessa?

        En puolustele ketään pettäjää mutta jos riviin pistetään miehet jotka kautta aikojen ovat "hyväksytysti" hakeneet seksiä muualta ja naiset jotka hakevat läheisyyttä muualta olen naisten puolella. Tiedän että naiset ovat kuitenkin kautta aikojen olleet enemmistöltään niitä petettyjä ja riutuneet loukattuina ja sivuuttaneet omat tarpeensa kautta aikojen.

      • ruoho vihreämpää
        Aviossa minäkin kirjoitti:

        itse olen pidemmäs suhteessa..rakastan miestäni ja ei erota ! mutta nyt haavelein seksistä yhden miehen kanssa. Sekin on varattu :) pidettäisiin vähän säpinää lakanoiden välissä..
        Itse vaan mietin pystyykö sitä pettämisen jälkeen elää normaalia elämää..

      • Eroo äkkiä!

        on muuta kuin huoraamista? Iso kirjakin taitaa vastaavasta toiminnasta huoraamis-sanaa käyttää. Sen verran taitaa olla vivahteessa eroa, ettei ap tosiaan ota rahaa palveluksistaan.
        En oikein lämpene mies-nainen vastakkainasettelullesi, huoraaminen , puolison selän takana toimiminen ja valehtelu ei kuulu niihin asioihin, joissa kannattaa puolustaa kumpaakaan sukupuolta. Kusipäitten ja omaa napaansa ajattelevien touhuilua vailla huolta muiden tunteista.

      • Anonyymi

        minun mieheni välittää liikaa tästä pano kaveristansa ja minulla on alkanut kuolemaan tunteet häntä kohtaan. Hän ei halua erota vaan hänen mielestään näin on hyvin?? Matkustelee paljon nykyään yksin ilman minua. epäilen etyä matkustelee panokaverin kanssa. Haluaisin erota. en kunnioita enään miestäni. ja kun ollaan yhdessä niin jatkuvasti lähettelee viestejä ?? tai jokin työ asia ja pitää soittaa. Ei halua olla kanssani ....tai näin koen sen .... en tiedä lähetteleekö pano kaverille viestejä kun on vieressäni? uskon että tekee näin.

      • Anonyymi
        ruoho vihreämpää kirjoitti:

        itse olen pidemmäs suhteessa..rakastan miestäni ja ei erota ! mutta nyt haavelein seksistä yhden miehen kanssa. Sekin on varattu :) pidettäisiin vähän säpinää lakanoiden välissä..
        Itse vaan mietin pystyykö sitä pettämisen jälkeen elää normaalia elämää..

        jos sinulla ei ole empatiaa ja moraalia ei varmaan haittaa sinua .mutta jos on moraali ja omatunto ja empatiaa usko että pettäminen tai muu yhdessä olo vieraan henkilön kanssa tuo suuria tunnon tuskia ...mutta Ne sieluttomat oman edun tavoittelevat ei ole mitään omantunnon tuskia kun pettää .... tai tekee muuta laitonta.... ON HELPPOA JOS EI OLE SIELUA JA OMAATUNTOA

    • ..jatti

      Olet täys kusipää ja outo. Tekispäs miehesi sinulle samalla tavalla. Ties vaikka tekeekin koko ajan :)

    • tätä,

      että yleensä tällaisista jutuista jää kiinni, jossain vaiheessa....Voi olla, että miehesi kertoo asiasta joskus lapsillesi jos ei nyt niin myöhemmin. Voi olla myös, että lapsillesi tullaan asiasta kertomaan koulussa tyyliin....Sun äiti on tehnyt sitä, sun tätä...Voi vain kuvitella lasten tuskaa, siinä vaiheessa.

      Eroa jos et pidä miehestäsi mutta älä petä!

      • jostakin

        Nämä ämmät kuvittelevat tekevänsä suurenkin palveluksen ukoilleen kun eivät ota sitä eroa. Kerran se vain kirpaisee, mutta tollanen jatkuva seläntakana touhuaminen on vaan niin loukkaavaa.
        Sitten vielä nämä ämmät viestittelee tälle toiselle miehelle ja valittavat paskaa avioliittoaan ja kerjäävät myötätuntoa sitten sieltä. Eivät tajua että tämä mies ns.kuuntelee ja on myötätuntoinen tasan sen vuoksi että typerä ämmä levittää sen pimpsansa aina kun tämä mies haluaa.
        Sitten kuvitellaan vielä että ollaan tämän toisen miehen kanssa sielunkumppaneita, sekun niin ymmärtää mun vaikeudet ja on muutenkin niin ihana, eikä se pelkkää seksiä halua, niin se sanoi. Voi, voi,voi. Kukaan ei ole niin typerä kuin ihastunut nainen ja kukaan ei ole niin helposti kusetettavissa kuin hän.
        Nyt tietysti kerrot, että seksiähän sinäkin vain halusit. En usko, sinä halusit ymmärrystä ja rakkautta, mutta sait sitten jotain muuta.

    • Plussat

      Minulle jäi mielikuva kun kerroit kadotetuista tunteista miestäsi kohtaan.
      Oletko yhtään tietoinen mistä tämä johtui ?
      Kaipaat seksiä jota teillä ei näytä olevan .
      Nämähän uudet avio-ongelmat on osoitettu toteen jo tutkimusten avulla
      nimittäin suhteessa vallitseva aikapula Ei ole aikaa luoda sopivaa tunnelmaa seksuaalisuuden
      ja läheisyyden toteutumiselle ja tapauksesi hakea tarpeillesi vastinetta
      muualta ,joka tuotti sinulle tyydytystä ei ole mitenkään harvinaislaatuista.
      Olet tosi vaikeassa tilanteessa mielestäni sinun nyt tulisi joko kokonaan
      lopettaa tapaaminen tähän uuteen ihastukseen myös lopettaa
      ulkopuolisten seksuaalihalujesi toteuttaminen.
      Jos et kykene tällaiseen sinun mielestäni tulee kertoa totuus aviopuolisollesi
      omista aikeistasi toteuttaa seksuaalisuuttasi toisen miehen kanssa.
      Ensin olisi hyvä jos yrittäisit saada seksuaalisuuden välillänne toimimaan uudelleen.
      Kerroit kuinka hyvä mies sinulla on sinuna yrittäisin pitää kiinni teidän
      liitosta Huomattavasti suurempia ongelma on liitoissa joissa on esim.uskollisuutta
      mutta perheväkivaltaa ja henkistä väkivaltaa ,sairaalloista mustasukkaisuutta,sairautta syöpää jne.työttömyyttä taloudellista ahdinkoa
      Jos sinulla on ollut toimiva avioliitto en menisi ajamaan sitä alas Jos muutatte erilleen asumaan seuraus on usein avioero , mahdollisuus löytää uusi kumppani kasvaa ja riski on huomattavasti suurempi tellä kummallakin.

    • Testi-keli

      Kyllä on taas palsta väärällään kotikutoisia moralisteja hinkkailemassa kruunujaan. Ihminen saa nussia, ketä sattuu huvittamaan jos kemiat kohtaa. Niin.

      • Anonyymi

        kunhan ovat vapaita ja ei aviossa tai seurustele niin mikä ettei.... kusipää on se joka touhuaa puolispn selän takana ja kun jää kiinni ei se anns lupaa jatkaa. pitäisi huomioida toisen tunteita eli omata empatiaa.

    • kuntokestää

      Haluaisin tarjota virkistävää suhdetta Oulun alueella.

    • sdasdadasda

      Aloittajalle varmaan sopii mainiosti myös se, että se oma aviomies käy yhtälailla "piristämässä pikkuisen suhdetta" jonku miehen kanssa vehtaamalla...!

    • Mitenvirkistää

      Virkistäisitkö samalla tavalla sitten myös miestäsi ja hankkisit avioehtoon kohdan: Aviopuolisoilla on velvollisuus hurahtaa vapaaksi, osaksi suurta onnea ja palata sitten takaisin virkistyneeseen avioliittoon?

      Kiitos!

    • VapaaFree
    • Monitelakoituminen

      Eli aviopuolisot jakavat avioliitossaan kaikki elämän hyvät asiat. Koko ajan. Siksi aviopuolison tukeen voi luottaa. Siksi lapsilla on turvallinen koti. Siksi yhteistyö on nopeaa, luotettavaa ja turvallista. Siksi aviopuoliso ilahtuu, kun kuulee, mitä asiaa puolisollaan seuraavaksi on. Siksi avioliitossa kypsytään yhteisiin elämänarvoihin. Siksi aviopuolisoa muistetaan ja pyydetäänkin tekemään asioita, joista hän todella pitää.

      Mitä jos vain leikkisitte, että kaikki on hyvin ja Jumala hyvä ja uskollinen rakkauttanne kohtaan. Ettei Jumala jätä aviopuolisoanne takianne pulaan.
      Että kun teitä tarvitaan avioliitossanne todella olette yhteistyössä rakkaanne kanssa.

      Onko teillä joogaseksigurun siunaama avioliitto? Sellainen kestävä, hyvin etukäteen valmisteltu ja myös toimivaksi testattu? Ellei itse guru (=mies tai nainen) ehdi niin ainakin guru voi lähettää jonkun miehistään tai naisistaan siunaamaan avioliittoanne. Tietysti suuren luottamuksen vallitessa.
      Kyllä hän esitestaa avioliittonne puolisonne odottaessa.

      Ei kai joku pääse viemään teiltä mitään?

      Mikähän se uskollinen Jumala on? Ei kai pelkällä valolla ole mitään järkeä?

      Niin, sellainen rakkaus kuuluisi puolisoille, ei niinkään heidän jahtaajilleen.

      En sano ei kiitos sille, mitä muilla on. Sehän ei olisi minun asiani.
      Sanon vaan, että kertokaa ajoissa, jos aviolupaus on suistumassa raiteiltaan. Kiitos. Ei se vapaus niin paha asia voi olla. Niin, erikseen.

    • Valitsinhyvänelämän

      Aviomiehelle vähintään karkkia sen vastineeksi, että vaimonsa saa!

    • Nielläkokonaan

      Jos siis asian hoitaa hyvin, mies saa vaimoltaan lahjoja ja vaimo muilta miehiltä lahjoja. Aviomies on siis tosi onnellinen vaimonsa kanssa. Vai onko?

      Miksi avioiduitte? Oliko paras vaihtoehto vaiko houkuttelevin?

      Jos siis vaimo käy lääkärissä toisinaan ja mies on siitä erityisen onnellinen,
      niin voidaanko tässä virallistaa jonkinlainen terveyspalvelu?

      Ehkä se on hyväksyntää, jota muuten ei voi tuottaa aviomies.
      Aviomies kun ei ole joku muu.

      Miksi sitten vain vieraan miehen kanssa ja miksi vain seksi?

      Entä jos vain leikkisitte, että aviomies onkin vieras?

      Tai voisiko se vieras mies tulla kotiinne ja parantaa avioelämäänne, kun kerran osaa?

      Tästäkin voi tulla hyvä viikko tai sitten ei.

      Jonkinlainen JÄRKI elämässä kyllä pitää olla.

      Kukaan kaupassa ei kyllä huomannut koko juttua.

      Eli ymmärsinkö oikein, että aina saa mitä tilaa?

      Ehkäpä aviomies oikeasti onkin lähinnä työssä kotonaan. Tai muuallakin, vaimonsa kanssa.

      Ajatellaan niin ettei kukaan tunne ikävää taikka häpeää.
      Vai ajatellaanko?

      Mitä meidän muiden tulisi saada tehdä?

      Ja mihin oikeasti yhdyttiin? Miten iso tiimi?

      Kaunista katseltavaa. Nuoruuskin muistuu mieleen, Ok.

      Eikö olisi riittänyt asioiden vastaava hoito kotona?

      Parasta on kun saa luottaa ja pahinta, kun ei saa luottaa.

      Yhäkö aviomies syö ruokansa hyvillä mielin? "Oma asiansa?"

      Kävikö niin, että suostui muiden keksimiin arvoihin?
      Niitä on muitakin keksintöjä kuin seksi.

      Kävelyretki helpottaa elämistä oikeasti. Ja lemmikit. Sopivat lemmikit.

      Kaikki riippuu siitä kuka vaimon seurassa on ja hänelle aikaa antaa.

      Jos vaimon tarpeet on jo tyydytetty, niin jääkö aviomies helposti ilman?
      Kyllä jää.

      • Anonyymi

        Vai niin puhuu höpöjä.

      • Anonyymi

        Saan vaimoltani riittävästi seksiä niin kuin vaimoni vakipano jonka kanssa vaimoani pannaan kimpassa.
        Saamme panna vaimoani vapaasti vaikka kuinka paljon eikä ole vielä ollut päänsärkyä eikä muitakaan väsymisen merkkejä.
        Vaimoni seksihalut kasvaa vain mitä enemmän häntä pannaan.

        Onhan niitä lutkia maa täynnä ja tai naisia jotka on pano alustana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saan vaimoltani riittävästi seksiä niin kuin vaimoni vakipano jonka kanssa vaimoani pannaan kimpassa.
        Saamme panna vaimoani vapaasti vaikka kuinka paljon eikä ole vielä ollut päänsärkyä eikä muitakaan väsymisen merkkejä.
        Vaimoni seksihalut kasvaa vain mitä enemmän häntä pannaan.

        ?? olen turkkilainen mies karjaalta saanko lainata panopuutasi. minulla on yritys ja voin maksaa

    • Anonyymi

      Voi hitto, luulitko että rakkaus on ikuista, vain romattisissa hömppä elokuvissa.

    • Anonyymi

      Parempi naida kuin palaa , kaverikin sanoi että : Eipähän tuo pahemmin kulu :D

    • Anonyymi

      Jollakin tasolla huvittavaa, miten erilainen on vastaanotto täällä, kun nainen kertoo pettäneensä miestään, verrattuna samaan tilanteeseen toisinpäin.

      Seksi on parisuhteessa tärkeässä roolissa. Jos sitä ei ole, niin sitä haetaan muualta. Muut vaihtoehdot on elää ilman seksiä tai erota. Näinhän se menee kaikilla.

      Kokemattomuus elämästä on mielestäni tuollaisten kommenttien takana, joiden mielestä parisuhde olisi ikuinen ja pyhä. Siinä vaiheessa, kun seksittömyyteen liittyvää ongelmaa ei saada poistettua ja toinen osapuoli sitä seksiä vielä haluaa, niin ollaan muututtu niin erilaisiksi, että on parempi erota.

      Miksi olla parisuhteessa vain koska toinen on hyvä isä? Hän voi olla sitä myös eron jälkeen. Harvoin käy niin onnellisesti, että kumpikin keksii samaan aikaan, että suhde on loppu. Aina on toinen kärsivämpi puoli. Se petetty.

      Pettäjän osa on helpomi, koska hän on jo siirtynyt elämässään eteenpäin.

      Joissain avioliitoissa kummallakin osapuolella on omat ulkopuoliset suhteensa. Yhdessä ollaan lapsi-tekosyyn takia tai toisena syynä pelko yksin jäämisestä. Eron jälkeen irtosuhteet eivät ehkä enää olekaan niin kivoja, koska yksinoloa on aika paljon, jos ei synny uutta parisuhdetta vaan jäljellä on pelkkä seksi.

      Eli kyllähän näissä parisuhdeasioissa dilemmaa riittää.

      Itse en kannata pettämistä. Olen aina eronnut parisuhteesta ennen uutta. Mutta pakko myöntää, että kyllähän näin toimiminen todella harvinaista tuntuu olevan. Ihmiset ovat nykyään kovin selkärangattomia ja lapsen tasolle jääneitä, eivätkä uskalla puhua asioista.

    • Anonyymi

      Mä olen yksinoleva mies ja asia ei koske minua. Olen käynyt joskus 30v sitten päälle vajaan 30v iässä päälle 20v ikäisen avovaimon kotona ja teimme "sen", niin että se oli hänen eka kertansa kuin kukaan muu koskee häneen. Hän teki lopullisen aloitteen vaikka minun pyyntööni vastasi heti aiemmin kielteisesti juuri tuon avopuolison vuoksi.

      Toisaalta olen ollut hyvin lähellä eron partaalla olevan naisen suhteen.

      Mutta mitä mieltä minä olen naimisissa olevan ihmisen puolesta. Eiks olis parenpi myöntää ettei vuosikymmenet toimi yhden ihmisen kanssa. Eiks olis parempi, että kohtaa toisen perheelisen ihmisen ja sopii säännöt seksistä ja tekee asiat sen mukaan. Meidän yksin olevien ikuistesti yksin olevien ei kannatta haahuilla tälläistä, mutta heille joilla on ollut hyvä elämä, niin se voi toimia.

      Sanon niimkuin eräs omaikäiseni eronnut nainen ja äiti sanoi minulle kun kysyin pillua. Olet vain rakas, mutta ei muuta. Minun arvomaailmani on sellainen, että perusasioitten pitää olla balansissa. Ja tiedän, että ketään ei ole luotu yksinoloon tai yhteen suhteeseen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe