Kofeiini aiheuttaa runsaasti terveyshaittoja kiertoteitse, muuttamalla aivojen tärkeiden välittäjäaineiden tasapainoa. Rabdomyolyysin kautta kofeiini aiheuttaa myös lisääntynyttä munuaisvaurioiden ja maksasyövän riskiä, joiden tiedetään kohoavan merkittävästi porfyriinien toksisuuden vuoksi. Tämä koskee varmasti eniten nuoria, joiden keskuudessa kofeiininkäyttö laajenee kaiken aikaa uusien tuotteiden myötä. Tässä yhteydessä ei sovi unohtaa, että kofeiinin tiedetään tuhoavan aivosoluja ja estävän niiden uusiutumista.
Lisäksi kofeiini tietysti altistaa kaikille psykosomaattisille, stressiperäisille sairauksille kohottamalla kortisolitasoa, kroonisen stressin tuottamaa kiihdyttävää hormonia. Kortisoli on koholla erityisesti depressiossa, jonka kautta syntyy kofeiinin yhteys itsemurhiin. Kofeiini tulee kalliiksi uhreilleen, joita on tutkimustietojen ja eri arvioiden perusteella noin 10% Suomen kaltaisen maan väestöstä. Se tulee myös kalliiksi yhteiskunnalle, koska sen aiheuttamat sairaudet ovat kroonisia, eikä niitä diagnosoida ja hoideta oikein.
Haitat lihaksille on jo huomattu maailmalla, aiheutumismekanismia vain ei ole ymmärretty, eikä siksi myöskään lihasvaurioiden seurauksia terveydelle laajemmin, hajonneiden lihassolujen sisältämien myrkkyjen vuotaessa verenkiertoon. Kaliumin puute syntyy samanlaisten pumppujen toiminnasta, jotka aiheuttavat natriumin kautta solun hajoamisen, ne siirtävät kaliumia verestä lihassolun sisälle. Strutsifarmarin “keuhkohalvaus” on hengityshalvaus, jota porfyriinien tiedetään aiheuttavan, minulle niitä tuli nukkuessa vieroituksen alkuvaiheessa siten, että olin tukehtua useamman kerran. Hengityshalvaus oli aiemmin yleinen kuolinsyy perinnöllistä porfyriaa sairastavilla. Hengityshalvauksen heikkoja oireita ilmenee masennuksen, ahdistuneisuuden ja paniikkihäiriön yhteydessä varsin yleisesti, samoin kuin lihasjäykkyydesta kertovia muita neuropaattisia oireita. Vaikea hengityshalvaus voi jäädä pysyväksi, loppuelämä saattaa kulua sairaalassa rautakeuhkossa.
————————————————————————-
Ylenmääräinen colajuomien litkiminen voi heikentää lihasvoimaa, uutisoi BBC. Tiedot perustuvat The International Journal of Clinical Practice -julkaisun raporttiin.
Tutkimuksen mukaan colajuoma saattaa saada aikaan oireita lievästä lihasheikkoudesta aina lihasten halvaantumiseen saakka. Raportissa kerrotaan tapauksesta, jossa yhdysvaltalainen strutsifarmari sai keuhkohalvauksen juotuaan 4-10 litraa colajuomaa päivässä.
Lihasten heikkenemisen syynä pidetään sitä, että colajuomien runsas juominen saattaa laskea kehon kaliumtason jopa vaarallisen alas.
Kaliumtason laskuun syypäinä pidetään juomien sisältämiä sokereita ja erityisesti kofeiinia. Kaliumtason on nimittäin todettu laskevan myös sokerittomia juomia nautittaessa.
Tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että kohtuullinen cola-juomien nauttiminen on täysin turvallista. Silti tutkijoiden mukaan on syytä epäillä, että moni nauttii liikaa cola-juomia. Tutkijoiden käsityksen mukaan kymmenet miljoonat teollisuusmaiden ihmiset juovat vähintään 2-3 litraa colajuomaa päivässä.
Aamulehti”
Kofeiini ja lihasvauriot
8
1447
Vastaukset 8
- että tulee
tulee oireita jos tuollaisia määriä juo. Onhan limskat nuorison keskuudessa kovassa huudossa mutta täällä ei tosin juoda "jenkkityylillä" monta litraa päivässä 7 päivää viikossa.
Muistaako kukaan mitkä muut tekijät laskevat kaliumia
(varmaan samantyyppiset vaikutusket näilläkin)?- Paniikkipalvelu
Jos nautit kupillisen kahvia (125ml), saat noin 100mg kofeiinia vatsaasi. 35mg sitoutuu kehon proteiineihin ja loppuosa jakautuu koko kehon vesitilaan, koska kofeiini on vesiliukoinen molekyyli. Tunnin kuluttua nauttimisesta, veressäsi on kofeiinia noin 2-3mg / litra verta. Tämä pitoisuus alkaa hitaasti laskea kun maksa muuntaa kofeiinin yksinkertaisemmiksi metyyliksantiineiksi, joista ensimmäisen vaiheen dimetyyliksantiinit ovat aktiivisia, kuten kofeiini itsekin. Pitoisuus laskee lineaarisesti, eli sen lasku hidastuu sitä mukaa kun aine vähenee vesitilasta. Laskennallisesti puhdistumisaika on 5-6 kertaa puoliintumisaika, eli keskimäärin noin 30 tuntia annoksen nauttimisesta. Todellisuudessa puhdistumisaikaan vaikuttavat monet tekijät, tupakka nopeuttaa sitä 30-50%, lääkkeet, tulehdukset, alkoholi, kirroosi ym. tekijät hidastavat maksasytokromi p450 toimintaa, joka on kofeiinin biotransformaatioväylä maksassa.
Ei ole kyse pelkästään siitä, paljonko käyttää, vaan myös siitä, kuinka herkkä stressihormonien säätelyjärjestelmäsi on ja millainen on maksasi kyky käsitellä kofeiinia. Vaikka sinulla olisi keskivertoaineenvaihdunta, on veressäsi kofeiinia ja sen aineenvaihduntatuotteita kaiken aikaa, vaikka joisit vain kupillisen päivässä. Jos stressihormonisi ovat herkässä, se voi riittää aiheuttamaan mitä tahansa kofeiinimyrkytyksen oireita aina ms-tautiin ja skitsofreniaan saakka muiden stressihormonitasoihin vaikuttavien tekijöiden kanssa. Vaikka et tunne mitään oireita, adrenaliinitasosi on koholla ja tuhoaa hitaasti lihassoluja, joiden sisältämät myrkyt vapautuvat verenkiertoon raiskaten munuaisiasi ja maksaasi, hivuttavat aivokemiaasi hitaasti kohti psykoosia, munuaisia dialyysiin ja maksaasi kohti syöpäosastoa. Paniikkipalvelu kirjoitti:
Jos nautit kupillisen kahvia (125ml), saat noin 100mg kofeiinia vatsaasi. 35mg sitoutuu kehon proteiineihin ja loppuosa jakautuu koko kehon vesitilaan, koska kofeiini on vesiliukoinen molekyyli. Tunnin kuluttua nauttimisesta, veressäsi on kofeiinia noin 2-3mg / litra verta. Tämä pitoisuus alkaa hitaasti laskea kun maksa muuntaa kofeiinin yksinkertaisemmiksi metyyliksantiineiksi, joista ensimmäisen vaiheen dimetyyliksantiinit ovat aktiivisia, kuten kofeiini itsekin. Pitoisuus laskee lineaarisesti, eli sen lasku hidastuu sitä mukaa kun aine vähenee vesitilasta. Laskennallisesti puhdistumisaika on 5-6 kertaa puoliintumisaika, eli keskimäärin noin 30 tuntia annoksen nauttimisesta. Todellisuudessa puhdistumisaikaan vaikuttavat monet tekijät, tupakka nopeuttaa sitä 30-50%, lääkkeet, tulehdukset, alkoholi, kirroosi ym. tekijät hidastavat maksasytokromi p450 toimintaa, joka on kofeiinin biotransformaatioväylä maksassa.
Ei ole kyse pelkästään siitä, paljonko käyttää, vaan myös siitä, kuinka herkkä stressihormonien säätelyjärjestelmäsi on ja millainen on maksasi kyky käsitellä kofeiinia. Vaikka sinulla olisi keskivertoaineenvaihdunta, on veressäsi kofeiinia ja sen aineenvaihduntatuotteita kaiken aikaa, vaikka joisit vain kupillisen päivässä. Jos stressihormonisi ovat herkässä, se voi riittää aiheuttamaan mitä tahansa kofeiinimyrkytyksen oireita aina ms-tautiin ja skitsofreniaan saakka muiden stressihormonitasoihin vaikuttavien tekijöiden kanssa. Vaikka et tunne mitään oireita, adrenaliinitasosi on koholla ja tuhoaa hitaasti lihassoluja, joiden sisältämät myrkyt vapautuvat verenkiertoon raiskaten munuaisiasi ja maksaasi, hivuttavat aivokemiaasi hitaasti kohti psykoosia, munuaisia dialyysiin ja maksaasi kohti syöpäosastoa.eikö sitten hyödytä mitään,jos vähentää kofeiinin käyttöään?Aluksi vaikka puolittaisi.Juon neljä mukia päivässä kahvia= n. 8 taviskuppia.Muuta kofeiinia sisältäviä tuotteita en enää käytä,suklaanmässyttämisen lopeti vuodenvaihteessa.
- Paniikkipalvelu
minttupuu kirjoitti:
eikö sitten hyödytä mitään,jos vähentää kofeiinin käyttöään?Aluksi vaikka puolittaisi.Juon neljä mukia päivässä kahvia= n. 8 taviskuppia.Muuta kofeiinia sisältäviä tuotteita en enää käytä,suklaanmässyttämisen lopeti vuodenvaihteessa.
se vähentää elimistölle aiheutuvaa vahinkoa ja jos sitä kautta on aikomus lopettaa kofeiininkäyttö, se helpottaa vieroitusoireita. Itse vähensin 4-5 mukillisesta vuorokaudessa 2 pieneen kupilliseen, se ei vaikuttanut oireisiin millään tavalla, vasta viikko totaalisen lopettamisen jälkeen oireet helpottivat siten, että pääsin kävelemään ilman kävelykeppiä.
- juomisesta
Paniikkipalvelu kirjoitti:
Jos nautit kupillisen kahvia (125ml), saat noin 100mg kofeiinia vatsaasi. 35mg sitoutuu kehon proteiineihin ja loppuosa jakautuu koko kehon vesitilaan, koska kofeiini on vesiliukoinen molekyyli. Tunnin kuluttua nauttimisesta, veressäsi on kofeiinia noin 2-3mg / litra verta. Tämä pitoisuus alkaa hitaasti laskea kun maksa muuntaa kofeiinin yksinkertaisemmiksi metyyliksantiineiksi, joista ensimmäisen vaiheen dimetyyliksantiinit ovat aktiivisia, kuten kofeiini itsekin. Pitoisuus laskee lineaarisesti, eli sen lasku hidastuu sitä mukaa kun aine vähenee vesitilasta. Laskennallisesti puhdistumisaika on 5-6 kertaa puoliintumisaika, eli keskimäärin noin 30 tuntia annoksen nauttimisesta. Todellisuudessa puhdistumisaikaan vaikuttavat monet tekijät, tupakka nopeuttaa sitä 30-50%, lääkkeet, tulehdukset, alkoholi, kirroosi ym. tekijät hidastavat maksasytokromi p450 toimintaa, joka on kofeiinin biotransformaatioväylä maksassa.
Ei ole kyse pelkästään siitä, paljonko käyttää, vaan myös siitä, kuinka herkkä stressihormonien säätelyjärjestelmäsi on ja millainen on maksasi kyky käsitellä kofeiinia. Vaikka sinulla olisi keskivertoaineenvaihdunta, on veressäsi kofeiinia ja sen aineenvaihduntatuotteita kaiken aikaa, vaikka joisit vain kupillisen päivässä. Jos stressihormonisi ovat herkässä, se voi riittää aiheuttamaan mitä tahansa kofeiinimyrkytyksen oireita aina ms-tautiin ja skitsofreniaan saakka muiden stressihormonitasoihin vaikuttavien tekijöiden kanssa. Vaikka et tunne mitään oireita, adrenaliinitasosi on koholla ja tuhoaa hitaasti lihassoluja, joiden sisältämät myrkyt vapautuvat verenkiertoon raiskaten munuaisiasi ja maksaasi, hivuttavat aivokemiaasi hitaasti kohti psykoosia, munuaisia dialyysiin ja maksaasi kohti syöpäosastoa.jossa kofeiiniä vähäinen määrä verrattuna kahviin.
Tutkimustulosten mukaan kyse oli nimenomaan määrästä - tämä oli vähäisessä
määrin turvallista. Kaliumtaso oli piirre jota tässä tutkittiin.
Kaikilla ei ole ne stressihormonit niin
herkässä - se on aina vaikea pala jos sinulle tulee
tuollaiset oireet. Varsinkin jos mielessäsi ajattelet
tuollaisia raiskauksia ja psykoosijuttuja...
kuulostaa kuin sinulla olisi fiksaatio asiasta etkä pysty
siitä keskustelemaan. koita pärjätä! - Paniikkipalvelu
juomisesta kirjoitti:
jossa kofeiiniä vähäinen määrä verrattuna kahviin.
Tutkimustulosten mukaan kyse oli nimenomaan määrästä - tämä oli vähäisessä
määrin turvallista. Kaliumtaso oli piirre jota tässä tutkittiin.
Kaikilla ei ole ne stressihormonit niin
herkässä - se on aina vaikea pala jos sinulle tulee
tuollaiset oireet. Varsinkin jos mielessäsi ajattelet
tuollaisia raiskauksia ja psykoosijuttuja...
kuulostaa kuin sinulla olisi fiksaatio asiasta etkä pysty
siitä keskustelemaan. koita pärjätä!http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/elintarviketietoa/kofeiini/
- että tulee
tulee oireita jos tuollaisia määriä juo. Onhan limskat nuorison keskuudessa kovassa huudossa mutta täällä ei tosin juoda "jenkkityylillä" monta litraa päivässä 7 päivää viikossa.
Muistaako kukaan mitkä muut tekijät laskevat kaliumia
(varmaan samantyyppiset vaikutusket näilläkin)?- Kofeinisti
Täällä ei juoda limua vaan energiajuomaa, joka on sitten jo kahvia pahempaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran93855Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?149808- 60682
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29532- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 30446
- 44441
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401