Parisuhde gallup

Mikä on mielestänne syynä siihen, että olette onnettomia tai pettyneitä parisuhteissanne?

1. Seksi ei pelaa kuten haluaisin
2. En saa hellyttä ja läheisyttä
3. Ajattelemme eri aaltopituuksilla
4. Erilainen maailmankatsanto kanta
5. Puolisollani on salarakkaita
6. En luota puolisooni
7. Puolisoni häpeää minua
8. Puolisoni on väkivaltainen
9. Pulisoni käyttää liikaa alkoholia
10. Puolisoni on väkivaltainen lapsillemme
11. Olemme kasvaneet erille toisistamme
12. Haluan olla itsenäinen ihminen
13. Puolisoni on tohvelisankari
14. Puolisoni on egoisti/narsisti/psykopaatti
15. Puolisollani on mielenterveysongelmia
16. Olen itse täysi nolla
17. Muu. Mikä?
9145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaadin liikaa.

Äänestä
  • gallup oli rakenettu lähinnä HÄN kielteiseksi. Saa toki kertoa vapaasti myös omista rajoittuneisuuksistaan/viallisuuksistaan parisuhteen huonoon tilaan. Sitä vartenhan on se viimeinen kohta; muu, mikä?

    Äänestä

onneton olekaan tässä parisuhteessani, vaan hyvinkin onnellinen. Edellisissä, kuopatuissa parisuhteissani ovat toteutuneet ainakin nämä onnettomuuden aiheet, eivät kuitenkaan kaikki yhtä aikaa saman henkilön kanssa:

1. Seksi ei pelaa kuten haluaisin
2. En saa hellyttä ja läheisyttä
3. Ajattelemme eri aaltopituuksilla
11. Olemme kasvaneet erille toisistamme

Äänestä
  • Minkä itse koit kaikkein vaikeimmaksi/ahdistavimmaksi noista kohdista 1,2,3,11.

    Jk. Toki gallupissa saa muistella rikkoutuneita parisuhteita. Myös sinkut voivat osallistua omilla mielipiteillään galluppiin.

    Äänestä

  • Mr.Kalluppi kirjoitti:

    Minkä itse koit kaikkein vaikeimmaksi/ahdistavimmaksi noista kohdista 1,2,3,11.

    Jk. Toki gallupissa saa muistella rikkoutuneita parisuhteita. Myös sinkut voivat osallistua omilla mielipiteillään galluppiin.

    niin sitä voi tulkita useammalla tavalla:

    1. Seksi ei pelaa kuten haluaisin
    2. En saa hellyttä ja läheisyttä
    3. Ajattelemme eri aaltopituuksilla
    11. Olemme kasvaneet erille toisistamme
    - tuohan on oikeastaan yksi parisuhteen rikkoutumisen jatkumo tuollaisenaan: kaikki liittyvät toisiinsa. Toteutui mun ekassa avioliitossa oikeastaan suoraan noin:-).

    Ahdistavinta on kuitenkin ollut varmaan 2. Mutta en sitä oikein osaa erottaa ykkösestä. Seksi, hellyys ja läheisyys on samaa korvapuustia kuitenkin, semmonen kanelikierre.

    Äänestä

  • uk-ko kirjoitti:

    Minua gallupin laatijaa ihmetyttää suuresti se, että juuri seksin puutetta pidetään parisuhteen kylmyyden aiheuttajana. Hetken nautinto/intohimo hiipuu siinä samassa kun akti on loppuun saatettu. Mielestäni kaikilla muilla esittämilläni vaihtoehdoilla on ensisijainen syy, joka johtaa seksuaaliseen haluttomuuteen. Syyllinen on aina löydettävä. Parisuhteessa tämä on seksi ei toimi.

    ehkä 4 ja 12 ei oikein istu tuohon logiikkaan, mutta muuten sen voi hyvinkin ajatella juuri noin. Esim tuo mun lista toimii molempiin suuntiin, ehkä jopa paremmin juuri käänteisesti?

    Äänestä

1. Seksi ei pelaa kuten haluaisin JOO
2. En saa hellyttä ja läheisyttä LIIKAAKIN
3. Ajattelemme eri aaltopituuksilla JOO TOTTA
4. Erilainen maailmankatsanto kanta SEKIN VIELÄ
5. Puolisollani on salarakkaita ONKO VOI PERKELE
6. En luota puolisooni HEH
7. Puolisoni häpeää minua JOO TOTTA TUOKIN
8. Puolisoni on väkivaltainen JUU TURPIIN TULEE JATKUVASTI
9. Pulisoni käyttää liikaa alkoholia MIKÄ ON PULISO?
10. Puolisoni on väkivaltainen lapsillemme ONNEKSI EI OLE
11. Olemme kasvaneet erille toisistamme HYVÄ
12. Haluan olla itsenäinen ihminen BINGO
13. Puolisoni on tohvelisankari JAA
14. Puolisoni on egoisti/narsisti/psykopaatti NIINKÖ?
15. Puolisollani on mielenterveysongelmia MITÄ SITTEN
16. Olen itse täysi nolla TOTTA HELVETISSÄ,RAPPIOLLA ON HYVÄ OLLA
17. Muu. Mikä?

Äänestä
  • 1. Seksi ei pelaa kuten haluaisin JOO
    no comments
    2. En saa hellyttä ja läheisyttä LIIKAAKIN
    Tuputtaa itseään lähellesi - ymmärrän
    3. Ajattelemme eri aaltopituuksilla JOO TOTTA
    no comments
    4. Erilainen maailmankatsanto kanta SEKIN VIELÄ
    no comments
    5. Puolisollani on salarakkaita ONKO VOI PERKELE
    Ota selvää
    6. En luota puolisooni HEH
    no comments
    7. Puolisoni häpeää minua JOO TOTTA TUOKIN
    Miksi?
    8. Puolisoni on väkivaltainen JUU TURPIIN TULEE JATKUVASTI
    Miksi?
    9. Pulisoni käyttää liikaa alkoholia MIKÄ ON PULISO?
    Kirjoitusvirheeni
    10. Puolisoni on väkivaltainen lapsillemme ONNEKSI EI OLE
    Puolisoa vaiko lapsia?
    11. Olemme kasvaneet erille toisistamme HYVÄ
    Mitä hyvää tuossa näet?
    12. Haluan olla itsenäinen ihminen BINGO
    En epäile
    13. Puolisoni on tohvelisankari JAA
    Ite oot
    14. Puolisoni on egoisti/narsisti/psykopaatti NIINKÖ?
    Päätä itse
    15. Puolisollani on mielenterveysongelmia MITÄ SITTEN
    Mistä minä tietäisin
    16. Olen itse täysi nolla TOTTA HELVETISSÄ,RAPPIOLLA ON HYVÄ OLLA
    Iteppähän sen tiijät

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mr.Kalluppi kirjoitti:

Mikä on mielestänne syynä siihen, että olette onnettomia tai pettyneitä parisuhteissanne?

1. Seksi ei pelaa kuten haluaisin
2. En saa hellyttä ja läheisyttä
3. Ajattelemme eri aaltopituuksilla
4. Erilainen maailmankatsanto kanta
5. Puolisollani on salarakkaita
6. En luota puolisooni
7. Puolisoni häpeää minua
8. Puolisoni on väkivaltainen
9. Pulisoni käyttää liikaa alkoholia
10. Puolisoni on väkivaltainen lapsillemme
11. Olemme kasvaneet erille toisistamme
12. Haluan olla itsenäinen ihminen
13. Puolisoni on tohvelisankari
14. Puolisoni on egoisti/narsisti/psykopaatti
15. Puolisollani on mielenterveysongelmia
16. Olen itse täysi nolla
17. Muu. Mikä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu