olen naimisissa oleva nainen ja suunnattoman rakastunut ukkomieheen. Kaiken tämän syynä on huono avioliittoni, jossa ei ole koko sen aikana ollut edes kunnon seksiä.
Asiat eteni liian nopeaa en enää hallinnut mitään. Loppu viimein olin raskaana ja menossa naimisiin. Nyt kadun koko avioliittoa!!! Elämässäni ei ole muuta kuin työ ja lapseni, ei siis TODELLAKAAN minkäälaista omaa elämää!! Musta tuntuu, että mä olen ihan väärässä paikassa väärään aikaan. AINA.
Musta kuitenkin tuntuu ettei tää rakastuminen toiseen mene koskaan ohi, on jo jatkunut vuoden.. ja ajattelen et miks pitää olla huonossa avioliitossa kun on vain yksi elämä. En halua sotkea kenenkään avioliittoa, mut en saa tätä rakastumisen kohdetta mielestäni.
Jos mä aikani odotan, niin voisinko unohtaa hänet?
Olisi ihanaa lukea kokemuksia, joilla ei ole mennyt hyvin avioliitossa!
Asiat eteni liian nopeaa en enää hallinnut mitään. Loppu viimein olin raskaana ja menossa naimisiin. Nyt kadun koko avioliittoa!!! Elämässäni ei ole muuta kuin työ ja lapseni, ei siis TODELLAKAAN minkäälaista omaa elämää!! Musta tuntuu, että mä olen ihan väärässä paikassa väärään aikaan. AINA.
Musta kuitenkin tuntuu ettei tää rakastuminen toiseen mene koskaan ohi, on jo jatkunut vuoden.. ja ajattelen et miks pitää olla huonossa avioliitossa kun on vain yksi elämä. En halua sotkea kenenkään avioliittoa, mut en saa tätä rakastumisen kohdetta mielestäni.
Jos mä aikani odotan, niin voisinko unohtaa hänet?
Olisi ihanaa lukea kokemuksia, joilla ei ole mennyt hyvin avioliitossa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
kenenkään avioliittoa? Etkoöhän ole jo sotkenut ainakin kaksi.
On se huvittavaa, että kun mies pettää, niin syy on kamalassa, tunteettomassa petturimiehessä. Kun taas nainen pettää, niin vika ei olekaan naisessa, vaan tulee tällaisia puolen kilometrin selittelylistoja, joissa syyllistetään se oma avo/aviomies. Syy onkin muka miehessä.
Et sinä mihinkään ajautunut. Sinä päätit pettää. Ihan missä tahansa vaiheessä olisit voinut päättää käyttää järkeäsi ja sanoa ei sen toisen miehen tapaamiselle ja pettämiselle. Et tehnyt niin. Päätit itse pettää.
Minulle on aivan sama mitä yrität selitellä, mutta olisit edes itsellesi rehellinen. Sinä itse päätit pettää, ei kukaan muu. Yrititköhän edes koskaan saada seksielämäänne toimimaan, vai päätitkö vain hakea lohtua toisen miehen sylistä? Mitä jos miehesi olisi tehnyt samoin?
Onko se vain kaikkien muiden syy, jos et missään vaiheessa ole ottanut aikaa itsellesi, vaan elänyt kaikille muille? Pyysikö joku sinua unohtamaan itsesi? Älä syyllistä kaikesta muita, vaan kanna myös oma vastuusi tekemisistäsi. Marttyyriasenteella et voita yhtään mitään.
Pettäjillä on kyllä hyvä nippu syitä ja selityksiä valmiina minkä vuoksi ja kenen syytä oli että ajautui pettämään. Missään välissä ei pätkähdä mieleen, jotta se saattoi olla ihan omassa päätösvallassa pettääkö vai ei. Harvemmin ne pöksyt nurkkaan lentää ihan itsestään, kyllä siinä jotenkin täytyy mukana kuviossa olla omasta halustaan, muutoinhan voisi jo nostaa syytteen raiskauksesta.
Vastuuntuntoinen pettäjä, ikuinen harhakuva. Se vaan on niin paljon helpompi syyttää muita omista virheistään kuin katsoa peiliin.
Uskon täysin että huono avioliitto johtaa pettämiseen...näin se elämä vain menee olipa se reilua vai ei. Sinä petät vain omaa miestäsi ja mies pettää omaa vaimoaan etkä ole pätkääkään vastuussa siitä asiasta. Tällaisia tilateita tulee lähes jokaisessa pitkässä liitossa vastaan ja rehellisyyden nimissä en juuri tiedä yhtäkään jossa ei olisi uskottumuutta ollut jossain vaiheessa mukana.
Olen juuri elänyt vastaavaa vaihetta elämässä. Olin suunnattoman rakastunut naimisissa olevaan mieheen, suhteemme on jatkunut yli kaksi vuotta ja olisin ollut valmis tekemään eroratkaisun, mies ei. Tämän kaiken seurauksena olen penkonut oman liittoni, mielestäni myös toimimattoman, pohjamutia myöten ja katsotaan miten loppujenlopuksi tulee käymään. Suuri osa minusta haluaa eroa, mutta käytännön asiat, lapset, talous, sukulaiset puoltavat jollain tavalla jäämistä. Sekään tosin ei ole yksiselitteistä millään lailla...
Sen voin kokemuksesta sanoa, että rakastuminen toiseen ihmiseen on niin vahva kokemus, että johonkin muutokseen se todennäköisesti johtaa. On vaikea sivuuttaa se noin vain ja jatkaa liittoa entisellään...
Olen tässä vuosien aikana elänyt monenmoista surun, ilon ja epätoivon hetkeä koska olen ollut niin suunnattoman rakastunut ihmiseen joka ei halua edetä samaan suuntaan kuin minä.
Toivon sinulle voimia ja että asiat päättyvät hyvin, mutta helppoa se ei tule olemaan.
en ole todellakaan vielä pettänyt miestäni. Enkä harrastanut mitään uskottomuutta rakastumisen kohteeni kanssa. Olen vain sivusta seurannut hänen elämää ja voiko tuota rakkaudeksi sanoa, mutta jos päivät haikailee ja yöt näkee unia hänestä niin mitä muutakaan se on. Pelkkä ajatuskin saa pahan olon, ihan voisi vain itkeä sitä ettei saa toista lähelle.
Omassa avioliitossa itse olen syyllinen siihen, että olen tehnyt miehelleni aina kaiken valmiiksi ja joustanut kaikessa. Syy miksi suhteemme kariutuu vielä joskus on seksittömyys. Emme harrasta seksiä/mitään hellää toistemme kanssa. Mulla on yksinkertaisesti läheisyyden kaipuu. Olen sanonut tästä miehelleni, mutta hän ei voi kuulemma itselleen mitään ettei pidä "hinkkaamisesta".
Ainoa mikä minut pitää suhteessa on lapsi, sukulaisten vankka uskovaisuus ja avioliittolupaus. Onko vain oikein kitua tällaisessa suhteessa??? Enkä todellakaan yritä tehdä itseäni marttyyriksi. Haluaisin ihan oikeasti tuntea vain joskus ihan oikeaa rakkautta ja toisen ihmisen läheisyyttä....