Olen nyt ekaa kertaa syönyt useamman päivän putkeen efexoria ja olo on jatkuvasti todella heikko ja sekainen. En alkuun aloittanut kuuria normaalisti...
Nyt kuitenkin olen syönyt sitä 3 päivää ja olen täysin toimintakyvytön: Pyörryttää ja huimaa, ei pysty tekemään mitään muuta kuin makoilemaan, kun lääkkeen on ottanut ja sydän hakkaa heikottaa, välillä on kuumeinen olo. Ei oikein meinaa tajuta mitään ja olo on hyvin sekainen, ajatus ei kulje. Väsyttää, muttei pysty nukkumaan. On nälkä mutta syöminen yököttää.
Vielä 12h kuluttua lääkkeen ottamisesta olo on todella sekava, sydämen lyönnit tuntuu omituisen vaimealle ja raajat puutuu, suonissa tuntuu omituiselle.
24h lääkkeen ottamisesta silmät seisoo vieläkin päässä kunnolla ja päässä humisee, mutta uskaltaisi kuitenkin jo lähteä ovesta ulos, mutta siltikään ei pystyisi autolla ajamaan tai kävelemään pitkään.
Tuntuu että kurkku olisi tukossa vai onko se vaan pelkkä tunne, en tiedä. Jotenkin henkeä salpaa omituisesti välillä? Silmäterät on todella laajentuneet, ei meinaa palautua. Viimeyönä pimeässä alkoi muodostua kaikkia mielenkiintoisia hahmoja huoneeseen, kohteisiin tarkentaminen silmillä on melko vaikeaa... Olin muutaman päivän käytön jälkeen eilen illalla melko vainoinen. Välillä on kamala kuolemanpelko, tulee olo että kuolen nyt tähän oloon, mikä lääkkeestä tulee tai vähintään sekoan. Mutta ei enää kyllä ahdista samalla tavalla kuin vielä alkuviikosta...
Pahinta tässä olossa on juurikin se heikotus ja huimaus ja sykkeen muutokset ja sekoava olo. Tänään en ole vielä lääkettä ottanut, olo alkaa helpottaa kyllä kun lääkettä ei ole syönyt vuorokauteen. Välillä on olo, ettei tajuaisi mitään, ei pysty keskittymään mihinkään. Voiko tämä tästä helpottua? Olen siis siinä kunnossa etten pystyisi edes kauppaan menemään. Saati sitten käymään töissä!!! Voiko olla vaarallista?
Efexor Depot + vaarallisuus?
11
1147
Vastaukset
- Aatsoni
Niin ja tosiaan lääke on 75mg ja aloitin suoraan sillä. En ole aiemmin syönyt mitään pitkäaikaisia masennuslääkkeitä.
- eilen aloitin
otin ensimmäisen kerran n. kuuden jälkeen ja vieläkin outo olo ihan kuin olisi jotenkin sekaisin, pupillit oudot, leuka välillä väpättää vähän niin kuin olisi kylmä
"get it".
Ja ei edes kolmio lääke..HUHUHUH.. kyllä saa olla varovainen auton kanssa ja töissäkin kuule meinaa töppäillä numerojen kanssa (kirjanpitäjä).
Menin itse lääkäri ihan vaan apua akuutti tilipäiseen ahdistukseen ja kato mitä ehdottavat.. 1/2-1vuoden päivittäistä lääkkeen ottamista, kun ei tarvitse kuin oikeasti rauhoittavan 1-2 vko:ssa.
Ensi viikolla meen kyllä sanomaan että tätä en kyllä syö, parempi oli olla ilman sitä..- jatkoa ed.
Kukin lääkäri määrää lääkkeitä ihan oman mielen mukaan.
Joku bentsoja ahdistukseen joku masennuslääkkeitä.
Usein tarjoavat heti puolen - vuoden päivittäistä mieliala/masennuslääkettä heti alkuun.
HEI HALOO..
PS. käynyt kolmella eri lääkärillä että sais jotain akuutti apuu ( sopiva bentso )
- vaarallista.
Katso täältä hakusanalla Effexor
http://www.ssristories.com/index.php- HITOSSA
ne sit niitä määrää mielummin kuin esim jotain höpö opamoxeja.
Yhden efexor ottanut ja kaksi päivää jatkunut vammainen ja vaikea väsyneinen fiilis.
tänään en ota enkä luultavasti koskaa uudestaakaan,,
- Ninni*
Olipa kuvauksesi just tasan samanlainen kun mulla, kun kokeilin alottaa Lyricaa samalla annoksella!!!!!
Ihan samat oireet ja kohmelot sun muut. Ei vuorokausi piisannu, et oli pää ihan selvä, eikä puheestakaan aluksi tahtonut tulla mitään!
Onko Efexor sama/rinnakkailääke kun lyrica?????
uusi lääke mulle, siksi kysyn:)- päivää
sitten on uudemman kerran tuota eferor(venlafaxsiini) ja nyt mennyt kolme päivää siitä kun viimeksi otin ja vieläkään ei tule syöty juuri mitään (siis ehkä leipä pari päivässä).
Itse kyllä aion kyllä heittää roskiin, parempi oli ilman niitä..
Opamoxista aluksi oli apua, mutta sitten sekin jotenkin lakkasi toimimasta vaikka lisäs annostusta..
Alprox ihan hyvä ja auttaa (kannataa siis vaihtaa apteekissa rinnaislääkkeeksi eli Xanoriksi, joka toimii paremmin, kotimainen ja alprox ulkoinen).
Toleranssi nousee nopeasti.
Riippuvuus säännöllisellä lääkityksellä esim. noin kuukausi putkeen vaik niin enemmän psyykkinen kuin fyysinen. Ainoa vaiva joka tule ekaksi että ei oikeen saa nukutuksi mutta kyllä se menee ohi.
Suositteleln Bentsoja puoleksi vuodeksi mielummin efexor,cipralex ym. paska ssri, jos kyse ahdistus yms.
Masennuksesta en tiedä, koska itse en ainakaan ole laisinkaan masentunut ja silti lekurit mielummin määrävät sitä minulle.. - .......................
päivää kirjoitti:
sitten on uudemman kerran tuota eferor(venlafaxsiini) ja nyt mennyt kolme päivää siitä kun viimeksi otin ja vieläkään ei tule syöty juuri mitään (siis ehkä leipä pari päivässä).
Itse kyllä aion kyllä heittää roskiin, parempi oli ilman niitä..
Opamoxista aluksi oli apua, mutta sitten sekin jotenkin lakkasi toimimasta vaikka lisäs annostusta..
Alprox ihan hyvä ja auttaa (kannataa siis vaihtaa apteekissa rinnaislääkkeeksi eli Xanoriksi, joka toimii paremmin, kotimainen ja alprox ulkoinen).
Toleranssi nousee nopeasti.
Riippuvuus säännöllisellä lääkityksellä esim. noin kuukausi putkeen vaik niin enemmän psyykkinen kuin fyysinen. Ainoa vaiva joka tule ekaksi että ei oikeen saa nukutuksi mutta kyllä se menee ohi.
Suositteleln Bentsoja puoleksi vuodeksi mielummin efexor,cipralex ym. paska ssri, jos kyse ahdistus yms.
Masennuksesta en tiedä, koska itse en ainakaan ole laisinkaan masentunut ja silti lekurit mielummin määrävät sitä minulle..sen sijaan Alprox on KOTIMAINEN.
Kyllä SSRI- ja SNRI-lääkkeet on tarkoitettu säännölliseen, pidempiaik. käyttöön. Joillakin se ensim. 4-6 viikkoa menee ns. sisäänajossa. Eivät ne ole mitään silloin tällöin otettavia.
Ja kuukausi on naurettavan lyhyt käyttöaika tämän tyyppiselle lääkkeelle. Turha. Sillä ei saa kuin aloitus-ja lopetusoireet.
Aloitushan tulee tehdä matalimalla annoksella, samoin sitten lopetusvaiheessa lopetellaan annosta pikku hiljaa tiputtamalla, EI missään tapauksessa kertalaakista lopetusta! Se on vaarallista.
Efexor ei ole SSRI-lääke vaikka tuolla niin mainitaankin
- bubblebobble
Olen kokeilluit lukuisia määriä eri mielialalääkkeitä,mutta vain efexorista oli apua.Olen nyt syönyt sitä 150mg/depot päivässä jo vuosia.Aivan loistava lääke.en edes huomaa syöväni sitä,en saa lainkaan sivuoireita.Se ei piristä tai väsytä,eikä esim. reagoi alkoholiin.
toisaalta huomaan vieroitusoireet heti jos olen unohtanut sen ottaa.- ?
Onko Efexor depotille mitään vähittäiskäyttöaikaa? Onko vaarallista jos sitä söisi vain kuukauden vai onko sitä pakko syödä sen puoli vuotta? Entä onko efexor depotin syöminen haitallista, jos on käynyt lähiaikoina silmien laser-leikkauksessa?
- helpottunut
olen syönyt efexoria kolme vuotta 150mg,,,jouduin meneen muutama päivä sitten lääkäriin lisääntyneen masennuksen vuoksi akuutti oli tarve,,,pyysin itse että nostettais efexoria 225:teen ja kokeiltais jos olo ja ahdistus, voimattomuus, ruoka haluttomuus, työkyky paranis, olin ottanut aamulla 150 mg ja otin illalla vielä 75mg,,, olo helpottui muutaman tunnin jälkeen mutta vei yö unet,,,yöllä nukahdin jossain vaiheessa ja kun heräsin yöllä taas oli sellainen olo että silmät pullistuu ulos kuopista ja kova pään särky,,,olo oli muutenki aika outo mutta ei ollenkaan ahdistava eikä sekava,,,aamulla otin sovitusti 225mg enkä ole ollut kuukausiin näin toiminta kykyinen ja selvä päinen,,, silmät tuntuu kyllä oudoilta mutta muuten olen tyytyväinen pirteyteeni,,,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 76849
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745