Toimihenkilöunioni TU syyttää liittymiä ja matkapuhelimia myyvää DNA Kauppaa härskistä nuoren työvoiman hyväksikäytöstä. Räikeät rikkomukset kuten nälkäpalkka, maksamattomat ylityöt, loma- ja lepotaukokiellot, painostus ja uhkailu ovat arkipäivää myymälöissä.
Liitto selvitti työolot DNA:n 65:ssä myymälässä 41 paikkakunnalla.
- Henkilöstölle ei makseta heille kuuluvia lisiä eikä ylityökorvauksia. He saattavat tehdä viikossa ilmaista työtä lähes työpäivän verran. Kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää heille kuuluvia lomia. Heillä ei ole lain mukaisia taukoja. He joutuvat tekemään kaksi työvuoroa peräkkäin yksinkertaisella palkalla ilman ennakkoilmoitusta, ict-alan sopimusalavastaava Arto Heikkilä TU:sta lataa.
DNA teettää myyjillään töitä, jotka eivät kuulu toimenkuvaan. He joutuvat muun muassa työvuoron päätteeksi siivoamaan koko myymälän katosta lattiaan.
- Painostuskeinoina henkilöstöä kohtaan esimiehet käyttävät esimerkiksi työtuntien vähentämistä muutamaan työtuntiin viikossa, jolloin myyjän ansiot jäävät mitättömiksi. Jos myyjä tai hänen työsuorituksensa eivät miellytä esimiestä, hänestä saatetaan tehdä muille varoittava esimerkki siitä kuinka käy, jos ei noudata työnantajan laittomia ohjeita, TU listaa epäkohtia.
Häikäilemätöntä menoa
- Osa DNA:n vuokratyöläisistä joutuu tekemään töitä sopimuksella, jonka mukaan heidän viikkotyöaikansa vaihtelee työnantajan mielivallan mukaan 0 tunnista 80 tuntiin. Tuntipalkka vaihtelee 6 eurosta 9 euroon, joten harvoilla kokopäivästä työtä tekevilläkin kuukausiansiot jäävät 900-1400 euroon.
Valtaosa DNA:n henkilöstöstä on 18-25 -vuotiaita nuoria. Moni on tietämättön työelämän säädöksistä ja sopimuksista.
- Tätä epävarmuutta DNA käyttää häikäilemättä hyväkseen, Heikkilä sanoo.
DNA Kauppa on teleoperaattori DNA:n tytäryritys.
Toimihenkilöunionin hallitus käsittelee ensi viikolla tilannetta.
- On hävytöntä, että iso yritys hakee voittonsa käyttämällä hyväkseen nuorten ihmisten tietämättömyyttä ja pelokkuutta. Toiminta on DNA:n toimintaa, mutta se pesee kätensä ja väittää, ettei sillä ole mitään tekemistä vuokratyövoimansa kohtelun kanssa, TU:n palvelusektorin johtaja Tuovi Orpana tykittää.
Liitto on vaatinut Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI:ä puuttumaan DNA:n toimintaan, koska se on lyönyt laimin velvollisuutensa valvoa työehtosopimuksen noudattamista jäsenyrityksessään.
TUon ollut jo yhteydessä työsuojeluviranomaisiin.
- Nämä toimenpiteet eivät ole riittäneet tilanteen korjaamiseksi. DNA:n johdon korjauslupauksista huolimatta sama meno jatkuu, Orpana sanoo.

Vastaukset 6
Vanhimmat
olet sitä mieltä, että kannattaa kuulua liittoon!? Nyt ne nuoret saavat kenkää koko firmasta ja röttelöitsijän maineen. Siinä asiassa ei liitosta enää apua tipu. Toteavat vain, että mites nyt noin kävi! Itse olen kokenut tuon asian, tosin ihan muun liiton kanssa. Samanlaisia joka liitto. Niinpä sitten liityin YTK:hon vain työttömyysturvan takia. Tiedän, ettei se ole mikään ammattiliitto. Monet tällä palstalla kirjoittelevat eivät näköjään sitä ymmärrä. Ytk:sta saa vain ansiosidonnaista! Liitot ovat ihan pe...stä!
ilman liittoa olisin jääny nuolemaan näppejäni ku sain kenkää laittomasti!
neljänkuukauden palkka tuli mutta kaveri ei saanu mitään ku ei kuulunu liittoon
ja sit sä kysyt vielä miksi ei kannata kuulua
Älkää hyvät nuoret ja tietämättömät viitsikö.
Teidän isänne ovat taistelleet teille nämä nykyiset edut.Ja te pyyhitte niillä persettänne.
Häpeäisitte edes tyhmyyttänne.
ehkäpä ne sitten huomaa sen ku onjo liian myöhästä.
"ict-alan sopimusalavastaava Arto Heikkilä TU:sta lataa."
" TU:n palvelusektorin johtaja Tuovi Orpana tykittää."
Huvitti hieman nämäkin sanat, lataa ja tykittää ?
Jos liitto käyttää sotaisia termejä, niin silloin olettaisi, että tapahtuisikin jotain !
Mikä oli muuten DNA:n vastine ?
kauppalehti