Miksi ihmeessä tällä palstalla (etenkin) yritetän välttämättä mollata ja morkata ja haukkua kaiikia muita kuin VHH:n valinneita vaikka heillä on asiat aivan hyvin ja dieetti toimii.
Miksi etenkin virallisia suosituksia mollataan (VHH:laiset) vaikka niillä ollaan saatu suunnattoman hyviä tuloksia, Suomi on eräs Euroopan johtavia maita kansanterveyden saralla. Missään muussa Euroopan maassa ei olla saatu niin suurta muutosta ravitsemuksen alalla parempaan suuntaan kuin Suomessa.
VHH:laisia on Suomessa muutamia kymmeniä tuhansia vaikka ylipainoisia on muutama miljoona ja lihaviakin melkoinen joukko. Lihavista useimmat (100 000:sia) on yrittänyt VHH:ta mutta ilman tulosta.
VHH:n tehosta massoille ei ole mitään näyttöä, se on edelleenkin yksilövetoista, joka toimii siinä ääripäässä jossa on joku tietynlainen aineen vaihdunta häiriö.
Tähän palstaan ei ole ainakaan luottamista eikä täältä saa edes kunnon ohjeita ainakaan jos VHH ei heti toimi, aina vaan sanotaan ettei ole noudattanut sitä oikein. No jos ei sitä kaikista saatavilla olevista ohjeista huolimatta ole noudattanut oikein niin se tarkoittaa että se ei sovi tai ei tehoa.
Oikea keskustelu tällä palstalla on kuollut, dead, увядший, död, décédé, unbelebt, jäljelle on jäänyt vain pehmiäpäisten propaganda ja yksinkertaiset johtopäätökset. Josko sitä oikeaa keskustelua on koskaan edes ollut.

Vastaukset 3
Vanhimmat
saa tällä palstalla mollata, jos et ole onnistunut vhh:lla niin olet tehnyt kaiken väärin, kaikkien kyllä pitää onnistua. *kumartaa pellinkiin päin*
keskustellaan VHH:sta ja niin pitää ollakin. Jos haluat valita muun tavan laihduttaa ja pysyä terveenä niin valinta on sinun. Jos joillakin on asiat hyvin muilla ruokavalioilla niin ei se minulta ole pois. Ei täällä mollata, morkata ja haukuta ketään joka ei siihen itse anna aihetta. Ei tarvitse tulla VHH-palstalle tuputtamaan leipää ja pullaa sillä me jotka tätä ruokavaliota noudatamme emme sitä hyväksy ja meillä on oikeus puolustautua omalla palstallamme.
Jokainen saa syödä ihan niinkuin haluaa ja minä ainakaan en sitä ole estämässä.
"Ei tarvitse tulla VHH-palstalle tuputtamaan leipää ja pullaa sillä me jotka tätä ruokavaliota noudatamme emme sitä hyväksy ja meillä on oikeus puolustautua omalla palstallamme."
Yhteen lauseeseen on nyt laitettu niin paljon asiaa että pakko pilkkoa pienemmäksi.
"Ei tarvitse tulla VHH-palstalle tuputtamaan leipää ja pullaa sillä me jotka tätä ruokavaliota noudatamme emme sitä hyväksy"
Siis VHH ruokavaliota noudattavat eivät hyväksy muiden tulemista VHH-palstalle, tuputtamista vaiko leipää ja pullaa?
Tuosta leivästä kommentointi on muutenkin outoa, sitä rajoitetaan VHH-ruokavaliolla vain Zone-menetelmää noudattaen, muuten suositaan kokojyväviljasta tehtyjä leipiä. En sano että sitä paljon pitäisi syödä, mutta kyllä vähähiilihydraattinen ruokavalio sen mahdollistaa.
"meillä on oikeus puolustautua omalla palstallamme"
Ketkä ovat nämä kuuluisat "me" ? Minä ainakin koetan syödä vähähiilihydraattisesti, silti koen että en kuulu mihinkään joukkoon jota voisin kutsua muodossa "me".
Ja tämähän ei ole vhh-tuokavaliota noudattavien palsta vaan kaikkien palsta jotka ovat asiasta kiinnostuneet, puolesta tai vastaan.
Hiuksenhienoja ajatuseroja, mutta eiköhän Suuri Oppi-Isä jälleen kerran saa ohitettua kaiken ja esitettyä vasta-argumentin, kerro miten sinä syöt, minä syön itseäni terveeksi jne...