Kukkakysymys

Pitävätkö miehet kukista?

Mikä on lempikukkasi?

(Yleensähän ajatellaan että kukista pitävät vain naiset.)
55240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

En oikein välitä puutarhakasveista, mutta luonnonkukista pidän. Henkilökohtaisia suosikkejani ovat mm: nuokkuhelmikkä, kevätpiippo, mäkitervakko ja rantakukka. On tuossa perennapenkkikin, mutta en sitä juurikaan hoida. Tänä keväänä otin sen toisen päädyn sipulipenkiksi :-)

Äänestä
  • En ole ikinä kuullutkaan noista.

    Pidän metsäkurjenpolvesta, kielosta ja vuokoista. Perennoista suosikkini on punahattu ja kesäkukista kosmoskukka. Ja kehäkukka ehdottomasti, se vaatimattomuudessaan jaksaa aina ilahduttaa ja loistaa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En ole ikinä kuullutkaan noista.

    Pidän metsäkurjenpolvesta, kielosta ja vuokoista. Perennoista suosikkini on punahattu ja kesäkukista kosmoskukka. Ja kehäkukka ehdottomasti, se vaatimattomuudessaan jaksaa aina ilahduttaa ja loistaa.

    terälehtiä. Niitä voi käyttää sahramin asemasta esimerkiksi risotoissa (paellassa mm.). Antaa kivaa väriä. Teeaineksena voi myös käyttää ... tulehdusta poistava vaikutus.

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    terälehtiä. Niitä voi käyttää sahramin asemasta esimerkiksi risotoissa (paellassa mm.). Antaa kivaa väriä. Teeaineksena voi myös käyttää ... tulehdusta poistava vaikutus.

    Kehäkukka on monipuolinen kukka.

    Tänä vuonna kylvin kamomillaa. Odotan innokkaasti tuloksia, vielä eivät ole itäneet.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En ole ikinä kuullutkaan noista.

    Pidän metsäkurjenpolvesta, kielosta ja vuokoista. Perennoista suosikkini on punahattu ja kesäkukista kosmoskukka. Ja kehäkukka ehdottomasti, se vaatimattomuudessaan jaksaa aina ilahduttaa ja loistaa.

    heiniä, tosi yleisiä, mutta huomaamattomia. Ne kukkivat tähän aikaan vähän joka paikassa. Tykkään niistä osittain juuri siksi, että ne ovat niin vaatimattomia-

    http://virtuoosi.pkky.fi/metsaverkko/Kasvio/kevatpiippo.htm
    http://www.pukinparta.net/html/nuokkuhelmikka.htm

    Mäkitervakko on kuivilla niityillä hyvin yleinen:
    http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/makitervakko

    Rantakukka ei ole yleisimpiä, mutta kyllä sen löytää minkä hyvänsä järven rannasta:
    http://kasvio.avoin.jyu.fi/laji.php?id=149

    Itse taas en tunne perennoja, ainoastaan kehäkukka on tuttu noista.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kehäkukka on monipuolinen kukka.

    Tänä vuonna kylvin kamomillaa. Odotan innokkaasti tuloksia, vielä eivät ole itäneet.

    kasvattaa. Onko sinulla tarkoitus käyttää sitä myös hyötykasvina?

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    kasvattaa. Onko sinulla tarkoitus käyttää sitä myös hyötykasvina?

    Hyötykasvina ja myös silmän ilona.

    Äänestä

  • uk-ko kirjoitti:

    heiniä, tosi yleisiä, mutta huomaamattomia. Ne kukkivat tähän aikaan vähän joka paikassa. Tykkään niistä osittain juuri siksi, että ne ovat niin vaatimattomia-

    http://virtuoosi.pkky.fi/metsaverkko/Kasvio/kevatpiippo.htm
    http://www.pukinparta.net/html/nuokkuhelmikka.htm

    Mäkitervakko on kuivilla niityillä hyvin yleinen:
    http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/makitervakko

    Rantakukka ei ole yleisimpiä, mutta kyllä sen löytää minkä hyvänsä järven rannasta:
    http://kasvio.avoin.jyu.fi/laji.php?id=149

    Itse taas en tunne perennoja, ainoastaan kehäkukka on tuttu noista.

    ...tuo nuokkuhelmikkä. Melkein kuin verenpisara tai särkynyt sydän, jotka myös ovat lempikukkiani. Tuon rantakukan olen nähnytkin, mutten tiennyt sen nimeä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Hyötykasvina ja myös silmän ilona.

    käyttää myös hyötykasveina. Tein esimerkiksi viime vuonna mm. syreenistä, ruusujen terälehdistä ja laventelista sellaista hyväntuoksuista kylpysuolaa lasipurkkeihin.

    Uusista koivunlehdistä saa muuten helpolla shampoota, kun laittaa kourallisen lehtiä pulloon ja vettä päälle jonkin verran ja ravistaa pulloa suht voimakkaasti, niin vesi alkaa vaahtomaan ja näin shampoo valmis käytettäväksi. Tekee hiuksista hyväntuoksuiset, puhtaat ja kiiltävät :) ...

    Pelkkiä koivunlehtiä ja vettä? Toimiiko se oikeasti?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Pelkkiä koivunlehtiä ja vettä? Toimiiko se oikeasti?

    vain ihan nuoria, periaatteessa vain vähän aikaa sitten puhjenneita. Eli vielä voisi saada koivunlehdistä shampoota, myöhemmin enää ei.

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    vain ihan nuoria, periaatteessa vain vähän aikaa sitten puhjenneita. Eli vielä voisi saada koivunlehdistä shampoota, myöhemmin enää ei.

    Mikä niistä nuorista lehdistä tekee sen pesevän vaikutuksen?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mikä niistä nuorista lehdistä tekee sen pesevän vaikutuksen?

    oliskohan koivunsilmujen erittämällä pihkalla ja haihtuvilla öljyillä jotain osuutta asiaan (?).

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    oliskohan koivunsilmujen erittämällä pihkalla ja haihtuvilla öljyillä jotain osuutta asiaan (?).

    Ei tullut mieleenikään että koivun nuorissa lehdissä olisi öljyä. Tahmeita ne ainakin ovat.

    Äänestä

juuri lempikukkani. Tällä hetkellä puutarhassani kukintaansa aloittelee kuitenkin kielot, pionit (ostin senverran vanhoja taimia, että kukkivat jo ensimmäisenä vuonna), japaninakileijat ... kuusamat (ei kuitenkaan köynnöskuusamat), laventeli ja loistosalvia mm.

Tässä lempikukkaani miettiessä kärhöt ovat aika kärkipäässä ... luonnonkukat kuitenkin kauneimpia.

Äänestä
  • Eikös se ole monivuotinen? Miten kylmänarka se on, eli vaatiiko jonkinlaisen kellarisäilytyksen talveksi?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eikös se ole monivuotinen? Miten kylmänarka se on, eli vaatiiko jonkinlaisen kellarisäilytyksen talveksi?

    kylmänarka. Vaatii siis talvisuojauksen ... minulla maassa, suht lämpimässä ja suojaisessa paikassa. Riippuu varmaan toi säilyvyys siitäkin, millä kasvuvyöhykkeillä yrittää laventelia kasvattaa, joten ei välttämättä esim. kovin pohjoisessa menestysty ...

    Äänestä

on ehdottomasti kihokki. Se on niin pieni ja herkkä. Lemmikin sinisyys on myös lumoava. Kenellekään miehelle en ole koskaan vienyt kukkia.

Äänestä
  • siemenestä kokeeksi. Samaten purjoa. En ole sitä kasvattanut juuri tuon esikasvatuvaatimuksen vuoksi. Mutta kun nyt olen jo saanut ruusukaalit tapettua kesän kärkeen, niin voin jatkaa samalla linjalla muiden vaativien kasvien kanssa.

    Kiitos vinkeistä.

    Äänestä

  • uk-ko kirjoitti:

    siemenestä kokeeksi. Samaten purjoa. En ole sitä kasvattanut juuri tuon esikasvatuvaatimuksen vuoksi. Mutta kun nyt olen jo saanut ruusukaalit tapettua kesän kärkeen, niin voin jatkaa samalla linjalla muiden vaativien kasvien kanssa.

    Kiitos vinkeistä.

    Piti tuonne omaan ketjuuni vastata mutta sekosin ikkunoissa...

    Äänestä

  • seassa. Ja myös ihan villinä kasvaa ... myös valkoista lemmikkiä ja vaaleanpunaista.

    Äänestä

  • että kihokki on myös omia suosikkejani. Yritin kerran nuorena kasvattaa sitä ikkunalaudalla ruukussa. Ei noita luonnonkasveja ole kuitenkaan tarkoitettu ruukkukasveiksi. Kesän se eli ja kuoli sitten pois. Sen jälkeen olen tyytynyt ihailemaan sitä soilla.

    Äänestä

  • Kihokki on kaunis. Pikkulikkana ollessani isoisä mulle onkireissulla sen kasvin näytti ja kertoi siitä, eli siihen liittyy hyviä muistojakin.

    Mistä se johtuu, ettei miehille ole tapana viedä kukkia paitsi hautajaisiin?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kihokki on kaunis. Pikkulikkana ollessani isoisä mulle onkireissulla sen kasvin näytti ja kertoi siitä, eli siihen liittyy hyviä muistojakin.

    Mistä se johtuu, ettei miehille ole tapana viedä kukkia paitsi hautajaisiin?

    miehet mukamas ymmärtäisi mitään esteettisen kauneuden päälle, mitä kukatkin edustavat. Herkkyyttä vieläkään ei oikein yhdistetä miehuuteen ... mutta pitäväthän miehet meistä naisistakin, mikseivät siis kukista :).

    Äänestä

  • uk-ko kirjoitti:

    että kihokki on myös omia suosikkejani. Yritin kerran nuorena kasvattaa sitä ikkunalaudalla ruukussa. Ei noita luonnonkasveja ole kuitenkaan tarkoitettu ruukkukasveiksi. Kesän se eli ja kuoli sitten pois. Sen jälkeen olen tyytynyt ihailemaan sitä soilla.

    on saanut kihokkinsa kasvamaan samanlaisissa oloissa kuin orkideat. Itse ihailen kihokkia mieluiten omalla kasvupaikallaan, suolla. Miksi sitä pientä, värisevää kaunokaista pitäisi vangita ruukkuun.. Melkein kuin haluisi lemmikikseen ihmisen mielen..

    Äänestä

  • maniamania kirjoitti:

    alle parikymppisenä pk-seudulla ja mulla oli Sipoossa yksi paikka jossa kävin retkillä, mutta sinne ei kovin usein ehtinyt. Halusin tuoda palan "omaa metsääni" mukaani kotiin. Mutta oikeassapa olet: kaikella on paikkansa, eikä metsää oikein voi tuoda neljännen kerroksen ikkunalaudalle, eikä pidäkään.

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    miehet mukamas ymmärtäisi mitään esteettisen kauneuden päälle, mitä kukatkin edustavat. Herkkyyttä vieläkään ei oikein yhdistetä miehuuteen ... mutta pitäväthän miehet meistä naisistakin, mikseivät siis kukista :).

    taitaa olla kuuluisimmat puutarhuritkin?

    Äänestä

  • maniamania kirjoitti:

    taitaa olla kuuluisimmat puutarhuritkin?

    Niinkuin monessa muussakin lajissa.

    Äänestä

  • maniamania kirjoitti:

    taitaa olla kuuluisimmat puutarhuritkin?

    minusta kiinnostus esteettisiin asioihin, kuten ei muuhunkaan voi olla mikään sukupuolisidonnainen kysymys.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kihokki on kaunis. Pikkulikkana ollessani isoisä mulle onkireissulla sen kasvin näytti ja kertoi siitä, eli siihen liittyy hyviä muistojakin.

    Mistä se johtuu, ettei miehille ole tapana viedä kukkia paitsi hautajaisiin?

    kyllä miehellekin.
    Ja edelleen esim. tuparilahjaksi voisin ihan hyvin viedä miehelle sen pakollisen nestemäisen osion lisäksi jonkun viherkasvin. Musta tuntuu ettei miehet niin hirveesti itse itselleen mitän kukkia ostelekaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Niinkuin monessa muussakin lajissa.

    nyt kun tuli palstan logiikan mukaiset kriteerit täytettyä, vien itseni veneeseen ja katselemaan pyydyksiäni. Moikka.

    Äänestä

ruusu ja omenapuun kukka

Äänestä
  • Omenapuun kukka on ihastuttava, mutta ruusu on mun mielestä liian kaunis.

    Äänestä

Jos ostat kukkia jollekin, ostatko sellaisia joista itse pidät vai ihan mitä vaan, kunhan ovat kukkia. Ratkaiseeko kukkien hinta?

Äänestä
  • ja mietin kukkia ostaessani, millainen kukka/kukat kuvastaa/kuvastavat eniten vastaanottajan persoonaa mm.

    Kukkien hinta ei ole ratkaiseva.

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    ja mietin kukkia ostaessani, millainen kukka/kukat kuvastaa/kuvastavat eniten vastaanottajan persoonaa mm.

    Kukkien hinta ei ole ratkaiseva.

    Toivoin että joku mies kertoo sen. He niitä kukkia kuitenkin ostavat naisilleen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Toivoin että joku mies kertoo sen. He niitä kukkia kuitenkin ostavat naisilleen.

    mielipiteeni omasta käyttäytymisestäni kukkia ostaessani.

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    mielipiteeni omasta käyttäytymisestäni kukkia ostaessani.

    Ihan hyvä. Ihmettelen vain sitä ettei palstan miehiä kiinnosta tämä keskustelu. Miksi?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ihan hyvä. Ihmettelen vain sitä ettei palstan miehiä kiinnosta tämä keskustelu. Miksi?

    heidän puolestaan :).

    Äänestä

Miehiä ei siis kiinnosta kukat? Paria poikkeusta lukuunottamatta...

Äänestä

Omalla tavalla salaperäinen ja kiehtova.

Äänestä
  • maariankämmekkä.

    Yhden kukan kohdalla on pakko pysähtyä kun sen näkee: ukon tulikukka. Uudellamaalla sitä näkee harvakseltaan, ei edes joka kesä. On niin komea, että siitä ei voi ajaa ohi kuin mistä hyvänsä niittyleinikkipehkosta.

    Äänestä

  • Orkidea on kaunis, mutta niin kaukana meistä. Ja vaativa.

    Äänestä

  • uk-ko kirjoitti:

    maariankämmekkä.

    Yhden kukan kohdalla on pakko pysähtyä kun sen näkee: ukon tulikukka. Uudellamaalla sitä näkee harvakseltaan, ei edes joka kesä. On niin komea, että siitä ei voi ajaa ohi kuin mistä hyvänsä niittyleinikkipehkosta.

    ...osaavat katsoa ja nähdä.

    Äänestä

  • uk-ko kirjoitti:

    maariankämmekkä.

    Yhden kukan kohdalla on pakko pysähtyä kun sen näkee: ukon tulikukka. Uudellamaalla sitä näkee harvakseltaan, ei edes joka kesä. On niin komea, että siitä ei voi ajaa ohi kuin mistä hyvänsä niittyleinikkipehkosta.

    tuolla puron toisella puolella. Nyt sille on nimikin tiedossa.
    http://www.yrttitarha.com/kanta/ukontulikukka/index.html

    Äänestä

pidä kukista. Vituttaa kaikki rehut.

Äänestä
  • Vituttaako rehut vai velvollisuus?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Vituttaako rehut vai velvollisuus?

    yleensäkin tyhmiä? Mitä kirjoitin?

    Äänestä

  • Mulkkum kirjoitti:

    yleensäkin tyhmiä? Mitä kirjoitin?

    Kirjoittaa voi kaikenlaista. Miksi et pidä kukista? Miksi rehut vituttavat?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kirjoittaa voi kaikenlaista. Miksi et pidä kukista? Miksi rehut vituttavat?

    on rumia. Minä en ole.

    Äänestä

  • Mulkkum kirjoitti:

    on rumia. Minä en ole.

    Etkö osaa sanoa yhtäkään kaunista kukkaa?

    Äänestä

sainkin niitä tänään viisi pitkää ruusua... lempikukkiani osoitteesta josta olisin niitä vähiten voinut odottaa.

Äänestä

leijonankita lienee lempikukkani. =)

Äänestä

Tuoksuu mädäntyneeltä raadolta. Siksi raatokärpäset hoitavat pölytyksen

Äänestä

scobolamiinia....valheenpalastus seerumia.....
Sitä Hilerin SS, Gestapo muut tiedustelu organisaatiot käyttivät kuulusteltavan puhumaan totuuksia

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Pitävätkö miehet kukista?

Mikä on lempikukkasi?

(Yleensähän ajatellaan että kukista pitävät vain naiset.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu