Moi!
Minua todella ärsyttää anoppini pessimistinen asenne, mikä tulee... no ihan kaikkeen! Olen suunnattoman ärsyyntynyt siitä, että hän ottaa oikeudekseen "ojentaa" minua asiassa kuin asiassa ja muistuttaa, että loppupeleissä elämä on ikävää.
Tänään hän soitti minulle ja kun kerroin, että pienet tyttömme ovat vihdoinkin oppineet leikkimään, hän ei kuulostanut lainkaan iloiselta puolestamme. Anoppi totesi vain lakonisesti, että elämässä on joskus tuollaisia helpompia ja rauhallisempia kausia ja joskus taas tulee vilkkaampaa ja hankalampaa. Siis mitä tuo kommentti liittyi siihen, että tytöt ovat oppineet leikkimään keskenään?! Enhän suinkaan oleta, että he olisivat nyt lopun ikää ystäviä eivätkä esimerkiksi koskaan riitelisi keskenään.
Kun odotin toista lastani, ja kerroin odottavani aikaa, jolloin voin olla taas lasten kanssa kotona, anoppini sanoi, että täytyy muistaa, ettei kotonaolo ole pelkkää ruusuilla tanssimista!! Tiedän toki, ettei ole trendikästä hoitaa lapsia kotona eikä siitä kuulu ainakaan nauttia. Mutta kai minussa on sitten jotakin vikaa, kun aion jatkaa kotona oloa edelleen, vaikka äitiysloma juuri loppui enkä valita yhtään. Jos anopilla on itsellään ollut vaikeaa kotona, niin tarvitseeko negatiivisia tunteita purkaa minuun?!
Minulle on tullut sellainen olo, että anoppi odottaa vesi kielellä sitä, että perheellämme alkaisi mennä jotenkin huonosti. Koska hänen tyttärensä perheessä ovat asiat vähän heikonlaisesti, niin kai se tietenkin tuntuisi hyvältä, jos poikakin saisi osansa elämän tosiasioista. Eli jos hyvin kävisi, niin minä voisin vaikka masentua tai sairastua syöpään tai mikäs antaisi paremmat puheenaiheet kuin vaikkapa meidän avioero! Muuta ei tule mieleen, sillä kysymykset ovat aina muotoiltu siten, että eikö teillä tosiaan ole mitään vaikeuksia keskenänne!
Toki olen joskus väsynyt eikä kotona ole mukavaa joka päivä. Silti nautin lasteni kanssa olosta sydämestäni, eiväthän he ole vasta kuin 2,5 ja 1! Ja valitettavasti myös hänen pojallansa menee hyvin minun kanssani. Miksi hän siis oikein toivomalla toivoo, että meillä menisi huonosti ja maalaa piruja seinille puheillaan?!?
Minua todella ärsyttää anoppini pessimistinen asenne, mikä tulee... no ihan kaikkeen! Olen suunnattoman ärsyyntynyt siitä, että hän ottaa oikeudekseen "ojentaa" minua asiassa kuin asiassa ja muistuttaa, että loppupeleissä elämä on ikävää.
Tänään hän soitti minulle ja kun kerroin, että pienet tyttömme ovat vihdoinkin oppineet leikkimään, hän ei kuulostanut lainkaan iloiselta puolestamme. Anoppi totesi vain lakonisesti, että elämässä on joskus tuollaisia helpompia ja rauhallisempia kausia ja joskus taas tulee vilkkaampaa ja hankalampaa. Siis mitä tuo kommentti liittyi siihen, että tytöt ovat oppineet leikkimään keskenään?! Enhän suinkaan oleta, että he olisivat nyt lopun ikää ystäviä eivätkä esimerkiksi koskaan riitelisi keskenään.
Kun odotin toista lastani, ja kerroin odottavani aikaa, jolloin voin olla taas lasten kanssa kotona, anoppini sanoi, että täytyy muistaa, ettei kotonaolo ole pelkkää ruusuilla tanssimista!! Tiedän toki, ettei ole trendikästä hoitaa lapsia kotona eikä siitä kuulu ainakaan nauttia. Mutta kai minussa on sitten jotakin vikaa, kun aion jatkaa kotona oloa edelleen, vaikka äitiysloma juuri loppui enkä valita yhtään. Jos anopilla on itsellään ollut vaikeaa kotona, niin tarvitseeko negatiivisia tunteita purkaa minuun?!
Minulle on tullut sellainen olo, että anoppi odottaa vesi kielellä sitä, että perheellämme alkaisi mennä jotenkin huonosti. Koska hänen tyttärensä perheessä ovat asiat vähän heikonlaisesti, niin kai se tietenkin tuntuisi hyvältä, jos poikakin saisi osansa elämän tosiasioista. Eli jos hyvin kävisi, niin minä voisin vaikka masentua tai sairastua syöpään tai mikäs antaisi paremmat puheenaiheet kuin vaikkapa meidän avioero! Muuta ei tule mieleen, sillä kysymykset ovat aina muotoiltu siten, että eikö teillä tosiaan ole mitään vaikeuksia keskenänne!
Toki olen joskus väsynyt eikä kotona ole mukavaa joka päivä. Silti nautin lasteni kanssa olosta sydämestäni, eiväthän he ole vasta kuin 2,5 ja 1! Ja valitettavasti myös hänen pojallansa menee hyvin minun kanssani. Miksi hän siis oikein toivomalla toivoo, että meillä menisi huonosti ja maalaa piruja seinille puheillaan?!?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jotkut nyt vaan eivät voi hyvin, jos ei koko ajan ole valittamista.
Työtoverinani esim. oli naisihminen, jonka äänikin oli valittava ja soinniton, ja aina häneen tarttui kaikki taudit, mitkä ikinä vain olivat liikkeella. Hän oli ihan oikeasti sairaana ja sairaalassa moneen otteeseen.
Ikään kuin olisi haalinut negatiivisuutta ympärilleen.
Anoppisi on samaa lajia. Hyvä mieli ja ilo ovat hänelle kauhistus.
Aikaisempina vuosisatoina häntä olisi pidetty pyhimyksenä.
Kerrot äidistäni :)
Tosin hän ei ole ollut töissä viimeiseen 25 vuoteen, kun ei ole valittamiseltaan ja sairastelultaan joutanut. Joka kevät on pitänyt päästä sairaalaan potemaan milloin mitäkin.
No enpä mä nyt jaksa uskoa että anoppis tosiaan toivoo että teillä alkais mennä huonosti. Jotkut ihmiset vaan on sellasia että ne todella pelkää aina sitä pahinta mahdollista, joka toisaalta estää heitä elämästä ja nauttimasta, mikä on sinällään kauhean sääli. Mutta toista et pysty muuttamaan, anoppi ajattelee miten ajattelee.
Tee niinkuin suunnittelit, älä anna sen lannistaa tai vaivata. Anna mennä vaan toisesta korvasta ulos!!
pessimistinen anoppi. Joitakin ihmisiä elämä murjoo liian kanssa, josta seurauksena elämänasenteena on suhtautua epäluuloisesti ja pessimistisesti kaikkeen uuteen- varmuuden vuoksi, ettei elämä taas pääse potkimaan päähän. Varmaan anoppisi olisi mielellään valoisa ja iloinen ihminen, jos olisi sellainen vaihtoehto olemassa. Ymmärrystä ja pitkämielisyyttä, iloitse sinä elämän aurinkoisista puolista!
Mummeli
Harmi kyllä tuollainen on ihan totta monellekkin meistä. Tuohon vaikeuksien tivaamiseen voisit kokeilla vastata anopille tyyliin; "älä huoli, kyllä niitä vaikeuksia tulee kun muut niitä alkavat kehittelemään."
Anoppisi tuntuu olevan ihmistyyppiä joiden taikauskoisuus rajoittaa heidän omaa elämää. Pelko että hetken ilosta tulee rangaistuksena loppuelämän murhe. Omien harhojen kautta sitten pyritään rajoittamaan myös kaikkien muiden elämää. Onko hän jonkun uskonnollisen lahkon jäsen?
Oma äitini on juuri tuollainen..hän ei osaa iloita mistään. Sanat onnea, rakas, ihanaa tai hienoa ovat hänen sanavarastostaan puuttuvia sanoja..olen parikymmentä vuotta tapellut hänen kanssaan että ole ylpeä, ole onnellinen, kannusta tms..mutta ei..joka kerta törmään siihen että hän ei osaa sitä.
Kerran kysyin mistä tämä johtuu, sanoi ettei halua iloita liian aikaisin..ettei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa sillä voi olla pettymys tulossa..eli hän on pessimistinen koko ajan ettei joudu pettymään asioihin.
Tietysti taustalla on pitkäaikainen vakava masennus..sekä suvussa perinteenä oleva tunteiden niukka näyttäminen sukupolvelta toiselle..onneksi se ketju katkesi minuun :) Itse iloitsen ja räiskyn sitten äitinikin puolesta..Anna anoppisi olla..sinä olet onnesi seppä ja oma on mokansa jos ei osaa olla iloinen elämän pienistä asioista..ja älä soita hänelle jos pahoitat mielesi juuri niistä kommenteista. Soita ystävälle, ja anopille voit mainita sivulauseessa asiasta..odottamatta mitään erikoista kommenttia.
jättäkää hyvät ihmeiset meidät anopit rauhaan ;I)
on aivan samanlainen, mutta tiedän, ettei hän toivo minulle mitään pahaa. Päinvastoin varmaan vain pelkää että elelen ihan pää pilvissä jne. On todella Ärsyttävää, kun jokaisessa keskustelussa käännytään siihen, että Minun ajattelu-/toimintapani on jotenkin lapsellista, väärää ja sitten seuraa tyyni selitys miten asia Pitäisi hoitaa... Kaikki asiat koulusta, työstä, parisuhteesta ja vaikka kasvien kastelustakin... Oe voe.