Ollakko vai ei ? ? ?

Eli voidaan katsoa, että ongelma "on alkanut" noin vuosi sitten, eräästä tapahtumasta: Lähdin samantein ja alkuriitelyjen jälkeen päästiin kekustelemaan ja lopuksi palasin takaisin. . . . . Siitä hän jaksaa "toitottaa" ettei ole pyytänyt tai "rukoillut" takaisin. itselleni sillä ei ole, edes teknistä merkitystä kumpi sen päätöksen tosiaan teki. Ehdotukseni, muutaman kuukauden erollaolosta omassa asunnossa, eräänlainen rauhoittuminen puolin ja toisin, kyllä ponnekkaasti torpattiin . . . . . kun ollaan naimisissa jne.

Mutta hänelle paluuni jälkeen jäi jonkimoinen deittailu tsm. päälle . . . . . . aikasemmin tälläista ei ollut tai sitten en huomannut. Tuli miespuoleisia "kirjeenvaihto-kavereita" harrasti erittäin ronskia chättäilyä ja viimeisenä huomiona on ollut aivan "ihmeellisten" paikkakuntien yms. hakeminen netistä. Myös Facebookkiinsa tuli kummallisia viestejä, omasta mielestäni vailla vertaa . . . . . Varsikin shättäilystä kun "kiinni jäi" ( toki lokitiedostoista löytyi faktaa aikaisemminkin) oli, kuin pikku lapsi olisi jäänyt pahanteosta kiinni /hämillään / jopa nolo. Asiasta olin toki tuonut esille oman mielipiteeni, enennen eroakin, saatika yhteen palaamisen jälkeen. Täydellinen avoimuus ja läpinäkevyys, ilman omia juttuja ei käy, vaikka itse olen siihen valmis milloin tahansa ja sen olen tuonut monasti julki. Liekö muuttanut muotoa sitten. . . . . . . . puuttumiseni jälkeen.

Mutta taustoista kykyiseen "olotilaan" ja sen ihmettelemiseen. Joitain kuukausia sitten tai oikeammin vuoden alusta on seksi elämämme hiipunut ja melkeimpä loppunut, varsinkin jos vertaa aikaisempaan; parhaimmillaan se oli luokkaa 20- 25 krt / kk ellei yli ja se tosiaankin oli laatu sellaista ja muutoinkin monipuolista, jopa raisua, vaikka itse sen sanoisikin.

Olenkin tässä ihmetellyt missä se vika voisi olla: Toinen valittaa jatkuvasti "väsymyksestä" kumminkin kukkuu pitkälle yöhön ylhäällä . . . . . Muutoinkaan terveydentilassa ei liene mitään muutoksia tsm. työtaakka tai muu ei ole muuttunut tai oikeammin se on jopa jonkin verran helpottunut, eli vapaa-aikaa pitäisi löytyä enenmän . . . . ja nimenomaan nyt takerrun edelliseen; En tosiaan tiedä täysin hänen työvuoroistaan tai toisesta työstä, kuin satunnaisesti. Rahan käyttö on kasvanut ( mm. pikavipit), no naisethan kyllä tuppaavat tälläytymään; eikä siinä mitään pahaa.
Yritykset keskustella nykyisestä kehityksestä, torpataan välittömästi tai ohitetaan . . . . . . . Samoin, kun nyt olen työn ohessa opiskellut, joka tietää tulevaisuudessa, jopa huomattavaa tulotason nousua perheessämme, vaikkei se nytkään ole vain kädestä suuhun elämistä, sekä eräänlaista sosiaalisen asemamme nostamista . . . . siitä ei minkäänmoista "iloisuutta" tai kannustusta.

Hänellä lienee jonkinmoinen kynnyskysymys, sillä kertomansa mukaan, aina laittanut miehen "kiertoon". Eli mies ei koskaan ole "jättänyt" häntä, joten vuosi sitten tapahtunut oli ainutkertaista hänelle . . . . . .

Mutta mutta, mistä se viisasten kivi, missä mennään tai ollaan menemässä. Yksin voi aina tehdä vääriä johtopäätöksiä, varsinkin kun toiselta ei saa mitään vastauksia.

Auttakee epätietoista . . . . . . . järjellisiä analyysejä ja kokemuksien tuomaa tietoa.
4283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vähän vaikeaa tehdä juuri mitään analyysejä. Kuinka kauan olette olleet naimissa? Onko lapsia? Miksi tuo sinun jäähylle lähtösi tapahtui? Kuinka kauan kesti? Mitä sillä välin tapahtui? Jne.

Muutama kohta vähän pisti silmään.

”…kertomansa mukaan, aina laittanut miehen "kiertoon". Eli mies ei koskaan ole "jättänyt" häntä…”

Miten pitkiä suhteita hänellä on ollut? Mistä syistä hän on eronnut? Tällä tavoin voi käyttäytyä ihminen, joka ei pysty luottamaan kehenkään.

Hän pelkää jatkuvasti hylkäämistä ja on siksi toinen jalka ovenraossa. Tuo kuvaamasi käyttäytyminen voi olla vaikka sitä, että hän vain odottaa milloin sinä hylkäät ja yrittää epätoivoisesti etsiä uutta kohdetta – vain siksi ettei hänen tarvitsisi kokea hylkäämistä. Eli tavallaan hän etsii jotakuta, jotta hän pääsisi ensin hylkäämään sinut ja tuon avulla kestämään pelottavan tilanteen.

Äänestä
  • Naimisissa oltu 5:n vuotta ja kummallakin toinen, eikä yhteisiä lapsia. Vaimon lapset asuvat kanssamme ja omani äitinsä luona, tapaamiset ns. normaalit.

    Se "jäähylle" lähtö oli varsinainen "episodi" . . . . Vaimo lähti bilettämään, ja pukeutuenkin normaalista . . . . ei ilmestynyt kotiin yöksi, jäi "kiinni" kaverinsa luona . . . . . . tasaparit . . . . ja vakuuttelunsa mukaan mitään ei ollut tapahtunut . . . ja ystävänsä lapsetkin kotona . . . . . . logiikkansa mukaan siis ei voi tapahtua mitään . . . . .

    Kamat samantein mukaan ja poismuutto. . . . . . Käytökseensä ja tekemisiinsä syynä minun juopottelu tsm. No, arkisin ei tule otettua, vkl vaihtelevasti; toki siten että olin aina nauttimatta alkoholia . . . . hain viikonl. töistä ja joka lauantainen ns. pakkorako ei jäänyt tekemättä . . . . . edellytti autolla ajoa.
    Itselläni eräänä kritterinä juopolle kun on, ettei kaapista löydy avaamattomia pulloja . . . lötyihän niitä toistakymmentä korkkamatonta . . . . . . . eikä pysty hoitamaan töitään.
    Ehtihän hän laittamaan avioerohakemuksen vireille, vaikka nimenomaan sovittiin, että minä sen teen, kun saa hankittua asunnon. Lienee hänellä jonkinmoinen yllätys, että 1:ssä viikossa sain asunnon hankittua ja muutto olisi seuraavan kuukauden vaihteessa . . . . noin 3.n viikon kuluttua tiedosta.
    Kummasti häntä kiinnosti kavereiden kanssa "kaljalla käynti" . . . . . . . ja kuulemman mukaan ei hänkään "kotona viihtynyt" tuttavat tiesivät kertoa.

    Mitä lähemmäksi muuttoni ajankohta läheni ( oli kyllä väiaikaisasunto käytössä) halu sopuun kasvoi . . . . . . alkoi myös rahahuolet painamaan . . . . kun taloudesta oli poistunut kuukausitasolla 1100 - 1700 euroa . . . . . väläyttelipä vielä "huoraksi" ryhtymistä että velkoja pystyisi maksamaan.

    Aikaemmat suhteen avioliitonsa jälkeen olleet, juuri jonkimoisten juoppojen yms. laitapuolen käviöiden kanssa . . . . . . lienee se "vallan tunne" päättää, milloin "laittaa kieroon" on ollut hallitseva; Mutta kohdallani se olikin huti, kun osaan ja pystyn hankkimaan asunnon nopeasti . . . . enkä pyytänyt päästä takaisin. Toki aina on jaksanut "toittaa" sitä ettei ole pyytänyt minua koskaan takaisin . . . . Itse kyllä ehdotin kuukauden parin teknistä "erossa oloa" . . . asunto olisi sitten jäänyt lapseni käyttöön. Se järjestely ei hänelle ei ollut käypä . . . . . avioliitossa kun pitää asua samassa osoitteessa ja saman katon alla . . . . . . syksy ja sydäntalvi onkin sitten mennyt "auvoisesti" . . . . . tosin mitä kauemmin valoisaa tuppaa olemaan, niin . . . . . suunta on pelottavan samalainen, kuin viimevuonna . . . . . .

    Mitä aikaisemmin kirjoitin, niin ihmetyttää varsinkin seksielämän todella raju väheneminen . . . . . . kumminkaan työ ym. olosuhteet eivät ole millään muotoa huonontuneet ja/tai muita paineita olisi tullut lisää, eikä mitään uutta "sairautta" pitäisi olla taustalla tai vanhat vaikuttaisivat . . . . . . . . Eritoten paluuni jälkeen olemme yrittäneet ja osin onnistuneetkin, viettämään "laatuaikaa" vain kahden kesken . . . . . Mutta jotakin on "ilmassa" . . . . . . . . . ja tapojeni mukaisesti haluaisin olla tietoinen tulevasta, että pystyisin valmistautumaan tulevaan.

    Äänestä

  • pukkaa AP:tä kirjoitti:

    Naimisissa oltu 5:n vuotta ja kummallakin toinen, eikä yhteisiä lapsia. Vaimon lapset asuvat kanssamme ja omani äitinsä luona, tapaamiset ns. normaalit.

    Nämä ajatukseni eivät ole mitään ehdottomia ”totuuksia”, vaan olettamuksia.

    ”… Aikaemmat suhteen avioliitonsa jälkeen olleet, juuri jonkimoisten juoppojen yms. laitapuolen käviöiden kanssa .”

    Ehkä hän on muodostanut oman roolinsa puolisona näiden kokemusten kautta? Noissa suhteissa on leimaa antavaa, että sairastutaan siihen omaan vahvuuteen, eli otetaan vastuita melkein kaikesta. Samalla siinä saa valtaa, koska joutuu/saa päättää miltei kaikesta ja toinen on altavastaajana. Elämä ”juopon” kanssa on usein epävakaata ja turvatonta. Tätä turvattomuuden tunnetta hoidetaan etsimällä elämän hallinnan tunnetta toisen hallitsemisen avulla. Kuitenkin hallinta todellisuudessa on heikkoa, sillä yksin ja itsenäisesti eläminen pelottaa. Vahvuus siis liittyy siihen että toinen on vielä heikompi itseään.

    Olen itse ”sairastanut” väärää vahvuutta, ja kerron nyt vain omasta näkökulmastani. Ensinnäkin toisen ”armoille” heittäytyminen on äärimmäisen pelottavaa. Se voi olla niin ahdistavaa, että se vaikuttaa yöuniin, saa aikaan paniikkikohtauksia, oma alkoholin käyttö lisääntyy jne. Ellei itse ymmärrä miksi reagoi noin voimakkaasti, tilannetta ei pysty hallitsemaan ja parantamaan.

    Toista aletaan koetella, kuinka pitkälle hänen välittämisensä riittää. Ihan samalla tavoin kuin murkkuikäinen koettelee vanhempiensa rakkautta. Jos teen näin, niin vieläkö rakastat? Ei toisen aikuisen pinna välttämättä kestä tällaista koettelua (eikä ole aina tarviskaan), varsinkin kun se mene liian pitkälle tai on jatkuvaa.

    Ehkä hän koettelee sinun rajojasi? Olet jo jämäkästi näyttänyt niitä. Nyt sinun pitäisi miettiä, mitä olet valmis hyväksymään?

    Ehkä tuo painottaminen alkoholinkäyttöösi onkin toive että alkaisit käyttää ja se tilanne olisi hänelle tutumpaa? Sen hän hallitsee, mutta teidän tasaveroista oloa ei. Tai se on pelkoa, että jos hän antaa sinunkin määrätä elämästään, sinä kuitenkin alat juoda jossain vaiheessa? (tai petät?)

    En ihmettelisi että tuolla reissulla on ollut muutakin kuin kaveriseuraa. Ainakin tuo sen jälkeisen käyttäytymisen muutos puhuu vähän sen puolesta. Oletko valmis antamaan anteeksi jos näin on ollut?

    Se että hän on ollut ensin hyväksymään ”jäähyn” ja sitten vedonnut että ” . avioliitossa kun pitää asua samassa osoitteessa ja saman katon alla…”, voi kertoa juuri tuosta jojo tunteesta – rakastathan/ethän hylkää, hylkäät/varaudun siihen. Harvoin neuvon, mutta olisiko todella parempi että muutat siitäkin huolimatta erilleen? Se on yksi tapa asettaa rajat sille, kuinka halut hänen kohtelevan sinua.

    Tavallaan ”saat tehdä mitä haluat, mutta minä en tahdo katsoa sitä liian läheltä. Näytä, että olet valmis tulemaan minua vastaan. Ole rehellinen, lupaan etten hylkää sinua. Minulla on kuitenkin oikeus suuttua ja loukkaantua. Näytä että käyttäydyt vastuuntuntoisesti ja arvostat minun kykyäni kantaa vastuuta. Hae ammattiapua, sillä minä en ole terapeuttisi. Olen valmis tukemaan sinua, mikäli alat toimia meidän parhaaksemme, lakkaat pakenemisen ja alat toimia. Ellet tee näin, suhteemme päättyy. Se päättyy meidän molempien tahdosta ja sinun toimintasi vuoksi.”

    Edessä siis on aikamoista ”duunia”. Perheterapia voi auttaa etenemään. Mutta jos vaimosi ei halua tätä vaan jatkaa edelleen samaa tahtia, niin parempi on harkita eroa. Voi olla että hän pääsee tuosta joskus kasvamaan eteenpäin? Hän on kuitenkin aikuinen ihminen ja tekee valintansa itse.

    Äänestä

  • mummomuori kirjoitti:

    Toisaan, ensinmäisestä miehestä erosi, kun oli tullut konkurssi . . . .kaikki meni ja kaiken lisäksi mies sairastui henkisesti, eläkkeellä nyttemmin. Syynä eroon kuulemma oli, kun "oli muut miehet alkaneet kiinostaa" . . . . senjälkeisissä suhteissa oli sitten väkivaltaa ja miesten alkoholismia . . . . . turpaan oli tullut ja karkuun juostu . . . . . . No, kertaalleen hän on kyllä minulta "silmäkulman aukaissut" mutta kun tapoihini ei ole eikä tule olemaan, naisten piekseminen. Vaikkakin olen hurjan nuoruuden viettänyt ja tarvittaessa tulee tuhoista jälkeä . . . . . . kerran hän on nähnyt, kun pinnani tässä kerran paloi totaalisesti ja 3 miestä pieksin silläkertaa.

    Eron jälkeen kyllä puhuttiin, perheterapian käytöstä, jos ongelmia ilmaantuisi. Mutta nyttemmin kun ole vihjallut ao. ammattiavun käyttämistä, niin . . . . . vastahankaista on ollut . . . . . . . .

    Sinänsä elämä on uomissaan, mutta vaikka viimevuotista tapahtuman kuinka yrittäisi painaa mielessään unholaan ja jatkaa puhtaalta päydältä, kumminkin on tietty "varautuminen" jäänyt mielen syövereihin . . . . .
    Mutta mitä kirjoitit, tasavertaisesta suhteesta, niin en läheskään "anna periksi" siinä määrin, kuten ennen viimevuotista episodia . . . . . Vai ovatko silmäni sitten avautuneet ja huomaankin hänen "pelaavan" jotain selkäni takana . . . . . . . vaikka rakastan häntä yhtäpaljon, kuin ennen. Edellinen avioliitto kun päättyi toisen pettämiseen . . . . . josta jäi "rysän päältä kiinni". Toisaalta juuri tällaista tilannetta pelkään, kun tunnen itseni ja reaktioni . . . . . . joka toisiaan saattaisi johtaa leivättömän ääreen . . . . .

    Ne "erikoisuudet" mitä jäivät, kun palasin . . . . shättäily eri palstoilla, mesettäminen . . . . facebook tsm. mitä internet antaakin mahdollisuuksia . . . ovat "ehkä" loppuneet, kun olen huomatanut asiantilasta / kestämätömyydestä parisuhteessa . . . . ja hän nolostustui jollaintapaa . . . . kuin lapsi olisi jäänyt kiinni pahanteosta.
    Muutamassa tapauksessa . . . . jotain säpinän tynkää on taatusti ollut; kummallakin oli suomi24:ssa galleria . . . . . ja nimimerkille huomattanut/keskustellut/virittänyt ansan anonyymisti; että katsoppa ao. henkilön statusta ja sieltä puolison tietoja/kuvaa . . . . . . nopeasti ovat kadonneet keskusteluista . . . . . . eipä jälkikäteen ole näkynyt . . . . . . Lapsellista tai ei, mutta se kertoi minulle mikä oli "meininki" Ja kun yritin keskustella ao. asiasta, niin suutahti asiasta.

    Eniten ihmetyttää todella raju muutos seksin suhteen . . . . . liekö sitten "saa annoksensa täyteen" jollain muulla tapaa . . . . . . kun ennen sitä oli melkeimpä päivittäin ja kiinosti väsyneenäkin . . . . . . . . . . nykyisin se "syynä" kieltäytymiseen . . . . . . .
    Kirjoitit >>>> Se on yksi tapa asettaa rajat sille, kuinka halut hänen kohtelevan sinua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

missä vika ? ? ? kirjoitti:

Eli voidaan katsoa, että ongelma "on alkanut" noin vuosi sitten, eräästä tapahtumasta: Lähdin samantein ja alkuriitelyjen jälkeen päästiin kekustelemaan ja lopuksi palasin takaisin. . . . . Siitä hän jaksaa "toitottaa" ettei ole pyytänyt tai "rukoillut" takaisin. itselleni sillä ei ole, edes teknistä merkitystä kumpi sen päätöksen tosiaan teki. Ehdotukseni, muutaman kuukauden erollaolosta omassa asunnossa, eräänlainen rauhoittuminen puolin ja toisin, kyllä ponnekkaasti torpattiin . . . . . kun ollaan naimisissa jne.

Mutta hänelle paluuni jälkeen jäi jonkimoinen deittailu tsm. päälle . . . . . . aikasemmin tälläista ei ollut tai sitten en huomannut. Tuli miespuoleisia "kirjeenvaihto-kavereita" harrasti erittäin ronskia chättäilyä ja viimeisenä huomiona on ollut aivan "ihmeellisten" paikkakuntien yms. hakeminen netistä. Myös Facebookkiinsa tuli kummallisia viestejä, omasta mielestäni vailla vertaa . . . . . Varsikin shättäilystä kun "kiinni jäi" ( toki lokitiedostoista löytyi faktaa aikaisemminkin) oli, kuin pikku lapsi olisi jäänyt pahanteosta kiinni /hämillään / jopa nolo. Asiasta olin toki tuonut esille oman mielipiteeni, enennen eroakin, saatika yhteen palaamisen jälkeen. Täydellinen avoimuus ja läpinäkevyys, ilman omia juttuja ei käy, vaikka itse olen siihen valmis milloin tahansa ja sen olen tuonut monasti julki. Liekö muuttanut muotoa sitten. . . . . . . . puuttumiseni jälkeen.

Mutta taustoista kykyiseen "olotilaan" ja sen ihmettelemiseen. Joitain kuukausia sitten tai oikeammin vuoden alusta on seksi elämämme hiipunut ja melkeimpä loppunut, varsinkin jos vertaa aikaisempaan; parhaimmillaan se oli luokkaa 20- 25 krt / kk ellei yli ja se tosiaankin oli laatu sellaista ja muutoinkin monipuolista, jopa raisua, vaikka itse sen sanoisikin.

Olenkin tässä ihmetellyt missä se vika voisi olla: Toinen valittaa jatkuvasti "väsymyksestä" kumminkin kukkuu pitkälle yöhön ylhäällä . . . . . Muutoinkaan terveydentilassa ei liene mitään muutoksia tsm. työtaakka tai muu ei ole muuttunut tai oikeammin se on jopa jonkin verran helpottunut, eli vapaa-aikaa pitäisi löytyä enenmän . . . . ja nimenomaan nyt takerrun edelliseen; En tosiaan tiedä täysin hänen työvuoroistaan tai toisesta työstä, kuin satunnaisesti. Rahan käyttö on kasvanut ( mm. pikavipit), no naisethan kyllä tuppaavat tälläytymään; eikä siinä mitään pahaa.
Yritykset keskustella nykyisestä kehityksestä, torpataan välittömästi tai ohitetaan . . . . . . . Samoin, kun nyt olen työn ohessa opiskellut, joka tietää tulevaisuudessa, jopa huomattavaa tulotason nousua perheessämme, vaikkei se nytkään ole vain kädestä suuhun elämistä, sekä eräänlaista sosiaalisen asemamme nostamista . . . . siitä ei minkäänmoista "iloisuutta" tai kannustusta.

Hänellä lienee jonkinmoinen kynnyskysymys, sillä kertomansa mukaan, aina laittanut miehen "kiertoon". Eli mies ei koskaan ole "jättänyt" häntä, joten vuosi sitten tapahtunut oli ainutkertaista hänelle . . . . . .

Mutta mutta, mistä se viisasten kivi, missä mennään tai ollaan menemässä. Yksin voi aina tehdä vääriä johtopäätöksiä, varsinkin kun toiselta ei saa mitään vastauksia.

Auttakee epätietoista . . . . . . . järjellisiä analyysejä ja kokemuksien tuomaa tietoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu