Hei, olen parikymppinen naisenalku. Minulla on kuulemma ihan kauniit kasvot, mutta kropassa olisi aika paljon parantamisen varaa, jos ajatellaan nykyisiä kauneusihanteita. Opiskelen päivät ja yritän etsiä viikonloppu- ja iltatöitä.
Siivous ei ole intohimoni, mutta jos oikein sotkuiselta näyttää niin siivoan talon perusteellisesti.
Olen mustasukkainen miehestäni, mutta yritän peittää sen. En aloita riitoja, enkä nalkuta. Haluan jatkuvasti seksiä, enkä runsaan parin vuoden suhteen aikana ole kieltäytynyt seksistä kertaakaan. Aina se on mukavaa ollut.
Tuloni eivät päätä huimaa, kun kerran opiskelija olen, mutta aina jos rahaa saan, yritän käyttää sen ruokaan tai muuhun josta tulee mielihyvää meille molemmille.
Mieheni ei arvosta minua pätkääkään. Hän on minua vanhempi ja kerran eronnut. Hän ei näytä rakkautaan (jos sellaista edes on?) ja hellyyttä saan vain pyytämällä. Silloinkin rajoitetusti.
Itsetuntoa ja -arvostusta minulla ei taida olla enää kuin rippeet jäljellä. Rakastan kuitenkin miestäni ja haluaisin, että hän on kuin suhteemme alkuaikoina. Asiat muuttui silloin, kun muutimme yhteen reilu vuosi sitten.
Hän on uskollista tyyppiä, joten en usko, että toinen nainen aiheuttaa ongelmamme. Hänellä on vaikeuksia raha-asioissa, mutta ei taida paljoa nykyisin olla ihmisiä, jolla ei olisi.
Kertokaa mitä teen väärin ja miten saisin mieheni arvostuksen ja rakkauden takaisin?
Kiitos etukäteen, jos joku viitsii vastata.
Siivous ei ole intohimoni, mutta jos oikein sotkuiselta näyttää niin siivoan talon perusteellisesti.
Olen mustasukkainen miehestäni, mutta yritän peittää sen. En aloita riitoja, enkä nalkuta. Haluan jatkuvasti seksiä, enkä runsaan parin vuoden suhteen aikana ole kieltäytynyt seksistä kertaakaan. Aina se on mukavaa ollut.
Tuloni eivät päätä huimaa, kun kerran opiskelija olen, mutta aina jos rahaa saan, yritän käyttää sen ruokaan tai muuhun josta tulee mielihyvää meille molemmille.
Mieheni ei arvosta minua pätkääkään. Hän on minua vanhempi ja kerran eronnut. Hän ei näytä rakkautaan (jos sellaista edes on?) ja hellyyttä saan vain pyytämällä. Silloinkin rajoitetusti.
Itsetuntoa ja -arvostusta minulla ei taida olla enää kuin rippeet jäljellä. Rakastan kuitenkin miestäni ja haluaisin, että hän on kuin suhteemme alkuaikoina. Asiat muuttui silloin, kun muutimme yhteen reilu vuosi sitten.
Hän on uskollista tyyppiä, joten en usko, että toinen nainen aiheuttaa ongelmamme. Hänellä on vaikeuksia raha-asioissa, mutta ei taida paljoa nykyisin olla ihmisiä, jolla ei olisi.
Kertokaa mitä teen väärin ja miten saisin mieheni arvostuksen ja rakkauden takaisin?
Kiitos etukäteen, jos joku viitsii vastata.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihan ensin totean, että et varmaan ole tehnyt mitään väärin! Itse elin myös muutaman vuoden miehen kanssa, joka ei arvostanut sitten myöhemmässä vaiheessa ollenkaan minua tein sitten mitä tahansa tai jätin tekemättä. Tästä on jo aikaa yli 10 v. ja tämä mies ei eron jälkeen ole pystynyt luomaan pysyviä suhteita. Mulla meni pitkään ennen kuin sain itsetuntoni takaisin,olin kuulema niin viallinen.Sen jälkeen olen elänyt pitkään hyvässä suhteessa. Rakastin aikanaan tätä itsekästä miestä ja ero oli tuskainen. Mutta opin silloin,että ihmistä on mahdotonta muuttaa jos tältä arvostus loppuu.Voimia sinulle nuori nainen, jos suhde tuottaa tuskaa enempi kuin onnea,niin ei kannata tuhlata siihen elämäänsä.
Aina siihen ei tarvitse olla mitään syytä.
Toinen ei vain osaa/halua arvostaa toista ja ottaa ehkä itsestäänselvyytenä.
Rakkaus ei kuitenkaan kestä ilman jatkuvaa välittämistä ja sen osoittamista, se on varmaa.
Ihan oikeesti, sä et tee mitään väärää, päinvastoin. Ja jos mies on noin paskiainen (anteeksi nyt vaan) ettei arvosta sua minkään vertaa, niin kannattaako sellaiseen mieheen haaskata aikaa?
Itse seurustelin yli 3v yhden miehen kanssa, joka suhteen loppuvaiheessa muuttui välinpitämättömäksi ja tunsin itteni ihan turhaksi ja rumaksi jne. Jätin tämän miehen ja löysin toisen miehen joka arvostaa ja rakastaa mua!
Kerron tämän vain siksi, että ymmärtäisit, että maailmassa on muitakin, parempia miehiä. Jos et ole onnellinen, niin etsi se onni! Kaikkea hyvää sulle!
"jos suhde tuottaa tuskaa enempi kuin onnea,niin ei kannata tuhlata siihen elämäänsä."
jos oma miehesi ajattelisi näin, saataisit hyvinkin saada kenkää; varsinkin kun menee huonosti pitempään. Eli kun itsekkäitä ollaan, niin kannattaa muistaa, että muutkin voivat olla.
Oon myös suhteessa vanhemman miehen kanssa joka käyttäytyy tosi kylmästi mua kohtaan (ihan samanlainen, kuin mitä kirjoitit omastasi!) nyt kun suhde on vakiintunut (alussa oli ihan yhtä hehkua...)
Luulisin että näiden meidän miesten aiemmat suhteet on kariutuneet juuri tähän. Aiheesta on kirjoitettu kirjakin ("Miehet jotka vihaavat naisia ja naiset jotka rakastavat heitä", tai jotain sinnepäin...)
Itse yritän keräillä voimia lopettaa tämä suhde, mutta ei se ole helppoa kun itsetunto on ihan riekaleina vuosien yhdessäolon jälkeen. Sitä jotenkin takertuu jokaiseen toivon kipinään, että jos tää sittenkin muuttuisi hyväksi ja se alkais vastata mun rakkauteen samalla mitalla, tms. Siis aina kun se on huomaavainen mua kohtaan, mä oon NIIN onnellinen, vaikka tajuan samalla et se kohtelee mua kuitenkin enimmäkseen ihan ala-arvoisesti. Ihan pimee mä oon.
Alan vielä katkeroituakin tässä, kun elämä menee ohi (siltä se tuntuu) ja ikää tulee lisää...
Niin monilla naisilla on ihanat miehet ja voimia antavat avioliitot, ja mulla vaan menee kaikki voimat tässä tuskaillessa yhden turhapuron takia.
En mä usko et nää miehet muuttuu enää, varsinkin kun ne ei oo enää ees ihan nuoria. Lähde vaan kävelee, kun vielä voit, niin lujaa kuin voit, äläkä katso taakse!
Minä olisin voinut kirjoittaa tuon tekstin...!
Aina kun mies jotenkin osoittaa edes olevansa kiinnostunut minusta, olen ihan pilvissä. Sitten seuraavana päivänä hänen loukattuaan minua, mietin että siinä oli taas se VALTAVA onnenhetki.. just joo...
En haluaisi erota. Senhän varmaan tiedätkin. Luultavasti osaksi myös sen takia että exäni petti minua ja valehteli suunnilleen kaiken itsestään... Miheni on saanut tuhansia asioita ja huonoa kohtelua anteeksi vain sen takia ettei ole samanlainen kuin ex... Aika hatara syy?
Nyt olemme muuttamassa erilleen. Tarvitsemme molemmat aikaa itsellemme. Ja LUPAAN, että jos ne asiat ei nyt ala paranemaan HUOMATTAVASTI, niin ero tulee vaikka mikä olisi! Sittenpähän maailma kaatuu päälle! Kyllä sieltä sitten vielä noustaan, mutta elätän kuitenkin toivoa sisälläni että asiat muuttuisivat parempaan suuntaan...
Saanhan vielä hetken toivoa ja katsella tilannetta..?
Kiitos vastauksista.. En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut, kun niin osuivat kohdalleen. KIITOS.
Jos joku teistä, varsinkin nimimerkki Samanlainen, haluaa alkaa kirjoittamaan paperille tai sähköpostiin ajatuksiaan minun kanssa, niin viitsisitkö laittaa mailiosoitteesi näkyville? Kiitän.
on [email protected]
Vielä tuosta vertailusta exään, että sekin on tuttua! Mun edellinen vakava suhde ennen tätä oli IHAN KAUHEA, siis mies oli väkivaltainen narkomaani, ja tämän kanssa olin aluksi ihan taivaassa, kun olin löytänyt "niin hyvän miehen". Sitä ei kai enää edes tajua mitä joutuu kestämään, kun on kestänyt niin paljon...
Ihan omassa päässä vika tosin. Oon lakannut jo aikaa sitten hakemastakaan syytä toisesta ihmisestä, mielestäni mä olen vastuussa jos valitsen tällaisen suhteen.
Vaatii vaan niin hirveesti lopettaa se, varsinkin jos seksi toimii. Sekin on koukku.
Hyvä et oot ottanu etäisyyttä, niin se varmaan parhaiten onnistuu. Pienin askelin...
Kirjoittele, jos siltä tuntuu. Tsemppiä! :)
..kuule,hyvinkin niin ettet tee mitään väärin.
kannattaisin koittaa keskustelua aiheesta miehesi kanssa.kyllä se vaan on niin että iso osa miehistä on juuri tuollaisia juntteja...ensi huuma haihtuu, niin luullaan että sitten ei tarvis enää mitään tehdä. ja silloinhan se liiton ylläpitämiseksi alkava työ vasta alkaakin..
mulla oli pari vuotta sitten ihan sama tilanne... vaikka tosin ei vanhemman miehen kanssa.
me ehdittiin seurustella 5 vuotta ennen ku mulle riitti, viimenen vuos oli täyttä tuskaa. meillä ei myöskään johtunut toisesta naisesta. poikaystäväni oli koko seurustelun ajan ollut todella mustasukkainen, ja siitä ne ongelmat luultavasti johtuivatkin. hyvänä esimerkkinä voin kertoa että olen 160cm pitkä ja painan n.56kg
eli en ole mitenkään lihava. mutta poikaystäväni latisti itsetuntoni niin kovin että en lopulta edes kehdannut pitää lyhyttä paitaa koska takapuoleni näkyi.... myöskään hameet eivät tullut kuuloonkaan. kunnes mittani tuli täyteen ja ilmoitin että se on loppu jos ei asiat muutu. asuimme erillään pari kuukautta jonka jälkeen totesin että näin on paljon parempi olla. nykyään omistan mitä ihanimman poikaystävän ja myöskin itsetuntoni on palannut kiitos poikaystävälleni, en tunne enää itseäni rumaksi enkä lihavaksi, me olemme vielä ystäviä exän kanssa mutta hän on myös myöntänyt kuinka sika ja inhottava oli minulle aikanaan. nykyään hänellä on ihan onnistunut suhde ja hän on kiitellyt minua silmiensä avaamisesta, harmi vain että se tapahtui meidän suhteen kustannuksella. mutta neuvoni sinulle, keskustelu on sinänsä hyvä vaihtoehto mutta minun tapauksessa siitä ei ainakaan tullut mitään joten vaihtoehto b on ota hajurakoa. niinkuin ilmeisesti teitkin jo, huomaat kyllä pian kannattaako sitä suhdetta enää jatkaa tai yrittää pelastaa. voimia....