Seksi on miehelle sama asia kuin naiselle

Tämän minä oivaltavana yksilönä kuulkaapa kerron teille keskivertoälyisille - niin ja naisille.

Miehen seksittömyys pilkan kohteena on sama asia kuin naisen lapsettomuus pilkan kohteena.

Eli sekin omalta osoittaa, millä älyllismoraalisella tasolla tyypillinen nainen liikkuu ilkkuessaan pillunpuutostilassa kärvistelevälle miehelle.
11998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

totta? Miten tuollainen asia voi olla niin "suuri" juttu? En rehellisesti ymmärrä.

Jos vain pelkkä pillu on ongelma, niin mihin sinä sitä tarvitset? Purkautumiseen...
Siihen sinulla on kaksi tervettä kättä ja mielikuvitus. Vai onko niin, ettet osaa enää kuvitella mitään? Tai hanki teko sellainen, jos se vähän paikkaisi mielikuvituksen puutetta.

Miksi et osta?

Suomessa on tuhansia keski-ikäisiä naisia, jotka kärsivät seksin puutteesta, siinähän kysyntä ja tarjonta kohtaisi!

Lapsettomuus on vähän toinen juttu kuin pelkkä luonteen saamattomuus.

Jos kaipaat ihmissuhdetta, siihen voi löytää ihan oikeaa myötätuntoa.

Äänestä
  • Onhan olemassa nukke. Ja koira.

    Ei seksittämyys läheskään aina johdu "luonteen saamattomuudesta". Esimerkiksi invaliditeetti voi olla sellainen este mille ei oikein itse mitään mahda. Tai geenien suoma rumuus. Lisäksi on olemassa sosiaalisesti rajoittuneita ihmisiä, jotka eivät tälle sielun vammalleen mitään voi. Jne.

    Äänestä

  • ja se tietysti johtuu siitä, että nainen ei ihan oikeasti ymmärrä. On monttu auki ja ymmällään, ja tällaisia henkilöitähän kuvaa tietty adjektiivi, joka tällä kertaa jätettäköön herrasmiesmäisesti mainitsematta.

    Onneksi miehen tehtävä tässä maailmassa on kantaa nainen ritarillisesti myös älyllisten vuorten yli, eli tässä uutinen Sinulle täti-ihminen: se, että sinulle naisena, etenkin vanhana sellaisena, seksi ei ole iso juttu, ei tarkoita sitä, etteikö se voisi olla jollekkin muulle. Vaikkapa mies-sukupuolen edustajalle, jonka Luoja loi tähän maailmaan naista voimakkaammalla seksuaalisella vietillä, koska lajin säilymisen kannalta siittäjän vahva yhdyntävietti on tärkempää kuin siitokseen kohteen yhdyntävietti.

    Yleistäkäämme hieman tätä alkeislogiikan kaavaa: se, että sinun mielestäsi jokin asia on jollakin tavalla, ei tarkoita, että muut tuntevat asiasta samoin tai että heidän pitäisi.

    Esimerkki: jos sinun makunystyröitäsi kutkuttaa mämmin maku - niin kuin varmasti tekeekin - niin se ei tarkoita, että kaikki muutkin olisivat kiinnostuneita tunkemaan paskaa suuhunsa.

    Pohdi nyt kotiläksynä näitä elämän perusasioita, niin jatketaan aiheesta lisää seuraavalla oppintunnilla, joka kuuluu otsikolla: Alkeislogiikkaa kypsille ja ylikypsille naisille, osa 2.

    Äänestä

  • naisen suusta kirjoitti:

    ja se tietysti johtuu siitä, että nainen ei ihan oikeasti ymmärrä. On monttu auki ja ymmällään, ja tällaisia henkilöitähän kuvaa tietty adjektiivi, joka tällä kertaa jätettäköön herrasmiesmäisesti mainitsematta.

    toisistaan, niin turha sinun on älylläsi pullistella. Pelkkä pieru se on mikä sinua pakottaa...

    kroonisesti. Tämä on totuus. Mikseivät huonot rakastajat sitä itse tajua?

    Hyvät rakastajat eivät valita, sillä heille lohkeaa aina.

    Äänestä

  • naisen suusta kirjoitti:

    ja se tietysti johtuu siitä, että nainen ei ihan oikeasti ymmärrä. On monttu auki ja ymmällään, ja tällaisia henkilöitähän kuvaa tietty adjektiivi, joka tällä kertaa jätettäköön herrasmiesmäisesti mainitsematta.

    Onneksi miehen tehtävä tässä maailmassa on kantaa nainen ritarillisesti myös älyllisten vuorten yli, eli tässä uutinen Sinulle täti-ihminen: se, että sinulle naisena, etenkin vanhana sellaisena, seksi ei ole iso juttu, ei tarkoita sitä, etteikö se voisi olla jollekkin muulle. Vaikkapa mies-sukupuolen edustajalle, jonka Luoja loi tähän maailmaan naista voimakkaammalla seksuaalisella vietillä, koska lajin säilymisen kannalta siittäjän vahva yhdyntävietti on tärkempää kuin siitokseen kohteen yhdyntävietti.

    Yleistäkäämme hieman tätä alkeislogiikan kaavaa: se, että sinun mielestäsi jokin asia on jollakin tavalla, ei tarkoita, että muut tuntevat asiasta samoin tai että heidän pitäisi.

    Esimerkki: jos sinun makunystyröitäsi kutkuttaa mämmin maku - niin kuin varmasti tekeekin - niin se ei tarkoita, että kaikki muutkin olisivat kiinnostuneita tunkemaan paskaa suuhunsa.

    Pohdi nyt kotiläksynä näitä elämän perusasioita, niin jatketaan aiheesta lisää seuraavalla oppintunnilla, joka kuuluu otsikolla: Alkeislogiikkaa kypsille ja ylikypsille naisille, osa 2.

    Minulle tämän ikäisenä naisena seksi on kova juttu. Elän varmasti elämäni parasta aikaa seksuaalisesti. Tutkimusten mukaan juuri minun ikäiseni naiset kärsivät eniten seksin puutteesta, eikä suinkaan nuoret miehet.

    Miehet ovat ymmärtääkseni ihmisiä. Heillä on samat tarpeet kuin naisilla, tulla rakastetuksi, syödä ja nukkua jne. Itse asiassa naisen ja miehen erot ovat pienemmät noin keskimäärin kuin esim. vaikka kahden miehen tai naisen väliset erot voivat olla. Miehillä ei ole juurikaan sen kovempi seksuaalinen vietti kuin naisilla, mutta he käyttävät seksiä kanavoimaan tunteitaan.

    Alkeisoppitunti 1

    Mieskin tarvitsee läheisiä ihmissuhteita voidakseen hyvin. Mieskin tarvitsee jonkun joka välittää ja hellii. Etenkin miehelle perhe (lapset) on tärkeä, joskus jopa tärkeämpi kuin pelkkä parisuhde. Siksi miehet itsenäistyvät lapsuuden perheistään myöhemmin, etsivät uutta äitihahmoa itselleen ja voivat todella huonosti eron jälkeen. Yksinäiset miehet voivat tutkimusten valossa huonoiten (naiset taas kehnossa parisuhteessa!).

    Yhdyntävietti? Sinähän keksit jo uusia viettejäkin. Seksuaalisuus on paljon, paljon muutakin kuin yhdyntää, ellet ole vielä tiennyt. Harvalle miehelle pelkkä yhdyntä riittää, kyllä he kaipaavat läheisyyttä, hellyyttä ja hyväksytyksi tulemista siinä missä naisetkin..

    Alkeisoppitunti 2

    Ihminen harrastaa seksiä huvikseen, lisääntyminen on toissijaista. Orgasmi tuo hyvän olon, kuten vaikka päihteet. Se lohduttaa, rauhoittaa tai vahvistaa tunteita. Sillä loukataan, alistetaan tai häpäistään. Siihen voi addiktioitua, kuten itsensä huumaamiseen tai syömiseen. Eli seksi hallitsee elämääsi etkä sinä itse.

    Me elämme yltäkylläisyydessä kaikin tavoin. Meillä ei ole enää järkevää ja todellista tekemistä, kaipaamme viihdykettä elämään, sillä meillä on tylsää. Seksi on yksi tapa viihdyttää itseään. Kun työ ja toimeentulo eivät enää vie kaikkea energiaa, jää sitä seksiinkin nyt enemmän.

    Kertaan, se että kaipaa ihmissuhdetta, ei ole häpeällistä. Samoin, jos halua jakaa sen elämänsä jonkun kanssa, ei myöskään ole häpeällistä. Siksi on aivan eri asia haluta lasta tai puolisoa itselleen kuin pelkkää nimetöntä sukupuolielintä!

    Äänestä

  • asdfasdff kirjoitti:

    Onhan olemassa nukke. Ja koira.

    Ei seksittämyys läheskään aina johdu "luonteen saamattomuudesta". Esimerkiksi invaliditeetti voi olla sellainen este mille ei oikein itse mitään mahda. Tai geenien suoma rumuus. Lisäksi on olemassa sosiaalisesti rajoittuneita ihmisiä, jotka eivät tälle sielun vammalleen mitään voi. Jne.

    Et taida tuntea vammaisia ja ”rumia” (mitä tällä nyt sitten tarkoitat)? Kyllä, heilläkin on seksielämää, sillä heillä on myös parisuhteita. Heille rajoitteena voi olla se, että he eivät pääse liikkumaan löytääkseen itselleen kumppania. Hyvin moni heistä hoitaa tarpeensa yllä kuvatulla tavalla, ei se heidän mielenterveyttään horjuta kuten sinulla. Se kyllä horjuttaa, kun rinnalle ei löydy toista Ihmistä.

    ”…sosiaalisesti rajoittuneita ihmisiä…” ja "luonteen saamattomuus" ovat sama asia, ellei kyseessä sitten ole joku todellinen sairaus kuten Aspergerin syndrooma jne.

    Sosiaalisuus on taito jonka voi oppia kuten puhumisen ja ammatin. Tätä taitoa opetellaan läpi elämän, erityisesti nuorina aikuisina. Ehkä et vain ole vielä kylliksi oppinut?

    Äänestä

  • naisen suusta kirjoitti:

    ja se tietysti johtuu siitä, että nainen ei ihan oikeasti ymmärrä. On monttu auki ja ymmällään, ja tällaisia henkilöitähän kuvaa tietty adjektiivi, joka tällä kertaa jätettäköön herrasmiesmäisesti mainitsematta.

    Onneksi miehen tehtävä tässä maailmassa on kantaa nainen ritarillisesti myös älyllisten vuorten yli, eli tässä uutinen Sinulle täti-ihminen: se, että sinulle naisena, etenkin vanhana sellaisena, seksi ei ole iso juttu, ei tarkoita sitä, etteikö se voisi olla jollekkin muulle. Vaikkapa mies-sukupuolen edustajalle, jonka Luoja loi tähän maailmaan naista voimakkaammalla seksuaalisella vietillä, koska lajin säilymisen kannalta siittäjän vahva yhdyntävietti on tärkempää kuin siitokseen kohteen yhdyntävietti.

    Yleistäkäämme hieman tätä alkeislogiikan kaavaa: se, että sinun mielestäsi jokin asia on jollakin tavalla, ei tarkoita, että muut tuntevat asiasta samoin tai että heidän pitäisi.

    Esimerkki: jos sinun makunystyröitäsi kutkuttaa mämmin maku - niin kuin varmasti tekeekin - niin se ei tarkoita, että kaikki muutkin olisivat kiinnostuneita tunkemaan paskaa suuhunsa.

    Pohdi nyt kotiläksynä näitä elämän perusasioita, niin jatketaan aiheesta lisää seuraavalla oppintunnilla, joka kuuluu otsikolla: Alkeislogiikkaa kypsille ja ylikypsille naisille, osa 2.

    sä olet siellä ihan yksin valtavine egoinesi ja siksi kärvistelet "puutteessa". Miehet (varsinkaan nuoret miehet) eivät tarvitse naista tyydyttääkseen tarpeensa. Heille on vuosituhansia käynyt kaikki elolliset ja elottomat asiat maan ja taivaan välillä penetraation harjoittamiseen kunhan siitä on vain löytynyt sopivan kokoinen reikä johon tunkea se miehinen ylpeytensä. Käytättehän te myös toisianne tyydyttääksenne itsenne, ystäväsi suostumuksella ja ilmankin.

    Äänestä

Voitko ottaa jonkun muun esimerkin kun olen nainen ja lapsia EN halua enkä ymmärrä niistä mitään miksi joku haluaa!

Nainen haluaa myös seksiä ja välittämistä. Mutta nainen kykenee lisäksi kommunikaatioon, miehen korostaessa seksiä pelkästään fanaattisesti. Vaikka ei sitä anna tarpeeksi naiselle, vaan puutteessa ollaan.

Äänestä

Itse en pilkkaa miehiä,tarvittaessa heitän suojeluskanttista läppää.Vaikea kuvitella millaista on olla nainen,ja kaivata seksiä,kun jos ei sitä saa.Koska ei niinsanotusti kelpaa.Itsehän sitä pelkää jos jonkinsortin leimoja päähän,liittyen naiseuteen - saako seksiä, vaiko kenties ei.

Lapsensaantia en koe naiseuden korostajana tekona.Tulin itse vappuna melkein raskaaksi,onneksi saatiin viinalla kemiall.abortti tehtyä kaverin kaa.Varattu mies oli.Ja vieläpä huoralle uskoton mun kans.en halunnut lasta,kaikki ok.Enkä pysyvään suhteeseen miestäkään.

Äänestä

Seksi todellakin ON sama miehelle ja naiselle. Ironista tekstissäsi oli se, että jo lapsikin sen tietää... (kun kerran lapsi, olit nimimerkiksesi kirjoittanut)

Pillunpuutostilassa kärvistelevä mies vastaa tasan tarkkaan kyrvänpuutostilassa kärvistelevää naista, jos tuo halutaan välttämättä noin kansan rahvaasti sanoa, (et taida muunlaista kieltä ymmärtää?)

Lapsettomuus on molemmille osapuolille todellakin ihan eri asia.

Tyypillisellä naisella on kädet hoitamaan omia puutostilojaan ihan siinä kuin miehilläkin on.

Naiset ovat ilkkumisessa ehkä parempia, koskapa miehet verbalisesti lahjattomimpina jäävät sanaleikeissä auttamatta kakkosiksi. Niin kuin alkuperäinenkin, puukottaessaan itseään selkään jo omassa otsikossaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lapsi. kirjoitti:

Tämän minä oivaltavana yksilönä kuulkaapa kerron teille keskivertoälyisille - niin ja naisille.

Miehen seksittömyys pilkan kohteena on sama asia kuin naisen lapsettomuus pilkan kohteena.

Eli sekin omalta osoittaa, millä älyllismoraalisella tasolla tyypillinen nainen liikkuu ilkkuessaan pillunpuutostilassa kärvistelevälle miehelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu