taa mun vuodatus varmaan kuulostaa ihan tyhmalta ja lapseliselta, mutta vuodatanpa nyt kuitenkin, koska en tieda kelle muullekaan tasta ahdistuksestani kertoisin.
asun neljatta vuotta ulkomailla ulkomaalaisen poikaystavan kanssa, jonka kanssa seurustelu on vakavaa. puhutaan lapsista, naimisiin menosta jne.. ollaan noin 3-kymppisia, joten nama asiat alkaa olla pian ajankohtaisia. tullaan hyvin toimeen, samanlaiset elamankatsomukset, huumorintaju, ollaan hyvia ystavia myos. paitsi meilla on se ongelma ettei olla varma missa maassa halutaan perustaa perhe, kasvattaa lapset jne. suomi on poissa laskuista, silla sita on kokeiltu, eika se toiminut.
no, ongelma on nyt se, etta ihan sattumalta pari viikkoa sitten tapasin tyon merkeissa suomalaisen miehen, joka pisti ajatukseni ihan sekaisin. kuvittelen kuinka yksinkertaistaista elamani olisi hanen kanssaan, suomeen palaaminen voisi olla mahdollisuus, han on kiinostunut minusta, ja han on todella komea. en tiennyt etta suomi tai se etta olisin suomalaisen kanssa merkitsisi minulle nain paljon, mutta en voi lakkaa ajattelemasta ja haaveilemasta, varsinkin kun tama mies on minusta hyvin kiinnostunut.
en ole mitaan pettavaa sorttia, ja en pystyisi heittamaan hukkaan noita vuosia kumppanini kanssa vai jonkun "mita jos" mahdollisuuden vuoksi, mutta tama epaily ja ajatukset saattavat minut hulluksi. miten voi olla, etta vain muutama viikko sitten suunnittelen tyytyvaisena tulevaisuutta kumppanini kanssa, ja nyt haveilen toisesta ja toisenlaisesta elamasta?
onko tama normaalia? ja pliis..jos ette keksi muuta sanottavaa kun ilkeyksia, niin alkaa sanoko mitaan. oikeesti tarvisin hyvia neuvoja.
asun neljatta vuotta ulkomailla ulkomaalaisen poikaystavan kanssa, jonka kanssa seurustelu on vakavaa. puhutaan lapsista, naimisiin menosta jne.. ollaan noin 3-kymppisia, joten nama asiat alkaa olla pian ajankohtaisia. tullaan hyvin toimeen, samanlaiset elamankatsomukset, huumorintaju, ollaan hyvia ystavia myos. paitsi meilla on se ongelma ettei olla varma missa maassa halutaan perustaa perhe, kasvattaa lapset jne. suomi on poissa laskuista, silla sita on kokeiltu, eika se toiminut.
no, ongelma on nyt se, etta ihan sattumalta pari viikkoa sitten tapasin tyon merkeissa suomalaisen miehen, joka pisti ajatukseni ihan sekaisin. kuvittelen kuinka yksinkertaistaista elamani olisi hanen kanssaan, suomeen palaaminen voisi olla mahdollisuus, han on kiinostunut minusta, ja han on todella komea. en tiennyt etta suomi tai se etta olisin suomalaisen kanssa merkitsisi minulle nain paljon, mutta en voi lakkaa ajattelemasta ja haaveilemasta, varsinkin kun tama mies on minusta hyvin kiinnostunut.
en ole mitaan pettavaa sorttia, ja en pystyisi heittamaan hukkaan noita vuosia kumppanini kanssa vai jonkun "mita jos" mahdollisuuden vuoksi, mutta tama epaily ja ajatukset saattavat minut hulluksi. miten voi olla, etta vain muutama viikko sitten suunnittelen tyytyvaisena tulevaisuutta kumppanini kanssa, ja nyt haveilen toisesta ja toisenlaisesta elamasta?
onko tama normaalia? ja pliis..jos ette keksi muuta sanottavaa kun ilkeyksia, niin alkaa sanoko mitaan. oikeesti tarvisin hyvia neuvoja.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lähde suomeen.
lahde suomeen ja jata mies, koti, tyo, ystavat...? kolmikymppinen tyoton sinkku...en kaipaa suomeen talla hetkella, mutta jos perhetta tulee, niin pelkaan etta silloin kaipaus tulee.
oikeastaan vastaatitsellesi. Haluat suomalaisen meihen ja lapset hänen kanssaan, eli jos et ota tätä johon olet nyt törmännyt niin älä ainakaan hanki lapsia ulkomaalaisen miesystäväsi kanssa, koska aikaa myöten kadut sitä. Valitettava tosiasia on myös se, että suomalaisten liitot ulkomaalaisten kanssa ovat hyvin harvoin kestäviä, kaippa juuri siitä syystä, että suomalaisilla on niin vahva suomalaisuuden ja kotimaan kaipuu. Oli niin tai näin, jos kerran voit vielä asua siellä ja seurustella suomalaisen miehen kanssa siellä niin miksi et tekisi niin. Aikanaan voitte sitten halutessanne muuttaa takaisin suomeen ilman, että se olisi ongelma kummallekaan ja lapsista tulisi ihan suomalaisia. Suosittelen siis, että vaihdat miestä, ei kolme vuotta ole mikään elämän mittainen suhde, joka velvottaisi johonkin, varsinkin jos selvästi epäröit kun ongelmia tuntuu olevan muissakin asioissa.
On todellakin normaalia ja fiksua miettiä vaihtoehtoja ennen kuin tekee niin ison ratkaisun että tekee lapsia jonkun kanssa! Maailma on täynnä onnettomia ihmisiä, jotka huomaavat liian myöhään elävänsä ihan väärän ihmisen ja lapsikatraan kanssa.
Minä olin vähän samantapaisessa tilanteessa 10 vuotta sitten. Olin rakastunut ulkomaalaiseen mieheen ja suunnittelin muuttavani hänen kotimaahansa ja että perustaisimme perheen -- vaikka en ollut koskaan ennen edes harkinnut lasten hankkimista, se vaan ei kiinnostanut. Miehelle se oli tärkeää, joten koetin totuttautua asiaan. Minulle oli tiedossa hyvä työpaikkakin.
Mutta elämä alkoi tuntua siltä kuin olisin luopumassa enemmästä kuin olin saamassa. Kun olimme kävelyllä lumisessa metsässä satumaisen kauniina helmikuisena päivänä, kun aurinko alkaa hiukan lämmittää, minuun iski kauhea tunne, että en enää kokisi tuollaisiakaan asioita. Suhteessakin alkoi ilmetä säröjä, huumorintaju ei aina osunut yksiin, elämänarvoissa alkoi ilmetä yhä isompia eroja, mietin haluaisinko tosiaan niitä lapsia vai en sittenkään...
Päätöksellä ei sinänsä ollut kiirettä, muutto tulisi ajankohtaiseksi aikaisintaan vuoden kuluttua. Mutta sitten tapasin aivan ihanan suomalaisen miehen, joka alkoi nopeasti tuntua oikealta sielunkumppanilta, keskustelimme vaikka millaisista kiinnostavista maailman asioista. Pikkuhiljaa päätös kypsyi: tämä on se oikea, on pakko lopettaa suhde siihen ulkomaalaiseen. Näin tapahtui, ja yhä olen onnellisesti naimisissa sen saman suomalaisen kanssa.
Näin siis minulla, sinulla saattaa olla samoin tai sitten toisin, mutta mieti huolellisesti. Tutustu siihen suomalaiseen paremmin. Mieti käytännön asioita: mitä hyviä ja huonoja puolia olisi Suomessa tai ulkomailla asuessanne? Entä millaista elämäsi olisi jos suhde päättyisikin ja jäisit yksin (siis kummassakin vaihtoehdossa)? Kolmen vuoden yhdessäolo ei sinänsä ole mikään syy jatkaa suhdetta lopun ikää, eikä vuoden, kahden harkinta-aikakaan olisi pahitteeksi.
Olet tosiaan hankalan ratkaisun edessä. Voimia sinulle, päätä viisaasti miten päätätkin!
Hei,
Kiitos sun vastauksesta. on mukava kuulla etta jollain muullakin on ollut samantapaisia ongelmia.
Olen ollut aina todella huono tekemaan mitaan suuria suunnitelmia elamani varrelle...tuntuu etta ajelehdin virran mukana ja elama tuo kohdalleni erilaisia asioita ilman pyytamatta. En ole tavannut tata suomalaista enaa vahaan aikaan. Syy on se, etta vaikka han vaikutti hyvin kiinostuneelta, itse en rohkaissut tilanetta, koska en halua loukata nykyista kumppaniani ja menna hanen selkansa takana tapaamaan toista. Meilla ei ole toistemme yhteystietoja, vaan olemme tavaneet vain tyon merkeissa, ei sen ulkopuolella.
Tuntuu, etta nyt kun en ole hanta tavannut, pyorremyrsky paani sisalla on tasaantunut. Tai ehka olen ollut vain niin kiireinen vime aikoina, etta rakkaus- ja parisuhdekuviot ovat olleet taka-alalla.
Olen paattanyt uskoa kohtaloon ja sattumaan. Jos olen tarkoitettu jakamaan elamani taman, tai jokun muun suomalaisen kanssa, niin mina en voi sita estaa. En kuitenkaan lahde jahtaamaan ja tekemaan suuria paatoksia ns. vastavirtaan.
Joten otan tassa paivan kerrallaan. Olemme olleet kumppanini kanssa yhdessa 5 vuotta, asuneet yhdessa sen kolme...
Nuorempana luulin, että jaksaisin pyörittää parisuhdetta ja arkea vieraalla kielellä, mutta jo parit treffit osoittivat, miten haasteellista se on. Tuttavia on ollut naimisissa ulkomaalaisten kanssa ja suuri osa heistä on eronnut. Ainoastaan ne, jotka ovat menneeet ruotsalaisen kanssa naimisiin, eivät ole eronneet, mutta muut eksoottisemmat liitot meidän tuttavapiirissä ovat päättyneet eroon, olipa lapsia tai ei.
MInua vavahdutti tämä pikku-Antonin tapaus, mikä oli lehdissä, että näitä lapsia kaapataan vuosittain useita eri maihin. Myös tämä asia pitää ennakolta huolehtia, että jos menee naimisiin ulkomaalaisen kanssa, niin minkä maan kansalaisuus lapsilla on ja onko puolison kotimaa sitoutunut siihen kansainväliseen sopimukseen lapsikaappauksista, ettei vaan kävisi niin mahdollisesssa avioerossa, että menettäisi omia lapsiaan ulkomaille.
Aloittajan kannattaa ottaa asiat selville tarkkaan ja punnita eri vaihtoehdot.
Jos itse olisin tuossa tilanteessa, niin sydämeni kaipaisi Suomeen ja ottaisin sen suomalaisen puolison, sillä elämä on niin haasteellista, etten jaksaisi sitä arkea pyörittää vieraalla kielellä ja yrittää sovittaa erilaisia kulttuureja yhteen. Teen sitä työssäni ja se riittää, joten en jaksaisi sitä enää kotona tehdä. Mutta jokaisen on tehtävä niin kuin itse parhaaksi näkee ja kokee valinnat omassa elämässä olevan oikeita.
Joo,kiitos myos sun viestista.
Me asutaan ja ollaan molemmat EU:n kansalaisia, etta sikali ei oo mitaan tallaisia pelottavia uhkakuvia mielessa. Ja itse muutin tanne ihan vapaaehtoisesti, yksin tyon perassa, ja satuin tapaamaan kumppanin.
Mut kyllahan tuota joskus tulee mietittya kuinka "helppoa" elama voisi olla jos olisi toisen suomalaisen kanssa. Sita kuitenkaan ei voi tietaa mita tulevaisuudessa tapahtuu...