Olen elänyt neljä vuotta suhteessa jossa rakastan avopuolisoani. Suhteesta tekee raskaan se että hänen aikuinen poikansa asuu meillä. Ei siinä mitään pahaa sinänsä ole mutta tämä nuorimies on alkoholisti. Äitihän puolustaa esikoistaan elämänsä loppuun asti. Sekin on vielä hyväksyttävää, jos meillä ei olisi alaikäisiä lapsia. Minun elämästäni tekee raskaan se että en voi ottaa asiaa puheeksi millään tavoin. Puolisoni hyökkää minua vastaan kuin emokarhu jos erehdyn sanomaan "alkkiksen" käytöstavoista mitään. Kaverini ja ystäväni ovat asian huomanneet jo ajat sitten, joten tunnen itseni vähintäänkin nöyryytetyksi kun en saa asiaa hoidettua. pitäisikö lähteä koko suhteesta? ps. en ole isä kenellekään lapsista.
Perhettäkö?
ihmishirviö
1296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
puhumassa perheneuvolassa tai päihdeklinikalla asiasta? Pojan paraneminen lähtee pojasta itsestään. Hänen on itse tajuttava ongelmansa.
Äiti pahentaa pojan tilannetta. Äiti ei halua tunnustaa itselleen, että lapsi on alkoholisti ja että on epäonnistunut kasvatuksessa. Eli äitikin tarvitsee apua sinun lisäksesi.