"40 vuoden tasa-arvotaistelun jälkeen naiset ovat entistä onnettomampia huolimatta siitä, että heidän sosiaalinen asemansa ja varakkuutensa on kasvanut".
http://www.uusisuomi.fi/viihde/61913-yllatys-nainen-on-nyt-onnettomampi-kuin-1950-luvulla
Miten niin nainen ? Minusta tuntuu että me kaikki olemme onnettomampia, kuin ennen vanhaan.
http://www.uusisuomi.fi/viihde/61913-yllatys-nainen-on-nyt-onnettomampi-kuin-1950-luvulla
Miten niin nainen ? Minusta tuntuu että me kaikki olemme onnettomampia, kuin ennen vanhaan.
Vastaukset 121
Vanhimmat
"Tutkijat myöntävät, että onnellisuus on subjektiivinen asia. Siitä huolimatta vuosien aikana tehdyistä tutkimuksista kerätty data kertoo selvää kieltä. On toisaalta mahdollista, että naiset kertovat onnellisuusasteestaan nykyään suorapuheisemmin kuin ennen."
Olen syntynyt 1948 ja itsellinen elämäni on taloudellisesti köyhempää kun äitini jo oli syntynyt 1918.
Äiti oli maalainen ja aina oli laareissa ja maitokylmiössä ruokaa.
Tehtaat hylkäsivät työsuhde asunnot ja niiden myötä meni koti kasvimaa palkka oli pieni ja alivuokralaisasunto niin kallis että vei puolet palkasta. Suhteessa jäävä puoli ei riittänyt edes ruokaan, eikä silloin ollut vielä toimeentulotukia eikä muita sosiaalisia tulon siirtoja.
Jopa mäkitupalaisella oli turvatumpi leipä kuin tehtaan työläisellä.
raha ei tee onnelliseksi , vaan ruoka.
Ennen oltiin omavaraisia. Käypää rahaa tuskin kenelläkään "torpprilla"oli liikoja. Lapsia tehtiin liikaa ja eniten kärsivät tyttäret elleivät piioiksi kelvanneet tai vaimoiksi kerenneet. Toisaalta elämä oli köyhemmillä pärjäämistä ja kotitöissä aika vietettiin, juhlimiseen ei liikoja aikaa törsätty. Nykynainen haaveilee sirkushuveista enemmän kuin esim. hyvästä työpaikasta.
Niinpä... osuit asian ytimeen.
Iso osa (ei todellakaan kaikki) naiset haluavat kodin ja kaluston lisäksi kaiken maailman ihme-herkkuja.
Jos on vähän nälkä, niin mieshän se on huono, kun ei ole parempaa koulutusta ja työtä saanut...
Viepä asuminen nykyäänkin puolet palkasta ja päälle vielä päivähoitomaksu ym muut laskut,,ainakin yksinhuoltajalla. Ja tukia ei saa kun on töissä matalalla palkalla joka juuri ja juuri menee tulorajoissa yli.
Ämmät on halunneet tasa arvoa , nyt kun se on toteutunut ne haluaa turvallista kainaloa , uskollisuutta ja huolenpitoa ,, lääkärit antaa tommosesta diagnoosin "mielenvikainen " ei jaksa enää pätkääkään kiinnostaa suomalaisten ämmien todella surkea ja vaatimusten täyttämä seura hyi helvattu , itsekseen on helpompi olla ja seksi puuhaT hoituu kun laittaa 80 egee tiskiin saa 20 v kuvan kauniin itänaapurin tytön , joka hakkaa suomipersjalkaiset kantturaT mennen tullen eikä tarvitse kainaloida tai vannoa lemmenvaloja reppanoille
KOITTAKAAHAN SUOMI LEHMÄT PÄRJÄILLÄ PÄÄNNE KANSSA
ja sinä olet se joka on jo eronnut suomikantturasta n. kolme kertaa jättänyt omat lapset suomikantturoille joista et välitä hevonpas....JA TÄMÄ KAIKKI VAIN SIKSI ETTEI SINUN PÄÄSI KESTÄ TAVALLISTA PERHE ELÄMÄÄ! joten muuta siine thaishitteneilandiaan oman heikon luonteesi takia ja varmasti vielä väkivaltainenkin.
Feminismi hajoittaa yhä useammalta sekä lapsuuden perheidyllin että aikuisuudessa oman perheen... yhä useampi alkaa oireilemaan jollain tavalla - myös naiset itse.
Aikamme on muuttumassa LUONNOTTOMAKSI sukupuoliroolien ja perhekäsitysten ynm osalta. Tällainen YHTEISkunta ei tule pysymään liitoksissaan kovinkaan pitkään historiassa.
ps. hyvän kuvan saa asiasta kun menee "puolueettoman, lupamaksuilla kustannettavan" yle radio1 nettisivuille ja lukee sieltä tämän ylen "tulta munille" ohjelmaporukkan kieroutunutta ajatusmaailmaa "manifesteineen" - arvomaailmaa joka on valitettavasti hyvin yleinen yleensäkin nykynaisilla.
Joa lukemalla viimeisen manifestin nro 20 ja vastaukset siihen - tajuaa missä mennään...
poika. polvilles! Selvästikkään et oo kellekkään kelvannu, kun noin katkeraks oot äityny. Ehkä äityli antaa vielä tisua?
eivät halua kaiken maailman herkkuja. : ) Niillähän ne vasta pitää ollakin niin viimesen päälle ollevat pelit ja vehkeet että oksat pois. Onneksi ei sentään kaikilla, mutta niillä joilla ei ole arvot kohdallaan.
Toisaalta ei herkuissa ole mitään pahaa jos niihin on varaa ja niistä osaa nauttia. Mutta jos sun lainen köyhä erehtyy ottaan vaativan naisen, niin ongelmia voi tulla, kun taas rikkaalla ei ole toiveiden täytössä mitään ongelmia. On oma vika jos ottaa itselleen naisen jonka kallossa ei ole kaikki kohdallaan (tai miehen). Sellaisen toiveita ei psty täyttämään oli ne sitten suuria tai pieniä. Ja miehet jotka eivät kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä niin niiden kannattaa otta joku kiinalainen. Heidät on opetettu lapsesta lähtien hymyilemään ja palvelemaan miehiä ja omilla toiveilla ja haluilla ei ole niin väliä. Suosittelen... Vanhemmathan myyvät tyttöjä ilotytöiksi ihan hyvillä mielin ja rahan ahneudessa. Palvelualttiutta siis löytyy ja jos ei vapaaehtoisesti, niin sitten pakosta, ettei vain häpäise perhettään. Kyllä suomalais mies saa kiinalaistyttönsä kuriin uhkaamalla perheen häpäisyllä, jos alkaa liikaa oleen herkkujen perään, johon miehellä ei ole varaa. Oishan se pahempi juttu, jos onnellisen perheen kuva alkaa rakoilla ja näkyä vielä ulkopuolisillekin.
Mutta kaiken kaikkiaan tahtominen on ihmisen perusluonteessa ja mitä onnettomampi ihminen on, sitä enemmän se tahtoo, kun taas onnellinen tyytyy vain olemaan ja aika ajoin puuhastelmaan jotakin pientä ja joskus jotain suurempaa. Ilman tahtomista ihminen eläisi vielä kivikaudella.. mikä ehkä olisi ihan hyvä juttu. Suurin ongelma lienee siinä, että kaksi ihmistä jotka tahtovat eri asioita, menee yhteen.. jos he tahtoisivat samoja asioita, niin mitään ongelmia ei olisi. Ennen miehet kävivät katsastamassa naista vuodenkin verran, jotta millainen luonne sillä on ja kuinka taitava on käsistään ja kuinka työteliäs on. Nykyään riittää, että naisella on minihame, D kupin tekorinnat, tekoripset, tekokynnet, tekohiukset ja joka antaa sängyssä joka rakoon mihin mies haluaa ja milloin haluaa. Siinä nykymiehen naisihanne. Mitä löytyy pään sisältä niin sillähän ei ole mitään väliä, sillä eihän tällaisen mihenkään pään sisältä löydy mitään. Eli kuka siis haluaa itselleen nykymiehen?? En ainakaan minä, kun ajattelu on tällä tasolla. Ainoa viihde on pornon katselu netissä ja käteen vetäminen. Tai istuminen kapakassa aikeena saada taas pantua jotakin.. Todella henkevää.. Seksi seksi seksi.. ainoa asia mikä miehen mielessä pyörii ja ellei työ sitä välillä keskeyttäis, niin siellä ei muuta pyöriskään. No jokunen järkeväkin mies löytyy mutta he kuuluvat ehdottomasti vähemmistöön. Eihän toki seksissä mtään vikaa ole, mutta nykymaailmassa se on aikalailla vääristynyttä ja jos joku joutuu täyttämään vääristyneitä toiveita, niin siinä joutuu joku aina kärsimään.. muukin kuin se jonka toiveita täytetään. Usein miten tytöt, pojat ja naiset. Vielä en ole ainakaan kuullut, että miehiä sujeltaisiin, kun on kyse seksistä. Sääli sinänsä että seksistä on tehnyt se mikä siitä on tehty. Sehän on ihana asia harrastaa... yksinkin. Siihenkään ei, kuten ei moneen muuhunkaan asiaan, tarvita miestä. Tai ainkaan minä en tarvitse.
varmasti tulee sotkemaan, entisestään pakkaa.
Alivuokralaisasunto oli huone kerrostalo asunosta, jossa isäntäväki asui muuta asuntoa.
Itse asuin 3h k jossa kaksi huonetta oli alivuokralaisilla. eli meitä asui asunnossa kaikkiaan viisi täysi ikäistä, kerrostalo kolmio oli n. 70 neliötä kokonaan.
Silloinen kaverini asui yksiön keittiössä alivuokralaisena. Yksiö oli 28 neliötä ja siinä asui äiti ja 6v. tyttö hänen lisäkseen.
Nämä vuokrat veivät silti puolet kuukauden palkasta ja työ viikko oli silloin 48 tuntia ja viisi päivää.
En lähtisi vertaamaan nykyiseen rahan ostovoimaan, en myöskään työaikaa.
Äitiyspäiväraha tuli 1963.
Kunnalle velvollisuus järjestää päivähoito 1972.
Asumistuet ja maksuttomat päivähoidot ovat vasta 1980-luvun sosiaaliturvaa.
"Nämä vuokrat veivät silti puolet kuukauden palkasta ja työ viikko oli silloin 48 tuntia ja viisi päivää. "
SIIS KUUSI PÄIVÄINEN TYÖVIIKKO.
lohduton pettymys, kun oma akka viisastui ja heitti pihalle. Sitä se TERVE feminismi tuottaa!! Me emme enää palvele paskaa vaan viskaamme sen ulos, jos se tuottaa perheelle vain ongelmajätettä?
Olet selvästi myös aggressiivinen ja kaipaat kuitenkin sitä kainaloa? Ei thai-tytsy ymmärrä sun sontaas??
Onko sinut muuten heitetty ulos perheestä väkivallan vai viinan vuoksi??
80 egen sijoitus ei ole olenkaan paha kun vertaa sitä niihin kaikkiin verranaiskuluihin mitä tulee suomaisesta naisesta..........
tapauksessa, että suomipoika, joka ei ole löytäny naista ja hakee sen kaukomailta, onkin yllättäen jääny nuolemaan näppejään. muija on saanu kansalaisuuden, mahdollisesti tekassu pari perillistä varakkaalle vanhalle pojalle, mutta miespä on joutunu tästä hyvästä tarjoamaan ja kustantamaan kaikki viimesimmät merkkivaatteet, rihkamat, kodinkoneet ym että thaityttö olisi tyytyväinen. lopputulos kuitenkin, että äijä saa elää vanhuutensa yksin, kun muija on varmistanut parilla tenavalla pysymisen suomessa hyvällä elintasolla ja jättää äijän.
Taitaa olla se vanha totuus, että nainen ei tiedä, mitä haluaa. ;-)
Mitä enemmän on haluttavaa, sitä vähemmän onnellisuutta...
miehiäkin ? Panskoista se näkyy pahoinvointina nykyään.
Vanha totuus on että nainen haluaa tuntea olonsa turvalliseksi ja olkapään johon voi murheensa itkeä kun siltä tuntuu...eli ei niin kauheen paljon ollakseen onnellinen.
Nyky totuus on että miehet ei enää huomaa tollasta pikkujuttua...raha ei tee onnelliseksi vaikka joku sanoo sen rauhoittavan...elämä on pieniä asioita joista onni koostuu. Ne pitää vaan nähdä ja tajuta.
Vanha totuus on että nainen haluaa tuntea olonsa turvalliseksi ja olkapään johon voi murheensa itkeä kun siltä tuntuu...eli ei niin kauheen paljon ollakseen onnellinen.
Nyky totuus on että miehet ei enää huomaa tollasta pikkujuttua...raha ei tee onnelliseksi vaikka joku sanoo sen rauhoittavan...elämä on pieniä asioita joista onni koostuu. Ne pitää vaan nähdä ja tajuta.
olkapää ! Se pitää olla jotain suurempaa, koska olen sen arvoinen.
syvän kokemuksen ja näkemyksen rinta äänellä kyllä se on nykyajan mies joka ei tiedä mitä haluaa.
Ei miehestä tai toisesta ihmisestä. Se turvallisuus tulee uskosta itseen ja yleiseen hyvä, eli se Jumalasta ja Jeesuksesta se Pyhä Henki, jos haluaa käyttää noita apunaan, koska ilman tukea ihminen ei jaksa vaikeiden aikojen yli. Pitää olla joku abstrakti ajatus, johon luottaa.
o sen isomp ku olokapiä et jos meinoot siihe nojata ni pettymys tulloo. Olokapiäs o viel luita et seisoo ympäri vuorokaue.
Va loppujen lopuksi tuo tasarvo ei o kovinkaan pitkäaikanen ilmiö, tänään justiinsa Cosmopolitanista lueskelin ja tietty muuteski seuraillu.
Et jos äänioikeus o sata vuotta, irtolaislaki kumottiin joskus 80 luvulla. (laki joka takasi pakkosterilisaation nyky sinkun kaltaiselle naiselle) pillerit, abortti vajaat 30 vuotta.
Siispä tämä nykymuotoinen yhteiskunta on aika tuore ja koko aika muutoksen kourissa.
Ja mielenkiintoista on se kuinka nykyinen elämänmeno soveltuu geeneihin. siis kykeneekö ihminen elämään nykyisen kaltaisessa yhteiskunnassa elettyään kuutisen miljoonaa vuotta laumassa savannilla. (Muistaakseni sen verran ero apinoista on.)
Yks mikä on varmaa että mielenterveys ongelmat on kasvussa ja kohta jokainen syö jonkun sortin pilleriä millon piristyäkseen, millon estääkseen murhanhimonsa purkautumisen.
vaan turva tulee luotetulta taholta, ystävältä joka ei petä !
ystäviä ei ole olemassakaan!! Mä saan kanssa niin VALTAVAA rakkautta Jumalalta, etten ehkä koskaan avioidu?
Musta elämä on ihanaa kun ei tarvi tapella ja aina on turvallista!! Kiitos elävälle Jeesukselle Kristukselle!
kukahan oli se ihminen kun keksi että ihmiset säilötään yksinään betonilaatikoihin!?
parisuhde ei ole onnellinen, jos ei ole lämpöä, rakkautta, avoimuutta,turvallisuutta, luottamusta ja rehellisyyttä. sen pölynimurimerkin ei niin väliä, kun harja ja kihvelikin on keksitty...
Koen onnea kultahippuina,kun näen,että muut ovat tyytyväisiä ja silleen.Ei itsellä niin väliä.Jopa ulkoisesti olen onnea muille tuova,se siitä,et itse olen vähän tragediassa,itseni suhteen.
Jos elämä ei vastaa sitä, millaisena se esitetään LIV-televisiokanavalla (hienoja vaatteita, asuntojen sisutuksia, hyvää ruokaa ja viiniä..., yms. yms.), niin eipä silloin elämä hymyile.
Missä siis vika...?
En suosittele tv:een katselua,paitsi ylen kanavia sieltä tulee köyhyyttä ja muutenkin masentavaa katsottavaa.
Minä ainakin olen onneton. Mimmi lemppas. Ehkä sekin oli onneton ja siks lemppas? En tiedä.
alkoholia juodaan liikaa siinä yks syy,naisetkin juovat nykyään ku rapajuopot,jotka ovat perinteisesti ollu miehiä.
Rahaa ei ole ylenmäärin, mutta pieni omakotitalo on, jonka pihalla on mukava puuhastella kesät ja talvet otetaan sitten rennosti. Miestä ei ole.. eikä tule. Sen korvaa koira. No ei sentään seksiä, mutta sehän ei olekaan tärkeää muille kuin miehille. Ja ehkä joillekin naisillekin, mutta ei minulle.
ja siis myös hormoni toiminta.
Oli hyvin aikaa oppia elämään hormoniensa kanssa.
Sukukypsyys on myös vastuuta, ehkäisyssä ainoa varma keino on olla olematta spermamaljana.
Äitini poiki 9 kertaa, eikä yhtäkään lasta halunnut, aina vaan joutui kulkemaan maha pystyssä. Isän mielestä äiti pamahti paksuksi jo nähdessään miehen alushousut. Elämä opettaa, ellei muuta niin hiljaa kulkemaan.
Menetin neitsyyteni 21 vuotiaana ja äidiksi tuli 27 ja 30 vuotiaana. _Ihan tarkoituksella ja työllä.
Inhosin molempia vanhempiani sydän juuriani myöten. Isän kävin tarkastamassa, että on arkussa, eli kuollut. Äidin hautajaisiin en edes mennyt.
Oma asunto on elämän aikana säästettynä, eläke tuo keskiverto, niukka mutta riittää terveelle.
Eikä mikään ihme, Suomessa on niin paljon välinpitämättömyyttä ihmisten asioita kohtaan. Virkamiehet ajattelevat vain itseään ja tilipussiaan eikä sitä, miten heidän johtamissaan työyhteisöissä viihdytään ja jaksetaan. Esimiehet saavat käyttäytyä hyvinkin loukkaavasti alaisiaan kohtaan, eivätkä saa mitään sanktioita tekemisistään. Näkeehän sen siitäkin, että viime vuonna meni eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan lähes 3700 kantelua, mutta yksikään ei johtanut syytteeseen!
Ja miten helposti luulette ihmisten tekevän kanteluita? Eiköhän suurin osa huonosta kohtelusta jää vielä piiloon, kun kansalaiset eivät uskalla, osaa tai jaksa lähteä valituksen tielle. Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliittokin on antanut Suomelle tuomioita 15 viime vuoden aikana enemmän kuin muille Pohjoismaille yhteensä (75)! Tämä todistaa sen, että kukaan ei valvo, miten maa oikeasti makaa!
Työyhteisöissä naiset sortavat toisia naisia ja kukaan ei tule sorretun tueksi. Naisen kun ei vielä odoteta paukauttelevan takaisin kuten ehkä miehisillä työpaikoilla tehdään. Naiset ovat vieläkin liian kilttejä puolustamaan itseään, vaikenevat ja jäävät sairauslomille. Hyvyys ja rakkaus on vähentynyt maailmasta.
Suomeen tarvittaisiin lisää Esa Lahteloita, Eero Takkusia ja uusi Hannu Karpo uskaltamaan tuoda viranomaisten paheet esiin!
Vaikka onnellisuus on subjektiivinen käsite sitä voi tarkastella objektiivisesti siinä mielessä että samoilla mittareilla mitattuna ihmiset ovat onnettomampia.
Selvästi sosiaalinen asema tai varakkuus ei automaattisesti merkitse onnellisuutta vaan samalla kun se lisää mahdollisuutta onnellisuuteen se voi lisätä myös stressin määrää sekä myös nostaa tavoitteita.
Onhan selvä jo että monien naisten onnettomuus miessuhteissa johtuu hyvin usein vain siitä että heidän odotusarvonsa suhteelta ovat utopistiset joita he luovat itselleen median ja tuttavapiiriensä avulla. Yksikään mies ei tällöin voi vastata naisen tarpeisiin ja yksikään suhde olla tarpeeksi täydellisen tyydyttävä ainakaan pitemmällä aikavälillä.
Tämä onnellisuus dilemma tietysti ei koske pelkästään naisia vaan myös miehiä mutta naisissa se näkyy räikeämmin koska heidän asemansa on parantunut niin paljon mutta itsenäisyys ei takaa onnellisuutta koska siihen vaikuttaa kunkin ihmisen kuvitelmat itsestä ja elämästä sekä tavoitteista.
Monilla ihmisillä tulee lähinnä tyhjyyden tunne saavutuksista joita palvotaan ja todellinen pitempi aikainen onnellisuus on vaikeasti saavutettavissa kun jokainen etsii lyhyen aika välin nopeaa tyydytystä.
Suurin este onnellisuudelle on ihminen itse sekä yhteisön luomat paineet ja kuva siitä minkälainen elämä onnellisella ihmisellä tulisi olla. Jos niitä ei saavuteta ja vaikka saavutettaisiin niin silti voi tulla tunne ettei ole todella onnellinen.
Paras tapa onnellisuuteen olisi kohtuullisuus mutta miten sellaisen olotilan nyky-yhteiskunnassa jossa mihinkään ei vain tyydytä voisi saavuttaa?
tänä aamuna heräsin 5.30, söin aamupuuron, menin takaisin punkkaan ja luin kolmisen tuntia erästä filosofian opusta, otin parin tunnin torkut ja nousin aamukahville. Päivällä kävin kirjastossa. Iltasella kirjoittelen nettikeskusteluihin. Minun on aika vaikea keksiä mitä parempaa elämä voisi antaa.
Siis totta kai tykkäsin kaksikymppisenä tienata enemmän kun pääministeri, syödä kaviaaria ja juoda shampanjaa mutta mitä helvetin hyötyä siitä on. Elelee järkevästi niin ei tarvitse stressata.
Tietty olen kylähullu, tyyppi joka ei ole valmis tappamaan naapuria vaikka saisi sillä alumiinivanteet autoon.
heti. Tai ilmoittaudu edes työkkäriin.
Totta, olen itse huomannut (paljon mailmalla kiertänyt ja asustellut eri puolilla mailmaa ja tullut siihen tulokseen että ne kulttuurit missä naiset haluavat olla NAISIA, ovat huomattavasti onnellisempia ja iloisempia, länsimaissa, etenkin pohjois euroopassa missä naisen on "omasta mielestään" pakko olla hyvä jätkä ja väkisin mies ja joka asiassa samalla viivalla, ovat paljon onnettomampia ja tyytymättömämpiä kaikkeen!
Ehkä siksi pohjoismaihin haetaan paljon vaimoja kaakkois aasiasta ym, koska kai se on luonnollisempaa miehille että haluaa naisellisen naisen joka nauttii ja on ylpeä naiseudestaan sekä naisten taidoistaan!
vapaa-aikaa riittää,ja jos lapset on röyhkeitä,nii piiskaa
hulluja puhu,jos lapsia piiskaa siitä voi joutua vankilaan.Eikä sitä vapaa-aikaa olis enään sitä vähääkään.
Naiset kehuvat yhä enemmän sitä, miten he ovat ITSENÄISIÄ OLENTOJA ja oman onnensa seppiä, mutta kun ONNETTOMUUTTA tulee, niin sehän on aina miesten syytä. XcP
Paitsi että kummasti tässäkin ketjussa puhutaan vaan siitä miten nainen on syypää omaan huonoon tuuriinsa.
Jännää sekin, miten se on aina naisen vika että suhteet menee pieleen, kun nainenhan vaatii niin paljon! Siis voi vitsi, kun ne saatanan ämmät odottaa että sais miehen joka ei petä tai lyö ja ajattelee muutaki ku formulaa ja peppupornoa! Voi jeesus mitä nirppanokkia!
Nykyään miehen ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ei sitten mitään. Joka päivä puhutaan miten suomalaiset naiset on niin rumia tai läskejä tai nirsoja tai tyhmiä. Sen sijaan miehet saa olla mitä tahansa, jos mieheltä vaikkapa deittipastalla vaatii siistiä ulkonäköä niin heti tulee narinaa. Pitäähän miehen kelvata sellaisena kun se on, kuka sitä nyt jonkun ämmän takia suihkuun menee! Anna pillua, tiiän että sulla on!
No tottakai puhutaan, että totuus menisi jakeluun. Hyvä, että huomasit!
Kyllä se aika monesti on naisen vika, että nainen _itse_ valitsee miehekseen sen ihanan rentun, kun ei kunnon miehet kelpaa vaikka ne ois komeitakin. Kun pikkarit täytyy kostua vaarallisuudesta ja jännityksestä... :) Sitten itketään, kun se mies ei ollutkaan se kiltti ja huomioiva mies..
Mitä pahaa on peppuseksissä? Ei kait siitä peppupornosta tartte haaveillakaan, jos makuuhuoneessa jutut luistaa? Onneks meillä luistaa ja nautinto on molemmpinpuolista :))))... porno onkin nykyään tylsää sen rinnalla. Juu ja ei ole läski eikä ruma nainen. Nainen saa kyllä olla pehmeä, ja jokaisella miehellä on kyllä ihan omat kauneuskäsityksensä ja ihanteensa, että eiköhän sieltä kaikille naisille joku löydy kunhan vaan jätetään ne renttu- ja motoristihaaveet pois :)
ja omakin ulkonäkö on kyllä kunnossa vaikka älyä trimmaillaan enemmän kuin kehoa...;D
Nykyajan nainen vaatii ja vaatii olkapääkseen valtaa ja rahaa sekä itsekkyyttä eli "alistamista".
Käytännössä kun siitä VAATIMUKSEN aiheuttamasta tuloksesta eli paineesta pitäsi ottaa vastuu ja enää ei kaikki miehet ja talouskaan kestä moista "itsekeskeistä" yltiötunne vallan himoa niin seurauksena on tyytymättömyys ja voimattomuus .
Onnellisuus käsite on aivan päälaellaan ja koska iät ja ajat on naista arvostettu naisena mutta nykyään nainen vaatii ja on ehdoton että hänen onnellisuus tulee ulkokultaiseta materiaalista ja siinä ei mitkään muut suhteet ja emotiaonaaliset tarpeet sekä jakamiset tule kysymykseen.
Onnetonta on huomata miten se on jo sukupolven verran tuottanut suurta yksinäisyyttä sekä lasten sekä nuorten heitteille jättöä myös. Eli turvattomuuttakin.
Onko todella nähtävissä se kyvyttömyys sopeuttaa ihmisenä asema osaksi sosiaalista yhteisöllisyyttä ja asettua omalle paikalleen kantamaan vastuu paljon syvemmästä onnellisuus tarpeesta läheisille ja sitä kautta jakaen itsellekkin.
Viekö oikeasti "sokeaksi" naisen tämä raha vetoinen arvomaailma joka vain tuottaa yhä enemmän materiaalia naisen tunnepitoiselle ailahtelulle.
Markkina humussa on valtavasti vain naisille suunnattua taloudellista tyrkytystä johon kuulemma naisella on oikeus!
Ei ihme että naiset ovat tutkitusti onnettomia sillä valtava työuupumukseen ym johtanut täydellisyyden tavoittelu luo valtavat paineet naisille olla aina täydellisiä ja kalliilla rahalla laitettuja yli ihmisiä sekä ikinuoria.
Vain talouden ja toisten naisten vuoksi!!
Elämän arvomaailma on täysin hukassa. (yhteisöllinen) aito vastuunkanto kohtuudella itsestä ja läheisistä.
Äkkipikaisimmat teilaavat varmasti nimimerkin "Valta ja Raha" kirjoituksen seksistiseksi ja yleistäväksi ja ties miksi, mutta se on silti osuva kirjoitus tähän maamme aikaan.
Yhteisöllisyyteen pyrkiminen todellakin puuttuu! Olen itse 80-luvun lapsi ja voin kertoa, että juuri kukaan -ei miehet eikä naiset - minun ikäluokastani tavoittele yhteisöllisyyttä. Kaikki ovat vaan "minä, minä, minä". Ja tämä pätee, olipa maailmankatsomus mikä hyvänsä. Itsekkäitä paskiaisia löytyy niin uskovaisista, hipeistä, maailmaa parantelevista rahataloutta vastustavista aatteellisista humanisteista. Nykyään kommaritkaan eivät enää peräänkuuluta yhteisöllisyyttä, mikä on jo aika naurettavaa :D
Ongelma ei suinkaan rajoitu naissukupuoleen.
Kaiken maailman kitisijät ja ihmettelijät, lukekaa toi valta ja raha:n teksti ja lopettakaa siihen. Siinä oli se mikä teitä kaikkia materialistisia pellejä vaivaa. Niin kauan kuin kiinnostus on omassa urassa ja siinä miten nyt saisi muita miellytettyä ni ei voi kyllä ikinä olla onnellinen, oikeasti.
Nykyään pidetään itsestään selvyytenä kaiken maailman vaatimuksia, jotka liittyy terveyteen, ulkonäköön, yhteiskunnalliseen asemaan, paheisiin... ihan kaikkeen. Alkaa olla jo vaikea pärjätä näiden omien ehtojemme mukaisesti. Monet naiset on valitettavasti miehiä pikkutarkempia ja suvaitsemattomampia. Eiköhän pitäisi vähän hellittää vaatimuksissa, kun tämä maailma tarjoaa niitä muutenkin?
Luulen, että miehet pärjäävät paremmin, koska ovat enemmän laumasieluja, ja siten on verkostoa tukenaan, niin ei tarvitse jäädä ihan yksin. Naisethan yrittävät viimeiseen saakka aina itse...
niin ei ihme että on onnettomampaa . Naiset syrjitään pahoinpidellään ja alistetaan jatkuvasti . Rikollisuus henkilörikollisuus nimeonmaan lapsiin ja naisiin on raaistunut lisääntynyt
Se elämän epävarmuus ja taloudellisessti naiset joutuu enemmän kärsimään aina
miehet senkun hilluu vain aina heillä on niin helppoa elämää kun ei mitään arvoja ja kunnioitusta ei moraalia olemassa ole
Nainen hoitaa nykyään kaine yksin lapset ja taloudenylläpidon mies ei vastaa mistänä jättä vain kaikki silleen ja jatkaa lentoa kukasta kukkaan itsekkäänä pellenä .
Elämänarvot on nykyisin hukassa ihmiskunnassa kaikkialla moraalia ei ole ollenkaan on menty mailmanmenossa todella ikävään suuntaan vaan
Lapsille ei turvallisuutta eikä mitän arvoja ole enää ne joutuvat aikamoiseen pyöritykseen vanhempien heiluessa sinne sun tänne
MORAALI TAKAISIN IHMISKUNNALLE KAIKKIALLE AINAKIN SUOMESSA ja voisi olla sitten esimerkkinä muille maille
nyt suomi on rikolisuuden ja itsetuhoisten ja masentuneiden huippum aa
Järki hukassa ja arvot kun ei osata elää eikä ottaa huomioon toisia on vain itse minä minä minä ja tää on miesten maailma lisäksi täysin .
Pitäsi alkaa opettelemaan elämään ja ajattelemaan ja käyttämään aivoja enemmän ja huolehtimaan lapsista luonnosta ihmisistä joita ympärillä on lopettaa se itsekkyys ja kyynärpäätaktiikka .
Monella ei edes mallia mitään miten selviytyä tilanteissa elämäntaidot hukassa vastuuta ei mistään v arsinkaan miehillä
ei ihme että naiset on onnettomia ja yksinäisiä ja joutuvat kaikesta huolehtiman
Nykyihmisillä puuttuu kyky tuntea ja välittää ja ajatella ja selviytyä monenlaisista eteentulevista asioista .pistetään vain ranttaliksi kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen agressioilla puretaan niitä turhautumisia ja kun ei kaikkia saakaan kuin haluaa itselle ,
Kasvunpaikka on todella monelle ja erityiseesti miehille kaikille
Miehenä en kyllä tunnistanut itseäni äskeisestä vuodatuksesta alkuunkaan. Matti Nykänen ehkä tunnistaisi osittain. Ennemminkin taidan olla päinvastainen, mutta minähän olenkin täysin yäktyyppi. Nykäsellä taas vientiä riittää ja ottajia on joka kapakassa jonoksi asti. Päätelkääpä siitä.
Miksi ollaan onnettomia ?
No siksi että se kuuluu ihmisyyteen.
No siksi, että yhteisöllisyys on vähentynyt.
No siksi, että ehditään tuntea onnettomuus paremmin kuin ennen ja on lupa valittaa.
No siksi ettei tiedetä, mikä oikeasti on tärkeää. Raha ja nuoruus eivät ole sen tärkeämpiä asioita kuin muutkaan, mutta välittäminen, työntekeminen ja itsen toteuttaminen hyvien arvojen puitteissa ovat. Ihmisten pitää muistuttaa itseään näistä. Jeesus muistuttaa esimerkiksi. Usko halutaan mytologisoida ja sitten riisua ihmiseltä kuin paita. Ei kannattaisi.
Naiset ja miehet, älkäämme menettäkö toivoamme.
hyvät on puheet, mutta väärät on keinot. Toi uskonnon kautta ihmisten kyykyttäminen on niin saakelin paha juttu, että ei sitä voi sanoin kuvata.
Tiedän kyllä että se on monelle hyvä turva se usko ja suosittelen sitä monelle jotka eivät oikeasti halua/pysty elämään ilman jotain joka "ohjailee" ihmisen menemisiä.
Tässäkin on se, että sitä elää paljon onnellisemmin jos uskoo esim. kristittyjen hölynpölyyn, mutta joillekkin asioitten oikea laita on tärkeämpi.
Sanon että kun älysin tämän ni olo on monin verroin ollut parempi, kun tiedän mitä minä itse haluan, enkä toimi mielikuvitus olentojen mukaan joittenka käskyt/ohjeet on ihminen itse määränny/kirjoittanut... nii ja kaikille kitisijöille... sotien voittajat kirjoittavat historian oli se totta tai ei, (kuhan oma etu tulee huomioitua) ettäpä sillai.
Jeesusta parempaa ihmistä ei ole maan päällä ollut ikinä.
Kannattaa tutustua, hänen kauttaan kenen tahansa elämä tulisi niin hyvälle tolalle kuin maailmassa on mahdollista, kun hänet ottaisi tosissaan. Ihmisten turhat kärsimykset johtuvat siitä että Jumalaa jota hän edusti maan päällä ei tunneta eikä raamatullisista elämän käyttöohjeista välitetä.
Ei muuta sanottavaa. Moi!
Naiset olisi onnellisempia jos olisivat pysyneet naismaisina eikä lähteneet lainkaan miesten ammatteihin. En tiedä mikä niitä naisia mättää kai telkkarin saippuasarjat osan katkeruuden tuo.
kokin ammatti nykyään miesten vai naisten hommaks?Nykyään kun melkein kaikki kokit on miehiä,teinkö sitten väärän uravalinnan?Katselen kyllä Emmerdalea aika tiiviisti,sehän jäi nyt kesätauolle,ehkäpä tämä hirveä masennus nyt kesäksi vähän helpottaa.
tiedämme millaista elämä voisi olla, olemme onnettomia. Siis suuret ikäluokat. Seuraava sukupolvi ja siitä eteenpäin eivät sitä tiedä. Ihmettelevät vain omaa ahdistustaan tässä kvartaalitalouden hullunmyllyssä.
Minulle kaikki heti -sukupolvet ovat aivan eksyksissä, kun median antamat elämänmallit eivät toimikaan.
tiedämme millaista elämä voisi olla, olemme onnettomia. Siis suuret ikäluokat. Seuraava sukupolvi ja siitä eteenpäin eivät sitä tiedä. Ihmettelevät vain omaa ahdistustaan tässä kvartaalitalouden hullunmyllyssä.
Minulle kaikki heti -sukupolvet ovat aivan eksyksissä, kun median antamat elämänmallit eivät toimikaan.
ei hemmetti sentää. Kuinka ihmiset edes ihmettelee tälläisiä asioita, jotka on selvästi näkyny jo monen monta vuotta... ja minä olen hyvin nuori vielä. Voisi jopa olettaa että joku viisaampi ja vanhempi olis nää asiat jo joskus honassu, (varmaan onkin) mutta ei ole vaan menny valtaosalle kanssasta päähän tämä suunta mihin ollaan menossa(kelailkaa ihan rauhassa mikä se suunta on :D )
Tieto lisää tuskaa. Tää on nyky kehitys ja hienoa on nähdä mitä tuleman pitää jos muka hyvinvoivat kansat (niiden kansojen muka demokraattisen johtajat) jatkaa samaa kehitystä.
PAHOINVOINTI KANSSA HYVINVOINTI VALTIOSSA
"ihminen on menettänyt kyvyn käsin käsittää tätä maailmaa."
hän on liian etäällä Jumalasta ja hänen tulisi palata
takaisin luontoon, maaemon syleilyyn.
hän on osa luontoa ja hänen tulisi kunnioittaa myös itseään
ainutlaatuisena osana Jumalan luomakuntaa.
ilman Jumalan rakkautta ihminen on onneton.
totta ihminen on kasvanuut etäälle itsestään...olin itsekin nuorena,mut nyt vanhempana ja viisaampana kunnioitan luontoo.siellä liikuessa jotenkin rentoutuu. ihmisen pitäis alkaa miettiä itseään ja löytää itsesään ne vahvat ja heikot osaalueet,,,
Ton jeesustelu-paskanne kanssa. Palatkaa te raamatunselaajat sinne kivikaudelle vaan ja pysykää näiltä foorumeilta poissa.
Helvetin hihhulit!!!
En ole itse mikään "hihhuli", mutta kyllä ihmiset ja koko yhteiskunta oli parempi ja onnellisempi silloin, kun vielä lapsesta saakka kasvatettiin "jumalanpelkoon".
Silloin jokainen mietti tarkkaan tekemisiään koska uskoivat että joku valvoo joka liikahduksen. Nyt kun ei mikään enää ole pyhää, niin ihmiset voi tehdä mitä lystää ja kaikki on onnettomia, jopa lapset.
Yhä tänäkin päivänä näkee että ainoita ihmisiä, jotka ovat onnellisia ja stressittömiä, niin uskovaisethan niitä on.
Heistä oikein huokuu päälle sellainen sielun rauha, että
ihan kateeksi käy..
Stressi
kaikki ketkä ovat syntynyt ennen 1944 vuonna on vahvoja ihmisiä tai tasapainosia
mutta nämä sen jälkeen on susia tai raajarikkosia sen huomaa
mutta tosiasia on riippuu geeneistä paljon onko ihminen ollut vahva eikä anemia tai muita sairauksia ollut paljon ennen oli ennen nyt on nyt ,,,
Tohtori olitkaan?Kirjoitat tyypilliseen lääkärin tapaan,EI ymmärettävää tekstiä
niin olis nekin onnellisempia.
pihtaamalla ei pärjää täällä pitää osaa nauttia myös seksistä,,välillä
paljon on naisia ketkä ei osaa päättää asioista ollenkaan aika arpomista eläminen
semmosen naisen kanssa pitää kokoajan antaa suuntaa mihin mennä
suorastaan ei tule mitään parempi olla yksin pitää naisen osaa päättää mitä haluaa elämältä ja jalat maassa tiukasti sanon minä..
mut se tekee sen tahallaan, jotta tuntisin oloni tärkeäksi. Ei se tyhmyyttään kysele !
Toi on kyllä totta mullakin on helvetin huono suuntavaisto eksyn aina,ajattelinkin hankkia navigaattorin.Tietysti olis ihan loistokapistus sellainen navi jolta vois kysellä kaikkea muutakin naisen mieltä askarruttavaa juttua,kuten että mistä näitä tyhmiä äijiä tänne putkahtelee?
Hellan äärellä. Mitä suurempi asema, sitä suurempi vastuu. Nythän ne on saaneet sitä oikeutta, mitäs siinä sitten valittamaan. Isännät hoitaa lapsia kotona ja naiset lentää maailmalla. Naiset valitsee kuhnurinsakin kotiinsa ihan muodin mukaan jo.
että nainen lentää maailmalla ja mies hoitaa lapset, mikäli molemmat ovat päätökseen tyytyväisiä ja ovat onnellisia. Onnettomuus tulee silloin jos toinen on onneton. Selvästikin tällainen järjestely ei sopisi sinulle, mutta monelle muulle miehelle voisi sopiakin. Varsinkin nyt, kun suomi on täynnä "miehen" alkuja jotka eivät selviä edes muutaman kuukauden armeijasta läpi ja joita ei työnteko kiinnosta. He ovat ehkä onnellisia kun saavat vain olla kotona ja katsoa tenavia kun vaimo raataa töissä. Lasten hoitohan on tunnetusti helppoa, niin kyllähän mies siitä selviää leikiten.
Siihen aikaan kun isäni oli armeijassa, se taisi kestää yli vuoden ja kotona pääsi käymään vain pari kertaa koko aikana. Mitenhän kävisi nykynuorison jos olisi sama käytäntö. Taitaisi suurin osa joutua parantolaan... Tosin eihän se lasten vika ole... kun on välinpitämättömät vanhemmat eikä mitään kuria, niin jälki on sen mukaista. Ei ennen annettu lasten hyppiä vanhempien silmille kuten nykyaikana ja kun rahakin tulee mitään tekemättä, niin tokihan sitä tullaan onnettomiksi, kun yhtäkkiä huomataan, että pitäisi tehdä tytöä, että saisi kaiken mitä haluaa.
Enkä kyllä usko että naiset ovat onnettomampia kuin miehet. Paremminkin tulos viittaa siihen että naiset ovat onnettomuudessaan nousseet miesten tasolle. Ennen vain miehet ryyppäsivät suruunsa, mutta nyt kun naisillakin on sama vapaus kuin miehillä, niin hekin ovat ottaneet saman lääkkeen avuksi ja nyt molemmat rypevät yhdessä tuumin itsesäälissä. Tai sitten pitävät "hauskaa" hävittääkseen tyhjää oloaan.
MIKÄÄN EI KOSKAAN KELPAA, EIKÄ OLE HYVIN. LIIAN KILTTI JA HYVÄ MIES EI KELPAA, VAAN TÄYTYY EROTA JA HAKEA TILALLE HUONOMPI, SITTEN ON KANTTURA TYYTYVÄINEN. MIES ON NAISELLE VAIN MUUTOSPROJEKTI, JONKA VIKOJA TUTKAILLAAN OIKEIN SUURENNOSLASIN KANSSA. MURJOTETAAN JA PIDETÄÄN MYKKÄKOULUA. SAATANA, KOKO AJAN ON HUORALLA JOTAIN PIELESSÄ, VITUNKANTOTELINE EI PALJOA KIINNOSTA.
No eipä sullakaan ole kovin hyvä olla, kun pitää käyttää tuollaista kieltä. Huorittelu on kuule ihan niin vanhanaikaista kuin olla voi, eikä tee nykynaiseen juurikaan vaikutusta.
Minulla alkoi onnen päivät, kun sain eron viimeisimmästä ukosta ja nyt elän yksin, eikä elämä voi paremmin olla! Seksikään ei enää jaksa innostaa niin paljon, että jonkun määräilijän ja arvostelijan ottaisin tähän. Parisuhteessa olevat ystävättäret vaan tuppaavat olemaan kateellisia ;))
Harvinaisen totta. Ns. "Regina-sukupolvi" ei kaihda keinoja tavoitellessaan eri medioiden tarjoamia eväitä onnelisuuteen. Toinen mielenkiintoinen "yhteensattuma" kai sekin kun seuraa mitä itselle ja tutuille on suhteissa tapahtunut niin joku per...leen itsetutkiskelun vimma iskee naisiin 30 ja 40 vuotiaina. /- 1 vuosi. Sanotaan että "Suhteemme pitää tarkastella uusiksi" vaikka suhteessa ei mitään vikaa olisikaan. "Oliko tämä elämä nyt tässä?".
HAHHAHAA!! SINÄ TUSKIN KELLEEN KELPAAT; PALJASTIT ITSESI!!!
tommonen kusipää katseltavana kuin sinä,niin nainen kuin nainen vetäis mielummin ranteet auki,Luojan kiitos että olet HOMO!!!!Keskity sä vaan rauhassa etsimään itselles kyrvänkantotelinettä,nehän sua näkyy enemmän kiinnostavan ja tiedoksesi täältäkin suomi24:sta löytyy sinulle ihan oma poikien homppeli palsta,hypähdä pikaisesti sinne sivustolle,ties vaikka jo ensi yöksi saisit hanuriis vähän patukkaa.
Hän käsittääkseni paljasti pettymyksensä ja katkeruutensa, kun taas sinä hyödynsit tilaisuuden paljastaaksesi oman ilkeytesi. Todella mautonta.
Vielä kerran mautonta. Ihmisten summittainen homottelu on täysin huoritteluun verrattavaa mauttomuutta. Syytä samantien herpetofiiliksi, nekrofiiliksi tai sadistiksi. Saisiko se sinut näyttämään viisaammalta? Ei, mutta saisitpa purkaa patoumia ja voisit toteuttaa piilevää runoilijaasi, kun yrittäisit sovittaa vierassanoja nasevaan ilkeilyyn ja murskaavaan kritiikkiin.
Jos tarkoitat tekstilläsi, että itse olet sellainen "liian kiltti ja hyvä mies", niin mietipä uudestaan. Kiltti ja hyvä mies ei nimittäisi naista kantturaksi, huoraksi ja vitunkantotelineeksi. Kiltti ja hyvä mies ei nimittelisi ketään noin.
En itsekään kelpuuttaisi miestä, joka käyttää tuollaista kieltä tai jonka asenne toisiin ihmisiin on tuollainen. Oli haukunnan kohde sitten oma äiti, pomo tai vaimo. Sinulla on negatiivinen asenne muihin ihmisiin.
Ja turha käyttää ikäviä seurustelukokemuksia perusteluna, niitä on useilla meistä, niin miehillä kuin naisilla. Monia meistä on torjuttu, jätetty, petetty tai muuten kohdeltu huonosti, emmekä silti huorittele muita ihmisiä saati syyllistä koko vastakkaista sukupuolta.
Nainen tykkää siitä että mies on mies, eikä mikään pehmoisä ja tuhkainen sellainen. Kyllä miehellä rajuutta pitää olla ja osata nainen ottaa, eihän nainen tunne muuten itseään rakastetuksi, mutta kohtuus kaikessa kuitenkin.
Oravanpyörään joutuneet ovat aina ennen pitkää onnettomampia, syyt vain vaihtelevat.
Jokainen jolla on aikaa ja tilaa unelmille, on onnellisempi. Jokainen joka rakastaa, on onnellisempi. Jokainen jolla on palava halu elää ja tehdä se iloiten, ovat onnellisempia.
Jokainen itse voi vaikuttaa siihen, onko onnellisempi vai tyhjä kuin kuollut jo ois.
Ei onni omaisuudesta synny, ei sitä kaupasta saata ostaa.
Onni syntyy hyviä tekoja tehden, vaikka vain hymyilisi vieraalle vastaantulijalle ja sanoisi hänelle vilpittä: Hyvää päivää. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Kokeile vaikka ja hämmästyt.
Varsinkin vanhuksia kannattaa tervehtiä, vaikka vieraita olisivatkin. He silminnähden ilostuvat, kun edes joku heille puhuu ja tekee sen hyvällä, ystävyydellä. Olen minä tuon huomannut viime viikon aikana kotipaikkakunnalla kulkiessani. Ei tarvitse olle hullu eikä humalassa, kun jakaa ystävällisyyttä muillekin onnettomille kulkijoille. Lopulta saat sen mistä luovut... siksi onnikin monin kertaistuu, mutta jonkun on oltava ensin se joka ensin laittaa ketjun alkuun.
Saa matkia aivan vapaasti, ei se vaadi kuin pienen hetken, ystävällisen hymyn ja sanan kaksi, päivää, tai hyvää päivää.
Se vain tulee oivaltaa.
Minut tietää täällä jo hyvin moni... vain siksi että tervehdin vanhuksia, naapureita, ja menen mukaan talkoisiin pyytämättä... kuljen vain ohi ja sanon: Tässä olisi joutilas, voinko olla avuksi? Niin poistui onneton olo, teki hyviä tekoja muille ja muutkin siitä iloisiksi tulivat.
Se on todellista elämisentaitoa, se kannattaa opetella ja onnellisuus lisääntyy, myös itsessä ja tarttuu muihinkin ihmisiin.
Näin 14 vuotiaana en ymmärrä mitä järkeä on olla "sisäänpäin kääntynyt".
Eikö kukaan halua olla kaikkien kanssa hyvissä väleissä, nauttia vilpittömistä kiitoksista? Kaikki haluavat vain itseään.
Ennen mentiin kylään ihan vain katsomaan ollaanko hengissä. Tuolloin vain asuttiin kauempana toisistaan, toisin kuin nykyään. Nykyään vain tuntuu kyläily kynnyksenkin nousseen, korkeintaan juhannuksena saatetaan poiketa kylässä nousuhumalassa kysymään jatkoille.
Ennen vanhaan ei ollut lehdistöä joka revitteli eroriidoilla, päihdeongelmilla ja "elämänlaadun korostamisella"
Tuolloin ajateltiin enemmän itse.
Nykyäänkin on mielestäni näin, että kaikki parit, joilla avioliitto kukoistaa elämän loppuun saakka, eivät välitä tasa-arvosta median tapaan vaan tekevät päätöksensä itse. Se on huono mies joka ei rakasta vaimoaan ja anna tämän välillä elää omaa elämäänsä, mutta on myös olemassa huono vaimo, jos ei osaa antaa miehen olla välillä semmoinen kuin tämä pohjimmiltaan on.
Asiaa nuoren kannalta, miten oli ennen vanhaan.
suurin vika naisen onnettomuuteen näyttää olevan mies tai liian suuret odotukset miestä kohtaan. Yksi mies vaatii, että ruoka pitää olla pöydässä siihen ja siihen aikaan, talon pitää olla siisti lattiasta kattoon, poissa ei saa olla kotoa kuin muutaman tunnin ja lapsiksin pitää hoitaa. Molemmat käyvät töissä mutta vaimo hoitaa talouden ja lapsen kun taas mies löhöää sohvalla töistä tulon jälkeen. Nainen siivoa ja mies ajaa konetta. Kummalla siis helpompi työ. Sanoisin, että tässä tapauksessa syy naisen onnettomuuten on mies. Toises perheessä nainen ei saa tehdä mitään (paitsi tietysti siivota ja tehdä ruokaa) ja jos nainen uskaltaa jolekin posliinikurssille lähteä miestään uhmaten, niin saa joka kurssipäivä kokea henkistä väkivaltaa jos minkälaisen huomatuksen kautta. Tässäkin tapauksessa mies on tehnyt naisen onnettomaksi ja saatan vain kuvitella miten paljon nainen on jättänyt omaa elämäänsä elämättä, kun ei uskalla eikä halua miestä uhmata. Itse olen sen verran itsenäinen (ja myöskin onnellinen nainen) että minua ei kukaan mies määrää eikä sano mitä voisin tehdä ja mitä en. Sellainen lentäisi pian pihalle.
Yksi tuttava perhe on sellainen, jossa nainen taas on alistanut miehensä tekemään lähes kaiken ja jonka mielestä miehen pitää pitää huolen siitä, että nainen on onnellinen. Mies oli jonkin aikaa sairaslomalla, enkä ihmettele kyllä. Vaikka minäkin olen vaativa persoona, niin noin paljon en minäkään sentään miestä rääkkäisi. Tässä perheessä ei kukaan taida olla onnellinen, joskin nyt kun lapset kohta lentävät pesästä tai ainakin vähenee, niin ehkä elämä ja stressi helpottuu molempien kohdalla. Ainakin vähäsen ja mieskin pääsis rentoutuun. Toki nainekin tässäkin perheessä aika ajoin siivoaa, tekee ruuan ym. mutta silti mies parka vähän säälittää, kun on tossun alla, eikä se ole minun mielestäni miehen paikka.
Sitten on perhe jota arvostan yli kaiken. Siinä molemmat saavat olla ja mennä ihan miten niitä huvittaa elleivät mene yhdessä. Pientä kinastelua on lähes joka päivä, mutta kun sitä katsele, niin ei voin kun nauraa kippurassa. Pari minuuttia tulista sanojen vaihtoa siivouksesta, ruuanlaitosta, töihin lähdöstä ja mistä milloinkin ja sitten se on ohi, ihan kuin mitään ei olis tapahtunut (paitsi että vieraiden elinikä on taas jatkunut muutamalla minuutilla kaikesta siitä naurusta minkä tappelu on aiheuttanut.) Siihen taloon melkeinpä menee sen vuoksi, että saa nauttia kunnon riitelystä, josta ei jää kenekään hampaan koloon mitään vaan kaikki unohdetaan heti kun viimeinen sana on ilmaan heitetty. Tässä perheessä molemmat ovat onnellisia ja osaavat nauttia elämästä eikä stressiä oteta edes työasioista meni ne kuinka huonosti tahansa.
Sitten on vielä sinkut. He luulevat että kunhan löytävät itselleen puoliskon niin elämä muuttuu paratiisiksi, mutta jokainenhan tietää ettei asia ole näin. Siitä huolimatta tämän harhan haaveilua jatketaan ja ollaan onnettomia niin kauan kunnes toinen löytyy jos on löytyäkseen. Ja tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin. Tokihan se on paratiisia muutama vuosi, mutta kun kumpikin on imenyt toisesta kaiken energian itsensä onnellistuttamiseen eikä ole enää mitään jäljellä niin ero tulee. Kyllä ihmisen pitäisi olla ensin sopusoinnussa itsensä kanssa ennen kuin alkaa etsiä itselleen puolisoa. Silloin on pelkästään annettaavaa eikä tarvitse vaatia toiselta mitään. Itse on ole miestä etsinyt vuosiin, kun en ole keksinyt sille mitään käyttöä, mutta jos sopiva joskus tulee eteen niin miksen saata harkita. Tulen hyvin toimeen yksin ja koska olen itsenäinäinen nainen, niin en mielellään miestä ota. Se joutuisi kuitenkin kärsimään määräilystäni, joten miksi ottaa ketään kiusattavaksi. Minulle onnellisuus on ainakin sitä että saan tehdä mitä haluan ilman että joku on vieressä vahtimassa ja määräilemässä. Samasta syystä en hanki lapsiakaan, koska käteni olisivat jälleen sidotut. Ja kun maapallon tilakin huononee vuosi vuodelta ja rahanahneudessaan kukaan ei halua sen pelastamiseen paneutua kunnolla, niin miksi hankkia tenavia tänne, kun ei tiedä millaisissa oloissa joutuvat vielä elämään. Muutenkin maapallo jo täynnä katulapsia..
Eli heittäkää kaikki haaveilut romukoppaan ja alkakaa tekemään jotain itsenne hyväksi. Onni ei tule rahasta eikä miehestä/naisesta eikä seksistä (hillitön naiminenhan on miehillä lääke pahaan oloon, ehkä naisillakin). Kun tekee sitä mistä pitää, niin voiko silloin olla onneton? Joku voi sanoa ettei se onnistu, mutta kyllä onnistuu jos suostuu luopumaan siitä mikä tekee onnettomaksi. Mutta jos raha on tärkein, niin kuka siitä suostuu luopumaan.. vaikka se tekisi onnettomaksi niin kuin monen tekee. Itse en rahankeräysoravanpyörään hyppäisi millään. Enkä moneen muuhun oravanpyörään. Minulle riittää se että saan joka päivä leivän pöytään ja enempään en rahaa tarvitse. Jos sitten vielä yksi etelänmatka per vuosi niin se olisi piste iin päälle, mutta se ei ole mikään pakollinen. Suomi on maailman paras paikka asua ja olla.. en muuttaisi koskaan pois.
ajattelut ryhtyä kirjailijaksi,älä ala nukahtelin jo puolessa välissä.
alkaa kirjailijaksi : ) Kunhan tuhlaan aikaani, kun ei tarvitse töitäkään tehdä.. Ja lukemisen saa toki jättää kesken, jos ei loppuun asti pääse... niin minäkin teen monesti..
ainakin minä. Ehkä koulu ei mennyt aivan hukkaan, sillä osaan jopa kirjoittaa. Ai et mä oon kova jätkä.
mitäs pihtaavat saatana
haukkuisit kuitenkin huoraksi. Ei muuta kuin jalat ristiin ja tiukasti. Ei sitä herkkua kaikille jaella vaan omalle kullalle ainoastaan.
Se johtuu siitä,että naista ei ole luotu mieheksi,mutta nykynaiset pyrkivät kaikessa matkimaan miestä,työssä jne...Nainen luotiin ihan muuta tarkoitusta varten.Eli monilla naisilla identiteetti on kadoksissa.
Just ja täsmälleen eikä piiruakaan sivuun.
Juuri siksi koska suomalainen mies on niin hyväntahtoinen ja antaa tasa-arvon ja kaiken mitä naiset vain tahtovat, kaipailevat naiset mustaa miestä, joka osaa lyödä ja mustasukkaisuuksissaan vaikka heittää parvekkeelta.
Se on naisen tarve semmoinen.
hyväntahtoinen. Nimittäin ystäväni on naimisissa hollantilaisen kanssa ja tämä mies vaatii, että ystäväni pitäisi mennä töihin siitä huolimatta, että on invalidi ja eläkkeellä. Suomessa eläkeläinen saa sentään vielä ole eläkkeellä jos itse haluaa. Eli täällä saa itse päättää mitä haluaa tehdä, mutta tämäkin mies lienee katolilainen ja niissä piireissä mies on perheen pää ja tekee päätökset. Jos mies sanoo, että on mentävä töihin niin mentävä on. Suomessa voi aina laittaa vastaan ja tehdä miten itse haluaa. Ellei mies sitten ala heilumaan nyrkkien kanssa, jolloin kannattaa ottaa enemmin ero kuin mennä töihin. Edes lasten vuoksi ei kannata pysyä yhdessä, ellei sitten ihan välttämättä halua tehdä lapsiaan onnettomiksi.
vapauden elää kuten tykkää. Ukot rajoittaisivat vain elämää enkä koskaan, mistään hinnasta kyselisi keneltäkään lupaa mihinkään!! Se on sitä tervettä itsenäisyyttä, jota meiltä naisilta nykyään löytyy.
Seksiä ei tarvii terve nainen. Se on hutsujen ja ukkojen tarve!
ehkä naiset eivät ole tyytyväisiä tasa-arvoon.
naiset asevelvollisiksi niin ollaan lähempänä taso-arvoa joka johtaa tyytyväisyyteen.
Pistetään naiset inttiin ja katotaan kohta kuinka palavasti he halusivatkaan tasa-arvoa.
Yksi asia kaikilta teiltä vastanneilta puuttuu narinan seasta, nimittäin se että ihminen on laumaeläin siinä missä apinatkin ja kaipaa laumansa turvaa, lauman jossa hyväksytään sellaisena kuin on. Sellaista ei nykyihmisillä ole Suomessa juurikaan, keinotekoisesti ja vääristyneesti kylläkin. Lapsimäärät perheissä ovat pieniä, vanhemmat eroavat ja ihmisiä tulee ja menee yhden ihmiselämän aikana useita tapauksesta riippuen. Ennen oli suuret sisarusparvet ja eläminen laumassa usean sukupolven kanssa yhdessä toi henkisen turvan ja järjestyksen, kun vanhempia oli pakko kunnioittaa. Tätä lisäsi vielä se että vanhemmilla oli useammin perusarvot ja kunnioittamisen periaatteet kohdallaan.
Vaikka "tosi"-mies ei ole ikinä ollut mallikelpoinen nyrkkinsä ja viinansa kanssa, on kuitenkin perheestä löytynyt tukea vaikeinakin aikoina. Nyt jos isä juo ja lyö ja äidiltä vaaditaan vaikka mitä, naiselta ylipäätään oli sitten omaa perhettä tai ei, kohtuuttomalta tuntuu että ihminen pärjää vain omalla tuurillaan tästä nykyaikahärdellista, johon kuuluu myös pidättäytymiskyky ja kohtuudentaju kaikenmaailman tyrkyllä olevista yllykkeistä, kaupat ja netti notkuvat tyrkyllään sitä ja tätä..ja kaikilla on käsitys onnellisesta elämästä, mutta liialliseen kaikkeen väsyy.
Nykyajan nainen elää enimmäkseen tosi pienillä tuloilla ja valtavila odotuksilla ulkoapäin. Olen törmännyt useimmiten siihen seikkaan että naisen ura katkeaa lasten saannin takia liian usein ja siitä tulee pätkätyökierre, joka johtaa naisen köyhtymiseen. Toisaalta jotkut koettavat hankkia toimeentulon ensin ja lapset sitten, mutta naisen on aika luonnotonta lisääntyä niin myöhään kuin nykyään tehdään. Lekurit varmaan osaavat arvioida paremmin mitä aiheuttaa se kun niitä lisääntymiselimiä ei käytetä tarpeeksi ajoissa. Mielialaan ainakin vaikuttaa jos ei lasta kuulukaan silloin kun halutaan. Taas tulee bingo; onneton nainen.
On paineita ulkonäköön, lisääntymiseen, toimeentuloon ja yllykkeiden käyttöön, paperisotaa ja kaikkiallista huolehtimista elektroniikan kera elämä täynnä sellaisella paineella, jota yksikään sukupolvi ei ole aiemmin kokenut. Ja siihen sovitetaan sosiaalinen elämä seka status yhteiskunnassa, ei ihme jos ahdistaa.
Jos on työssä käyvä mies rinnalla niin rahan tuoma onniongelma ei ole yhtä toivoton kun vaikka työttömällä yksinhuoltajalla. Kun otetaan vielä ihmisruumiin vaivat ja vaatimukset huomioon, on ilmiselvät ainekset onnellisuuden menettämiseen kun ei ole edes sitä yhteisöllistä tukea luontevalla tavalla tarjolla sitä kaipaavalle.
On vaikea sanoa tämän tarkemmin yleisessä mielessä mikä naisen tekee onnettomaksi. Kyllä jälkipolvissakin näkyy jäljet sukupuolesta huolimatta jos äidilläkin on tästä yhteiskunnan eriytymispolitiikasta aiheutuvaa masennusta. Kansa kahtiajakautuu erittäin huonosti voiviin ja kaikesta selviytyviin - niihin jotka keikkuvat tässä välissä teeskennellen että kaikki on hyvin vaikka onkin päin sitä ja tätä.
Ja todellakin joku sanoi että miehet ovat edelleen vapaampia kuin naiset. Heillä ne irtiotot jotenkin luonnistuvat itsestään, vastuunkanto tuntuu olevan helposti hukassa juuri siksi, että se ahdistaa liikaa, perheen päänä ja vastuuhenkilönä oleminen ja lukemattomista asioista huolehtiminen vastuullisesti, se on tosiaan rankkaa ja jää usein tunnollisemmalle osapuolelle.
Hatunnosto niille, joita onni potkii, joilla ei ole onnea vieviä asioita riesanaan ja heillä on ystävät ja sukulaiset tukenaan, eikä ole ruuasta ja rahasta pulaa. Ja elämä tuntuu mielekkäältä ja tarkoitukselliselta..
Nykyajan sinkkusarjat kaikkine 'herkkuineen' pitävät siitä huolen, ettei koskaan voi olla itseensä tyytyväinen sellaisena, kuin on.
että telkkarissa on yksi sellainen nappula mistä pääse eroon näistä kaista ongelmista!?
Töitä riittää psykologeille, lääkäreille ym. kaikille jotka hyötvät onnettomista ja masentuneistanaisista.
Aina he ovat valittaneet. Jos mies valittaa, hän on surkimus ja paska.
äsken kun löysin pakkasesta vielä yhden jäätelötuutin JIPPIII!!!!
Oloki on ihan paska. Hei, se toimii! Tuli ihan tyttömäinen olo.
kuin ennen ? Koska se on faktaa !
Tätä kommenttia olen odottanut. Tässä on ongelman ydin, joka käänteisenä näkyy ylläolevista kirjoituksistakin. Kuten huomataan, on itse asia käännetty muotoon: MIEHET ON SIMMOSII JA SIMMOSII, NAISET OOTTE TOMMOSII JA VAIX MITÄ VIELÄ. Ihmiset voivat huonosti, niin urokset kuin nartutkin. Silti tätä ei haluta nähdä, vaan heti hyödynnetään tilanne ja isketään toista sukupuolta sinne, missä tuntuu. Kun toinen on maassa, potkitaan päähän ja kysytään ivalliseen sävyyn, miksei tämä nouse. Mikäli tämä palsta on Suomi pienoiskoossa, olemme sisällissodassa. Katsokaa ylläolevia kirjoituksia! Jatkuvaa sissihyökkäilyä ja täsmäiskuilua. Ihmisiä, jotka tilaisuuden saadessaan ovat valmiita innosta puhkuen tekemään toistensa elämästä taas hiukan vaikeampaa. Jotkut selvästi nauttivat päästessään esittämään todella halpoja, ilkeitä ja vihamielisiä yleistyksiä toisesta sukupuolesta. Ei kukaan IHMINEN voi tuntea oloaan hyväksi tällaisessa ilmapiirissä. Siispä 1 piste naisille, -10 pois ihmisyydeltä. 2 pistettä miehille, -20 pois ihmisiltä. Tajuaako kukaan? Päivä päivältä teemme toisemme onnettomammiksi. Ihminen ei tässä sodassa voi voittaa. Ei myöskään mies eikä nainen. Jos tämän sodan voisi voittaa, tuhoaisi voitto käytännössä omat tavoitteensa. Onneksi olkoon, olette voittaneet ikuisen onnettomuuden katkeran, itsetunnottoman miesnaisen tai naismiehen kanssa. Olisitte tietysti voineet ainakin yrittää ensin olla hyviä ihmisiä toisillenne ja vasta sitten miehiä ja naisia, eikä sitäkään toisen kustannuksella. Liian vaikeaa, vai? Liian homomaista? Jotain vitun humanistipaskaa? Saak siit jotain hyätyy, niinku ny heti? Onko muka hauskempaa kun kosto? Jokainen varmasti osaa jatkaa tästä eteenpäin kysymällä omaan tilanteeseensa sopivia kysymyksiä. Jos vastaus on jotain muuta, kuin "Kai sit olis kivempi, jos muaki kohdeltas ensin ihmisenä, sit vasta miähenä/naisena", hankkiudu terapiaan.
On romantisoituneita mielikuvia menneistä ajoista, jolloin he itse eivät edes olleet syntyneetkään. Arkitodellisuus 50-luvulla ei ollut sellaista, mitä voisi television vanhoja elokuvia katselemalla luulla. Fiktio on fiktiota ja todellisuus onkin sitten aivan eri asia. Aika kultaa muistot, mutta kannattaa kysellä siitä 50-luvusta joltain 80-vuotiaalta, joka oikeasti eli sen ajan.
ihmisiltä kyselty oletko nyt onnellinen,vai mättääkö joku.Uskoisin että äitini eli tyydyttävän elämän,olihan elämässä tietty vaikeuksia mutta ei niistä tehty mitään numeroa,ne kuulu elämään ja sillä siisti.Nykyään tuntuu että tälläset testit on silkkaa huuhaata,joka asiasta pitäis jo kutsua jonkun sortin kriisihälytys.Onhan tää nykyajan meno kyllä välillä niin rankkaa,että täällä helposti joku herkempi ihminen romahtaa,tuntuu että ihminen jää tänä päivänä helpommin yksin,muistan omasta lapsuudestani meillä oli isovanhemmat,sukulaiset ja serkut joiden kanssa oltiin tavallaan koko ajan yhteydessä.Nykyään moni nuori ei edes tiedä mitään sukulaisistaan,eikä välttämättä omista vanhemmistakaan.Lisäks tää juttuhan on aivan typerä jo siinäkin mielessä,että tää koskis vaan naisia.Itse lähestyn viittäkymmentä,enkä kyllä tunne olevani onneton,minulla on mielestäni asiat aivan ok.Aloin nyt 17vuoden tauon jälkeen taas ajamaan moottoripyörää,vaikka tyttäreni vähän naureskelivatkin minulle(ja ehkä joku muukin)niin shou wat.Kerranhan täällä vaan eletään,ja oikeesti toi prätkähomma tuntuu nyt paljon paremmalta,ei tarvitse enään lähteä niinkuin nuorena niihin kosteisiin kokoontumisajoihin.
ottanut mallia. Niitäkö sinäkin katselet?
Niitäkö sinäkin katselet?
Lukekaa yäkmiehen kommentit, varsinkin vimeisin. Johan loppui tääkin soopan jauhaminen. Itselläni innostus väittelyyn lopahti täysin.
huolestuneita naisten asemasta muissa kulttuureissa. Mutta mikä estää meitä näkemästä asioita omassa kulttuurissamme? Miksi sivulliset näkevät paremmin? Miksi elämänkumppani tappaa rakkainpansa? Ja miksi niin usein Suomessa? Se tapahtuu joka toinen viikko maassamme. Meillä on länsimaitten maailmanennätys!
Meille se on osa suomalaista elämänmuotoa, mutta muualla herättää ihmetystä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905289666923_uu.shtml
Sinkkuelämät on katsottu ja sisäistettyä. Mitä parempi suhde, sitä tyytymättömämpi Suomi-lumppu on, ja jättää miehensä kunhan asia on ensin puitu kavereiden kanssa. Miehen kanssa ei tietenkään keskustella asiasta. Jos haluat pitkän suhteen Suomi-lumpun kanssa, on otettava nyrkit käyttöön. Kaikki tuntemani väkivaltaisessa suhteessa olevat naiset ovat tyytyväisimpiä, ja suhde on kestänyt pitkään.
enpä olisi tuota paremmin voinut itse sanoa. Naiset tosiaan tuntuvat tarvitsevan sitä nyrkkiä pysyäkseen maanpinnalla.
Ensimmäisessä avioliitossani pakenin sitä nyrkkiä. Onneksi, olisin muuten mullan alla. Nykyinen liittoni on kestänyt 30v ilman nyrkkejä ja kestää edelleen koska emme toisiamme vangitse. Luottamus pitää liiton koossa. Vankilastahan tekee mieli paeta vapauteen.
Tästä aiheesta joka kyllä koskee myös miehiä,on ollut hyviäkin kirjoituksia.Parhaimmin tiivistettynä tuo yäkmiehen kirjoittama.Se oikeastaan tulisi nostaa näkyville tuonne jokaiseen kadunkulmaan ja mainoksiin radiossa tai televisiossa.Mutta miksi ajattelumme on tällaista,kenen on syy? Kaikkien mielestäni,eli yhteiskunnan. Kotiteollisuus esittää kappaleen Minä olen.Ne jotka sen ovat kuulleet tuntevat kertsin ja huomaavat miten se istuu yhteiskuntaamme,kuten biisin muutkin sanat.Ihmisten mieli on sellainen että kun sinne jankataan tiettyjä ajatuksia niin ei se osaa muulla tavoin ajatellakaan,näitä poikkeuksiakin on joilla "maalaisjärjen" käyttöä löytyy on vielä kuitenkin vaikka vähenevätkin tällä tahdilla.No tuosta kun naiset haukkuvat miehiä ja miehet naisia.Niin sehän on yleistä että jos on ongelmia niin mies puhuu miehelle ja nainen naiselle.Eli jää sitten ne erilaiset näkökannat näkemättä asioihin,kun kyllähän sukupuolten ajattelussa on erilaisuutta.Mutta niin monella asialla on vaikutus näihin asioihin.Rahan,vallan ja tavotteiden ahneus on sokaissut yhteiskuntamme.Olemme pinnallisia.Mutta mitään näistä pinnallisista asioista emme saa mukaamme kun lähdemme täältä kukin aikanaan.Mitä silloin viimesinä aikoina mietimme?Miettiikö että kylläpä keräsin mahtavan omaisuuden vai miettiikö että olinpa yksinäinen loppujen lopuksi koko elämäni.Luulen että onnellisimpia ovat he jotka ovat tunteneet olleensa tärkeä jollekin/joillekin elämänsä ajan ja saavat lähteäkin siten onnellisena siitä rakkaintensa luota,eikä yksinäinen olo rinnassaan.Tulisi ajatella elämää hieman pidemmälti kuitenkin vaikka eläisikin hetkessä.Eniten mikä itseäni huolestuttaa ovat lapset jotka tulevat tähän maailmaan.Ja moniko heistä kasvaa yksinhuoltajaperheessä.Lasten kun tulisi nähdä molemmat sukupuolet vanhempina jokapäivä kun sieltä pienestä pitäen se ajattelumalli alkaa kehittyä.Ei se riitä että vain vkl olisi toisenkin sukupuolen edustaja vanhempana.Mutta tässä on kyllä myös sekin puoli että vaikka on ne molemmat vanhemmat niin heitä lapset näkevät ehkä silloin tällöin ja ehkä sitten lomilla.Kun vanhempien pitää takoa sitä uraa ja rahaa ja sitten painellaan omissa harrastuksissa,että olisi jotain vastapainoa kun se ura muuten vie voimat.Sitten myös on se kuten joku oli kirjoittanut tuolla aiemmin joka myös liittyy lapsiin.Eli ennen kumppania seurattiin tarkemmin pidemmän aikaa.Eli käytettiin aikaa siihen mitä toinen on myös sieltä syvältä sisimmältään.Nyt mennään siinä hetken huuman vielä kestäessä(ja jos toisella on mammonaa) jo yksiin ja tehdään lapsiakin,jos ainakin toinen niitä haluaa.Mutta onko tässä vaiheessa otettu vastuuta tulevan lapsen elämästä,että hän saa turvallisen elämän molempien vanhempien kanssa?Tai sitten että olemmeko läsnä siinä kun lapsi kasvaa vai viekö ura enempi aikaa?Mutta tällaisen mallin kun tämänpäivän lapset ja syntyvät saavat,niin hehän pitävät sitä aivan normaalina ja huonompi suunta vain jatkaa kasvuaan.Enempi pitäisi ihmisten ajatella laajemmin ja kauas kantoisemmin asioita tämänpäivän maailmassa.Muutama kymmen vuosi takaperin ei ehkä tarvinnut näin tehdä tai ehkä silloinkin olisi pitänyt koska kokoajanhan olevinaan kehitymme ja tulee lisää kaikkea,kuinka sen nyt sitten sanoisi.Jossakin vaiheessa olisi ihmiskunnan tullut vain jämähtää paikoilleen ja kehittää vain ne oikeasti elämisen ja ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeät asiat kohdilleen.
ovat todenneet, että onnelisuuden raja kulkee 2 tuhannen euron netto tuloissa, eli suomesa on paljon onnettomia naisia ja miehiä...........
reilusti yli 2000e kuukausitulot, ja koska riittämättömyyden raja ylittyi, odotan kauhulla seuraavaa kiristystoimenpidettä joka taas maksetaan veronmaksajien pussista.
Mulle riittää reilun tonnin tulot ja jää säästöönkin.
On kivaa haeskella halvempia ostospaikkoja ja säästön kohteita.
Kirppareilta saa puoli-ilmaiseksi ihan hyvää tavaraa
ja huuto.netistä myös. Ruoka on halpaa kun itse tekee
mahkujen mukaan jne.
Iloitkaa nyt kesästä ihmiset kun ei tartte pomppa päällä
taapertaa pakkasessa.
Jospa lähtiskin fillarilla ajeleen kun aurinkokin paistaa
säästyy siinä pensaa ja kunto nousee :)
Pienemmilläkin tuloilla pärjää ihan hyvin ja jää säästöönkin
kunhan on taloudellinen ajattelutapa
Ruoan voi valmistaa itse. Kirppareilta saa tavaraa halvalla
ja huuto.netistä myös. Ei kaiken tarvitse olla uusinta uutta
Iloitkaa kesästä kun se nyt on eikä talven pakkaset
haittaa. Ei tartte taapertaa pomppa päällä tai lämmittää autoa
etukäteen. Voi mennä vaikka fillarilla ja säästää pensaa
ja samalla kunto nousee.
Naisten silmitön sikailu miesten kustannuksella ei onnea tuo, paitsi tietysti vannoutuneimmille feministeille. Suominainen on karkoittanut miehen perheistä pois ja toimittamaan kävelevän kertakäyttöhyödykkeen virkaa, lypsetään kaikki edut mitä irti saadaan ja naama peruslukemilla halutaan lisää.
Suomalaiset päättäjät edesauttavat tätä "kehitystä", olla naisten kasvavien etujen edistäjä miesten kustannuksella.
Tämä sikailu on saanut aikaan tilanteen jossa normaali suomalainen mies reagoi luonnollisesti asian tilaan ja karttaa suominaisen vaikutusta omaan elämään, maailmahan on täynnä oikeitakin naisia...miksi siis haluaisi vapaaehtoisesti hankaloittaa elämäänsä näillä feministeillä. Feminismi on jo niin syvällä suominaisen alitajunnassa etteivät he sitä edes itsessään huomaa, kyseessähän on itsestään selvyys !
Suominaista en suostu ottamaan vaikka siitä palkka maksettaisiin, kaverina menevät mutta elämänkumppanina ei koskaan.