Tämä nyt liippaa sekä taloutta ym. että parisuhdetta, mutta kuitenkin.
Itse olen aika onneton tänä päivänä, vaikka sinänsä hyvin, mutta kaikki sai alkunsa seuraavasta tilanteesta:
Olen opiskellut pitkään (akateemista tutkintoa) ja nyt sitten kun alkaisin vihdoin viimein valmistua, niin työnsaanti tuntuu olevan ikäänkuin se koetinkivi kaikessa. Avomieheni on käynyt kokopäivä työssä lähes koko opiskelujeni ajan, kannustanut kovasti mahd. pian valmistumaan ja ollut sitten se taloudellinen kustantaja pääasiassa. Johtuen juuri siitä, että olen itse opiskellut ja ollut lähinnä osa-aikaisissa ja kesätöissä.
Olemme molemmat puhuneet, kuinka sitten helpottaa taloudellisesti, kun minäkin pääsen töihin. Mutta onko kellään kokemusta, kuinka uskomattoman uuvuttavaa ja mahdotonta työnhaku on nykyää.. Olen ihan perusälykäs, normaalikokoinen, näköinen ym mutta.,.
No tämä kaikki alkaa vaikuttamaan meidän suhteeseemme, varsinkin kun avomieheni työn jatkuminen vaakalaudalla näinä hioenoina aikoina. Mutta kaikki keskusteluimme menee nykyään siihe, että mistä ja kumpa nyt saisi töitä, tuntuu että se on tullut vakioaiheeksi keskusteluihin, päässäni takoo yksi ja sama ajatus ja liian monta kertaa olen jäänyt satojen hakijoiden jalkoihin. Olen monesti jäänyt kakkoseksi y. työpaikan haussa ja tämä kaikki alkaa hajottamaan oloni lähinnä murskaantuneeksi, kun aina viedään matto alta. Tuntuu, etten enää tunne mitään, kun tämä tilanne vie voimia, enkä siten jaksa panostaa parisuhteeseeni kuten haluaisin. Eikä tietysti miehestänikään ole mukava olla maksajana aina, mutta olen sentään yrittyänyt hakea töitä ja kovasti oenkin. Oln jopa miettinyt, mikä minussa on vikana. Toisaalta eihän se niin mene, että sitä kautta olisi fiksua miettiä, mutta kaikkea tulee mieleeni. Tuntuu vain, että ei saa mistään kiinni ja se masentaa. Pelkään, että mieheni kyllästyy kohta, mutta kuten sanoin, en makaa sohvalla, vaan yrityän tehdä asian eteen töitä.
Itse olen aika onneton tänä päivänä, vaikka sinänsä hyvin, mutta kaikki sai alkunsa seuraavasta tilanteesta:
Olen opiskellut pitkään (akateemista tutkintoa) ja nyt sitten kun alkaisin vihdoin viimein valmistua, niin työnsaanti tuntuu olevan ikäänkuin se koetinkivi kaikessa. Avomieheni on käynyt kokopäivä työssä lähes koko opiskelujeni ajan, kannustanut kovasti mahd. pian valmistumaan ja ollut sitten se taloudellinen kustantaja pääasiassa. Johtuen juuri siitä, että olen itse opiskellut ja ollut lähinnä osa-aikaisissa ja kesätöissä.
Olemme molemmat puhuneet, kuinka sitten helpottaa taloudellisesti, kun minäkin pääsen töihin. Mutta onko kellään kokemusta, kuinka uskomattoman uuvuttavaa ja mahdotonta työnhaku on nykyää.. Olen ihan perusälykäs, normaalikokoinen, näköinen ym mutta.,.
No tämä kaikki alkaa vaikuttamaan meidän suhteeseemme, varsinkin kun avomieheni työn jatkuminen vaakalaudalla näinä hioenoina aikoina. Mutta kaikki keskusteluimme menee nykyään siihe, että mistä ja kumpa nyt saisi töitä, tuntuu että se on tullut vakioaiheeksi keskusteluihin, päässäni takoo yksi ja sama ajatus ja liian monta kertaa olen jäänyt satojen hakijoiden jalkoihin. Olen monesti jäänyt kakkoseksi y. työpaikan haussa ja tämä kaikki alkaa hajottamaan oloni lähinnä murskaantuneeksi, kun aina viedään matto alta. Tuntuu, etten enää tunne mitään, kun tämä tilanne vie voimia, enkä siten jaksa panostaa parisuhteeseeni kuten haluaisin. Eikä tietysti miehestänikään ole mukava olla maksajana aina, mutta olen sentään yrittyänyt hakea töitä ja kovasti oenkin. Oln jopa miettinyt, mikä minussa on vikana. Toisaalta eihän se niin mene, että sitä kautta olisi fiksua miettiä, mutta kaikkea tulee mieleeni. Tuntuu vain, että ei saa mistään kiinni ja se masentaa. Pelkään, että mieheni kyllästyy kohta, mutta kuten sanoin, en makaa sohvalla, vaan yrityän tehdä asian eteen töitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihan vastaavassa tilanteessa ja todellakin tiedän kuinka vaikeaa nykypäivänä on saada töitä. Ja kyllä vaan minäkin monet kerrat mietin, että minussa täytyy olla jotain vikaa kun en mihinkään "kelpaa". Vaikka eihän se niin ole.. oon kans ihan hyvännäköinen nuori nainen ja hain useat kerrat hyvin aktiivisesti työpaikkaa. Jossain vaiheessa alko ihan tosissaan masentaa kun tuntu ettei se tuottanu mitään tulosta. Meillä oli samanlainen tilanne.. minä opiskelin ja avomieheni teki kokopäivä työtä.. tämä tilanne oli noin vuoden ajan. Valmistuin ja yhä näytti siltä, että ei sitä työpaikkaa vaan irtoa kunnes noin kuukausi sitten se tärppäsi! ..oli siinä tuuriakin täytyy myöntää. Mutta olin minä ku seittemännessä taivaassa kun sain työpaikan! ..ei voi sanoin kuvata sitä riemua :D
Ei oo sinun vika ettei sulla ole töitä. Tosi hyvä juttu että oot jaksanu yrittää, eikä saa lannistua vastaisuudessakaan! Kyllä minustaki sillon välillä tuntu, että en perkele hae enää yhteenkään paikkaan kun siitä mitään hyötyä ole! Välillä meni usko/luottamus itteensä aivan täysin. Monet itkut tuli tuollon itkettyä ja monet kerrat kiristeltyä hammasta. Ja oli syyllinen olo siitä kun toinen joutu maksamaan miltei kaiken ja suunnilleen elättämään mua. Vaikka avokki sillon monesti tsemppasi mua ja sano, että eihän tämä tilanne mun vika oo ja että kun kuitenki koko ajan yritän. (vaikka varmasti häntäki se tilanne tympäsi, mutta onneksi hää ymmärsi..)
Ootko muuten aatellu, että tekisit näitten rekryfirmojen kautta hommia..? mää tein jonku aikaa ennen ku sain tämän nykysen työn.. Oli sekin parempi kun ei mitään. Teen vieläki noitten kautta satunnaisia vuoroja.
Mutta tosiaan, vaikka välillä näyttääki synkältä koita muistaa, että sinussa ei oo mitään vikaa! Töitten saanti on nykypäivänä hyvin vaikeaa, miltei mahdotonta, jollei sulla ole suhteista tai sitten käy helvetin hyvä tuuri. Mutta ei saa lannistua, on tärkiää jaksaa yrittää! Kyllä se aurinko vielä paistaa siullekin :) Tsemppiä!
Kiitos vastauksestasi! Se oli oikein kannustava vastaus. Välillä tosiaan usko menee, tunne on kuin vuoristorataa (ensin odottaa ja sitten se karvas pettymys)mutta uskon myös, että lopulta minäkin saan sen palkkion eli työpaikan. =) Kaunista kesää kaikille tämän palstan lukijoille.