ollako vai eikö olla

Mitähän helvettiä tekisikään tässä tilanteessa. Miehen kanssa erottu 2.5 vuotta sitten, parin kuukauden jälkeen on/off sekoilua joka sitten päättyi kuitenkin eroon minun toivomuksestani 1,5 vuotta sitten. Tähän asti mennyt hyvin "kaveri" linjalla. Meillä 4 vuotias lapsi ja alunperin eron syynä (en itsekään täydellisyys ollut) omalta kannaltani miehen liiat omat menot ja siihen kuluneet rahat, (hänen palkastaan maksettiin vuokra ja loput menivätkin omiin hankintoihin ja kurkusta alas, minä hoidin loput laskut ja ruuat jne.) No, ei väkivaltainen ja mielestäni uskollinen mies, tosin ompaperäinen ja edelleen tunteita sitä kohtaan vaikka niitä onnistuinkin tukahduttamaan. Kärjistettynä ero johtui "omasta kypsymättömyydestäni ymmärtää, että mieskin tarvii aikaa kypsyäkseen vastuulliseksi isäksi" joojoo, no tätähän usein tarjotaan ja ainakin totta toinen puoli mutta oma pinna ei vaan riittänyt siihen, ettei 30 vuotiaasta ihmisestä ollut miestä jättämään bailuvuodet taakseen.

No olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä näinä vuosina ja mies ollut isänä lapselleen ihan kiitettävästi. Paska juttu mutta kaverisuhteesta ollaan päädytty nyt ilmeisesti koittamaan uudelleen. Mies ilmoitti kuitenkin, etten hänestä edelleenkään saa kunnollista avomiestä ja ettei juurikaan aio lähteä itseään muuttamaan. Tosin on sen meno hieman rauhoittunut tässä kuluneen vuoden aikana kun ikää tullut lisää mutta.. Tämä lämmittely on vaan ahdistavaa, kumpikaan ei ole koskaan osannut kai nostaa kissaa pöydälle tai yrittänyt sitä väärällä tavalla tms. Ilmoitti myös, ettei aijo muuttaa saman katon alle ennenkuin ostaa HÄNEN oman talonsa (mistä en voi häntä "potkaista pihalle") joka sitten on vain hänen ja muuta älytöntä. Kännipäiten koittaa saada minua mustasukkaiseksi leikkimielisellä uhoamisellaan toisista naisista, tälläistä naurettavaa peliä ei juuri koskaan ole pitänyt ennen, mistä olen myöskin hyvin hämmentynyt ja loukkaantunut varsinkin kun näin tulenarassa vaiheessa kuitenkin ollaan.
Sanoo rakastavansa koska on edelleen lähes joka päivä tullut minua ja poikaansa katsomaan näiden vuosien aikana.. voi vee, miten jaloa.. No joo siis. Mies tulee töiden jälkeen, viettää iltapäivän kanssamme ja siinä sitten leikitään kotia ja sitten ennen lapsen nukkumaan menoa lähtee kotiinsa eikä tahdo jäädä yöksi koska nukkuu huonosti kanssamme. Tää on ihan sairaan älytöntä ja tuntuu, että sotken käteni taas samaan sontaan juuri kun sain kaiken suhteellisen puhtaaksi. Ja kuitenkaan en tämän 2.5 vuoden eron jälkeen ole päässyt miehestä eroon ja ylitse. En tahdo uutta suhdetta, en ole edes hakenut mutta en tiedä, ei tämäkään hyvältä vaikuta ainakaan kun tiedän, ettei siitä ole sellaista vakautta ja turvallisuutta mitä itse taidan hakea. Olo on ollut uskomattoman surullinen ja tuuliajolla itseni kanssa, mitä oikein tahdon.. kun ei toinenkaan ole koskaan tiennyt mitä tahtoo.

Aika kai sen taas näyttää mutta harvinaisen idiootti olen....
Sekavaa selitystä. Pelottaa vaan niin paljon. En ole enää varma onko minulla kolmatta kertaa voimaa lähteä suhteesta, kun ei mies osaa muuttua.. Mitä hittoa oikein olen tekemässä =(
1371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuuntelet itseäsi ja luet vaikka viestisi muutamaan otteeseen...Eli et lähde samaan soppaan uudestaan. Tämä on sinun ja poikasi ja EX- avomiehesi ainoa elämä ja voit elää sen kuunnellen itseäsi tai antaa muiden viedä sitä sellaiseen suuntaan että kuolet katkerana vanhana eukkona...Ihan miten vain. Jos HALUAT yrittää uudestaan miehen kanssa niin se täytyy tehdä sitten niin ettet sinä ole ainoa joka tekee kompromisseja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siinäpäsit kirjoitti:

Mitähän helvettiä tekisikään tässä tilanteessa. Miehen kanssa erottu 2.5 vuotta sitten, parin kuukauden jälkeen on/off sekoilua joka sitten päättyi kuitenkin eroon minun toivomuksestani 1,5 vuotta sitten. Tähän asti mennyt hyvin "kaveri" linjalla. Meillä 4 vuotias lapsi ja alunperin eron syynä (en itsekään täydellisyys ollut) omalta kannaltani miehen liiat omat menot ja siihen kuluneet rahat, (hänen palkastaan maksettiin vuokra ja loput menivätkin omiin hankintoihin ja kurkusta alas, minä hoidin loput laskut ja ruuat jne.) No, ei väkivaltainen ja mielestäni uskollinen mies, tosin ompaperäinen ja edelleen tunteita sitä kohtaan vaikka niitä onnistuinkin tukahduttamaan. Kärjistettynä ero johtui "omasta kypsymättömyydestäni ymmärtää, että mieskin tarvii aikaa kypsyäkseen vastuulliseksi isäksi" joojoo, no tätähän usein tarjotaan ja ainakin totta toinen puoli mutta oma pinna ei vaan riittänyt siihen, ettei 30 vuotiaasta ihmisestä ollut miestä jättämään bailuvuodet taakseen.

No olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä näinä vuosina ja mies ollut isänä lapselleen ihan kiitettävästi. Paska juttu mutta kaverisuhteesta ollaan päädytty nyt ilmeisesti koittamaan uudelleen. Mies ilmoitti kuitenkin, etten hänestä edelleenkään saa kunnollista avomiestä ja ettei juurikaan aio lähteä itseään muuttamaan. Tosin on sen meno hieman rauhoittunut tässä kuluneen vuoden aikana kun ikää tullut lisää mutta.. Tämä lämmittely on vaan ahdistavaa, kumpikaan ei ole koskaan osannut kai nostaa kissaa pöydälle tai yrittänyt sitä väärällä tavalla tms. Ilmoitti myös, ettei aijo muuttaa saman katon alle ennenkuin ostaa HÄNEN oman talonsa (mistä en voi häntä "potkaista pihalle") joka sitten on vain hänen ja muuta älytöntä. Kännipäiten koittaa saada minua mustasukkaiseksi leikkimielisellä uhoamisellaan toisista naisista, tälläistä naurettavaa peliä ei juuri koskaan ole pitänyt ennen, mistä olen myöskin hyvin hämmentynyt ja loukkaantunut varsinkin kun näin tulenarassa vaiheessa kuitenkin ollaan.
Sanoo rakastavansa koska on edelleen lähes joka päivä tullut minua ja poikaansa katsomaan näiden vuosien aikana.. voi vee, miten jaloa.. No joo siis. Mies tulee töiden jälkeen, viettää iltapäivän kanssamme ja siinä sitten leikitään kotia ja sitten ennen lapsen nukkumaan menoa lähtee kotiinsa eikä tahdo jäädä yöksi koska nukkuu huonosti kanssamme. Tää on ihan sairaan älytöntä ja tuntuu, että sotken käteni taas samaan sontaan juuri kun sain kaiken suhteellisen puhtaaksi. Ja kuitenkaan en tämän 2.5 vuoden eron jälkeen ole päässyt miehestä eroon ja ylitse. En tahdo uutta suhdetta, en ole edes hakenut mutta en tiedä, ei tämäkään hyvältä vaikuta ainakaan kun tiedän, ettei siitä ole sellaista vakautta ja turvallisuutta mitä itse taidan hakea. Olo on ollut uskomattoman surullinen ja tuuliajolla itseni kanssa, mitä oikein tahdon.. kun ei toinenkaan ole koskaan tiennyt mitä tahtoo.

Aika kai sen taas näyttää mutta harvinaisen idiootti olen....
Sekavaa selitystä. Pelottaa vaan niin paljon. En ole enää varma onko minulla kolmatta kertaa voimaa lähteä suhteesta, kun ei mies osaa muuttua.. Mitä hittoa oikein olen tekemässä =(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu