Motiiveista

Esimerkiksi luonnon- ja eläinsuojelijoilta edellytetään motiiveja toimintansa tueksi, vaikka se voisi olla ihan automaattistakin, eli ilman mitään erityistä motiivia, koska tykkää vain tehdä luonnon parhaaksi. Siis, motiivina on ainoastaan esim. pelkkä mielihyvä.

Kun taas rivikansalaiselta joka ei pidä sen paremmin itsestään kuin ympäristöstäänkään huolta ei edellytetä tai kysellä motiiveja tuohon toimintaansa, koska se koetaan normaaliksi. Vaikka se on täysin välinpitämätöntä ja epäkunnioittavaa kaikkea elävää kohtaan.

Eikö ookki aika perseellänsä ihmisten arvovalinnat?

Itse tunnistan itsessäni tuon rivikansalaisen joka ei pidä itsestään huolta, tupakoi, juo, syö epäterveellisesti ja liikkuakin vois enemmän. Saastutan autoillen ja lämmittäen jne. Minulla on kuitenkin halu tehdä asiat toisin ja itsestäni ja läheisistäni olenkin jo alkanut enemmän huolehtimaan, se tuottaa minulle itselleni mielihyvää. Kunhan tämän projektin saan selkäytimestä lähtevälle tasolle, niin aloitan luonnonsuojelun, tehden sen niin hyvin kuin resursini vain antavat myöden.

Ja Ratikkakuski. Ei tarvitse tähän kommentoida, että tiedossa on pitkä elämä, koska ihmisellä pitää olla nautintoja tuottavia paheita. Ei se mene oikeasti niin, vaan ihmisellä pitää olla nautintoja tuottavia hyveitä. Paheet sitten erikseen.
11153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se mikä on kulttuurin main-streamia, on itsestään selvää, eikä sitä tarvitse perustella. Marginaalin on aina perusteltava toimensa.
Kyse ei ole okeasta ja väärästä vaan arvojen ja tapojen automatisoinnista tehokkuuden nimissä, jota kulttuuriksi kutsutaan.

Siksi vähemmistöt ovat yleensä oikeassa, nostaessaan asioita käsittelyyn: valtavirta elää miten elää ja siitä on helppo poimia epäkohtia käsittelyyn.

Äänestä
  • Kulttuuri tuhoaa luonnon. Niinpä se taitaa olla. Kulttuurihan tulee jostakin latinankielisestä sanasta joka tarkoittaa maanviljelyä, ellen väärin muista.

    Äänestä

  • mieskyselijä kirjoitti:

    Kulttuuri tuhoaa luonnon. Niinpä se taitaa olla. Kulttuurihan tulee jostakin latinankielisestä sanasta joka tarkoittaa maanviljelyä, ellen väärin muista.

    maanviljelyksestä. Sikäli (agri)kulttuuri voi olla kaiken pahan alku ja juuri.

    Ajattelin aloitustasi yleisemmin, kulttuuri-termin nykymerkityksessä. Se mikä on yleisesti hyväksyttyä ja itsestään selvää on kulttuuria. Itsestäänselvästä poikkeaminen ja sen muuttaminen vaativat perusteluja. Itsestäänselvässä pysyminen on - iysestään selvää...

    Äänestä

Sain oikein erityismaininnan.

Minun havaintojeni mukaan suurin osa ihmisistä on perusluonteeltaan laiskoja. Mennään yli siitä, mistä aita on matalin. Jos ponnistellaan ylimääräistä, sille on oltava joku motiivi. Motiiviksi onneksi ylensä riittää, että vaivannäöstä saatava mielihyvä on vaivaa suurempi. Aivan kuin sinunkin tapauksessasi. Ja sehän on tietysti kunnioitettavaa.

Minäkin yritän niissä asioissa, mista saan enemmän mielihyvää kuin näen vaivaa. Käytän julkista liikennettä, lajittelen jätteeni, kävelen kesät, talvet mahdollisimman paljon, yritän säästää sähköä, en heitä ruokaa pois jne...

Äänestä
  • Tavoistani poiketen jatkan jonkun muun tektillä tästä, lähinnä siksi, että siinä on asia niin selvästi ilmaistu.

    >Laiska ihminen hukkaa omat mahdollisuutensa. Pahimmillaan hän antaa koko elämän lipua ohi.

    Vätys, saamaton, passiivinen, lusmuri, nahjus, veltto: laiskalla ihmisellä on monta nimeä. Niistä yhden Tuuli Matinsalo nostaa ylitse muiden. Se on mukavuudenhaluinen. Matinsalon mukaan tämä laiskuuden muoto vaanii nykyihmistä kaikkialla.

    Tuntuuko pisto?

    http://www.ilkka.fi/teemat/teematarticle.jsp?article=321166

    Äänestä

  • mieskyselijä kirjoitti:

    Tavoistani poiketen jatkan jonkun muun tektillä tästä, lähinnä siksi, että siinä on asia niin selvästi ilmaistu.

    >Laiska ihminen hukkaa omat mahdollisuutensa. Pahimmillaan hän antaa koko elämän lipua ohi.

    Vätys, saamaton, passiivinen, lusmuri, nahjus, veltto: laiskalla ihmisellä on monta nimeä. Niistä yhden Tuuli Matinsalo nostaa ylitse muiden. Se on mukavuudenhaluinen. Matinsalon mukaan tämä laiskuuden muoto vaanii nykyihmistä kaikkialla.

    Tuntuuko pisto?

    http://www.ilkka.fi/teemat/teematarticle.jsp?article=321166

    Tunnistan itseni, mutten minkäänlaista pistosta. Miksi tuntisin? Minulla on vain tämä yksi elämä ja aion elää sen parhaaksikatsomallani tavalla. Niin kuin jokaisen muunkin mielestäni kannattaisi.

    Äänestä

yleisesti ottaen omien toimintojeni motiiveja kysellään, mutta se kieltämättä harmittaa, kun aika usein saa selitellä ihmisille sitä, ettei käytä mm. alkoholia ollenkaan ... hetimmiten leimataan jonkimmoiseksi ilonpilaajaksi ja nipottajaksi, vaikkei asia olekaan niin. Ja ihan aikuiset - vieläpä ainakin omasta mielestään fiksut - ihmiset tekevät noin.

Äänestä
  • itseen ole kokenut koskaan syrjintää tai nurjaa kohteluakaan raittiuteni takia.Mieluummin pientä ihailua.Mutta enimmäkseen raittiuteeni ei kiinnitetä mitään huomiota.Hyvä niin, enhän minäkään tee numeroa toisten alkoholin nauttimisesta. Ja monesti kiitellään, että on mukava,kun on varmasti selvä kuski porukassa.

    Äänestä

  • raitis (n) kirjoitti:

    itseen ole kokenut koskaan syrjintää tai nurjaa kohteluakaan raittiuteni takia.Mieluummin pientä ihailua.Mutta enimmäkseen raittiuteeni ei kiinnitetä mitään huomiota.Hyvä niin, enhän minäkään tee numeroa toisten alkoholin nauttimisesta. Ja monesti kiitellään, että on mukava,kun on varmasti selvä kuski porukassa.

    snoppailla niillä hienojen viinien lipittämisellä, eivätkä oikein ymmärrä, ettei kaikkia kiinnosta sellainen. Ei minullakaan sitä vastaan ole, jos muut käyttävät ja senpä vuoksi en pidä siitä, että muut tekevät numeron sellaisesta, josta ei pitäisi sitä tehdä.

    Äänestä

Auttaisiko sinua se että tietäisit "oikean valinnan" lainsäädännön, tuotteiden hintojen tai suorasanaisen neuvonnan kautta oikeista valinnoista?

Itse näen niin että niin kauan kuin demokratia toimii "rivikansalaisen" ehdoilla eivät asiat muutu siten että "Hyvä valinta" olisi helpompi tehdä kuin huono valinta.

Antaisitko rivikansalaisena kuitenkin mandaattisi sellaiselle porukalle joka miettisi tämän "hyvän maailman" puolestasi ja antaisi sinulle ohjeelliset suuntaviitat kuitenkaan periaatteessa puuttumatta vapauteesi? Eli esim voisit vetää sen kännin mutta joutuisit maksamaan siitä kenties enemmän kuin nyt - mutta hinta olisi perusteltu ja sillä kertyvät tulot ohjattaisiin oikeaan kehitykseen - ja toisaalta esim. alkoholin hinta ohjaisi kenties omaa käyttäytymistäsi?

Tavallaan tämä tarkoittaa sitä että ihminen luopuisi "demokratia" periaatteesta siksi että tietää olevansa liian typerä tekemään päätöksiä. Tällöin jonkun pitäisi olla tarpeeksi uskottava että rivikansalainen voisi uskoa hänelle valtansa.

Äänestä
  • Että kuinka murtautua nimenomaan näiden tottumus ja kaavoihin kangistumisien läpi... Yleensäkin "oikein tekeminen" on tehty niin pirun vaikeaksi ja se vie yleensä itseltä aika paljon pois.

    Minusta maailma pitäisi rakentaa niin että se "oikein tekeminen" olisi palkitsevaa ja kannattavaa vaikka se periaatteellinen itsetuhoisuuskin olisi mahdollista. Sen "arvostusta" pitäisi laskea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieskyselijä kirjoitti:

Esimerkiksi luonnon- ja eläinsuojelijoilta edellytetään motiiveja toimintansa tueksi, vaikka se voisi olla ihan automaattistakin, eli ilman mitään erityistä motiivia, koska tykkää vain tehdä luonnon parhaaksi. Siis, motiivina on ainoastaan esim. pelkkä mielihyvä.

Kun taas rivikansalaiselta joka ei pidä sen paremmin itsestään kuin ympäristöstäänkään huolta ei edellytetä tai kysellä motiiveja tuohon toimintaansa, koska se koetaan normaaliksi. Vaikka se on täysin välinpitämätöntä ja epäkunnioittavaa kaikkea elävää kohtaan.

Eikö ookki aika perseellänsä ihmisten arvovalinnat?

Itse tunnistan itsessäni tuon rivikansalaisen joka ei pidä itsestään huolta, tupakoi, juo, syö epäterveellisesti ja liikkuakin vois enemmän. Saastutan autoillen ja lämmittäen jne. Minulla on kuitenkin halu tehdä asiat toisin ja itsestäni ja läheisistäni olenkin jo alkanut enemmän huolehtimaan, se tuottaa minulle itselleni mielihyvää. Kunhan tämän projektin saan selkäytimestä lähtevälle tasolle, niin aloitan luonnonsuojelun, tehden sen niin hyvin kuin resursini vain antavat myöden.

Ja Ratikkakuski. Ei tarvitse tähän kommentoida, että tiedossa on pitkä elämä, koska ihmisellä pitää olla nautintoja tuottavia paheita. Ei se mene oikeasti niin, vaan ihmisellä pitää olla nautintoja tuottavia hyveitä. Paheet sitten erikseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu