Koulukaverini Miia kuoli auto-onnettomuudessa 5.9.2003. Myös autoa ajanut Miian äiti Anne menehtyi. Tiedon Miian kuolemasta sain jo onnettomuuspäivän iltana..tieto tuli täysin odottamattomana shokkina... Se tuntui ja tuntuu yhä näin lähes puolen vuoden jälkeen täysin mahdottomalta ajatukselta, että kaverini on todella kuollut. Jotenkin sitä vain ajattelee,että Miia on jossain matkalla ja että kyllä hän tulee vielä jonain päivänä takaisin... Ei sitä vaan pysty vieläkään käsittämään ettei Miiaa enää ole... Mahtaako sitä koskaan pohjimmiltaan ymmärtää??
Haluaisin omistaa tämän tekstinpätkän Miialle:
" Täällä on kuin kukkasella,
aika lyhyt meillä;
siellä elo loppumaton,
niin kuin enkeleillä. "
Haluaisin omistaa tämän tekstinpätkän Miialle:
" Täällä on kuin kukkasella,
aika lyhyt meillä;
siellä elo loppumaton,
niin kuin enkeleillä. "
Vastaukset 15
Vanhimmat
Valitettavasti,,elämä on toisinaan hyvinkin epäreilua,,mutta aika parantaa monetkin surut...
hei..
ensinnäkin suuri osan ottoni!
miia olisi nyt saman ikäinen kuin minä, syntymä aikakin heittää muutaman päivän.
minun hyvä ystävä kuoli viime kesänä ja samalla lailla kuin sinä, en voi uskoa sitä vieläkään todeksi, ajattelen kai että näen hänet vielä joskus; ehkä ensi kesänä, talvena jne..
Nyt toivon vain voimia sinulle ja halauksia että jaksat!
Muista vaalia muistojasi ne ovat kultaakin kalliimpia, arvokkaita jotka säilyvät koko loppu elämäsi ajan!
Ajattele että miia ei ole yksin, hänellä on rakkain äitinsä mukana matkallaan. Hänellä on turvallista ja hyvä olla nyt.
Per aspera ad astra (Vaikeuksien kautta voittoon)
Tämä on jo vuoden vanha viestiketju, mutta sattui silmääni ja teki minut hieman haikeaksi...
En ole koskaan menettänyt ketään kovin läheistä, mutta ympärilläni on paljon ihmisiä jotka menettävät jatkuvasti rakkaita...kaikkein kauheinta on nuorten ihmisten poismeno.
Minua hieman hätkädytti viestissä, se että olen syntynyt Miian kanssa tismalleen samana päivänä ja minulla on sama nimi kun Miian aitillä...aika sattuma.
Toivon että aika olisi teidän haavat jo parantanut, mutta ainiaaksi se ikävä sisimpään jää. :(
mä otan osaa sun suruun.mun ei ole ketään
kaveria kuollut ikinä,mutta pystyn ajattelemaan miltä sinusta tuntuu.
jokainen meistä kumminkin kuolee joskus.ennemmin tai myöhemmin.kyl sä tosta surusta eroon pääset.
sun täytyy nyt tosiaan jaksaa jatkaa elämääsi ja ole muiden ystäviési kanssa.sinun täytyy nyt vaan hyväksyä se että Miia ei ole.Miian ja hänen äitinsä on hyvä olla siellä taivaassa.Jumala huolehtii heistä siellä hyvin.
Kiitos rohkaisevista viesteistä. Täytyy vain uskoa että suru hälvenee ajan kanssa....
Miia ja Miian äiti ajoivat tietä ylittänyttä rekkaa kylkeen ja kuolivat heti. Onnettomuus oli siis nk. rekkakuskin "syy" ,vaikka tuskin hän sitä tahallaan teki. Hän vain teki arviointi virheen ja se virhe maksoi pienten lasten ja miehen vaimon ja äidin sekä siskon ja tyttären hengen... Niin eli olen miettinyt että mahtaako kyseisellä rekkakuskilla olla huonoa omaatuntoa tai traumoja tapahtuneesta...?
Onko teistä väärin ajatella rekkakuskia onnettomuuden syypäänä? Itse ajattelen näin,vaikka se saattaakin olla epäreilua... On vain jotenkin helpompaa kun saa mielessään syyttää jotakuta tapahtuneesta...
Xena!
En osaa sanoa muuta kuin, että olit kirjoittanut hienon ja koskettavan runon ystävällesi...kyyneleet valuvat poskiani pitkin kun luin runosi...aikaa ei koskaan ole liikaa...
Aikaa ei tosiaan ole liikaa...sen vaan valitettavasti yleensä ymmärtää vasta kun on jo liian myöhäistä...
Sen voin sanoa että eläessäänkin Miia oli enkeli...
Mari oli enkeli. Mari oli hauras kaunis keijukainen. Mari sairastui. Mari lähti oman käden kautta. Jos sairaalla mielellä on oma käsi.
Syvä osanottoni... tiedän että suru on syvä... yritä jaksaa ja muistella Marista kaikkia hyviä asioita...
Minä menetin rakkaan ystäväni 17.10. Kirjoitin tälle palstalle joskus marraskuussa viestin. Toivoisin, että lukisit sen. Olis helpottavaa vaihtaa enemmänkin tuntemuksia kanssasi, koska löysin paljon itseäni tekstistäsi. Vaikka aikaa on kulunut, niin tuntuu että suru on vieläkin niin syvä..
Voimia sinulle!
OTAN OSAA SUUREEN SURUUSI!!!!!=(((
Meillä myös menetys auto-onnettomuudessa!
Sanna Mari 30.07.1985-15.11.02 ja vieläkin jatkuu ikävä!!!välillä on jo helpompaa,mutta ajoittain iskee suunnaton kaipaus ja ikävä!!!=((((
SE ON NIIN EPÄOIKEUDENMUKAISTA VIEDÄ NUORIA IHMISIÄ POIS!!!!
ja Sannan ystävä Taavi menehtyi myös auto-onnettomuudessa 110783-elokuussa 03:(((
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalle ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa,vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
Aivan ihana!
Minun rakas veljeni kuoli 11.12.03
Aivan yllättäen...Kamala ikävä.
En tajuu vieläkään sitä vain 26 vuotias.
Haudalla käyn päivittäin viemässä kynttilän, se jotenkin helpottaa.
Kai ajan myötä helpottaa, nyt se tuntuu vielä mahdottomalta.
Otan osaa suruusi!!!
Kun siskoni kuoli tuntui kun kaikki olisi muuttunut mustaksi,ahdistavaksi ja usvaksi..se oli jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa..oikea shokki!!!!
Kävin kanssa joka päivä haudalla..sitten alkoi pikku hiljaa helpottamaan,pahin tuska väistyi...
Nyt joulun jälkeen olen käynyt enää n,kerran viikossa hautausmaalla...Välillä on kamalan tuskainen olo ja kova ikävä..välillä pystyy jo elämään itse omaa elämäänsä ajattelematta asiaa.
Ei se ihminen koskaan unohdu..pahin tuska ja suru vaan helpottaa,onneksi!!!
Tulee haikea ikävä!!!
Siskoni kuolemasta on nyt 1,4v ja kyllä yhäkin saattaa tulla kamala itkun kohtaus ja ajatus MIKSI?MIKSI MEILLE KÄVI NÄIN? ja siihen ei tule vastausta....
eli mun kaveri, Nina, kuoli toissapäivänä, syöpään... olin sen luona ku se lähti.... :(