Särjin typeryyttäni, mutta täysin ihastuksissani sydämeni. Mistään vakavasta ei hänen puoleltaan ollut kyse, eikä mulle koskaan mitään kukaan luvannut, eikä mulla ollut mitään oikeutta edes odottaa mitään. Silti tunteet vei ja hajotti kaiken. Jotenkin kaikki romahti kasaan ja missään ei ole enää mitään merkitystä. Olen ollut aika masentunut pitkään. Käytännössä ihan ok. Hoidan työni ja ihmissuhteeni, uudet harrastukset ja päivittäiset puuhat, tulevaisuuden suunnitelmatkin on vähän uudet. Olen iloinen ja pirteä, mutta oikeasti en ole ollut pitkään aikaan. Ei siitä kukaan tiedä, kelle minä sen sanoisin ja vaikka sanoisin, mikään ei muuttuisi. Hulluinta on, että olen pitkään ollut aivan maassa, missään ei tunnu oikein olevan mieltä, mutta mistäpä sitä kukaan edes huomaisi.
En voi surra asiaa tai kellekään kertoa. Se on jotenkin niin nolo. Aikuinen ihminen antaa tunteidensa viedä, pettyy sitten vaan liikaa tyhmään asiaan, mitä itse liikoja toivoisi ja kuka sen nyt ymmärtäisi, varsinkin kun toisella elämä hymyilee. Nolointa on, ettei oikeastaan mitään syytä edes ollut, ei mulle kukaan mitään luvannut, enkä mä mitään oikeastaan edes saanut. Karseimpia kokemuksia oli kerran yhdeltä ystävältä niin loukkaava vaikkakin tosiasiallinen tokaisu, että ei sulla olis ollut koskaan mitään mahdollisuuksia oikeasti suhteeseen ja että on turha surra, jos susta ei välitä. Tiesin senkin, mutta siitä sattumisesta ei oikein pääse irti. järjellä tajuaa, että niin oli. Sydän vaan on murskana ja suru ei meinaa hellittää kuitenkaan. En kehtaa kellekään edes kertoa. Ei aikuinen ihminen voi olla niin typerä, että olo on kuin hylätyllä pikkulapsella. ei minun lähipiirissä kukaan tajuaisi sitä.
Surettaa ja samalla häpeän tunnetta siitä, että suren, ei typerästä asiasta ole oikeutta surra korkeintaan kuin salaa. Siksi tämä on niin vaikeaa.
En voi surra asiaa tai kellekään kertoa. Se on jotenkin niin nolo. Aikuinen ihminen antaa tunteidensa viedä, pettyy sitten vaan liikaa tyhmään asiaan, mitä itse liikoja toivoisi ja kuka sen nyt ymmärtäisi, varsinkin kun toisella elämä hymyilee. Nolointa on, ettei oikeastaan mitään syytä edes ollut, ei mulle kukaan mitään luvannut, enkä mä mitään oikeastaan edes saanut. Karseimpia kokemuksia oli kerran yhdeltä ystävältä niin loukkaava vaikkakin tosiasiallinen tokaisu, että ei sulla olis ollut koskaan mitään mahdollisuuksia oikeasti suhteeseen ja että on turha surra, jos susta ei välitä. Tiesin senkin, mutta siitä sattumisesta ei oikein pääse irti. järjellä tajuaa, että niin oli. Sydän vaan on murskana ja suru ei meinaa hellittää kuitenkaan. En kehtaa kellekään edes kertoa. Ei aikuinen ihminen voi olla niin typerä, että olo on kuin hylätyllä pikkulapsella. ei minun lähipiirissä kukaan tajuaisi sitä.
Surettaa ja samalla häpeän tunnetta siitä, että suren, ei typerästä asiasta ole oikeutta surra korkeintaan kuin salaa. Siksi tämä on niin vaikeaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
selvää mikä sua painaa ja mikä meni pieleen ?
ketoisit enemmän ,se ehkä voisi helpottaa.
sehän se noloa ja kurjinta onkin. Ei ollut oikein koskaan mitään. Ei mulla ollut mitään mitä oikein edes surra, ei mitään konkreettista edes, ei mitään suhdetta, ei edes pienintäkään toivoa, ei minkäänlaista vastakaikua, ei pienintäkään. ihastuin tai rakastuin liikaa vaan, eikä siitä sitten mitään sen enempää ole edes sanottavaa. Kunhan omat tunteet vaan jurttaa johonkin turhaan niin pahasti. Miten järjissään oleva ihminen edes koskaan kehtaisi sanoa, että silti sattuu ja kehtaisi myöntää edes itselleen, että miten typerää se on. Ja silti masentaa. Ja jotenkin eniten varmaan juuri siksi, ettei mitään koskaan ollutkaan ja kun myöhemmin tajusi oman typeryytensä, ettei ikinä olisi ollut mitään mahdollisuuksia,m eikä olisi kannattanut alunperinkään yhtään mitään ihastua, edes koskaan tavata. Ja nolointa on surra asiaa, mille muut vaan naurais, että mitä sä tosta. Typerää, niin noloa ja typerää..
Ei ole mitään kertomista edes. Sehän se onkin, kun olis jotain syytä. Kun vois olla vaikka vihainen, mutta miten olet..
että olet ihastunut häneen ja nyt et voi lopettaa häntä ajatelmasta,siihen tarvitsee vaan aikaa ja pitää yritää keksiä paljon muuta tekemistä. Tiedän sun tunteen ,itsekin olin epätoivoisesti ihastunut ja tuntui etten pääse siitä koskaan yli ,mutta pakotin itseni ajattelmaan ihan muuta ja aloin harrastamaan , iltaisin oli totta kai vaikeinta ,kun tuli hiljaista ja rauhallista ,mutta siitä sit pikku hiljaa alkaa vaan toipumaan ,luulen että jokaisella menee se määrätty aika ,ennekuin huomaa ,kuinka turhaa se lopulta onkaan , suoraan sanottuna ajan hukkaa .
nyt kesällä voi tehdä niin paljon ,käydä festareilla ja tapailla ystäviä ,keskiä niiten kanssa jotain kivaa. Toivottavasti olosi helpottaa pian ,,ei mitään tarvitse hävetä ,jokainen ihastuu toivottomasti ainakin kerran elämässä.