Hei..
Olen huomannut kolmen hengen perheessämme olevani se kolmas pyörä, joka ei mahdu suunnitelmiin ja joka jää ulkopuoliseksi. Meillä on mieheni kanssa puolivuotias tytär jota rakastamme ja tietenkin ajattelemme aina lapsemme tarpeita ennen omiamme, mutta nyt on alkanut tuntua siltä ettei minua olisi olemassakaan.
Raskauden loppuvaiheessa mies pelkäsi että unohtaisin hänet vauvan syntymisen myötä. Lupasin hänelle ettei niin tule käymään ja pidin lupauksestani kiinni, lapsen nukkuessa keskityin hänen tarpeisiinsa ja annoin läheisyyttä ja sain sitä vielä kolmisen kuukautta sitten takaisinkin. En imettänyt lastani koska elvytys tilanteen takia pienokainen joutui teholle viikoiksi. Näin minulle ei muodostunut tiivistä sidettä lapseeni heti alkumetreiltä.
Nyt mieheni keskittyy vain lapseen, suunnittelee mitä kaikkea he tekevät yhdessä kun tyttö kasvaa ja koskaan minua ei minita näissä suunnitelmissa. Mieheni jutustelee tyttärelleen ja jos olen esim. kylpyhuoneessa ja luulen hänen puhuvan minulle ja kysyn mitä, en kuullut? vastaus on tylysti -en mä sanonu sulle...Olen vielä parhaani mukaan yrittänyt halata, pussata yms. miestäni mutten saa vastakaikua. Alan olla hyvin mustasukkainen omalle tyttärelleni, joka on naurettavaa ja tuntuu minusta pahalle. Kun olemme kaksin hän vuolaasti kertoo kuinka rakastaa tytärtämme ja kuinka hän on ihanin yms.. entäs minä, en enää muista koska mieheni olisi sanonut rakastavansa minuakin..
Alan olla kypsä tähän tilanteeseen, mitä voiin tehdä? olen puhunut ja kertonut tunteistani, mutta muutosta ei ole tapahtunut. Nyt olen päättänyt lopettaa yrittämisen, en aloita keskustelua enkä hae läheisyyttä, ja voittekin arvata että ompa kylmä fiilis kotona... :( onko kellään sama tilanne tai antaa jotain vinkkiä mitä tulisi tehdä?
Olen huomannut kolmen hengen perheessämme olevani se kolmas pyörä, joka ei mahdu suunnitelmiin ja joka jää ulkopuoliseksi. Meillä on mieheni kanssa puolivuotias tytär jota rakastamme ja tietenkin ajattelemme aina lapsemme tarpeita ennen omiamme, mutta nyt on alkanut tuntua siltä ettei minua olisi olemassakaan.
Raskauden loppuvaiheessa mies pelkäsi että unohtaisin hänet vauvan syntymisen myötä. Lupasin hänelle ettei niin tule käymään ja pidin lupauksestani kiinni, lapsen nukkuessa keskityin hänen tarpeisiinsa ja annoin läheisyyttä ja sain sitä vielä kolmisen kuukautta sitten takaisinkin. En imettänyt lastani koska elvytys tilanteen takia pienokainen joutui teholle viikoiksi. Näin minulle ei muodostunut tiivistä sidettä lapseeni heti alkumetreiltä.
Nyt mieheni keskittyy vain lapseen, suunnittelee mitä kaikkea he tekevät yhdessä kun tyttö kasvaa ja koskaan minua ei minita näissä suunnitelmissa. Mieheni jutustelee tyttärelleen ja jos olen esim. kylpyhuoneessa ja luulen hänen puhuvan minulle ja kysyn mitä, en kuullut? vastaus on tylysti -en mä sanonu sulle...Olen vielä parhaani mukaan yrittänyt halata, pussata yms. miestäni mutten saa vastakaikua. Alan olla hyvin mustasukkainen omalle tyttärelleni, joka on naurettavaa ja tuntuu minusta pahalle. Kun olemme kaksin hän vuolaasti kertoo kuinka rakastaa tytärtämme ja kuinka hän on ihanin yms.. entäs minä, en enää muista koska mieheni olisi sanonut rakastavansa minuakin..
Alan olla kypsä tähän tilanteeseen, mitä voiin tehdä? olen puhunut ja kertonut tunteistani, mutta muutosta ei ole tapahtunut. Nyt olen päättänyt lopettaa yrittämisen, en aloita keskustelua enkä hae läheisyyttä, ja voittekin arvata että ompa kylmä fiilis kotona... :( onko kellään sama tilanne tai antaa jotain vinkkiä mitä tulisi tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
kannattaa varmaan kertoa miehelle miltä sinusta tuntuu..ja mahdollisimman pian..ellet olekkin jo sanonut koska olet kirjottanut tänne jo jokin aika sitten.
hän varmaan vaan niin haltioissaan lapsesta..mutta toki miehesi tekee virheen jos unohtaa huomioida sinut.
vaikka suhde muuttuu ja ollaan perhe lapsen syntymän jälkeen niin ei pidä unohtaa sitä parisuhdetta..sen ei kuulu loppua.
itsellä 2 lasta ja joskus kun mies touhuaa niiden kanssa niin kyllä olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi..tai jos kerron jotain juttua ja lapsi alkaa höpöttämään isälle niin tämä "unohtaa" minut ja kuuntelee lasta.
no meillä tilanne ei mennyt niin pahaksi että kotona olisi vallinnut kylmä fiilis..ja meillä miehen kanssa selvitään asioista paljon huumorilla..meillä vielä aika oma huumori no kuitenkin...itse heittäydyn vähän lapseksi(en kyllä heittäydy maahan huutamaan jne) vaan hyvällä tavalla lapseksi ja ilmotan että nyt tarviin huomiota,olen mustasukkainen kun muksut vain huomioidaan ;)
se on tepsinyt..kyllä sitten on saanut halin ja päässyt kainaloon :)
teidän tytär on vasta puolivuotias,hyvin pieni ja arki voi tuntua joskus rankalta ja parisuhde jää kaiken muun tohinan varjoon mutta aika ajoin sitä pitää hoitaa ja yksi tärkeä seikka on että suhteessa osataan ja uskalletaan puhua..asia kun asia ja että aina tuotaisiin julki jos jokin asia harmittaa tai ei miellytä.
eikä se tarkota että tarvii nalkuttaa,huutaa tai valittaa aina koko aika jostain vaan asiat voi tuoda julki nätisti puhumalla,kertomalla miltä minusta tuntuu jne
moni turhakin asia kasvaa suureksi ongelmaksi kun ihmiset ei osaa jutella..kaikki työnnetään hampaankoloon ja yksin mietitään ja lopulta on vaikka mitä pieniä juttuja ja sitten kun ne purkautuu niin tuleekin sanottua rumasti jne ja mies ottaa tämän kaiken nalkutuksena ja kunnon riitaan ei sitten muuta tarvitakkaan.
no tämä nyt ei liittynyt varsinaiseen aiheeseen mutta tulipas vuodatettua mielipiteitä :)
tsemppiä teidän perheen arkeen ja juhlaan ja toivotaan että tilanne muuttuu koska kylmä fiilis pilaa monta hyvää hetkeä ja niitten aikaa teillä eletään..tyttö oppii joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä..hyvää kesää!!!
olet jo kertonut miehellesi miltä sinusta tuntuu?!miten hän reagoi?mitä hän sanoi?
ota asia vielä kerran puheeksi ja sano että olet tosissasi eikä tilanne ole sinusta mukava.
kyllä hän ymmärtää jos on fiksu mies..jos ei ymmärrä niin mieti mitä haluat elämältä,lapsen takia ei kannata elää huonossa suhteessa...
lapsi voi hyvin huonosti jos vanhemmilla menee huonosti..lapset aistivat kaiken ja tajuavat mikä fiilis kotona vallitsee...
Tuo on aika tavallista, valitettavasti. Kyllä se ajan myötä helpottaa. Tämä ei nyt varmaan lohduta yhtään mutta moni olisi onnellinen jos mies olisi yhtä innoissaan mukana lapsen elämässä. Yritä kestää ja hakea läheisyyttä mieheltäsi vaikka "väkisin". Eli ne pienet jutut arjen keskellä, pusu kun tämä lähtee töihin, kainaloon käpertyminen edes hetkeksi kesken telkkarin katselun yms.
Minä tunnen ihmisen joka ihan samassa tilanteessa kyllästyi ja otti miehestään eron. Muutamaa kuukautta myöhemmin katui ja yritti saada miestä takaisin mutta tämäpä olikin jo löytänyt uuden tyttöystävän jonka kanssa sitten parin vuoden päästä meni naimisiin ja sai lapsia, pitää kyllä yhteyttä lapseensa tiiviisti vieläkin.
Sinä kai olet lapsen kanssa päivät kotonakin?
Vedä itse mukulan kanssa samanlaista, ja keskity lapseen, muodosta hyvä suhde hänen kanssaan, kyllä se mies hoituu sit siinä sivussa... Annat toisinsanottuna maistaa omaa lääkettään ja muutenkin lapseensa kannattaa tehdä jollainlailla "tiivissuhde".