Traumaattista

.
No nyt Salkkareissa tapahtunut. Ite en koko saippuasarjaa katso, joten jäi tuo päätösjakso näkemättä.

http://www.iltalehti.fi/viihde/200906039697501_vi.shtml

Kuvausten perusteella ymmärrän kyllä täysin miksi nyt nousee haloo. Koko ohjelma on profiloitunut harmittomaksi hömpäksi eikä ainakaan mulle tulis mieleenkään, että tuohon kellonaikaan lähetetään noi ahdistavaa ohjelmaa. Ihan surutta olen antanut lasten tuota katsoa (vaikkakin aina sopivissa väleissä huomautan että se hömppä mädännyttää niiden aivot).

Siis siinä on ainakin haudattu raskaanaoleva elävältä ja sitten joku pommirähjähdys näyttää tappaneen vähän kaikki jossain raflassa. Sitten koko ohjelma jää kesätauolle. Tietysti se raskaanaoleva pelastetaan ennenkuin mitään sattuu, ja pommistakin selviää varmaan kaikki muutamalla mustelmalla tms. mutta pahinta tuossa on se, että noin järkyttävää juttua ohjelmassa johon se ei kuulu, ja sitten jäädään kesätauolle joten helpottavaa tietoa saa ahdistuksissan odotella koko kesän.

Ei mikään ihme että suuttuivat.

Mites te? Aikuisia tuskin haittaa mutta pystytkö ajatteleen asiaa vaikkapa 12 vuotiaan näkövinkkelistä joka ei ole tottunut siihen, että ne yleensä silti pelastuu tms.

Oliko tuollainen sopivaa tuommoiseen sarjaan?
.
26357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kenen on vastuu lasten TV:n katselusta, nettisurffailusta tai muustakin tekemisestä? Onko vastuu palveluntarjoajan, yhteiskunnan, vanhempien vai kenties jonkun muun tahon?

Katsoin kyseisen jakson ja esitän vastakysymyksen, että oliko kohtaus erityisen raaka verrattuna muihin sarjoihin tai elokuviin, mitä lapset voivat nähdä? Vai onko jutun juju siinä, että tapahtumat sijoittuivat juuri Salkkareihin? Minusta kun Salkkareissa on jo ennestään ollut moraalin rajoja koettelemassa huumeiden käyttöä, itsemurhia, homoja ja lesboja, ammuskelua, steroideja ja tappoja.

Että mitä uutta ja uutisoimisen arvoista nyt on tapahtunut, paitsi että iltapäivälehtien kustantajien pitää saada lehtensä kaupaksi? Voisiko ajatella niin, että jakso oli vain hyvä herättäjä vanhemmille, että katsoisivat vähän lastensa tekemisten perään? Tai jopa katsoisivat TV:tä yhdessä, jolloin voisivat selittää lapsille yhdessä nähtyä?

Äänestä
  • ...lapsettomilla oivallinen tilaisuus opettaa lasten hoitoa ja kasvatusta vanhemmille =) Aika monella palstalla sama meininki. Lähinnä huvittaa. Itse ymmärrän ihan hyvin miksi lapset katsovat telkkaria yksin. Se on se ainoa hetki päivässä jolloin ei tarvitse vahtia niiden tekemisiä...mutta nyt oiskin tarvittu vahtia. Onneks meidän 5v oli ulkona leikkimässa

    Äänestä

  • .
    On tekijällä, lapsilla ja vanhemmilla tms.

    Salkkarit on kuitenkin hömppä-ohjelma. Sillä tuollainen täydellinen yhtäkkinen suunnanmuutos poistaa kyllä vastuuta vanhempien harteilta. Ei voida vaatia että vanhempi, joka on tarkastanut ohjelman tyylin, kyttää sitä aina ja joka kerta siltä varalta että parin vuoden päästä siinä näytetäänkin jotain aivan käsittämätöntä ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Itse ei ainakaan ole huomannut, että olisi ilmoitettu että kannattaa olla varuillaan kun tulee ohjelman normaaliin tasoon kuulumatonta tavaraa tuollaiseen kellonaikaan.

    Yleensä kellonaika jo kertoo jotain osviittaa katsotaanko ohjelman soveltuvan lapsille tms.

    Minä heitän ennemmin television parvekkeelta pihalle kuin katson yhtäkään salkkarijaksoa. Lapset taas haluavat katsoa, joten meillä on ristiriita..

    Jos mä heitän telkan pihalle, en näe CSI:ta ja se tekee mut kärttyisäksi.

    Sulla ei selvästi todellakaan ole realistista käsitystä lastenkanssaolosta. Pysy nyt aiheessa äläkä vetele tähän nettejä ja pornoleffoja mukaan. Ne on oma juttunsa. Puhutaan nyt salkkareista. Hömppäsalkkareista jossa tuli odottamaton juttu.

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    ...lapsettomilla oivallinen tilaisuus opettaa lasten hoitoa ja kasvatusta vanhemmille =) Aika monella palstalla sama meininki. Lähinnä huvittaa. Itse ymmärrän ihan hyvin miksi lapset katsovat telkkaria yksin. Se on se ainoa hetki päivässä jolloin ei tarvitse vahtia niiden tekemisiä...mutta nyt oiskin tarvittu vahtia. Onneks meidän 5v oli ulkona leikkimässa

    .
    Haluampa mä nähdä mahtaako lapseton itsekkään katsella telkkaa aina ja kokoajan esim. 13 vuotiaan kanssa joka oli hyvin yllättynyt jaksosta joka tuli siis yllättäen.
    .

    Äänestä

  • old_profile_53222 kirjoitti:

    .
    On tekijällä, lapsilla ja vanhemmilla tms.

    Salkkarit on kuitenkin hömppä-ohjelma. Sillä tuollainen täydellinen yhtäkkinen suunnanmuutos poistaa kyllä vastuuta vanhempien harteilta. Ei voida vaatia että vanhempi, joka on tarkastanut ohjelman tyylin, kyttää sitä aina ja joka kerta siltä varalta että parin vuoden päästä siinä näytetäänkin jotain aivan käsittämätöntä ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Itse ei ainakaan ole huomannut, että olisi ilmoitettu että kannattaa olla varuillaan kun tulee ohjelman normaaliin tasoon kuulumatonta tavaraa tuollaiseen kellonaikaan.

    Yleensä kellonaika jo kertoo jotain osviittaa katsotaanko ohjelman soveltuvan lapsille tms.

    Minä heitän ennemmin television parvekkeelta pihalle kuin katson yhtäkään salkkarijaksoa. Lapset taas haluavat katsoa, joten meillä on ristiriita..

    Jos mä heitän telkan pihalle, en näe CSI:ta ja se tekee mut kärttyisäksi.

    Sulla ei selvästi todellakaan ole realistista käsitystä lastenkanssaolosta. Pysy nyt aiheessa äläkä vetele tähän nettejä ja pornoleffoja mukaan. Ne on oma juttunsa. Puhutaan nyt salkkareista. Hömppäsalkkareista jossa tuli odottamaton juttu.

    Kiellä lapsiasi katsomasta Salkkareita, luovu televisiosta, katso TV:tä lastesi kanssa tai lopeta ohjelman kauhistelu, josta et omien sanojesi mukaan edes tiedä mitään.

    Ei vaan, sinulla on niin paljon kohtalotovereita, että ongelmanne on varmaankin todellinen. Mutta iltapäivälehtien lööppeihin ylireagoiminen ei auta asiaa.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Raflaava ja aika epärealistinen. Ainoastaan ekan lapsen vanhemmat tekee tuollain varmaan ekan vuoden :) Sen jälkeen siirrytään ihan normaaliin päiväjärjestykseen. Itse pyrin kyllä katseleen mitä muksut tekee, mutta se ei riitä. Kolmen kakaran kanssa mikään ei riitä eikä kukaan yms. Jos ne ei muuta keksi, niin ne menee kaverilleen katsomaan, ja kaikki omat yritykset on olleet turhia. Niin se mnee.

    En mä niinkään lööpeistä vaan kävin lukemassa myös keskusteluja, ja sillä olen hieman hajulla missä mennään.
    .

    Äänestä

  • katsojilleen korkeamoraalia? :)

    Ja minusta tuo Richartti oli oikeassa.

    Äänestä

  • persona-non-grata kirjoitti:

    katsojilleen korkeamoraalia? :)

    Ja minusta tuo Richartti oli oikeassa.

    poimia montakin opettavaa asiaa, moraalia ei sinänsä.
    Ohjelma tavallaan myös perustuu siihen ettei toiselle kerrota edes pikkuasioita ja toinen on ihan ulapalla kun ei tiedä miksi toinen käyttäytyy niin oudosti.

    Äänestä

nyt on sellanen, että vois olla ihan hyvä ettei mitään painajaismatskua ihan hirveesti tulisi.

Äänestä
  • .
    Itsekkin kiinnitin huomiota kellonaikaan. Sehän on oikein muistaakseni jaoteltukkin niin ettei esim. kaikkia mainoksiakaan saa näyttää ihan mihinkä aikaan vaan.

    Tuo aika on varattu kohtuullisen harmittomalle koko perheen ajalle. Sillä se sitten pääsikin yllättämään niin pahasti.
    .

    Äänestä

Kys. sarja ei ole mikään lastenohjelma muutenkaan. Ja kyllä lapsen kotonaan kokema turvattomuuden tunne on melkoinen jos sitä pitää salkkarien avulla kasvattaa.

Äänestä
  • .
    MuaahahhahaahHHAHAAAAAA::

    Toi oli hyvä idiotismi, meinaa penkissä naurultani pysyä :)
    .

    Äänestä

Oliskohan suurin syy katsojien suuttumiseen se, että he jäivät epätietoisuuteen jatkotapahtumista? Siinähän meni monella koko kesä pilalle ;)

Äänestä
  • .
    Aikuiset nyt tietää että hyvin käy. Nuoremmat taas ei, ja niillehän tuollainen onkin traumaattista.
    .

    Äänestä

en ole seurannut ko. sarjaa yhtä ainoota jaksoa. Mun nuorimmainen on kavereillaan katellu perskeles kauhuleffoja (se tunnusti kerran, kun en antanut sen kattoa yhtä K15 leffaa), joten se tuskin siitä saisi hepulia.

Äänestä
  • .
    Mutta ymmärrätkö silti miksi tuollainen yllättävä ja sarjan normaaliin tasoon verrattuna oleva "kammottavanhirveä" juttu voi järkyttää? Pahintahan tuossa taitaa olla se että nyt ne elävältä haudatut yms. on sitä koko kesän, ja onnellista loppua saa odottaa kauan. Luin että jopa aikuisetkin on järkyttynyt. Eli ne jotka normaalisti välttelee kaikenmaailman kauhu, murha ja actionleffoja juuri siksi ettei tarvi ihan noin kamalaa katsella.

    Itseäni tuskin heiluttaa kovin moni asia syystä että katson aika paljon verimättöä.
    .

    Äänestä

ottamatta sen enempää kantaa tuohon tv-ohjelmaan, huvitti kovin tuo uutinen ja nuo kommentit. Samaa tasoa kuin Tuntemattoman sotilaan teatteriversio. Joukossa haukuttiin ja kritisoitiin, muttei kukaan näistä ollut koko esitystä edes nähnyt. Juttua ja tarinaa oli kyllä kuultu..

Täytyy sen verran sanoa että yleensä tuollaisista ohjelmista vauhkoontuvat ja kauhistuvat enemmän vanhemmat kuin lapset. Kun elämme netin ihmeellisessä maailmassa niin googlen päässä on odottamassa sellaisia asioita joita et itse osaa edes ajatella ja joilta et voi suojella.

Tunsin itseni vanhaksi silloin kun se sairain tietämäni sivu oli rotten ja ylä-asteelle juuri päässyt kaverin pikkuveli näytti edesmenneen ogrishin. Kaveri oli myös itse vähän ihmeissään pikkuveljensä surffaustottumuksista. Oli kuulemma silloin kova juttu koulussa.

Lasten prime-timessä on jatkuvasti raakaa väkivaltaa. Toisaalta kun taustalla pyörii naururaita, hahmot ovat piirrettyjä eikä kenellekään aiheudu väkivallasta minkäänlaisia seurauksia, asia on ok.

Äänestä
  • Niinkuin tuossa aiemmin jo sanoin, kiihkoilun taustalla voi olla kiukku siitä että sarja meni tauolle tuolla tavalla.

    Turha lässyttää ohjelmien ahdistavuudesta, riittäähän sitä ahdistavuutta melkein joka ohjelmassa.

    Vähän aikaa sitten ihmiset veti herneen nenuihinsa kotikadusta ja nyt salkkareista. Onko mitään, mikä koskettaisi enemmän kuin tv-ohjelmat?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Niinkuin tuossa aiemmin jo sanoin, kiihkoilun taustalla voi olla kiukku siitä että sarja meni tauolle tuolla tavalla.

    Turha lässyttää ohjelmien ahdistavuudesta, riittäähän sitä ahdistavuutta melkein joka ohjelmassa.

    Vähän aikaa sitten ihmiset veti herneen nenuihinsa kotikadusta ja nyt salkkareista. Onko mitään, mikä koskettaisi enemmän kuin tv-ohjelmat?

    vihaa cliffhangereitä, niin kirjoissa kuin leffoissa/telkkarissakin :)

    Äänestä

  • .
    Nuorimmaiseltani että katsoiko se sen. "Joo.. oli ihan naurettava. Tyypillistä suomalaisten ö-luokan laadulla toteutettua juttua mutta ymmärrän kyllä hyvin että nuoremmat voivat tuosta säikähtää".

    Eli siis juuri 14v täyttänyt osaa ottaa nuoremmat paremmin huomioon ja ymmärtää tuon vaikutukset niihin vaikkei itseensä vaikuttanutkaan, kuin osa aikuisista täällä.

    Mukava juttu huomata että ainakin jonkinmoista empatiaa ja ymmärrystä muiden ihmisten puolelta ajateltuna, olen siihen osannut opettaa :)
    .

    Äänestä

lauantaina.

Äänestä

mittasuhteet. Hei ihmiset kyse on TV-sarjasta. :D

Ei jeesus! :D

Äänestä
  • On aika huolestuttavaa, että siitä tuli tuollainen kohu. Kaikenlaista voi tapahtua ihan oikeasti ilman että kukaan välittää...

    Fiktiivinen tapahtuma saa ihmiset pois tolaltaan.

    Äänestä

  • .
    Itse en ole salkkareitten palvojiin törmännyt enkä tiennytkään että sellaisia on. Älä ala palvoon mitään typeriä ohjelmia. Se on tyhmää :)
    :)
    .

    Äänestä

kun Sakua epäiltiin samassa rapussa asuvan vanhanrouvan taposta.
Johtuen siitä, että vanharouva oli takavarikoinut Sakun linkkarin.

Kyse ei välttämättä ole kesätauko, sillä sopimuskausi päättyy ja jos siihen ei saada jatkkoa, Salkkarit loppuun mahdollisesti siihen.
Voi tietysti olla, että mahdolliset henkiinjääneet muuttavat mahdollisimman kauas ja piste.

Mikäli jatkoilupa tulee, todennäköisesti muutama herää painajaisestaan.

Äänestä
  • .
    Koska joku eukko joka tekee tuota sanoi että seuraava jakso on jo kuvattu. Itseasiassa kuvattuna on jo useampikin jakso. Ei näitä telkkasarjoja kuvata jakso jaksolta, vaan putkeen tehdään useampiakin.
    Eikös salkkarit ole tullut iät ja ajat?? Alkua tuskin meillä on kukaan katsonut.
    .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Papu.Sparrow kirjoitti:

.
No nyt Salkkareissa tapahtunut. Ite en koko saippuasarjaa katso, joten jäi tuo päätösjakso näkemättä.

http://www.iltalehti.fi/viihde/200906039697501_vi.shtml

Kuvausten perusteella ymmärrän kyllä täysin miksi nyt nousee haloo. Koko ohjelma on profiloitunut harmittomaksi hömpäksi eikä ainakaan mulle tulis mieleenkään, että tuohon kellonaikaan lähetetään noi ahdistavaa ohjelmaa. Ihan surutta olen antanut lasten tuota katsoa (vaikkakin aina sopivissa väleissä huomautan että se hömppä mädännyttää niiden aivot).

Siis siinä on ainakin haudattu raskaanaoleva elävältä ja sitten joku pommirähjähdys näyttää tappaneen vähän kaikki jossain raflassa. Sitten koko ohjelma jää kesätauolle. Tietysti se raskaanaoleva pelastetaan ennenkuin mitään sattuu, ja pommistakin selviää varmaan kaikki muutamalla mustelmalla tms. mutta pahinta tuossa on se, että noin järkyttävää juttua ohjelmassa johon se ei kuulu, ja sitten jäädään kesätauolle joten helpottavaa tietoa saa ahdistuksissan odotella koko kesän.

Ei mikään ihme että suuttuivat.

Mites te? Aikuisia tuskin haittaa mutta pystytkö ajatteleen asiaa vaikkapa 12 vuotiaan näkövinkkelistä joka ei ole tottunut siihen, että ne yleensä silti pelastuu tms.

Oliko tuollainen sopivaa tuommoiseen sarjaan?
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu