Haluaisin kysyä mielipidettänne tästä tilanteesta. Yritän parhaani mukaan kirjoitttaa lyhyesti ja toivoisin saavani asiallisia kommentteja.
Olemme miesystäväni kanssa olleet yhdessä 41/2 vuotta. Emme asu yhdessä.
Suhde alkoi heti alusta pitäen huonoin merkein. Henkinen väkivalta oli kuvioissa alusta saakka. Mutta läheisriippuvaisena naisena katsoin tuotakin läpi sormien. Tietenkin kuvioon astui myös se fyysinen vakivalta.
Vuodet vierii, ikääkin karttuu luonnollisesti mutta en pääse miehestä eroon. Ja syy on minun.
Joitakin esimerkkejä mitkä olisi heti pitänyt herättää laittamaan kantapäät vastakkain ja siksipä tämä on minulle nöyryyttävää, alentavaa ja epätoivoista kun vieläkin tuossa roikun. Miettikää kohdallenne.
Eli: Emme koskaan ole minun asunnollani vaan aina hänen. Syyt tähän vaihtelee ja nekin kovin hepposia. No minun osani on pakata joka viikonloppu ja mennä sinne. Mitään henk.koht. tavaroita ei saa jättää miehen asunnolle vaan mm. hammasharja kulkee mukana. Mielestäni outoa NÄIN PITKÄN seukkailun jälkeen
Tunteille ei ole tilaa. Ainakaan negatiivisille. Jos riita tulee ja esim. kovaa paiskaan oven kiinni seuraus on, että olen reppuni kanssa ulkona miettimässä miten selviytyä kotiin joka on noin 80km:n päässä miehen asunnolta. Ja näitä tilanteita on ja paljon. Ja säistä riippumatta tai edes siitä onko minulla rahaa.
Vkoloput yleensä menee juopotellessa. Mitään muuta hän ei halua tehdä "rankka työ, raskaat huvit".
Ja vanhemmille hän ei ole vieläkään esitellyt..mikä sekin outoa. olen kuitenkin ihan normaali,hyvässä ammatissa etc..joten en tiedä mistä kiikastaa.
No toivoton vailla hyvää tulevaisuutta tuo "suhde" on. Senhän toki tajuan.
Mutta ja iso mutta. Oma elämäni polkee paikoillaan. Kaikki pahoinpitelyt, ulosheittämiset jne. annan anteeksi ja uskon puheet, että jos olisin käyttäytynyt kunnolla (aivan kuin pikkulapselle puhuttais) niin näin ei olisi käynyt. Nyt en tosiaan tiedä mikä olen, mitä haluan ja missä on minun velvollisuuteni ja oikeuteni.
Ennen olin päätöksissäni määrätietoinen, nyt en osaa kenkiäkään ostaa ilman, että miettisin mitä mies näistä tykkää tai mennä vaikka lyhyelle jatkokoulutukselle ilman mietintöjä.
Aivopesty idiootti olen.
Mies ei ole mustasukkainen vaan totesi menneenä viikonloppuna, että itseppä olet osasi valinnut. Ei hän sua koskaan ole takasi vinkunut. Ja sen asenteen olen huomannut ja tuntenut miten vähän tai en mitään ole miehelle. Niin ja suhde on on/off..mikä sekin kertoo paljon. ja kuinkas muuten minähän se ruinaan äijän takas.
Koska tämä on tätä niin olen suoraan sanotusti aktiivisesti etsinyt edes "väli-vaihe-miestä". Tiedän, että ei mikään hyvä ratkaisu. Mutta haluan irti tuosta miehestä!! Itseäni tässä vihaan, tätä perkeleen saamattomuutta.
Olen analysoinut tilannetta paperin ja kynän kanssa, laittanut plussat ja miinukset. No miinukset voitti. En saa mitään tästä suhteesta ja varmaan on myös niin ettei hänkään. Olen masentunut ja jatkuva pelko päällä miten viikonloppu sujuu ja haluaako mies kenties jälleen erota viikolla.
En dramatisoi yhtään nyt, vaan olen yrittänyt hirttää itseni, sekään ei onnitunut, ajatelkaa etten edes siinä onnistunut.
Käyn terapiassa noin kuukauden välein, että siitäkin olen apua koittanut löytää.
Nyt sitten kysyn teidän mietteitä. Oletteko/Olitteko tällaisessa "matti-mervi"-suhteessa. Jos selvisitte niin miten aloitte rakentamaan omaa minä kuvaa,omaa naiseuttanne vai alistuitteko lopullisesti elämään näin?
Kiitos mielipiteistänne!
Olemme miesystäväni kanssa olleet yhdessä 41/2 vuotta. Emme asu yhdessä.
Suhde alkoi heti alusta pitäen huonoin merkein. Henkinen väkivalta oli kuvioissa alusta saakka. Mutta läheisriippuvaisena naisena katsoin tuotakin läpi sormien. Tietenkin kuvioon astui myös se fyysinen vakivalta.
Vuodet vierii, ikääkin karttuu luonnollisesti mutta en pääse miehestä eroon. Ja syy on minun.
Joitakin esimerkkejä mitkä olisi heti pitänyt herättää laittamaan kantapäät vastakkain ja siksipä tämä on minulle nöyryyttävää, alentavaa ja epätoivoista kun vieläkin tuossa roikun. Miettikää kohdallenne.
Eli: Emme koskaan ole minun asunnollani vaan aina hänen. Syyt tähän vaihtelee ja nekin kovin hepposia. No minun osani on pakata joka viikonloppu ja mennä sinne. Mitään henk.koht. tavaroita ei saa jättää miehen asunnolle vaan mm. hammasharja kulkee mukana. Mielestäni outoa NÄIN PITKÄN seukkailun jälkeen
Tunteille ei ole tilaa. Ainakaan negatiivisille. Jos riita tulee ja esim. kovaa paiskaan oven kiinni seuraus on, että olen reppuni kanssa ulkona miettimässä miten selviytyä kotiin joka on noin 80km:n päässä miehen asunnolta. Ja näitä tilanteita on ja paljon. Ja säistä riippumatta tai edes siitä onko minulla rahaa.
Vkoloput yleensä menee juopotellessa. Mitään muuta hän ei halua tehdä "rankka työ, raskaat huvit".
Ja vanhemmille hän ei ole vieläkään esitellyt..mikä sekin outoa. olen kuitenkin ihan normaali,hyvässä ammatissa etc..joten en tiedä mistä kiikastaa.
No toivoton vailla hyvää tulevaisuutta tuo "suhde" on. Senhän toki tajuan.
Mutta ja iso mutta. Oma elämäni polkee paikoillaan. Kaikki pahoinpitelyt, ulosheittämiset jne. annan anteeksi ja uskon puheet, että jos olisin käyttäytynyt kunnolla (aivan kuin pikkulapselle puhuttais) niin näin ei olisi käynyt. Nyt en tosiaan tiedä mikä olen, mitä haluan ja missä on minun velvollisuuteni ja oikeuteni.
Ennen olin päätöksissäni määrätietoinen, nyt en osaa kenkiäkään ostaa ilman, että miettisin mitä mies näistä tykkää tai mennä vaikka lyhyelle jatkokoulutukselle ilman mietintöjä.
Aivopesty idiootti olen.
Mies ei ole mustasukkainen vaan totesi menneenä viikonloppuna, että itseppä olet osasi valinnut. Ei hän sua koskaan ole takasi vinkunut. Ja sen asenteen olen huomannut ja tuntenut miten vähän tai en mitään ole miehelle. Niin ja suhde on on/off..mikä sekin kertoo paljon. ja kuinkas muuten minähän se ruinaan äijän takas.
Koska tämä on tätä niin olen suoraan sanotusti aktiivisesti etsinyt edes "väli-vaihe-miestä". Tiedän, että ei mikään hyvä ratkaisu. Mutta haluan irti tuosta miehestä!! Itseäni tässä vihaan, tätä perkeleen saamattomuutta.
Olen analysoinut tilannetta paperin ja kynän kanssa, laittanut plussat ja miinukset. No miinukset voitti. En saa mitään tästä suhteesta ja varmaan on myös niin ettei hänkään. Olen masentunut ja jatkuva pelko päällä miten viikonloppu sujuu ja haluaako mies kenties jälleen erota viikolla.
En dramatisoi yhtään nyt, vaan olen yrittänyt hirttää itseni, sekään ei onnitunut, ajatelkaa etten edes siinä onnistunut.
Käyn terapiassa noin kuukauden välein, että siitäkin olen apua koittanut löytää.
Nyt sitten kysyn teidän mietteitä. Oletteko/Olitteko tällaisessa "matti-mervi"-suhteessa. Jos selvisitte niin miten aloitte rakentamaan omaa minä kuvaa,omaa naiseuttanne vai alistuitteko lopullisesti elämään näin?
Kiitos mielipiteistänne!
Vastaukset 3
Vanhimmat
..jossa et joudu tilanteisiin. Ota salainen puhelinnumero, ja poista kännystäsi miehen numero. Jos sinulla ei ole kännykkää, ole soittamatta. Vaihda terapeuttia, jos ei osaa antaa käytännön toimintaohjeita.
sinun on tuosta miehestä erota. Et enää vain mene sen asunnolle. Et vastaa puhelimeen (josko mies nyt edes on sinulle soitellut). Helppoa ja siistiä. Et sinä tuota mielisairasta sikaa tarvitse, eikä sen puoleen kukaan muukaan. Sinun päässäsi ei ole mitään vikaa, miehen on. Mies tarvitsee sinua että on joku johon projisoida oma pääsvikaisuus, sinä et tarvitse tuota äijää mihinkään. Projisointi on siitä vittumaista, että herkkä uhri alkaa uskoa siihen. Ulos vaan koko suhteesta.
Kehoitit miettimään tilanteesi kohdalleni! No mietitään jotain. Ensiksi, mies jota tapailet ei täytä niitä vaatimuksia joita asetan ystäville ja etenkin miesystävälle.
Jotta rakastuisin mieheen, täytyy hänen kunnioittaa minua ihmisenä ja arvostaa mielipiteitäni. Lisäksi pidän sensuelleista, hellistä ja luotettavista ihmisistä.
Jos olisin paikallasi hakisin ympärilleni ihmisiä jotka ovat hyviä minulle. Ihmissuhde
jossa olet ollut 4 1/2 vuotta on syönyt itsekunnioituksesi. Vapauta itsesi ja ajatuksesi luomaan uusia läheisiä ihmissuhteita.
Virkistäydy harrastuksissa, ulkoile ja tee täysin uusia asioita! Uskaltaudu rohkeasti muuttamaan elämäsi täysin! Tutustu vaikka keskustelupalstoilla ihmisiin,
Nauti elämästä täysin rinnoin!