Olen 33-vuotias ja omaa ulkonäköäni rehellisesti arvioiden/tuttujen naisten arvion perusteella omaan ihan kohtalaisen ulkonäön, ongelmani koskettaa lähinnä sitä, että naisikäryhmää joka itselleni sopisi noin 25-35 haarukkaan ei tunnu vapaana löytyvän mistään sopivaa, baarit olen kolunnut ja seuratessani sitä idiootismia mitä mieheltä siellä odotetaan naisseuraa saadakseen, höpisemässä kauniit silmät sulla ja roikkuen hameenhelmoissa, ei itseäni innosta ja vastaavasti nais aktiivisuutta en ole kohdannut ko paikassa.
Nettitreffejä olen kokeillut mutta siellä vastaavasti ei tunnu löytyvän kuin ylipainoisia ja uusioperheen perustajia, ennen kuin kukaan ehtii kommentoimaan olen kyllä käynyt näiden ylipainoisten naisten kanssa treffeillä ja ovat olleet todella mukavia persoonia, tosiasia on vaan se, että itseäni puistatti lähinnä ajatus että olisin suudellut tai koskenut kyseisiin naisiin.
Uusioperhekokeilukin on takana, enkä koe omakseni, että vieraan miehen lapset juoksevat jaloissa, ei tosin ole tietenkään näiden lasten vika.
Myöskään en ole kokenut hollywood tyylisiä lottokohtaamisia niissä kaupoissa,kirjastoissa tai kahviloissa vaan olen saanut olla ihan "rauhassa".
Joten jos teillä arvon naiset on jotain neuvoja, otan ne mielellään vastaan.
Nettitreffejä olen kokeillut mutta siellä vastaavasti ei tunnu löytyvän kuin ylipainoisia ja uusioperheen perustajia, ennen kuin kukaan ehtii kommentoimaan olen kyllä käynyt näiden ylipainoisten naisten kanssa treffeillä ja ovat olleet todella mukavia persoonia, tosiasia on vaan se, että itseäni puistatti lähinnä ajatus että olisin suudellut tai koskenut kyseisiin naisiin.
Uusioperhekokeilukin on takana, enkä koe omakseni, että vieraan miehen lapset juoksevat jaloissa, ei tosin ole tietenkään näiden lasten vika.
Myöskään en ole kokenut hollywood tyylisiä lottokohtaamisia niissä kaupoissa,kirjastoissa tai kahviloissa vaan olen saanut olla ihan "rauhassa".
Joten jos teillä arvon naiset on jotain neuvoja, otan ne mielellään vastaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen sitä mieltä, että parisuhdetta halutessaan, ihmisen on koluttava kaikki mahdolliset paikat yhä uudelleen ja uudelleen. Ei auta passivoitua.
Ei auta itku markkinoilla jos haluaa pitää mahdollisuuksiaan yllä, on pakko mennä ulos ihmisten ilmoille, jättää moniin treffipalstoihin ilmoituksia ja pitää kaikki vaihtoehdot avoinna.
Kuitenkin mieleeni herää kysymys, että miksi koit tarpeelliseksi tässä viestissäsi ilmoittaa että ylipainoiset puistattavat sinua?
Ei pidä pitää ylipainoisista vaan ollakseen mukava, mutta ei se nyt ainakaan sinusta antanut kovin kivaa kuvaa kun se piti tässä ihan ilmoittaa. Ajatuksiaan ei aina kannata sanoa ääneen.
Jos ulkonäkösi on ihan mukiinmenevä ok, niin etsi mukiinmeneviä ok normaalipainoisia naisia, niitä on kuitenkin enemmistö joten luulisi löytyvän.
Ei muuta kuin uutta matoa vaan koukkuun kunnes nappaa.
Että halusin tuoda sen seikan esille, että olen kyllä kokeillut tapailla ylipainoisia naisia, koska tiedän että joku olisi kirjoittanut, että laske rimaa ja onko ulkonäkö sulle tärkeintä juttuja, koska ne eivät ole ja se on vaan sivuhuomautuksena asiasta, että en koe ko naisiin seksuaalista vetovoimaa, vaikka juttu luistaisi muuten ja aiheena oli, että mistähän voisi onnistaa, löytämään naisen mitä etsin ja jos en sitä kerro mitä en hae on se aika vaikea neuvoa, minulla ei eole tarvetta haukkua ylipainoisia naisa tällä todellakaan ne ovat olleet juuri niitä parhaita juttukavereita ja ei itseään täynnä olleita.
epätoivoinen niin se on niin kauheeta katottavaa...
Jos on liikkunut samoissa yökerhoissa kymmenisen vuotta niin kyllä sut tiedetään. Jos väkipakolla ettii seuraa se näkyy heti päälle päin.
loppujen lopuksi suomessa on niin pienoise piirit ettei auta vaikka asuis PKseudulla. Itsekin kun taas sinkkuna pyörin niin huomaan,että samat ukot ne siellä edelleen yöelämässä pyörivät kuin kolmekin vuotta sitten. Ja aina yhtä epätoivoissaan. Vaikka olis ihan mukiinmeneviäkin miehiä niin jotenkin se liian hyökkäävä asenne ahdistaa.
Olen sitä mieltä,että liika on liikaa. Jos laittaa viiteen eri seuranhakupalstalle ilmoituksia, niin ne samat ihmiset ne käy lukemassa. Ja sit näät ne baarissa ja ne tuntee sut,jos sulla on kuva kans ilmotuksessa.
Minusta olis niin ihanaa jos suomessakin olis sellanen et miehet pyytäis ulos ja vaikka naisetkin keskellä päivää kaupan jonossa. Tai kirjastossa :) Se osotta,että toinen on ihan oikeasti kiinnostunut. Eikä lähesty kännissä baarissa lässyttämään jotakin.
Harmittaa kun monesti kaverin kanssa kun istuu vaikka kahvilla niin voi monta kertaa katseet kohdata viereisen pöydän miehen kanssa, mut sit se jää aina siihen et toinen häipyy ja sit viel sielt ovelta kattoo hyvästiksi:D Miksei voi tulla juttelee? Noh...joo...Tää on tää suomalainen ujous.
"Harmittaa kun monesti kaverin kanssa kun istuu vaikka kahvilla niin voi monta kertaa katseet kohdata viereisen pöydän miehen kanssa, mut sit se jää aina siihen et toinen häipyy ja sit viel sielt ovelta kattoo hyvästiksi:D Miksei voi tulla juttelee? Noh...joo...Tää on tää suomalainen ujous."
Mikähän estää sinua itseä nostamasta takamustasi ja tekemästä asialle jotain jos huomaat että mies on kiinnostunut mutta ei ehkä uskalla lähestyä? Eletään vuotta 2009 ja nainen on vapaa tekemään ensiaskeleen.
Missä menee epätoivon ja toivon raja? Olisiko parempi että nämä sinun näkemäsi miehet sulkeutuisivat koteihinsa, kuin että pitäisivät mahdollisuuksiaan avoimina?
Jos näet samoja naamoja vuodesta toiseen, niin sehän tarkoittaa vain sitä että itsekin pyörit samoissa ympyröissä ja olet se sama naama jonka toiset näkevät vuodesta toiseen, mutta et kuitenkaan sanoisi itseäsi epätoivoiseksi?;)
Epätoivo sanana tarkoittaa enemmänkin ihan muuta.
Mielestäni siinä että laittaa moneen eri paikkaan treffi-ilmoituksen, ei ole mitään pahaa sillä mitä enemmän tuo itseään esille, sitä suuremmat on mahdollisuudet on löytää joku. Ketään ei tulla kotoa hakemaan.
sinkkuna ja menen baariin niin se sama petri siellä on ja etsii seuraa. Sitä tarkoitin. Voi toki olla että hänkin on siinä välissä ollut suhteessa.
Kyllä sen huomaa, epätoivo on sitä että jututtaa jokasta naista baarissa näköön ja kokoon katsomatta. Eli kun yhdeltä tulee pakit niin eiku seuraavan luokse. Ei noi baarit niin isoja paikkoja ole ettäkö sitä ei huomais. Ja joo. Olen utelias luonteeltani ja voin seurata helposti montakin ihmistä illan aikana. Enkä ole kyylä:D Muuten vaan olen kiinnostunut ympärisöstä. Ja siis kattelen niin naisia kuin miehiäkin. En ole munahaukka:D
Ja totta, voisin minäkin tehdä alotteen,mut kaipa olen sit vanhanaikanen. Enkä osaa tota flirtin jaloa taitoa. Voisinhan mä mennä paikalle ja antaa numeroni mut se ei olis kovin hienotunteista. Ja aina on se mahdollisuus että saa pakit:D
Asuin joitakin kuukausia saksassa ja jopa junassa kun yksin istuin, joku äijä tuli juttelemaan. Menin juuri lentokentältä kohti keskustaa. Olin hivenen hämilläni. Annoin pakit. Eikä se ollut millänsäkään. Ja tosta kahvilasta tulikin mieleen,että kerran istuin yksin kahvilassa ja luin kirjaa niin eikös siihen ilmestynyt kahvilan miesmyyjä kyselemään kirjasta ja muista jutuista,lopulta sai sitten kysyttyä ulos illalla.
En tiedä onko toi sitten suomessa sallitua miehiltä tulla kyselemään ja utelemaan. tuntuu että suomalainen nainen on myös ylpeän sorttinen ja liian totinen tuollaisiin lähestymisiin. Sitten on ahdisteltu ja vaikka mit jos mies lähestyy jossain muualla kuin yökerhossa tuhannen humalassa.
1. Vaikene ongelmistasi jos sinulla on niitä. Jos olet työtön - älä kerro sitä. Jos sinut "mielistellään" kertomaan niin kerro suunnitelma miten työllistyt (oli se suunnitelma todellinen tai sitten vain keksitty), Jos takanasi on mielenterveysongelmia, rikoksia tai muuta paskaa _ÄLÄ KERRO NIISTÄ_.
2. Ole mukava kaikille, myös nille joista et pidä. Älä puhu paskaa kenestäkään.vaikka vihaisit jotakuta ihmisryhmää. Sinussa _ei saa_ olla negatiivisia piirteitä (tai saa, mutta koska nainen johon tutustut on tuntematon et vielä tiedä mitkä ihmisryhmät ovat hänelle ok ja mitkä eivät). Älä hauku ketään mistään syystä. Naiset on sosiaalisia - jos tukeva mimmi ei diggaa susta sen kaveri voi olla superhottis - siksi sun ja fat-girlin "kemiat ei kohtaa" koskaan vaikka "olisit sitä mieltä että rakkaus voittaa kaikki ulkonäkö-varallisuus-status jne esteet". 97% naisista on aivopesty prinsessafantasiaan ja sen fantasian toteuttaminen on onnistumisen edellytys.
3. Mies tekee aloitteen. Jos sä haluat parhaan kymmenestä - sä otat kontaktin 100 naiseen koska ne 90 naista ei ole kiinnostunut susta. Jos sä haluut parhaan sadasta sä joudut kohtaan tuhat naista. So the life goes. Tässä suhteessa suhtaudu sen naisen löytämiseen kuin omakotitalon rakentamiseen - se vaatii perkeleesti aikaa ja perkeleesti rahaa (tosin hiki säästää euroja niinsanotusti, joudut näkemään vaivaa.). - mainittakoon että kohta 3. ei päde mikäli sinulla on mainetta tai muuten harrastusten tai elämänkaavan mukana kohtaat jatkuvasti uusia naisia - silloin pitää vain osata olla vähä tyrkky.
4. Suhteeseen haluavat eivät vonkaa seksiä (vaikka harrastaisivat sitä huvikseen yhden yön juttuina tms.). Vakavissaan oleva nainen - vaikka sitä panettais kuinka - pitää YLEENSÄ jutun navan yläpuolella. Harva koittaa kullinvartta myöten suhteeseen loppujen lopuksi, vaan piparipalkka on nimenomaan "kiltti-poika" palkka.
"höpisemässä kauniit silmät sulla ja roikkuen hameenhelmoissa..."
Tjaa..? Missä mahdat liikkua, jos kaikki naiset tuollaista "vaativat"? Itse olen kokenut aina kaikki "Olet kuin enkeli maan päällä" -tyyppiset iskulauseet lähinnä korneiksi. Itse olen jutellut baarissa naisille lähinnä kuin ihminen ihmiselle ja ihan hyvin tuloksin.
Jos olisin pelkkää sänkyseuraa hakemassa niin ehkä sitten kannattaisi leperrellä ja imarrella minkä ehtii, mutta itse haluan tutustua lähinnä naisiin, joiden kanssa tuntuu olevan suunnilleen samalla aaltopituudella. Silloin minusta kannattaa puhella ihan niitä näitä, eikä mitään "tosi kauniit silmät sinulla" -tyyppistä persoonatonta läppää.
En osaa oikeastaan edes sanoa mitään yleistä tapaa, jolla naisten kanssa saa keskustelun käyntiin. Joskus tulee heitettyä jotain ihan randomia baaritiskillä viereen rantautuvalle, tai viereisessä pöydässä istuvalle ja joskus taas naiset itse alkavat vain juttelemaan yhtäkkiä jotain. Kysymys lienee siitä että on avoin uusille ihmisille, eikä yritä väkisin vetää jotain roolia tai blokata kaikkien ihmisten keskustelunavauksia. Jos etukäteen ajattelee että naisilla ei voi olla mitään kiinnostavaa sanottavaa, niin ei ihme jos ei heidän kanssaan löydä mitään keskustelun aiheita.
Itse ihmettelen vähän samaa kuin Glammiekin. Et pidä ylipainoisista? No se on ihan ok, mutta miksi heitä täytyy tekstissäsi varta vasten dissata? En minäkään pidä läheskään kaiken tyyppisistä ihmisistä, mutta en mielestäni voita mitään heitä haukkumalla. Ei minun tarvitse heitä väkisin tapailla. Jos ihmisen on pakko buustata omaa itsetuntoaan muita lyttäämällä, niin melko heikosti menee. Parempi olisi nostaa sitä itsetuntoa itseään kehittämällä tai itsetuntemusta parantamalla.
"höpisemässä kauniit silmät sulla ja roikkuen hameenhelmoissa..."
Tjaa..? Missä mahdat liikkua, jos kaikki naiset tuollaista "vaativat"? Itse olen kokenut aina kaikki "Olet kuin enkeli maan päällä" -tyyppiset iskulauseet lähinnä korneiksi. Itse olen jutellut baarissa naisille lähinnä kuin ihminen ihmiselle ja ihan hyvin tuloksin.
Se oli esimerkki siitä, että ei kiinnosta juosta baarissa naisten perässä ja yrittää "väkisin tunkea" juttusille ja naisten aktiivisuus on 0
En osaa oikeastaan edes sanoa mitään yleistä tapaa, jolla naisten kanssa saa keskustelun käyntiin. Joskus tulee heitettyä jotain ihan randomia baaritiskillä viereen rantautuvalle, tai viereisessä pöydässä istuvalle ja joskus taas naiset itse alkavat vain juttelemaan yhtäkkiä jotain.
Ilmeisesti olet sitten tarpeeksi komistus että sulle tulee naiset juttelee.
tse ihmettelen vähän samaa kuin Glammiekin. Et pidä ylipainoisista? No se on ihan ok, mutta miksi heitä täytyy tekstissäsi varta vasten dissata? En minäkään pidä läheskään kaiken tyyppisistä ihmisistä, mutta en mielestäni voita mitään heitä haukkumalla. Ei minun tarvitse heitä väkisin tapailla. Jos ihmisen on pakko buustata omaa itsetuntoaan muita lyttäämällä, niin melko heikosti menee. Parempi olisi nostaa sitä itsetuntoa itseään kehittämällä tai itsetuntemusta parantamalla
En edelleenkään hauku ylipainoisia naisia vaan totesin heidät tähän asti mukavimmiksi persooniksi, eikä itseään täynnä oleviksi ja ainoa mikä ei loksahda on seksuaalinen vetovoima.
Sanoit että sinua puistattaa ajatus ylipainoisen naisen suutelemisesta. Se on dissausta jos mikä.
Eli en ole löytänyt suudeltavaksi normaalipainoista ja seksuaalisesti itseäni viehättävää naista. happy?
juttuun? Jos se ei miellytä että nainen on pullukka niin ei sille mitään voi. Olis sekin,että pakosta olis lihavan kanssa suhteessa eikä se sua kiihottas yhtään.
Samahan se on jos nainen on ylilaihaluuranko.
Itse naisena en halua ylipainoista miestä. niin se vaan. Minusta sellainen mies ei ole viehättävä. Ja minusta siinä ei ole mitään pahaa. Tosin en tykkää mistää langanlaihistakaan miehistä. vaan normaalista,eikä tartte todella mikään timmi,treenattu kroppa. sopivan urheilullinen on kiva.
Enis ajattelin ettei viestiä ihan ymmärretty oikein