Olen parikymppinen nainen ja elänyt avoliitossa noin vuoden. Avoliiton solmiessani ja yhteenmuuttoa puuhatessa olin aivan varma päätöksestäni, mutta nykyään mietin yhä enemmän ja enemmän, mitä olisi seurannut muusta päätöksestä. Yöllä näen kummallisia unia päivien ajatusten jatkeeksi. Tilanne tuntuu sietämättömältä, koska mieheni palvoo ja rakastaa minua yli kaiken ja on vailla epävarmuuden hiventäkään.
Luonnollisesti ylä-ja alamäet kuuluvat suhteeseen, mutta jos huonoja päiviä on joka toinen päivä (kehitämme riidan jostain aivan typerästä, mikä paisuukin sitten naurettaviin mittoihin), olen väkisin joutunut miettimään mistä tämä johtuu. Olenko vain yliherkkä ihminen vai olemmeko liian erilaisia? Toisaalta en voi ajatellakaan lähteväni suhteesta... Tosin en tiedä mistä se johtuu, rakastanko miestä vai pelkäänkö vain etten enää koskaa löydä hänen veroistaan?
Onko kellään ollut samanlaista tilannetta? Miten hoidit asian? Kiitän jo etukäteen _asiallisista_ vastauksista.
Luonnollisesti ylä-ja alamäet kuuluvat suhteeseen, mutta jos huonoja päiviä on joka toinen päivä (kehitämme riidan jostain aivan typerästä, mikä paisuukin sitten naurettaviin mittoihin), olen väkisin joutunut miettimään mistä tämä johtuu. Olenko vain yliherkkä ihminen vai olemmeko liian erilaisia? Toisaalta en voi ajatellakaan lähteväni suhteesta... Tosin en tiedä mistä se johtuu, rakastanko miestä vai pelkäänkö vain etten enää koskaa löydä hänen veroistaan?
Onko kellään ollut samanlaista tilannetta? Miten hoidit asian? Kiitän jo etukäteen _asiallisista_ vastauksista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Että itsesuojeluvaisto kysyy sulta että onko tämä totta. Tai sisin. Sitä kannattaa kuunnella. Kun voit hyvin niin sisin ei kolkuta. Joku on nyt pielessä. Tuli mieleen että sinulla ei ole varaa möhläyksiin. Elät idylliä, jotain elokuva rakkautta, kliseisesti sanoen. Mutta tuo kun sanot että miehesi ei tunne epävarmuutta ei ole normaalia, hän peittelee jotain tai kärsii jostain ylimielisyyskompleksista tjms. Olet nuori vielä. Silloin on kaikki epävarmuutta vielä...ihan oikeesti.
Mutta vaikea näin muuten sanoa. Katso ja seuraa tilannetta ja kuuntele itseäsi.
Kaikkea hyvää.
Se voi olla valtataistelua koko liitto ja sen tähden kaikki meneekin pieleen. Kumppani saattaa ehkä olettaa, että sinä olet kiltti pikkuvaimo, jolla ei ole lainkaan omia tunteita, halua eikä mitään nokan koputtamista mihinkään asiaan. Vaan sitten jos tuot julki, että haluatkin asioita, vaaditkin niitä niin se kumppani saattaakin mennä ihan puihin.
Meillä kaikilla kun on omat kasvatuksemme ja jos ajatellaan, että toisella osapuolella suhteessa on perin juurin vanhoillinen kasvatusmalli ja vieläpä siten, että on ehkä kasvatettu pumpulissa eli ei ymmärrä eikä osaa ratkaista ristiriita-tilanteita niin soppahan on sitä myöten valmis.
Toiset ihmiset kun ovat sairaita vallanhalunsa kanssa. Ja minkäs he sille toisaalta voivat, jos on siihen malliin kasvatettu juurikin jo lapsesta lähtien ja jos ystäväpiiri (vaikka tyyliin joku salaseura) noudattaa vielä samaa mallia.
Olin vasta 17 kun alettiin seurustella, muutaman kuukauden päästä muutettiin yhteiseen kämppään.. Olin kyllä kuullut varoitteluita arjen harmaudesta, mutta todellisuus potki päähän melko pahasti. Äiti ei pessytkään enää pyykkejä eikä ruoka ollut valmiina odottamassa kun tulin kotiin koulusta. Rahatilannekin on aika vaikea kun itse vielä opiskelen ja oli vaikeaa saada rahat riittämään. Noh, tähänkin totuin melko äkkiä..
Varsinkin minä saan mojovan riidan aikaiseksi vaikkapa tiskipöydälle jääneistä astioista jos sattuu olemaan huono päivä :D Onneksi mies on niin ihana että ymmärtää minun ailahtelevaista luonnetta..
Pointti on siis se, että vaikka välillä on vaikeaa niin niistä ongelmista pääsee yli. Ajattele millaista elämäsi olisi ilman miestäsi? Saatan joidenkin mielestä olla raukkis ja vähintäänkin läheisriippuvainen, mut minua hirvittää ajatella elämää ilman avomiestäni..
Noista kuvailemistasi "typeristä riidoista" sen verran, et kannattaa miettiä ennenkuin alkaa nalkuttamaan, et onkohan se nyt ihan aiheellista. Olen lopettanut turhan valittamisen, tai ainakin ilmaissut mielipiteeni sen verran nätisti ettei riitaan ole ollut sitten aihetta. (En ole nyrkin ja hellan välissä jos joku niin kuvittelee!) Tunteitaan ei tietenkään saa tukahduttaa tai kieltää, siinä touhussa sekoaa lopullisesti. En tiedä oletteko liian erilaisia vai oletko yliherkkä, mut kannattaa kasvattaa sen verran pitkä pinna ettet hermostu ihan pikkuasioista. Yritä edes, hän voi olla unelmiesi mies :)
Ja puhuminenhan kannattaa aina. Jos ei sittenkään yhteiselo mene sujuvammin niin jätä se :) Toivon onnea teille molemmille.
John Gray, miehet ovat marsista,naiset venuksesta! Erityisesti luvut: Naiset muistuttavat aaltoja, Riitojen välttäminen ja Rakkauden lumouksen säilyttäminen.