Jumalan vastaus Pariisin mellakoihin =

Juutalaisvastaista vihan lietsontaa Pariisin
onnettomuus.

Tämän vuoden alussa Pariisin mellakat.
Valtamedia kertoi, miten nuorisojoukot kivittivät poliiseja

- mutta sitä ei kerrottu, että he samalla huusivat:
"Kuolema juutalaisille!"

Juutalaisvihasta uutisointi vaikeni.
Yksikään taho ei vastustanut Juutalaisvastaista vihan lietsontaa Pariisin kaduilla eikä julkisuudessakaan,
Vääristynyttä uutisointia.

Onneksi uusimmassa RV -lehdessä oli tästä artikkeli, jossa kerrottiin taustoja ajan ilmiöistä.

"Air Francen onnettomuus Titanicin veroinen mysteeri?
- Uskon, että maa, joka pystyy löytämään öljyä 6 000 metrin syvyydestä, pystyy myös löytämään lentokoneen 2 000 metristä.
Toissa päivänä tapahtunut onnettomuus on Air France -yhtiön historian pahin. Turmassa uskotaan kuolleen kaikki koneessa olleet 228 ihmistä.
Yhtään ruumista ei ole vielä löydetty." lainattu MTV:n uutisista.
24311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

niitä samona hatehoaxeja joita juutalais itse tehtailevat,he ovat jääneet niistä kiinni kasapäin,sinun on varmasti vaikeaa uskoa sitäkään?

Äänestä

oli myös britteisaarella, italiassa ja monessa muusssakin paikassa.

Poliisit eivät puuttuneet nuorisojoukon rasistiseen

vihanlietsontaan. eikä myöskään tiedoituvälineet kertoneet totuutta siitä, että he samalla huusivat:

"Kuolema juutalaisille!" Juutalaisvihasta uutisointi vaikeni. niinkuin natsi aatun valtakunnassa ainakin.

Tuntuu kuin Jumalan vastaus olisi noihin Pariisin mellakoihin = atlantin pohjaan vajonneen
Air Francen onnettomuus.

Ei tietenkään mielen osoitus voinut olla koneturman syy, vaan kun hallitukset eivät mitenkään reagoineet natsi aatun aikaiseen vihan lietsontaa..

Opetelkaa elämään oikein. = maassa maan tavalla.

Sillä jotka koskevat siihen perintöosaan, minkä minä olen antanut kansalleni Israelille:

Katso, minä tempaan heidät pois heidän maastansa

ja Juudan heimon minä tempaan heidän keskeltänsä.

Mutta sen jälkeen kun minä olen temmannut heidät , minä jälleen a r m a h d a n heitä ja palautan heidät, itse kunkin perintöosaansa ja itse kunkin maahansa.

Jos ( palestiinalaiset) oppivat minun kansani tiet, niin että vannovat minun nimeeni: Niin totta kuin Herra elää, niin kuin he opettivat baalin kautta,

niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen.

Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan sanoo Herra (Jeremia 12:14-17. lue myös Hesekiel 28:20-26)

Tässä sanotaan että Palestiinalaiset ovat niitä pahoja naapureita. jotka terrori-iskuillaan tuhoavat loppujen lopuksi vain itseään.

He ovat niitä Taivaallisen Isän pahoja naapureita.

Lopettakaa terrori niin saatte asua rauhassa ja menestytte. Näinhän tässä sanotaan.

Teille on taivaan Isä Jumala antanut etsikkoajan. Tehkää siis parannus ja kääntykää niin teidän syntinne annetaan teille anteeksi.

Jos vain suostuisitte elämään oikein, niin teidän kävisi hyvin.

Äänestä
  • jo Talmudissa väititte jopa 40 miljardin juutalaisen kuolleen,höpö höpö tarinoita kaikki.

    Äänestä

  • usko teidän valheitanne kirjoitti:

    jo Talmudissa väititte jopa 40 miljardin juutalaisen kuolleen,höpö höpö tarinoita kaikki.

    Juutalaisen raakamurha Ranskassa
    room.11 1.5.2009 klo 18.41
    Antisemitismi raaistuu EU:ssa!

    http://www.hs.fi/videot/1135245593175?kategoria=Uutiset&sivu=1

    Fundamenttalistinen Islam, Ateismi ja fundamenttalistinen Ateismi on uhka euroopalle.

    Näiden lisäksi myös ekumenian korvausteologia on uhka juutalaisille.

    Äänestä

  • oikein. kirjoitti:

    on todellinen uhka, aivan. Mitenkään vähättelemättä noita muitakaan.

    Äänestä

  • oikein. kirjoitti:

    Juutalaisen raakamurha Ranskassa
    room.11 1.5.2009 klo 18.41
    Antisemitismi raaistuu EU:ssa!

    http://www.hs.fi/videot/1135245593175?kategoria=Uutiset&sivu=1

    Fundamenttalistinen Islam, Ateismi ja fundamenttalistinen Ateismi on uhka euroopalle.

    Näiden lisäksi myös ekumenian korvausteologia on uhka juutalaisille.

    kaikki hihhulit haluaa satuttaa heitä

    Äänestä

Tarkoitatako, että äärijuutaaiset pudottivat koneen kabbalistisella Pulsa Denura eli Tulen Ruoska -kirouksella, jonka langettivat aikoinaan myös Jizshak Rabinin ja Ariel Sharonin päälle?

Äänestä
  • tämän kanssa. Vaan kyseessä on jotain mitä tapahtu Gazassa:

    6. INN kertoo artikkelissaan oudommista tapauksista, joita pidetään ihmeinä. Tarinasta kertoi rabbi Lazer Brody INN:n edustajalle. Hän sai puhelun mieheltä, joka kertoi seuraava: ”Poikani palvelee Givati-prikaatissa, jonka tehtäviin kuului siivota Gazan kaupungin ympäristön alueita. Erään talon ulkopuolella heitä lähestyi mustiin pukeutunut nainen, joka huusi heille arabiaksi: Ruchu min hon – menkää pois täältä, se on vaarallista. Sotilaat ajattelivat, että ehkä nainen halusi suojella omaisiaan, mutta kuitenkin menivät toiseen taloon rykmentin komentajan luvalla. Sama nainen ilmestyi sinnekin käskien heitä heti poistumaan. Sotilaat ajattelivat, että ehkä taloja yhdisti salatunneli, minkä johdosta nainen varoitti heitä. He jättivät tämänkin talon rauhaan siirtyen kolmannen luo, mutta sama nainen ilmestyi sielläkin samalla varoituksella.

    Sotilaat tunsivat kylmiä väreitä selkäpiissään, ja he ottivat yhteyttä insinööriosastoon, jonka tehtäviin kuului tuhota miinoitetut talot. Nämä tulivat paikalle ja havaitsivat, että kaikki kolme taloa oli miinoitettu.” Tapahtumaa puitiin eri tilanteissa, kunnes Machon Meir yeshivan johtaja, kuultuaan asiasta, kysyi entisen päärabbin Mordechai Eliyahun pojalta rabbi Shmuel Eliyahulta, oliko tapauksella yhteyttä hänen isänsä poistumisella sairaalasta kesken vaikeaa sairautta voidakseen rukoilla Raakelin haudalla.

    Mordechai Eliyahu vastasi poikansa kysyessä asiasta, että hän rukoillessaan Raakelin haudalla kolmesti pyysi tätä rukoilemaan sotilaille suojelua, jotka taistelevat Israelin kansan puolesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/129532

    http://israelupdate.achlak.net/

    Äänestä

  • mitään tekemistä kirjoitti:

    tämän kanssa. Vaan kyseessä on jotain mitä tapahtu Gazassa:

    Luuletko että ortodoksijuutalaiset turhan takia sitä tuon tuostakin langettavat.

    Mutta meihin kristittyihin sepä ei tehoakaan. :)

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Luuletko että ortodoksijuutalaiset turhan takia sitä tuon tuostakin langettavat.

    Mutta meihin kristittyihin sepä ei tehoakaan. :)

    humpuuki;)

    Äänestä

Myöhästyi Air Francen turmalennolta - kuoli auto-onnettomuudessa
12.06.2009 07:03

Italialainen nainen, joka myöhästyi Air Francen turmalennolta, on kuollut auto-onnettomuudessa.
Pohjois-Italiassa asunut eläkeläinen Johanna Ganthaler oli ollut Brasiliassa lomalla aviomiehensä Kurtin kanssa. Pariskunta myöhästyi Rio de Janeirosta Pariisiin lentäneeltä Air Francen 447 -lennolta toukokuun 31. päivänä. Kone syöksyi mereen vain neljä tuntia nousun jälkeen.
ANSA -uutistoimiston mukaan pariskunta oli onnistunut saamaan lennon Riosta seuraavana päivänä.
Times online - verkkolehden mukaan pariskunta on joutunut nyt liikenneonnettomuuteen Itävallassa.
Johanna Ganthaler kuoli, kun pariskunnan auto kolaroi rekan kanssa Itävallan Kufsteinissa. Aviomies Kurt loukkaantui kolarissa vakavasti.
(MTV3)

Äänestä
  • spekuloida asioita loputtomiin.

    Syyn ja seurauksen laki on ainoa varma asia. Koko universumi rakentuu juuri tähän prinsiippiin.

    Se on absolutinen fakta - se ei perustu 'ismeihin' - se vain on.

    Äänestä

  • voi kyllä kirjoitti:

    spekuloida asioita loputtomiin.

    Syyn ja seurauksen laki on ainoa varma asia. Koko universumi rakentuu juuri tähän prinsiippiin.

    Se on absolutinen fakta - se ei perustu 'ismeihin' - se vain on.

    aika mielenkiintoinen juttu omalla tavallaan.

    Jos ajattelemme Raamatun mukaan, joka muistaakseni kertoo, kuinka ihmisen päivien luku on määrätty jo etukäteen, joten kohtalo ei juurikaan voi vaikuttaa siihen mitä tapahtuu. Jos kohtalo kuljettaa sattumalla ohi sen, mikä on määrätty, niin se tulee eteen kuitenkin, tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Voisi kyllä kysyä millä tavalla 'Raamattu ajattelee'? Onko sillä aivot?

    Minusta ajatuksesi muistuttaa enemmän kalvinistista predestinaatio-uskoa.

    Raamattu ei ajattele. Se on tekstikokoelma eri ajoilta. Luet noihin teksteihin sisään omat ajatuksesi, mutta tekstien sisältämien eri merkitystapojen ymmärtämiseen se ei riitä.

    Juutalaisuuden kanssa väitteelläsi ei ole yhtymäkohtaa. Ihmiset voivat teoillaan vaikuttaa elämänsä kulkuun.

    Usko kohtaloon tai kohtalo-usko, kuulostaa myös oudolta. Aivan kuin kohtalokin olisi itsenäinen ihmisestä riippumaton 'toimija ' , joka sattumalta tai melkein sattumalta kuljettaa' ihmisiä sinne tänne. Kuulostaa enemmänkin kreikkalaiselta perinnöltä länsimaisessa ajattelussa. Kristinusko on suodattunut kreikkalaisen ajattelun lävitse, ja sen mukaiseen ajatteluun on uponnut kreikkalaisia kohtalouskon peruselementtäjä (ennaltamaaräämisoppi mm, taivas-helvetti-jutut..). jotka nyt eivät ainakaan juutalaiseen ajatteluun kuulu. Ihmisellä on juutalaisuuden mukaan vapaa tahto valita tekonsa ja miettiä niitten seurauksia etukäteen.

    Syyn ja seurauksen toteaminen kuin luonnonlaiksi on pelkkä banaliteetti, truismi, yleistys jolle perusteluja ei ole olemassakaan, mustavalkoinen syitten, erilaisten seurausten ja eri ilmiöitten yhteyksien sivuuttamista, arkipäiväistys jolla oman ajattelun velttous peitetään (myös itseltä) ja saadaan aikaan mille tahansa muka 'looginen selitys'. Todellisuus muuttuu kuin jätkänsakiksi, jossa asioita pannaan peräkkäin haluttuu järjestykseen - ja jätetään sivuun itse todelisuus.

    Äänestä

  • Donna_Quijote kirjoitti:

    selvästi kuinka suppea käsityskyky sinulla on.

    "Syyn ja seurauksen toteaminen kuin luonnonlaiksi on pelkkä banaliteetti, truismi, yleistys jolle perusteluja ei ole olemassakaan, mustavalkoinen syitten, erilaisten seurausten ja eri ilmiöitten yhteyksien sivuuttamista, arkipäiväistys jolla oman ajattelun velttous peitetään (myös itseltä) ja saadaan aikaan mille tahansa muka 'looginen selitys'. Todellisuus muuttuu kuin jätkänsakiksi, jossa asioita pannaan peräkkäin haluttuu järjestykseen - ja jätetään sivuun itse todelisuus."

    Suosittelen seuraavaksi perehtymistä TIETEESEEN.
    Tule sen jälkeen huutelemaan latteuksiasi.

    ei ketään myöskään pakoita taivaaseen. Jeesuksen vaikuttama usko avaa tien Isä Jumalan luokse taivaan iloon.

    "ennaltamaaräämisoppi" kuin vapaa tahtokin kuuluvat jokaisen ihmien perusoikeuksiin aivan niin kuin totesitkin: "Ihmisellä on juutalaisuuden mukaan vapaa tahto valita tekonsa ja miettiä niitten seurauksia etukäteen."

    (Ef 1:11) "Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,"
    Jumala määräsi, että jokainen Pyhän Hengen vaikutuksesta uudestisyntynyt Jeesukseen uskova pääsee Taivaan iloon.
    Jesaja:
    5:18 Voi niitä, jotka vetävät perässänsä rangaistusta turhuuden köysillä, synnin palkkaa kuin vaunujen valjailla;

    Sakarja:
    14:19 Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.

    Roomalaiskirje:
    6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

    Äänestä

  • huomaa hyvin kirjoitti:

    että poimit ilmeisiä satunnaisuuksia sieltä mistä niitä tarpeisiisi löydät, laitat peräkkäin siihen järjestykseen kuin sinä haluat?

    Tieteessä ei ole kyse tällaisesta. Tieteellisessä keskitytään siihen mitä ei vielä tiedetä, sitä mikä ei päältä katsoen ole lainkaan ilmeistä, asioitten ja ilmiöitten suhteet eivät ole itsestäänselvyyksiä.

    Sinä näyt tyytyvän luettelemaan erilaisia valmiita ajatuspalikoita, sellaisia joilla on yhteyttä toisiinsa vain kun jo tunnetut itsestäänselvyydet, monesti täysin toisistaan erilliset satunnaisuudet, on etukäteen valittu toivotun ja etukäteen tiedetyn lopputuloksen mukaisesti. Tämäntapaista muuten oli kreikkalainen vanha 'tiede' (en tässä viitaa heidän filosofiaansa), erilaisia asioita ja ilmiöitä, olentoja ja oletuksia, vain lajiteltiin ja luetteloitiin erilaisiin ryhmiin. Kaiken takana oli kuitenkin kohtalo, ihmisen edesottamuksista, kaikista prhaistakin ponnisteluista piittamaton täysin arvaamaton ja tunteeton Kohtalo.

    Äänestä

  • Mutta Jumala kirjoitti:

    valittuja nippeleitä pötköön ja pinoon. Ajattelu puuttuu. Nikittä sekoillaan niitä näitä.

    Pidä sinä haustaa itseksesi vain.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    aika mielenkiintoinen juttu omalla tavallaan.

    Jos ajattelemme Raamatun mukaan, joka muistaakseni kertoo, kuinka ihmisen päivien luku on määrätty jo etukäteen, joten kohtalo ei juurikaan voi vaikuttaa siihen mitä tapahtuu. Jos kohtalo kuljettaa sattumalla ohi sen, mikä on määrätty, niin se tulee eteen kuitenkin, tavalla tai toisella.

    revisionistien ajattelusta? Perustuuko se mielestäsi tieteeseen?

    Äänestä

  • huomaa hyvin kirjoitti:

    selvästi kuinka suppea käsityskyky sinulla on.

    "Syyn ja seurauksen toteaminen kuin luonnonlaiksi on pelkkä banaliteetti, truismi, yleistys jolle perusteluja ei ole olemassakaan, mustavalkoinen syitten, erilaisten seurausten ja eri ilmiöitten yhteyksien sivuuttamista, arkipäiväistys jolla oman ajattelun velttous peitetään (myös itseltä) ja saadaan aikaan mille tahansa muka 'looginen selitys'. Todellisuus muuttuu kuin jätkänsakiksi, jossa asioita pannaan peräkkäin haluttuu järjestykseen - ja jätetään sivuun itse todelisuus."

    Suosittelen seuraavaksi perehtymistä TIETEESEEN.
    Tule sen jälkeen huutelemaan latteuksiasi.

    ajattelusta..(oletan että olet sama kuin Diana)

    Mitä ajattelet revisionistien tavasta esittää väitteitään tieteeseen perustuvina?

    Kysyn tätä koska eipä noilla sinunkaan luettelemilla ideoilla 'ajattelemme Raamatun mukaan', 'Raamattu kertoo'.. 'Kohtalo määrää annaltamäärätynkin ylitse' ole mitään tekemistä juutalaisen uskonnon kanssa.

    Äänestä

  • Donna_Quijote kirjoitti:

    revisionistien ajattelusta? Perustuuko se mielestäsi tieteeseen?

    sosialismin aatteellisesta uudistamisesta? Oletko tosissasi noin pönttö??!!!
    Kuvitteletko iskeväsi seuraavana johonkin holocaustin kieltämiseen jne....

    Älä edes yritä.

    Olet simppeli, keskustelua on turha jatkaa tasollasi.
    Koita kehittyä.

    Äänestä

  • Donna_Quijote kirjoitti:

    että poimit ilmeisiä satunnaisuuksia sieltä mistä niitä tarpeisiisi löydät, laitat peräkkäin siihen järjestykseen kuin sinä haluat?

    Tieteessä ei ole kyse tällaisesta. Tieteellisessä keskitytään siihen mitä ei vielä tiedetä, sitä mikä ei päältä katsoen ole lainkaan ilmeistä, asioitten ja ilmiöitten suhteet eivät ole itsestäänselvyyksiä.

    Sinä näyt tyytyvän luettelemaan erilaisia valmiita ajatuspalikoita, sellaisia joilla on yhteyttä toisiinsa vain kun jo tunnetut itsestäänselvyydet, monesti täysin toisistaan erilliset satunnaisuudet, on etukäteen valittu toivotun ja etukäteen tiedetyn lopputuloksen mukaisesti. Tämäntapaista muuten oli kreikkalainen vanha 'tiede' (en tässä viitaa heidän filosofiaansa), erilaisia asioita ja ilmiöitä, olentoja ja oletuksia, vain lajiteltiin ja luetteloitiin erilaisiin ryhmiin. Kaiken takana oli kuitenkin kohtalo, ihmisen edesottamuksista, kaikista prhaistakin ponnisteluista piittamaton täysin arvaamaton ja tunteeton Kohtalo.

    sekoilua.

    Ota selvää asioista, niin et nolaa itseäsi enempää.
    Pyryharakoiden palsta on toisaalla, mene sinne.

    Äänestä

  • olen.... kirjoitti:

    sosialismin aatteellisesta uudistamisesta? Oletko tosissasi noin pönttö??!!!
    Kuvitteletko iskeväsi seuraavana johonkin holocaustin kieltämiseen jne....

    Älä edes yritä.

    Olet simppeli, keskustelua on turha jatkaa tasollasi.
    Koita kehittyä.

    minun puolestani.

    Vaikka olisit samanmielinenkin, niin toivon että jokainen vastailee omissa nimissään, vaikka nikittömänäkin.

    Minä vastaan kyllä ihan itse, silloin kun katson aiheelliseksi.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    aika mielenkiintoinen juttu omalla tavallaan.

    Jos ajattelemme Raamatun mukaan, joka muistaakseni kertoo, kuinka ihmisen päivien luku on määrätty jo etukäteen, joten kohtalo ei juurikaan voi vaikuttaa siihen mitä tapahtuu. Jos kohtalo kuljettaa sattumalla ohi sen, mikä on määrätty, niin se tulee eteen kuitenkin, tavalla tai toisella.

    Raamatussa kerrotaan että jokaisen ihmisen elinpäivät on laskettu ennenkuin yksikään niistä on alkanut.
    Oliko kaikkien heidän elinpäivät laskettu päättyvän tuona päivänä jotka turma lennolle lähtivät?
    Mietityttää...
    Sitten tämä Italialaispariskunta joka myöhästyi lennolta ja lensivät sitten toisella koneella Eurooppaan, rouva kuoli auto onnettomuudessa ja mies loukkaantui vakavasti!
    Oliko heidänkin määrä kuolla, sillä mies ei ehkä selviä????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Air Francen kirjoitti:

Juutalaisvastaista vihan lietsontaa Pariisin
onnettomuus.

Tämän vuoden alussa Pariisin mellakat.
Valtamedia kertoi, miten nuorisojoukot kivittivät poliiseja

- mutta sitä ei kerrottu, että he samalla huusivat:
"Kuolema juutalaisille!"

Juutalaisvihasta uutisointi vaikeni.
Yksikään taho ei vastustanut Juutalaisvastaista vihan lietsontaa Pariisin kaduilla eikä julkisuudessakaan,
Vääristynyttä uutisointia.

Onneksi uusimmassa RV -lehdessä oli tästä artikkeli, jossa kerrottiin taustoja ajan ilmiöistä.

"Air Francen onnettomuus Titanicin veroinen mysteeri?
- Uskon, että maa, joka pystyy löytämään öljyä 6 000 metrin syvyydestä, pystyy myös löytämään lentokoneen 2 000 metristä.
Toissa päivänä tapahtunut onnettomuus on Air France -yhtiön historian pahin. Turmassa uskotaan kuolleen kaikki koneessa olleet 228 ihmistä.
Yhtään ruumista ei ole vielä löydetty." lainattu MTV:n uutisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu