Olimme yhdessä yli 14 vuotta ja minä olin/olen edelleen täysin rakastunut häneen ja 100% uskollinen koko liittomme ajan. Maaliskuussa mies ilmoitti ettei halua jatkaa suhdettamme, ei kestä arkea, eikä ole enää rakastunut minuun. Pari viikkoa sitten sain tietää, että hän oli pettänyt minua jo puolitoista vuotta sitten! Allekirjoitin eropaperit kaksi viikkoa sitten ja miehellä oli jo tuolloin uusi suhde "johonkin ihanaan tyttöön". Talo myymättä, kaikki asiat kesken, itseluottamus viety. En pysty ajattelemaankaan uutta suhdetta, tuntuu ettei kukaan muu voi koskaa koskea minua... Olen lukenut erokirjoja ja yrittänyt koota itseäni kasaa/kokonaiseksi, eniten raastaa se, että koko asia on hänelle niin helppoa! Enää en osaa edes itkeä, olen vain turta ja loppuun kulutettu... Suhteen ongelmat johtuivat miehen mukaan siitä, että hän ei osannut puhua asioista... Nyt hän osaa; ja on syyttänyt minua kaikenlaisesta, saan jatkuvasti kuulla asioista joita olen tehnyt väärin vuosia sitten. Sanonut pahasti, loukannut häntä, en ole halunnut häntä tarpeeksi... Tiedän, että hän on tehnyt koosteen kaikista vääryyksistäni, sen takia että hän pystyy tekemään näin... Ahdistaa, mutta ennenkaikkea olen pohjattoman surullinen....
En halua häntä takaisin , eikä hän ole takaisin tulossakaan. Tiedän, etten enää koskaan pystyisi luottamaan häneen. Olen kuitenkin niin pettynyt kaikkeen, itseeni ja siihen, etten saanut elämäni tärkeintä asiaa onnistumaan.
En halua häntä takaisin , eikä hän ole takaisin tulossakaan. Tiedän, etten enää koskaan pystyisi luottamaan häneen. Olen kuitenkin niin pettynyt kaikkeen, itseeni ja siihen, etten saanut elämäni tärkeintä asiaa onnistumaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse erosin viikko sitten, jäin lapsien kanssa asumaan kun ex muutti opois. Yhteistä taivalta meillä oli 17-vuotta ja tuntuu niin perkeleen pahalta kun ei enää ole sitä toista vierellä.
Eroomme ei ollut varsinaista syytä, ei toista kummallakaan, yhteinen aika tosin oli kortilla lapsiemme harrastuksien myötä, mutta niitä en tilanteesta syytä. Lapset ovat molemmille todella tärkeitä.
Ehkä 40 kriisi hänelle tuli ja liian arkinen rlämä sen myötä halusi muuttaa pois, mene ja tiedä, ehkä se ei koskaan selviä. Tuntuu jotenkin, että arjen rutinoituminen on miehille epämieluinen olotila, taitavat tarvita enemmän menoa ja meininkiä kun naiset, mene ja tiedä.
Mieli on kun vuoristorata, välillä ok, mutta toisessa hetkessä tunteet saa vallan ja kyyneleet vaan vierii poskella, olo on ahdistaa ja tuntuu kun elämä loppuisi. Tällä hetkellä en tiedä muuta niin kamalaa oloo kun eron tuoma tuska, se on aivan hirveetä, iso raskas möykky rinnassa jota raahaa mukana. Tiedän, että aika parantaa haavat, mutta nyt se aika tuntuu aivan liian pitkältä ajateltavaksi. Onneks lapset antavat elämää tähän hetkeen ja täysin yksin ei tarvitse olla.
Jos haluat purkaa tunteita niin samassa veneessä ollaan, joten laita meiliä tulemaan, hieman helpottaa hetkellisesti oloa kun saa ajatuksia kirjoitettua tai puhuttua jollekkin
[email protected]
lohduttaa, niin tulee se kurja mieli vielä hänellekin, kunhan kuluu vähän aikaa.
Jos olet erokirjoja lukenut, tiedät että jättäjälle tunteet tulevat kehiin vasta viiveellä, kun "uuden elämän hurmasta" on alkuinnostus mennyt ohi. Jätetty käy tunteissaan nopeammin ja syvemmällä, jättäjä kärsii hiljaa kitumalla pitempään, mutta jos kärsimystä voi mitenkään mitata, yhtä paljon kumpikin joutuu käymään läpi. Hänellä pahin on edessä, kun sinä alat jo nähdä valoa tunnelin päässä. Silloin jättäjälle helposti tulee katumus ja hän haluaisi palata takaisin entiseen liittoon, kun mieleen muistuu kaikki yhdessäolon hyvät puolet. Silloin uuden ihastuksen ympäriltä saattaa kultaus alkaa rapista ja jättäjä herää kuin unesta todellisuuteen. Jos tuossa tuoksinassa on polttanut sillat takanaan (vaikkapa pettämällä), turha on yleensä paluusta haaveilla. Jätetty on jo mielessään siirtynyt elämässään eteenpäin eikä pysty enää luottamaan jättäjään, plauuta ei ole.