Yhtä kirjaa

tv:n aamuohjelmassa. Se on viime vuonna julkaistu Piinan loppu, kustantajana Työterveyslaitos. En ole itse lukenut.
3115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luin sen täälläkin mainitun gradun ja siitä oli apua minulle. Tuo mainitsemasi kirja voisi olla mielenkiintoinen. Itse kaipaisin jotain itsetunnon kohotusta. Oikeasti; yhä edelleen kun katselen työpaikkoja minuun iskee sellainen epäonnistumisen tunne, että olen tyhmä, en osaa mitään, olen huonosti koulutettu, väärin koulutettu...pitää oikein nipistää itseni siinä tilanteessa. Olen jättänyt hakematta monia työpaikkoja sen vuoksi, että itseluottamukseni on alhainen.

Kai sitä joskus vielä uskoo itseensä. En tiedä. Olihan se kelpaamattomaksi julistaminen kyllä melkoista.

Äänestä
  • kelpaamattomaksi julistajilla on itsellään hyvä ammatillinen itsetunto? Siitä voit lähteä. Odota vain, tunnollisena ihmisenä saat varmasti tulevissa työpaikoissa hyvää palautetta.

    Äänestä

  • että näillä kirjoitti:

    kelpaamattomaksi julistajilla on itsellään hyvä ammatillinen itsetunto? Siitä voit lähteä. Odota vain, tunnollisena ihmisenä saat varmasti tulevissa työpaikoissa hyvää palautetta.

    Sain hyvää palautetta työstäni esimiehiltäni ja luulen sen olleen yksi syy kiusaajien reagointiin. Heidän mielestään en saanut enkä voinut osata mitään, olinhan ulkopuolelta tullut muukalainen. Itse asiassa luulen, että nimenomaan hyvä työtaito on syy tulla kiusatuksi, laiskoja ei kiusata kun he eivät uhkaa ketään. Kiusaajilla ei ollut mitään organisatorista valtaa minuun nähden eikä siis mitään oikeutta antaa lausuntoja työtaidoistani.

    Minusta on valitettavaa että itsetunto-ongelmaiset yksilöt pilaavat toisten työnteon. Edeltäjilläni oli samoja ongelmia samojen kiusaajien kanssa.

    Kiusaajilla oli ammatillinen itsetunto huono, koska he huomasivat että osaan paljon sellaista mitä he eivät. He olivat huonosti koulutettu, mutta hyviä omassa työssään.

    Mutta, ennen kaikkea heillä oli naisena huono itsetunto, dumpatut naiset ovat tuollaisia. Valitettavasti nuo yksityiselämän ongelmat ilmenevät usein työpaikalla.

    Tottakai se harmittaa että jouduin lähtemään sieltä kuten edeltäjänikin. Ei kukaan jaksa kuunnella jatkuvaa nälvimistä milloin mistäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


esiteltiin kirjoitti:

tv:n aamuohjelmassa. Se on viime vuonna julkaistu Piinan loppu, kustantajana Työterveyslaitos. En ole itse lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu